Suchergebnisse

This master's thesis approaches the debate around biotechnology, genetically modified organisms (GMOs) and the notion of food sovereignty as they are addressed by an Indian, food sovereignty activist group called Navdanya. Basing on the material produced by Navdanya, I am determining, by the means of a theory guided content analysis, what kind of an alternative food sovereignty is. Furthermore, I am examining how food sovereignty can be considered as a means of resistance to the impacts of the GMOs in India. I am arguing that the introduction of the GMOs to India created an opportunity to govern populations and furthermore life and nature. I am examining this by utilising Michel Foucault's theory of biopolitics as a theoretical framework. In order to find out how governance and resistance are practiced, I utilise Foucault's notions of truth and power by illustrating how they can be utilised as a means to create governance and resistance. Therefore, I formulated a "truth regime of biotechnology" to represent the governance, operated by the actors supporting the utilisation of the GMOs, as well as to describe how the governance is created and justified under the regime. As a means of resistance, Navdanya produces alternative truths and puts into practice an alternative of food sovereignty – "the new politics of truth". Navdanya succeeds in its resistance by managing to create the alternative truth of food sovereignty, which does not utilise or reproduce the truths of the biotechnology regime. Navdanya does this by managing to detach the power of the biotechnology regime's truths from their economic and political roles they play in society. The traditional complexity with resistance, in relation to the State of India, is present, which can be however explained by utilising the new ways in approaching the notion of resistance in the context of the Global South.

Väitöskirjan tavoitteena on selvittää valtiontukisääntelyn ja sen tulkinnan yhteyttä EU:n politiikkaan sekä käytettyihin taloudellisiin ajattelutapoihin. Politiikan lisäksi väitöskirjassa tarkastellaan erityisesti tukikilpailuun liittyvän taloustieteellisen keskustelun vaikutusta valtiontukisääntelyyn. Lisäksi tavoitteena on selvittää, miten tavoitteet tosiasiassa ohjaavat valtiontukisääntelyn kehitystä ja miten nämä tavoitteet mahdollisesti kehittävät valtiontukisääntelyä tulevaisuudessa. Valtiontukipolitiikkaa harjoitetaan pääasiassa SEUT 170(3)(c) -artiklan nojalla. Artikla on poikkeus SEUT 107(1) -artiklan sisältämään laajaan valtiontukikieltoon. SEUT 107(3)(c) -artikla mahdollistaa sellaisten tukien myöntämisen, jotka tuottavat enemmän yhteistä etua kuin haittaavat kilpailua sisämarkkinoilla. EU:n tuomioistuin on vahvistanut, että Euroopan komissiolla on laaja harkintavalta arvioidessa, mitkä tuet täyttävät tämän artiklan edellytykset. Komissio onkin toteuttanut valtiontukipolitiikkaa pitkälti tämän artiklan soveltamisella. Väitöskirjassa on kolme tutkimuskysymystä. Ensimmäinen tutkimuskysymys on "Mitkä ovat olleet merkittävimmät valtiontukisääntelyyn vaikuttavat taustaolettamat ja tavoitteet?" Tutkimuskysymykseen vastataan tutkimuksen luvuissa 2, 3 ja 4, joissa käsitellään valtiontukisääntelyn taustalla vaikuttanutta politiikkaa, sääntelyn historiallista kehitystä sekä tukikilpailuun liittyvää tutkimusta. Merkittävin valtiontukisääntelyn tavoite on ollut estää jäsenvaltioiden välistä tukikilpailua, jonka on katsottu haittaavan kaikkia jäsenvaltioita. Taustaolettamana on ollut, että tukikilpailussa kaikki sisämarkkinoilla toimivat jäsenvaltiot häviävät, ja jos valtiontukipolitiikkaa ei säännellä, jäsenvaltiot tukevat yrityksiään, mikä johtaa tukikilpailuun. Toiseksi tavoitteeksi tukikilpailun estämisen rinnalle on 2000-luvun taitteessa noussut tavoite poistaa markkinahäiriöitä valtiontuilla. Näitä markkinahäiriötä ovat olleet mm. kasvihuonekaasupäästöihin liittyvät ulkoisvaikutukset ja finanssikriisi. 2010-luvulla valtiontukisääntelyn tavoitteena on ollut myös lisätä talouskasvua ja parantaa ympäristön tilaa. Näiden lisäksi valtiontukisääntelyä ja komission julkaisuja tarkastelemalla voidaan havaita yksi EU:n toimivaltaan kuulumaton valtiontukisääntelyn tavoite: jäsenvaltioiden varojen säästäminen. Toinen tutkimuskysymys on "Miten nämä [tavoitteet ja taustaolettamat] ovat historian saatossa näkyneet valtiontukisääntelyssä ja komission toiminnassa?". Tutkimuskysymykseen vastataan luvuissa 1.5, 3 ja 4, joissa käsitellään valtiontukisääntelyn historiaa osana EU:n historiaa sekä nykyisen sääntelyn tavoitteita ja muutoksia. Historiallisesti tukikilpailun estäminen on ollut voimakkaimmin näkyvä tavoite, sillä valtiontukipolitiikka ja sääntelyn tulkinta ovat kiristyneet koko EU:n historian ajan, ja Unionin tuomioistuin on katsonut yhä useampia tukia kielletyksi valtiontueksi. Myös komissio on jatkuvasti kiristänyt linjaansa katsoen yhä useampia tukia sisämarkkinoille soveltumattomaksi valtiontueksi. Viimeisin merkittävä kehitys on ollut erilaisiin verotukiin puuttuminen 2010-luvulla. Tämän lisäksi myös tavoitteet markkinahäiriön poistamisesta ja talouskasvun lisäämisestä ovat näkyneet sääntelyssä. Markkinahäiriön poistamisen nojalla komissio on sallinut valtavasti ympäristö- ja erityisesti energiatukia. Nämä tuet ovat nykyään suurin tukiryhmä EU:ssa. Talouskasvua taas on pyritty lisäämään sallimalla yhä useampien erilaisten talouskasvulle hyväksi katsottujen tukien myöntäminen, osittain jopa luopuen tavoitteesta estää tukikilpailua. Kolmas tutkimuskysymys on "Miten nykyiset ympäristö- ja energiatuet sopivat tähän kehitykseen ja voidaanko tukipolitiikan katsoa muuttuneen näiden vuoksi?". Tutkimustulosten perusteella ympäristö- ja energiatukiin liittyvä komission sääntely on pyrkinyt lisäämään näitä tukia. Tuet sopivat teoriassa hyvin valtiontukien systematiikkaan, koska sallitut tuet eivät vääristä kilpailua voimakkaasti, mutta ne lisäävät yhteistä etua ja samalla säästävät jäsenvaltioiden varoja turhalta tukemiselta. Tämä perustuu tosin pitkälti komission asettamaan teoreettiseen viitekehykseen ja ennalta määrättyihin päätöksentekosääntöihin ilman empiiristä tarkastelua. Loppulauseena voidaankin todeta, että valtiontukipolitiikka perustuu pitkälti ajatukseen, että jäsenvaltiot tukevat yrityksiään, jos se vain sallitaan. EU-tasolla tapahtuvien päätösten rahankäytöstä katsotaan olevan järkevämpiä kuin jäsenvaltioiden tasolla tapahtuvien päätösten. Tämän vuoksi valtiontukipolitiikka on perustunut siihen, että yhteisen hyvän mukaiset tuet sallitaan, ja jäsenvaltiot tukevat halutessaan. Tähän mennessä politiikka on ollut tehokasta, koska jäsenvaltiot käyttävät merkittävästi varoja sellaisten kohteiden tukemiseen, jotka on erikseen sallittu SEUT 107(3)(c) -artiklan nojalla. ; The goal of this thesis was to find out how state aid regulation and interpretation of the regulation are connected to EU policies and economic theories used to form said policies. In addition to studying the policies, the effects of economic theory related to subsidy competition is studied. The goal of this thesis is to find out how these policy goals affect state aid regulation and how these goals will affect state aid regulation in the future. The state aid policy is mostly based on TFEU article 107(3)(c). The article contains an exception to the broad state aid prohibition in TFEU article 107(1). TFEU article 107(3)(c) enables granting aids that facilitate economic development and common good more than it adversely affects trading conditions within the internal market. CJEU has stated that the European Commission has broad discretion when evaluating which aids meet the criteria set in TFEY article 107(3)(c). The commission has used this article to execute state aid policy in the EU. The thesis contains three research questions. The first research question is "What are the most significant presumptions and goals affecting state aid regulation?". This research question is answered in chapters 2, 3 and 4, which study the policies behind state aid regulation, the historical development of state aid regulation and the research related to the subsidy competition. The most significant goal for state aid regulation has been to prevent subsidy competition between member states, which has been seen to harm all member states. The presumption behind state aid regulation has been that in subsidy competition everybody loses, and that if national state aid policies are left unregulated, all member states will subsidy their companies, which will lead to subsidy competition. In the 2000s, another goal of the state aid regulation has been to use the state aids to prevent market failures. Market failures referred to in this goal are e.g. externalities related to greenhouse gases and financial crisis. In addition to these goals, one other goal of state aid regulation in the 2010s has been promoting economic growth and improving the environment. Additionally, one other state aid policy goal that is not within the EU jurisdiction can be derived from state aid regulation and the commission's publications: saving member states' public funds. The second research question is "How these [goals and presumptions] have affected state aid regulation and the commission's actions in history". This research question is answered in chapters 1.5, 3, and 4, which study state aid history within the EU history and the current regulation's goals, as well as changes in current legislation. Historically, the most significant goal has been preventing subsidy competition; the state aid policy and the interpretation of the regulation have become more and more strict during the whole history of the EU. In addition to this, CJEU has deemed more and more aids incompatible with the internal market. The commission has continuously tightened its decisions and deemed more and more aids incompatible with the internal market, the last significant change being the state aid decisions regarding different tax measures in the 2010s. In addition to this, goals to remove market failure and to promote growth have influenced the regulation and its interpretation. In order to remove market failures, the commission has allowed significant subsidy programs for environment and renewable energy. These subsidies are currently the largest subsidy group in the EU. Economic growth has been promoted by allowing more and more different aids that are seen beneficial to growth, even partially abandoning the goal to prevent subsidy competition. The third research question is "How are the current environmental and energy aids suited for this development and is the subsidy policy changed due to this development". Results show that the commission regulation related to environmental and energy aids is designed to increase the amount of these aids. These aids are theoretically aligned with the state aid system, because the allowed aids do not significantly disturb competition, but they promote common good and simultaneously save public funds from useless subsiding. This conclusion is mostly based on theoretical framework and predetermined decision-making rules without any empirical evaluation. As a conclusion, it can be stated that the state aid policy is mostly based on the idea that member states will grant aids if it is allowed. Additionally, it is also based on the idea that the financial decision-making is better on the EU level than on the national level. In result, the basis of the state aid policy has been that aids beneficial to common good are allowed, and it is up to the member states to grant the aids if they want to. This policy has been effective because member states have been using significant amounts of funding to the goals allowed in TFEU article 107(3)(c).

Marxismin mukaan kapitalistisen yhteiskunnan jäsenet jakaantuvat kolmeen luokkaan: porvaristoon, keskiluokkaan ja työväenluokkaan. Jotkut marxismin tukijat jakavat keskiluokan talonpojistoon ja muuhun keskiluokkaan. Talonpojisto on vähenevä luokka. Koska marxismin luokkateorian mukaan poliittiset puolueet vaalivat yhteiskuntaluokien intressejä, tutkin pitääkö tämä väite paikkansa. Ensin selvitin marxilaisen teorian luokista ja niiden intresseistä eli eduista, joiden puolustamiseski luokat järjestäytyvät poliittisiksi puolueiksi. Ne laativat itselleen yhteiskuntapoliittiset ohjelmansa, joita ne pyrkivät politiikansa avulla toteuttamaan. Tutkimusaineistona käytän Suomen eduskunnassa tutkimusvuosina edustettina olelleiden puolueiden tavoite- ja yleisohjelmia, joista selvitän sisällön analyysiä käyttäen niiden sisällön ja julkilausutut tavoitteet. Erityisesti pyrin selvittämään orientoituvatko puolueet ohjelmissaan tiettyjen luokkien etujen puolustajiksi vai missä määrin ne esiintyvät yhteiskunnan yleisten etujen vaalijoina. Tutkimus tapahtuu toisaalta puolueiden eduskuntoimintaa selvittämällä. Tällöin pyrin saamaan selville sen toimivatko puolueet periaate- ja tavoiteohjelmiensa mukaisesti laatiessaan lakialoitteita eduskunnassa. Kolmantena tutkimuskohteena on hallituksen esitysten sisällön eritteleminen intressiorientaation pojalta. Kysymys kuuluu palvelevatko hallituksen esitykset yleistä vai luokkien erityisetuja. Tutkimuksessa selvisi, että puolueet niin ohjelmalausumissaan kuin eduskuntatoiminnassaan vaalivat sekä yleistä etu, josta käytän nimitystä luokkien yhteisetu, että luokkien erityisetuja. Eniten puolueet vaalivat yhteisetua. Erityiseduista puolueet vaalivat kukin tiettyä luokkaetua enemmän kuin toista. Tämän perusteella puolueet jakaantuvat ensijaisesti porvariston, keskiluokan ja työväenluokanetuja vaaliviksi. Hallituksen esityksissä luokkaorientaatio on heikompaa kuin kansanedustajien lakialoitteissa. Tutkimustuloksistani selviää myös se, että vaikka puolueet ovat viime vuosikymmeninä ottaneet vaaliakseen aikaisempaa enemmän kaikkien luokkien intressejä ja niiden yleispuolueominaisuudet ovat lisääntyneet, tietty luokkaorientaatio on säilynyt. ; Classes continually alter and influence party strategies and also the behaviour of voters. The members of classes form economic, professional and political organisations. Every class aims to exert the greatest influence upon the state with the help of its political party. This study researches the class basis of political competition, the effect of class interests on the policies of nine Finnish parties in their political programmes and initiative work in the Parliament. The investigation is based on historical materialism and its class structure theory developed by Karl Marx, Friedrich Engels and other Marxists. The aim of study is to estimate how appropriate the class schema of historical materialism is for analysing the political partisanships and ideological conflicts in advanced industrial society. The statements and aims of political party programmes are put into practice in Parliament. This research analyses how parties represent their aims in their political programmes and what their parliamentarians do in Parliament. Is a party the representative of one class or does it equally promote the interests of many classes? Is it a class party or a generally oriented party? As in historical materialism, the programmes and legislative initiatives have been classified into five groups. The first group contains general class interest, oriented towards the common good. The next four groups comprise bills with a specific class interest orientation: bourgeoisie, the middle class, farmers and workers. The parties investigated are The National Coalition Party /The Conservative Party, The Swedish People`s Party, The Finnish Centre Party, The Finnish Social Democratic Party, The Left Alliance, The Liberals, The True Finns, The Christian Democratic Party and The Greens. The changes in politics and in party relationships over thirty years are investigated by comparing the parliamentary actions of parties from the 1960´s to the 1990´s. The study concerns the legislative initiatives of the years 1965, 1972, 1988 and 1999. The data on the programmes were collected from the two political programmes of nine parties from the years 1950 2003. The programmes of political parties are the public flag of the party as Engels expressed it, although their programmes have lost some of their class orientation. In the programmes of all nine political parties the contents aiming at the common good are the first, most important aim, the percentages being 76 98 %. Differences in the programmes of the political parties can still be found. The political parties emphasise their interests and aims in their own ways. The Conservative Party, The Swedish People´s Party and The Liberals have the next important interest in the bourgeoisie. The Swedish People´s Party, The Finnish Centre Party and The True Finns emphasise the middle class and the farmers. The Finnish Social Democratic Party, The Left Alliance and The Greens take care of working class. The main task of Parliament is to enact legislation. Bills can be submitted to Parliament by the Government or as private members bills. In this process the class interests notably emerge in private members bills of plenary sessions. The main Finnish political parties took into consideration the interests of all classes. All nine parties have made in the largest extent common good legislative initiatives. For all nine parties, the most prevalent type of legislative initiatives was those for the common good (84 -67 %). At the same time they tended to favour special class interests. The least specific class parties were The Christian Democratic Party, The Green Party and The Swedish People´s Party. Among special class interests all the parties oriented more to middle class interests in Parliament than in their declared objectives (18.8 7.0 %). The Liberals, The Conservative Party, The Social Democratic Party, The Left Alliance and The True Finns had the strongest middle class orientation. The Conservative Party were the most bourgeois party (10.2%). The strongest working class interest was found in The Left Alliance, The Social Democratic Party and The Green Party (18.8 13.1 %). The Finnish Centre Party and The Social Democratic party, The Left Alliance and The True Finns were closest to working class interests. Are there class oriented differences in the contents of the legislative initiatives and political programmes of the nine political parties? The contents were classified into eleven groups: administration, civil rights, nature conservation, economics, occupation structure, social policy, public health, education, culture, labour market and international affairs. All nine parties have the same three most important contents of legislative initiatives. These were finance/economics, social policy and administration systems. And all nine parties were more interested in financial and economic aims than their political manifestos suggest. The fourth important content for The Conservative Party, The Swedish People`s Party, The Liberals and The Christian Democratic Party was education. Employment was the fourth aim of The Finnish Centre Party and The True Finns. The Labour Market was also important to The Finnish Social Democratic Party, The Left Alliance and The Greens. Nature conservation was important to The Greens, too. The contents of government bills are more oriented towards the common good than are the private members bills. The conclusion is that the main Finnish political parties took the interests of all classes into consideration. At the same time they reveal preferences for special class interests. This emerges in political manifestos and legislative initiatives and government proposals. The Finnish political parties are not purely general parties devoid of class background. Finance and economics was the basis upon which the people arranged their lives and formed political opinions. The class structure of historical materialism is suitable to demonstrate political partisanship in Finland during the second half of the twentieth century. Social changes affect both the class structures and the political aims of parties and give rise to social and ideological conflicts in advanced industrial societies. The consensus policy is one appearance of civilized class struggle.

Kansalaisosallistuminen YVA-menettelyssä Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) yksi keskeinen tavoite on lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumista ympäristövaikutuksiltaan merkittävissä hankkeissa. YVA-menettelyllä pyritään tuomaan kansalaisten näkemykset, huolet ja toiveet mukaan suunnitteluun ja päätöksentekoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. YVA edustaa väitöstutkimuksessa modernia vuorovaikutteista ympäristöpolitiikan ohjauskeinoa ja osallistumisen välinettä. Väitöstyön ensimmäisenä tutkimustehtävänä oli luoda YVAan osallistumisen analyysille teoreettinen viitekehys: millaista demokratia- ja suunnitteluideaa YVA voi edustaa ja millainen politiikkaverkosto YVA on kansalaisosallistumisen kannalta. Toisena tutkimustehtävänä analysoitiin YVAan osallistumisen historiallista kehittymistä ja muutoksia Suomessa. Kolmantena tutkimustehtävänä tarkasteltiin osallistumisen käytännön toteutusta sekä arvioitiin osallistumisen vaikuttavuutta. Lisäksi analysoitiin vaikuttavuuden mahdollisia esteitä, miten läpinäkyviä ja avoimia YVA-menettelyt ovat ja miten hyväksyttävänä osallistumisvälineenä YVAa pidetään. Osallistumisen kannalta olennainen seikka on YVAn institutionaalisuus: se on julkishallinnon luoma väline, jonka lisäksi toimenharjoittajalla on keskeinen YVA-menettelyn käytännön toteuttajan rooli. Tämä luo osallistumisen kannalta rakenteita, joissa korostuu toimijoiden väliset epäsymmetriset valta-asemat. YVA-menettelystä tulee helposti kaikille osapuolille vallan käytön ja politiikan tekemisen väline ja niin osallistumisen järjestämistä kuin itse osallistumista ohjaavat toimijoiden poliittiset intressit ja tavoitteet. YVA on parhaimmillaan eri osapuolten välinen avoin keskusteluareena, joka lisää suunnittelun ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä, mutta YVA on myös poliittisen kamppailun areena. Suomen YVA-lainsäädännössä osallistumisella on aina ollut tärkeä rooli. Suomalaisessa YVA-järjestelmässä on korostettu kansalaisten osallistumismahdollisuuksia. Ajan saatossa myös kriittisyys laajaa osallistumisoikeutta ja useita osallistumismahdollisuuksia kohtaan on lieventynyt. Haaste on kuitenkin siinä, että osallistumisen toteutus määritellään laissa väljästi, eikä lainsäädäntö takaa laadukasta osallistumista tai varsinkaan sen vaikuttavuutta. Toinen havaittu haaste on YVAn ja osallistumisen suhde päätöksentekoon. YVAn ulkopuoliset päätöksentekojärjestelmät ja edustuksellisen vallankäytön rakenteet eivät ole muuttuneet, ja siksi YVAn vaikuttavuus voi jäädä vähäiseksi. Vaikka YVA edustaisikin osallistuvaa demokratiaa ja toteuttaisi vuorovaikutteista ja moniäänistä suunnittelua, voi osallistumisen merkitys vesittyä ja kansalaisten osallistumisaktiivisuus hiipua. Ilmiöön liittyy myös tarpeetonta kriittisyyttä. Osallistumisen vaikuttavuus ei ole kertaluonteista, vaan se on usein välillistä ja ajoittuu prosessin eri vaiheisiin. Osallistumisen merkitystä ja vaikutuksia ei aina tunnisteta. YVAsta ei ole muodostunut Suomessa laajojen joukkojen osallistumisvälinettä. Ennemminkin YVAan osallistuvat tyypillisesti harvat kansalaisaktiivit, jotka hyödyntävät YVAn lisäksi lukuisia muitakin osallistumisen ja vaikuttamisen keinoja. Osallistujien määrän sijaan huomio tulee kuitenkin kiinnittää sisältöön ja suunnittelun moniäänisyyteen. Olennainen kysymys on se, millaisen roolin kansalaiset ja maallikkoasiantuntijuus voivat saada perinteisesti asiantuntijavetoisessa suunnittelukulttuurissa. ; Public participation in environmental impact assessment Environmental impact assessment (EIA) is a policy instrument based in law and used to prevent harmful environmental impacts, increase public information access, and improve public participation opportunities. EIA is an open process for discussion and participation of different actors: it increases the transparency and broadens the information base of environmental policy planning and decision making. One aim of EIA is to incorporate citizens views and opinions, concerns and desires into planning at an early stage. EIA is a process of identifying and evaluating potential impacts from proposed activities. It is also an interactive and communicative policy instrument and should facilitate direct participation. EIA is an example in the development process of direct participation in Finland during 1990 s. In this study EIA is approached as a participation instrument. Public participation is the perspective from which the EIA-process is analysed. The aim of the research is to examine participation in EIA both a theoretical and empirical way, and to interpret and explain the operation logic and efficacy of participation. There are three main research tasks in the study. The first task is to create a theoretical framework for analysis of public participation in EIA. For this purpose, the theoretical and methodological triangulation is made in the study. There are four main parts in the triangulation. Firstly, the elements of participative and deliberative democracy and communicative planning theories are combined. This theoretical discussion shows what kind of democracy and planning EIA can represents. Secondly, network analysis and evaluation are integrated in the methodological triangulation. The concepts of policy networks and intervention theory are used in theoretical and methodological manner. The outcomes of theoretical and methodological triangulation are criteria of deliberative EIA and four policy network models of EIA as an instrument of public participation: 1) EIA as a negotiation process; 2) EIA as a technical process of information collection, 3) EIA as an information instrument; and 4) EIA as tool for controlling of participation. While the theoretical part of the thesis has its own analytical objectives, these policy network models are utilized with evaluation criteria in the empirical part of the study. The second research task is to analyse the historical development of participation in Finnish EIA legislation. The focus of this part is on the long lasting political process and arguments behind the enacting of Finnish EIA Act in 1980 s and 1990 s. The most important amendments of EIA legislation and the international and national reasons behind them are also considered. According to results of this part of thesis, the role of participation has been central to the Finnish EIA system. Even if the EIA Act was implemented in Finland relatively late in 1994, the legislative foundation for public participation has always been strong. Though the implementation of participation is defined in a flexible way, Finnish EIA legislation supports public participation and in principle creates possibilities for deliberative democracy. The third research task is to evaluate public participation in two case studies. This part includes following questions: 1) what kind of objectives do different actors seek from participation; 2) how does participation impact EIA and what are the obstacles of effective participation; and 3) how transparent and acceptable is the EIA process? The two cases used, the EIA of a road project and the final disposal of nuclear waste, show how much the aims, the implementation and the effectiveness of public participation can not only vary between different projects, but also during the planning process in one certain project. Notably, in the nuclear waste case, the nature of top-down instrument of EIA was clearly observed, while the developer of the project assumed a dominant role. The three elements of policy network (actors, arenas and agenda) were defined by the developer. Even if participation was carried out with great visibility, professional implementation and sufficient resources, the impact of public participation and lay people expertise was not so essential, while the economic and political interests of the project and the role of experts were in central role. In this case study EIA represents the policy network model of controlling of participation: the role of governance was more important than deliberative participation. In the road case the planning situation was more open. There did not seem to be the same need to define and control participation and the agenda of the EIA. The contribution of citizens was used in planning in a more effective manner. The EIA assumed a more traditional role ­ as an information distribution tool, and as a place for open discussion and effective participation. The case studies suggest that the legislative base can not alone guarantee the effectiveness of public participation. Most important factor is the attitude of main actors. Each EIA process is unique and general theories of participation in EIA are difficult to create. In practice, the EIA is more or less an institutional process of power division between different actors, and the developer has the central role. EIA is an open arena that allows political disagreements to form and emerge into the open. However, EIA can also be used to promote political interests. EIA and participation can be harnessed by the proponent, but EIA can also feed the so called NIMBY (Not In My Back Yard) phenomenon. It is also possible, that policy instruments like EIA create a new elite ­ active lay experts. Theoretical ideas of deliberative democracy or communicative planning are challenging to implement in practice. At the same time it is important to estimate the criteria and expectations concerning participation. One can see, that EIA has lot of deliberative potential, but the main challenges are in the relationship between EIA and decision making, and in the structures of political power and decision making outside of EIA.