Suchergebnisse

Food justice denotes both a social movement and an academic discourse of theorizing what constitutes a fair food system where the benefits and harms of food production and consumption are distributed equally and where every human being has a right to food. In the general discourse of food justice, a just food system is also assumed to promote the sustainability of food systems. In this article, I point out the problems of this assumption by revealing the tensions between the social and environmental aspects of justice in food systems. They relate largely to the fact that local food is not synonymous for environmentally sustainable and low-carbon food, yet the food justice discourse has assumed that re-localization of food systems guarantees its environmental soundness. Another, related tension concerns the democratization of the food system that may aggravate the environmental burdens of the food system in certain conditions when not paired with education and scientific knowledge. I illustrate how the conflicts between various claims for justice emerge, how they could be avoided, and I also discuss how the society could foster the emergence of food citizenship that would promote justice and sustainability in food systems. Keywords: food justice, environmental sustainability, local food, food democracy ; Ruokaoikeudenmukaisuus viittaa ruokajärjestelmän reiluuteen eli siihen, miten oikeudenmukaisesti ruoan tuotannon, prosessoinnin, kaupan ja kuluttamisen hyödyt ja haitat jakaantuvat ja miten yhdenvertainen mahdollisuus ihmisillä on riittävään ja kulttuurisesti hyväksyttävään ravitsemukseen. Ruokaoikeudenmukaisuuden diskurssissa on vallinnut oletus, että ruokajärjestelmän oikeudenmukaisuus kulkee käsi kädessä järjestelmän kestävyyden kanssa. Tässä artikkelissa tarkastelen ruokaoikeudenmukaisuuden suhdetta ruokajärjestelmän ekologiseen kestävyyteen ja osoitan suhteen olevan jännitteinen tavoilla, jotka ovat toistaiseksi jääneet lähes huomiotta. Erityisesti tarkastelen lähiruoan ekologista kestävyyttä, joka on otettu usein annettuna oikeudenmukaisuuden diskursseissa: artikkelissa osoitan tämän oletuksen ongelmallisuuden. Toinen samankaltainen jännite liittyy ruokademokratian lisäämiseen, joka ei välttämättä paranna ruokajärjestelmän kestävyyttä vaan saattaa joissain tapauksissa jopa hidastaa ruokajärjestelmän kestävyystransitiota. Lopussa pohdin, miten artikkelissa tunnistettujen jännitteiden kanssa voidaan tulla toimeen ja miten ruokademokratiaa voitaisiin lisätä tavalla, joka tukee sekä oikeudenmukaisuutta että ekologisesti kestävän ruokajärjestelmän rakentamista. Avainsanat: ruokaoikeudenmukaisuus, ekologinen kestävyys, lähiruoka, ruokademokratia

The article studies rejected patent applications in Finland at the end of the nineteenth century. It examines the development of the patent system as part of the nation's emerging liberal economic institutions. Internationally, patents have been employed to study technological and economic development, however, the rejected patents and the agency of the patent officials have received little attention. The article examines newly collected applications related to patenting from 1864-1884 and asks, whose applications were rejected and why. The article shows how foreigners, and Swedish applications in particular, were typical among the rejected applicants. Most applications were rejected because the officials did not see the invention as novel or assessed the application as incomplete. In their examination, the Finnish patent officials heard experts and used material objects as evidence. The article shows how the Finnish patent officials followed modern practices of patent examination already in the early 1870s—before the actual legislation and more rigorously than in the neighbouring Sweden. Even though the interests of the domestic industries were raised in some cases, the officials managed and guided the national industrial property rights by developing the patenting principles in the state administration. ; Artikkelissa tutkitaan Suomessa hylättyjä patenttihakemuksia ja tarkastellaan näiden valossa autonomisen Suomen patenttijärjestelmää osana maan taloudellisten instituutioiden rakentamista 1800-luvun lopulla. Kansainvälisesti patentteja on hyödynnetty teknisen ja taloudellisen kehityksen tutkimuksessa, mutta hylätyt patentit ja patenttiviranomaisten toimijuus ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Artikkelissa käydään läpi Senaattiin saapuneet patentteja koskevat anomukset vuosilta 1864-1884 ja kysytään: keiden patentit hylättiin ja miksi? Artikkeli osoittaa, että hylätyissä patenttihakemuksissa korostuivat ulkomaiset, etenkin ruotsalaiset hakijat. Yleisin syy hylkäämiselle oli, ettei keksintö ollut viranomaisten näkökulmasta uusi tai että hakemus oli puutteellinen. Viranomaiset kuulivat patenttihakemusten arvioinnissa asiantuntijoita ja käsittelivät jopa esinetodisteita. Artikkeli näyttää, että Suomen patenttiviranomaiset seurasivat patenttien tutkintaan liittyviä moderneja käytäntöjä jo 1870-luvun alussa – ennen varsinaista lainsäädäntöä ja tiukemmin kuin esimerkiksi Ruotsissa. Vaikka muutamassa tapauksessa viitattiin kotimaisen teollisuuden etuihin, tapahtui teollisten omistusoikeuksien ohjaus ja rajaaminen ennen kaikkea viranomaisten omaksumien patenttiperiaatteiden kautta.