Suchergebnisse

Volltext // Exemplar mit der Signatur: München, Bayerische Staatsbibliothek -- 4 Diss. 553#Beibd.39

The Middle East and North Africa (MENA) region is the top destination for Russian food exports, grains in particular. Focusing on Turkey, Egypt, Iran, and Saudi Arabia, this chapter shows that Russia's food trade with MENA countries is strongly affected by bilateral political relations. Russia banned most food imports from Turkey over a political conflict in 2016. In the same year, improved intergovernmental cooperation with Saudi Arabia resulted in a diversification of Russia's food exports to the Gulf country, and in 2019, Iran's accession to the Eurasian Economic Union (EAEU) led to increasing food trade with Russia. Food imports in MENA countries are usually managed by powerful state trading enterprises (STEs), which recurrently disapprove food products originating from Russia based on non-adherence to food quality standards. Our analysis shows that Russia is successfully working to open additional destination markets, while simultaneously impeding imports of food products that it aims to produce domestically.

Revocation of several edicts and commissions including those pertaining to usury, tax collecting, elections, officers in various departments, merchandise, etc. ; Electronic reproduction ; 33 (i.e. 32) p. ; 17 cm.

Inclui correções e alterações sugeridas pelo Júri. ; The COVID-19 pandemic is the disaster of the 21st century, the disease that shook the world and change life of entire populations. Its tremendous negative impact on economy caused permanent changes in organizational functioning, triggering companies to create crisis management strategies and adopt new innovative practices. The agro-sector was not an exemption. Considering that this sector manifests constant growth related to not only the increase of human population, but also to continuous life-style changes, it is crucial to develop recovery strategies on organizational and governmental levels. Therefore this study provides the general overview of crisis management concept with its main characteristics and frameworks; analyses the importance of innovation in agro-sector; offers agro-sector overview; examines the pandemic's impact on this particular sector and some of the recovery strategies; and explores the attitudes of agro-sector professionals towards COVID-19 crisis in two countries – Portugal and Russia. This research intends to discover differences and similarities in crisis management solutions between agro business professionals in both countries, as well as possible approaches to crisis outcome minimization. ; A pandemia COVID-19 é a tragédia do século XXI, a doença que abalou o mundo e mudou a vida de populações inteiras. O seu forte impacto negativo na economia provocou mudanças permanentes no funcionamento organizacional, levando as empresas a criar estratégias de gestão de crise e a adotar as novas práticas inovadoras. O setor agrícola não foi a exceção. Visto que este sector demonstra um crescimento constante relacionado não apenas com o aumento da população a nível mundial, mas também com as mudanças contínuas no seu estilo de vida, um desenvolvimento de estratégias de recuperação a nível organizacional e governamental torna-se imperativo. Deste modo, este estudo oferece um panorama geral do conceito de gestão de crise com as suas principais características e estruturas; analisa a importância da inovação no setor agrícola; oferece uma visão geral do setor; apresenta o impacto da pandemia neste sector e algumas das estratégias de recuperação; por fim, explora as atitudes dos profissionais do setor agrícola em relação à crise da COVID-19 em dois países – em Portugal e na Rússia. Esta investigação pretende descobrir as diferenças e semelhanças nas soluções de gestão de crise entre os profissionais de agro-negócios de ambos os países, bem como os possíveis abordagens relativamente à minimização dos impactos da crise.

The Gnassingbé clan has ruled the country since 1967. The demand for political alternance, initiated by institutional and electoral reforms, constituted the major contentious issue between the government and the challengers of the Gnassingbé regime throughout the survey period. The legislative elections of 20 December 2018, boycotted by the major opposition parties, resulted in an easy victory of the ruling party. The first local elections since more than 30 years took finally place on 30 June 2019 and resulted in the victory of the ruling party. Shortly afterwards, in February 2020, the President won also the disputed presidential elections and even consolidated his power, assisted by the loyal army and security services. The outbreak of the Corona epidemic in Togo in April and the subsequent economic recession may have contributed to limit popular protest against the Gnassingbé regime. The human rights record of the government has improved but remains poor. Despite undeniable improvements to the framework and appearance of the regime's key institutions during the review period, democracy remains far from complete. However, the international community, notably Togo's African peers, the AU and ECOWAS, followed a 'laissez-faire' approach in the interests of regional stability and their national interests in dealing with Togo. Economic growth remained stable at about 5% per annum (before Corona). Public investment in infrastructure and increases in agricultural productivity, notably of export crops, had been the key drivers of economic growth. However, growth remains vulnerable to external shocks and the climate and has not been inclusive. Positive growth was overshadowed by increasing inter-personal and regional inequality as well as an increase in extreme poverty. Moreover, money-laundering, illegal money transfers and trafficking grew alarmingly. The business climate improved considerably nevertheless. ; Author's enhanced version ; RÉSUMÉ: Le clan Gnassingbé dirige le pays depuis 1967. La revendication d'alternance politique, initiée par des réformes institutionnelles et électorales, a constitué le principal litige entre le gouvernement et les challengers du régime Gnassingbé tout au long de la période d'enquête. Les élections législatives du 20 décembre 2018, boycottées par les principaux partis d'opposition, se sont soldées par une victoire facile du parti au pouvoir. Les premières élections locales depuis plus de 30 ans ont finalement eu lieu le 30 juin 2019 et ont abouti à la victoire du parti au pouvoir. Peu de temps après, en février 2020, le président a remporté également les élections présidentielles contestées. Par cela il a même consolidé son pouvoir, aidé par l'armée fidèle et les services de sécurité. Le déclenchement de l'épidémie de Corona au Togo en avril 2020 et la récession économique qui a suivi, ont peut-être contribué à limiter les protestations populaires contre le régime de Gnassingbé. Le bilan du gouvernement en matière de droits humains s'est amélioré, mais reste médiocre. Malgré des améliorations indéniables du cadre et de l'apparence des principales institutions du régime pendant la période à l'examen, la démocratie reste loin d'être achevée. Cependant, la communauté internationale, notamment les pairs africains du Togo, l'UA et la CEDEAO, ont suivi une approche de «laissez-faire» dans l'intérêt de la stabilité régionale et de leurs intérêts nationaux face au Togo. La croissance économique est restée stable à environ 5 % par an (avant Corona). Les investissements publics dans les infrastructures et les augmentations de la productivité agricole, notamment des cultures d'exportation, ont été les principaux moteurs de la croissance économique. Cependant, la croissance reste vulnérable aux chocs externes et au climat, et le développement n'a pas été inclusive. La croissance positive a été éclipsée par l'augmentation des inégalités interpersonnelles et régionales ainsi que par une augmentation de l'extrême pauvreté. En outre, le blanchiment d'argent, les transferts d'argent illégaux et le trafic ont augmenté de façon alarmante. Le climat des affaires s'est néanmoins considérablement amélioré. --- ZUSAMMENFASSUNG: Der Gnassingbé-Clan regiert das Land seit 1967. Die Forderung nach politischer Abwechslung, die durch institutionelle Reformen und Wahlreformen ausgelöst wurde, war das Hauptstreitpunkt zwischen der Regierung und den Herausforderern des Gnassingbé-Regimes während des gesamten Untersuchungszeitraums. Die von den großen Oppositionsparteien boykottierten Parlamentswahlen vom 20. Dezember 2018 führten zu einem leichten Sieg der Regierungspartei. Die ersten Kommunalwahlen seit mehr als 30 Jahren fanden schließlich am 30. Juni 2019 statt und führten zum Sieg der Regierungspartei. Kurz darauf, im Februar 2020, gewann der Präsident auch die umstrittenen Präsidentschaftswahlen. Somit festigte er sogar seine Macht, unterstützt von der loyalen Armee und den Sicherheitsdiensten. Der Ausbruch der Corona-Epidemie in Togo im April und die anschließende wirtschaftliche Rezession haben möglicherweise dazu beigetragen, den Protest der Bevölkerung gegen das Gnassingbé-Regime zu begrenzen. Die Menschenrechtsbilanz der Regierung hat sich verbessert, ist aber weiterhin schlecht. Trotz unbestreitbarer Verbesserungen des Rahmens und des Erscheinungsbilds der wichtigsten Institutionen des Regimes im Berichtszeitraum bleibt die Demokratie bei weitem nicht umfassend. Die internationale Gemeinschaft, insbesondere die afrikanischen Kollegen Faure Gnassingbés in der AU und ECOWAS, verfolgten jedoch im Interesse der regionalen Stabilität und in ihren nationalen Interessen im Umgang mit Togo einen "Laissez-Faire"-Ansatz. Das Wirtschaftswachstum blieb stabil bei etwa 5% pro Jahr (vor Corona). Öffentliche Investitionen in die Infrastruktur und die Steigerung der landwirtschaftlichen Produktivität, insbesondere in Exportkulturen, waren die Haupttreiber des Wirtschaftswachstums. Das Wachstum bleibt jedoch anfällig für externe Schocks und das Klima und war nicht inklusiv. Das positive Wachstum wurde durch die zunehmende zwischenmenschliche und regionale Ungleichheit sowie die Zunahme der extremen Armut überschattet. Darüber hinaus nahmen Geldwäsche, illegale Geldtransfers und Menschenhandel alarmierend zu. Das Geschäftsklima hat sich dennoch erheblich verbessert.

The purpose of this work is to establish of the bound oxygen effect on the phase composition of the Semi-Insulating Polycrystalline Oxygen-doped Silicon (SIPOS) films by means of three independent methods: X-ray diffraction (XRD), Ultrasoft X-ray Emission Spectroscopy (USXES) and Raman spectroscopy, also on their electrophysical properties, depending on the relative oxygen content in the gas mixture flow (γ=N2O/SiH4) of the plasma reactor during the chemical vapor deposition of submicron SIPOS layers on monocrystalline silicon wafers. The increase in the oxygen content in SIPOS layers from γ=0 to maximum at γ=0.15 leads to the reduction of Si nanocrystals size from ~75 nm to 2–5 nm, submerged in amorphous matrix. Oxygen is contained in the bound form of silicon-oxygen clusters SiOSi3 type in the amorphous silicon matrix without SiO2 formation. These nonlinear qualitative and quantitative changes in the atomic structure of the SIPOS layers under the influence of bound oxygen increase not only the resistivity of the films by two orders of magnitude but also the activation energy of conductivity in comparison with silicon at the temperatures above room temperature. © 2020 Elsevier Ltd ; Russian Foundation for Basic Research, RFBR: 19-42-363013 ; MD-42.2019.2 ; Ministry of Science and Higher Education of the Russian Federation ; The reported study was funded by RFBR and Government of Voronezh region according to the research project № 19-42-363013. ; The part of work was carried out with the support of the Ministry of Science and Higher Education of Russia Federation under the grand No. FZGU-2020-0036 .In part of diagnostics of the structures the work of P.V. Seredin was supported by the RF President's Grants Council (Grant MD-42.2019.2).

Länsimaisissa demokratioissa äänestäjien yhteiskuntaluokka ja koettu luokka-asema ovat perinteisesti selittäneet heidän puoluevalintojaan. Tätä äänestyspäätöksiä selittävää toimintamallia, eli omaan yhteiskuntaluokkaan liittyvän puolueen äänestämistä, kutsutaan luokkaäänestämiseksi. Luokkaäänestämistä painottavissa teorioissa yhteiskuntaluokkia pidetään merkittävimpänä poliittisena jakolinjana. Länsimaisissa monipuoluejärjestelmissä myös poliittiset puolueet ovat syntyneet tältä pohjalta. Nykyisillekin puoluejärjestelmille merkitykselliseksi poliittiseksi jakolinjaksi yhteiskuntaluokat muodostuivat jo teollisessa vallankumouksessa, joka synnytti vastakkainasettelua työtä tekevän ja omistavan väestönosan välillä. Jakolinja oli niin voimakkaasti kansalaisia erotteleva, että se synnytti nopeasti yhteiskuntaan erilaisia poliittisia järjestöjä etenkin työväestön keskuuteen. Tällä tavoin ammattiliitot, sosiaalidemokraattiset sekä sosialistiset puolueet saivat alkunsa. 1980-luvulle tultaessa yhä useammat tutkimukset osoittivat, että äänestäjien luokka-aseman vaikutus heidän vaalikäyttäytymiseensä oli heikentynyt. Erityisesti tämä trendi liittyi työväenluokkaisiin äänestäjiin. Heidän ammattiasemansa katsottiin menettäneen asteittain merkitystään vaaleissa tekemiin puoluevalintoihinsa. Yhteiskunnan rakennetasolla trendiä on selitetty työntekijäammattien vähenemisellä teollistuneissa demokratioissa. Esimerkiksi Suomessa työntekijäammattien osuus kaikista ammateista on pienentynyt lähes 20 prosenttiyksikköä 1970-luvulta 2010-luvulle tultaessa. Luokkaäänestämisen laskun on esitetty liittyvän puoluekentän pirstoutumiseen, yhteiskunnan uudelleenjärjestäytymiseen ja laajamittaisiin rakenteellisiin muutoksiin länsimaissa. Globalisaatiokehitys, koulutustason nousu, työelämän lisääntynyt epävakaus sekä väestön ikääntyminen ovat yleisimpiä yhteiskunnan rakennetason muutoksia, jotka ovat väistämättä muuttaneet myös poliittista kenttää. Vaikka luokkaäänestäminen on vähentynyt, osa tutkimuksista on suhtautunut havaintoihin sen vähenemisestä varauksellisesti. Varsinkaan Pohjoismaiden vaaleissa työväenluokkaisuuden ei ole katsottu menettäneen samassa suhteessa merkitystään äänestyspäätöksiä selittävänä tekijänä verrattuna muihin länsimaisiin demokratioihin. Lisäksi yhteiskunnan rakenteelliset muutokset sekä niiden seuraukset ja luokkaäänestämisen yleinen väheneminen ovat motivoineet tutkijoita tarkastelemaan äänestäjien luokka-asemia myös subjektiivisesta näkökulmasta. Subjektiivisesta näkökulmasta kiinnostuneet tutkijat ovat tyypillisesti keskittyneet analysoimaan äänestäjien luokka-asemia heidän luokkasamastumisensa kautta. Luokkasamastumisella tarkoitetaan yhteiskuntaluokkaa, johon henkilö kokee itse lähinnä kuuluvansa. Tämä väitöstutkimus tuottaa luokkaäänestämisen näkökulmasta uutta tietoa suomalaisten työväenluokkaisten äänestäjien äänestyskäyttäytymisestä, arvoista ja asenteista sekä heidän puoluevalinnoistaan Suomessa 2000-luvulla. Tarkoitan nyt ja myös jäljempänä 2000-luvulla vuosituhannen vaihteesta alkanutta aikaa. Tutkimus on saanut alkunsa kahdesta 2000-luvun suomalaisia äänestäjiä sekä suomalaista puoluejärjestelmää koskevasta havainnosta. Ensimmäinen havainto koskee luokkasamastumista. Merkittävä osa suomalaisista äänestäjistä kokee 2000-luvulla samastuvansa johonkin yhteiskuntaluokkaan siitä huolimatta, että yhteiskuntaluokkien on esitetty hiipuvan ja menettävän merkitystään. Toinen havainto koskee suomalaista puoluejärjestelmää ja siinä 2000-luvulla tapahtuneita merkittäviä muutoksia. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan mainita vuoden 2011 eduskuntavaalit, joissa iso joukko työväenluokkaisia äänestäjiä siirtyi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) takaa Perussuomalaisten (PS) kannattajiksi. Tämä tutkimus tuo nämä kaksi erillistä havaintoa yhteen tutkimalla työnväenluokan äänestämisen mekanismeja 2000-luvun Suomessa sekä luokkakongruenssin että äänestäjien arvojen ja asenteiden näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, kuinka työnväenluokkaiset äänestäjät äänestävät 2000-luvun Suomessa. Tutkimusongelma nojaa tapaan analysoida äänestäjien luokka-asemia kahdesta näkökulmasta. Se tarkoittaa objektiivisen luokka-aseman, eli ammatin, ja subjektiivisen luokka-aseman, eli luokkasamastumisen, tarkastelemista samanaikaisesti. Näiden kahden luokka-asemaa mittaavan muuttujan yhteyttä nimitetään tässä tutkimuksessa joko luokkakongruenssiksi tai inkongruenssiksi riippuen siitä, ovatko ne toisiaan vastaavat vai eivät. Tutkimus muodostaa kolme erillistä työväenluokkaryhmää. Ryhmistä ensimmäinen on "perinteinen työväenluokka" ( traditional working class ), joka koostuu työntekijäammateissa toimivista, jotka samastuvat työväenluokkaan. Ryhmä "ammatillinen työväenluokka" ( occupational working class ) koostuu työntekijäammateissa toimivista, jotka samastuvat alempaan keskiluokkaan, keskiluokkaan tai ylempään keskiluokkaan. Kolmanteen ryhmään, "ideologiseen työväenluokkaan" ( ideological working class ) kuuluvat ei- työntekijäammateissa toimivat, jotka kuitenkin samastuvat työväenluokkaan. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan näiden kolmen ryhmän arvoja ja asenteita, joiden merkitystä viimeaikainen tutkimus on painottanut puoluevalintojen taustalla. Tutkimusaineistoina käytetään kansallisten eduskuntavaalitutkimusten kyselyaineistoja (FNES) vuosilta 2003–2019. Tutkimuksen analyysi on kolmivaiheinen. Ensimmäinen analyysiluku keskittyy löytämään tekijöitä, jotka selittävät luokkakongruenssia ja inkongruenssia tutkimuksen kolmen työnväenluokkaryhmän keskuudessa. Tulosten mukaan lapsuudenkoti, koulutustaso ja puolison ammatti ovat merkittävimmät tekijät, jotka selittävät sekä luokkakongruenssia että inkongruenssia. Ennen kaikkea työväenluokkainen lapsuudenkoti nousee esiin merkittävimpänä työväenluokkaan samastumista selittävänä tekijänä. Tutkimuksen toinen analyysiluku tarkastelee sitä, missä määrin kolme työväenluokkaryhmää eroavat toisistaan arvoiltaan ja asenteiltaan. Toisin sanoen luku analysoi sitä, missä määrin luokkakongruenssi ja luokkainkongruenssi vaikuttavat arvoihin ja asenteisiin. Tulokset osoittavat, että kolme työväenluokkaryhmää eroavat jossain määrin toisistaan sekä sosioekonomisilta että sosiokulttuurisilta arvoiltaan ja asenteiltaan. Ideologinen työväenluokka ( ideological working class ) erottuu kahdesta muusta ryhmästä vasemmistolaisemmalla sosioekonomisella orientaatiollaan. Lisäksi ammatillinen työväenluokka ( occupational working class ) on sosiokulttuuriselta orientaatioltaan kolmesta työväenluokkaryhmästä konservatiivisin. Kaikki kolme ryhmää ovat selvästi enemmän EU-kriittisiä kuin EU-myönteisiä verrattuna muihin äänestäjiin. Tutkimuksen kolmas analyysiluku tuo yhteen kaksi aiempaa analyysilukua. Se tarkastelee luokkakongruenssin ja luokkainkongruenssin sekä arvojen ja asenteiden vaikutusta työväenluokkaryhmien puoluevalintoihin. Kokoava analyysi soveltaa polkumallia ja tutkii, missä määrin luokkakongruenssi ja luokkainkongruenssi vaikuttavat suoraan työväenluokkaisten äänestäjien puoluevalintoihin, tai missä määrin vaikutus on epäsuora äänestäjien arvojen ja asenteiden kautta. Tulokset osoittavat, että työväenluokkaisten äänestäjien puoluevalinnat ovat moniulotteisia, eikä niitä voi enää 2000-luvulla kuvailla pelkästään perinteisiksi luokka-puolue-siteiksi. Tästä huolimatta SDP ja Vasemmistoliitto ovat yhä 2000-luvulla puolueita, joille työväenluokkaiset äänestäjät antavat ääniään. Nämä työväenluokan ääniä perinteisesti keränneet puolueet ovat saaneet haastajia Perussuomalaisten ohella muistakin puolueista. Työväenluokkaisten äänestäjien puoluevalintoja ohjaavat myös heidän arvonsa ja asenteensa. Perinteisesti työväenluokkaäänestämiseen liitetty vasemmistolainen sosioekonominen orientaatio, on kuitenkin tulosten valossa yhä harvemmin löydettävissä työväenluokan äänestyspäätösten taustalta. Tulosten valossa mihinkään työväenluokkaryhmään kuuluminen yhdistettynä sosioekonomiseen orientaatioon ei lisää todennäköisyyttä äänestää mitään tarkasteltua puoluetta. Arvoista ja asenteista EU-kriittisyys yhdistettynä mihin tahansa työväenluokkaryhmään erottuu selvästi useimmiten puoluevalintoja selittävänä tekijänä. Tämän lisäksi konservatiivisen sosiokulttuurisen orientaation havaitaan lisäävän todennäköisyyttä äänestää Suomen Keskustaa tai Perussuomalaisia ammatillisen työväenluokan ( occupational working class ) keskuudessa. Kyse on sellaisista työväenluokkaisista äänestäjistä, jotka toimivat työntekijäammateissa, mutta samastuvat alempaan keskiluokkaan, keskiluokkaan tai ylempään keskiluokkaan. Kaiken kaikkiaan tulokset osoittavat, että perinteistä työväenluokkaäänestämistä ilmenee yhä edelleen 2000-luvun Suomessa, mutta työväenluokan äänet jakautuvat useamman puolueen kesken. SDP:n ja Perussuomalaisten ohella työväenluokka antaa 2000-luvulla äänensä niin Vihreälle Liitolle, Vasemmistoliitolle kuin Suomen Keskustallekin. Keskeinen löydös on, että Perussuomalaiset onnistuu kilpailemaan kaikkien kolmen tutkimuksessa muodostetun työväenluokkaryhmän äänistä. Täten työväenluokkaryhmien siirtyminen Perussuomalaisten äänestäjiksi ei juurikaan riipu heidän koulutustasostaan, ammatistaan tai luokkasamastumisestaan. Tulokset osoittavat myös, että kesällä 2017 tapahtuneesta sisäisestä kahtiajaostaan huolimatta Perussuomalaiset on puolueena kyennyt jatkamaan tätä trendiä. Vaikka EU- kriittisyys linkittyy myös muiden puolueiden äänestämiseen työväenluokkaisten äänestäjien keskuudessa, Perussuomalaiset on epäilemättä onnistunut kanavoimaan EU-kriittiset äänet taakseen. Äänestäjien luokka-asemien perusteellinen ja moniulotteinen analysointi tarjoaa tärkeää uutta tietoa luokkaäänestämisen malleista ja mekanismeista. Tämän tutkimuksen kontribuutio laaja-alaiseen luokkaäänestämistä käsittelevään tutkimukseen piilee nimenomaan sen soveltamassa kaksiulotteisessa lähestymistavassa työväenluokkaisen aseman määrittelemiseen. Lisäksi tutkimus yhdistää kaksiulotteisen näkökulman arvoihin ja asenteisiin. Tutkimuksen keskeinen argumentti on, että mikäli jokin kolmesta tekijästä – objektiivinen luokka-asema, subjektiivinen luokka-asema tai äänestäjän arvot ja asenteet – jätetään pois tarkastelusta, luokkaäänestämisen keskeiset mekanismit jäävät pimentoon. Tulevaisuuden luokkaäänestämistä tarkastelevien tutkimusten on tärkeää ottaa huomioon nämä kaikki kolme tekijää. ; Traditionally, voters' class positions have determined their party choices in Western democracies. At the same time, social class has been considered being the most significant political cleavage of which political parties have conventionally emerged in the West-European multi-party systems. Class cleavage has emerged from the industrial revolution based on the labour market confrontation between workers and owners. The cleavage has been so divisive and has resulted in the formation of various political organisations especially at the worker-side. Meanwhile, Labour Unions, Social Democratic (SD) parties and socialist parties were formed. Since the late 1980s, numerous studies have claimed that voters' class has become an irrelevant determinant of electoral behaviour. This trend has been related to working-class voters, whose occupational position is regarded becoming gradually a weaker predictor of their voting behaviour than in the past. At the macro level, this weakening trend has been explained by a decline in the relative proportion of the working class. The share of blue-collar employees has decreased significantly in the past few decades in advanced industrialised democracies. For example, in Finland, the share of blue-collar employees has decreased by almost 20 percentage points from the 1970s to the 2010s. The declines in class voting have been linked to the political parties' disintegration, reconfiguration of society, and large-scale societal change in the Western world. Globalisation, the rising level of education, unstable working-life conditions, and the ageing population have been the most common societal explanations for the change in the political sphere. Despite the relative decrease, some previous studies have indicated that the working class is still relevant and has not lost its significance as a determinant of voting behaviour to same extent in the Nordic countries as in other Western democracies in the 21st century. Moreover, the societal change, its consequences, and declining trends in class voting have motivated scholars to consider the subjective approach to voters' class positions. Typically, scholars who have focused on the subjective approach, i.e., class identification, have considered the declining trend in class voting more carefully. This study aims to provide new knowledge on the Finnish working class' voting behaviour, party attachment, and attitudinal orientations from the perspective of class voting in 21 st century Finland. It originates from two observations on the Finnish electorate and party system in the 21 st century. The first observation relates to the continued significance of class identification among the Finnish electorate. Considerable majority of eligible voters identify with a specific social class, despite ongoing debates over the decreasing significance of social classes to voting preferences. The second observation relates to the notable changes, which have occurred in the Finnish party system in the 21 st century. A good example of this is a large share of working-class voters who switched from the SDP to the Finns Party in the 2011 parliamentary election. This study integrates these two separate observations together by studying the mechanisms of working-class voting from the perspective of class (in)congruence and voters' attitudinal orientations. As such, the study discovers how the working-class votes in 21st century Finland. The research problem is built on analysing working-class voting from the perspective of a two-dimensional approach to voters' class positions, i.e., class (in)congruence. The study formulates three groups of working-class voters by considering voters' occupation and class identification. The first group, the traditional working class , consists of blue-collar employees with working-class identification. The second group, the occupational working class, is blue-collar employees who do not have working-class identification, but they identify with the lower-middle, middle, or upper-middle class. The third group, the ideological working-class, consists of those who are not blue-collar employees by their occupation but have working-class identification. In addition, the study considers the working-class voters' attitudinal orientations, the significance the previous research has highlighted with regard to determining voting decisions in the 21 st century. The datasets used for the analyses are the 2003-2019 Finnish National Elections Studies (FNES). The first part of the study's threefold analysis focuses on finding factors that explain class incongruence and congruence among the three working-class groups. The results show that class of the childhood home, the level of education, and spouse's occupation are the most significant factors that explain both class incongruence and congruence. Above all, working-class childhood home is the most significant factor that explains working-class identification. The second analysis examines the extent to which three working-class groups differ from each other based on their attitudinal orientations, i.e., the extent that class (in)congruence affects attitudinal orientations. The results show that the three working-class groups differ from each other by their socioeconomic and sociocultural orientations. The ideological working-class is more leftist based on their socioeconomic orientation than the traditional or the occupational working class. In addition, the results show that the occupational working class has a more conservative sociocultural orientation than the traditional and ideological working class. From the outcome of the results, all three working-class groups have more opposing attitudes towards the EU than other voters. The third analysis combines the previous analyses and examines the extent that party choices among the Finnish working-class voters are influenced by the class (in)congruence and the voters' attitudinal orientations. Moreover, the last analysis aims to discover the extent the class (in)congruence affects directly working-class voters' party choice or indirectly via the working-class voters' attitudinal orientations. The findings indicate that the working-class' voting patterns are multidimensional and cannot be defined as simple class-party ties in 21 st century Finland. The traditional left-wing parties, the SDP, and the Left Alliance, are still parties, to which working-class voters give their votes in general. This study shows that the party choices of the Finnish working class is determined by their attitudinal orientations. In spite of this, the leftist socioeconomic orientation, which is traditionally linked to working-class voting, is increasingly less common determinant of party choice among the Finnish working class. The results show that belonging to a particular working-class group and having a particular socioeconomic orientation do not increase the likelihood of voting any of the six parties under study. Instead, there can be distinguished an indirect effect on party choice, which goes via opposing attitudes towards the EU among each working class group. In addition, belonging to the occupational working class has an indirect effect on voting both for the Centre Party and the Finns Party via conservative sociocultural orientation. Overall, the results indicate that traditional working class voting still occurs in 21 st century Finland, but the votes of the working class tend to be shared between several parties. Along with the SDP and the Finns Party, Finnish working-class voters give their votes to the Green League, the Left Alliance, and the Centre Party. One important finding is that the Finns Party is, however, able to compete for the votes of the working class among each of the three working-class groups. The party can gather support from all working-class groups despite their class identification, occupation, or level of education. The findings also show that despite the split of the Finns Party in June 2017, the split fails to reduce the party's popularity among the working-class voters. Moreover, the EU criticism has moved working-class voters closer to the Finns Party. While the opposing views about the EU have been linked to voting for the other parties as well, the Finns Party has undoubtedly managed to channel particularly these types of votes among the working-class voters. The findings show that working-class voting still occurs in 21 st century Finland revealing that when a comprehensive approach is applied to the voters' class positions, important knowledge on the patterns and mechanisms of class voting is provided. The study contributes to the vast literature on class voting by applying a two-dimensional approach to voters' class positions and combining it with the voters' attitudinal orientations. If one of the three factors—objective class-position, subjective class-position, and attitudinal orientations—is not examined, then the essential mechanisms of class voting remain undiscovered. Future class-voting studies should consider all subjective class indicators, the voter's occupation, and voters' attitudinal orientations.