Suchergebnisse

Vertragliche Sicherheitsbindungen der ASEAN-Staaten. Multilaterale Sicherheitsabkommen zwischen diesen Staaten und außerregionalen Mächten. Bilaterale Sicherheitsabkommen einzelner ASEAN-Staaten mit außerregionalen Mächten. Sicherheitspolitische Kooperation zwischen ASEAN-Staaten und Rahmenbedingungen dieser Kooperation. Verhältnis dieser Staaten zu USA, UdSSR, China und Japan. (DÜI-Sen)

Tämä väitöskirjatutkimus tarkastelee sitä, kuinka Suomessa on OECD:n (Organisation for Economic Co-operation and Development) Pisa-tutkimuksesta (Programme for International Student Assessment) keskusteltu ja siten Pisa:n roolia kansallisessa koulutuspolitiikassa. Erityisesti tässä työssä analysoidaan sitä, kuinka suomalainen opettajien ammattiryhmä ja keskushallinnon virkamiehet ovat Pisa:an viitanneet pohtiessaan kansallisen koulutuksen vahvuuksia ja heikkouksia sekä legitimoidessaan jo tehtyjä tai ehdottamiaan koulutuspoliittisia ratkaisuja. Lisäksi tässä tutkimuksessa tarkastellaan sitä, kuinka suomalainen Pisa-uutisointi on vaikuttanut ymmärrykseemme suomalaisen koulutuksen tilasta ja sitä kautta Suomessa tehtyihin koulutuspoliittisiin päätöksiin. Tarkastelemalla näitä paikallisia Pisa:n käyttöjä, tavoitteeni on tarkastella OECD:n roolia suomalaisessa koulutuspolitiikassa. Oletukseni on, että jos Pisa:a käytetään aseena puolustettaessa jo tehtyjä päätöksiä tai vaadittaessa reformeja, OECD:lla on rooli kansallisessa koulutuspolitiikassa. Tarkastelemalla kansallista Pisa-keskustelua ja sen mahdollisia implikaatioita suomalaiselle koulutuspolitiikalle tavoitteeni on ollut osallistua myös siihen laajempaan teoreettiseen keskusteluun, jossa on pohdittu globaalien politiikan mallien leviämistä ja ja näiden mallien vaikutuksia kansallisille politiikan ratkaisuille. Toisin kuin olemassa olevassa kirjallisuudessa on tehty, tässä työssä tätä ilmiötä lähestytään siitä näkökulmasta, miten paikalliset toimijat hyödyntävät globaalia ymmärrystään toimivista ja siten tavoitelluista järjestelmistä pohtiessaan oman maan järjestelmänsä tilaa ja miten globaalit politiikan mallit sitä kautta leviävät. Väitän, että OECD:n tarjoama arviointitieto kuten se, mitä Pisa meille välittää, on yksi niistä keskeisistä välineistä, joiden kautta eri toimijat kansallisissa konteksteissa tulevat tietoisiksi oman maan järjestelmänsä tilasta ja siitä, kuinka heidän järjestelmänsä sijoittuu suhteessa muihinarvioituihin järjestelmiin. Tämän kaltaisten paremmuuslistausten kautta myös ideat tavoitelluista systeemeistä leviävät ja tulevat omaksutuiksi kansallisissa konteksteissa. Nämä prosessit ovat kuitenkin harvoin intressittömiä. Näyttäisi pikemminkin siltä, että kukin toimija vedotessaan Pisa:an pyrkii nostamaan tutkimuksesta ja siitä tehdyistä tulkinnoista esille elementtejä, jotka tukevat paitsi oman maan koulutuksen suunnittelua myös puhujan omia pyrkimyksiä. Väitän, että näissä prosesseissa, joissa kansainvälistä arviointitietoa käytetään aseena ajettaessa politiikan ratkaisuja kansallisissa konteksteissa, globaalit ideat tavoitelluista koulutusjärjestelmistä leviävät ja sekoittuvat kansallisten intressien kanssa. Tämä väitöskirja jakaantuu eri osiin siten, että sen ensimmäisessä johdantoluvussa esitellään aiheesta olemassa oleva aikaisempi kirjallisuus, työn keskeinen tutkimustavoite- ja kysymys, tutkimuksen muodostavat eri tapaustutkimukset sekä väitöstutkimuksen keskeisimmät tulokset. Kirjan toinen luku on tapaustutkimus suomalaisten opettajien ammattiryhmän tavoista käyttää Pisa-tutkimusta ja Suomen tuloksia siinä tavoitteenaan turvata ammattiryhmän intressit kansallisessa koulutuskeskustelussa tulevaisuudessa. Kirjan kolmas luku erittelee sitä, miten suomalaiset keskushallinnon virkamiehet ovat Pisa:an viitanneet puolustaessaan jo tekemiään päätöksiä tai osoittaessaan uusia kehittämiskohteita. Kirjan viimeinen luku keskustelee suomalaista Pisa-uutisointia ja tämän uutisoinnin vaikutuksia muiden (likeisten)asioiden uutisointiin Suomessa ja sitä kautta Suomessa tehtyihin koulutuspoliittisiin päätöksiin. Tässä työssä käytetty teoreettis-metodologinen lähestymistapa on vahvasti konstruktivistinen. Empiiristen aineistojen analyysissä on sovellettu erityisesti Foucault'lta innoituksensa saanutta diskurssin käsitettä sekä Perelmanilaista retoriikan analyysiä. Työn teoreettinen viitekehys pohjaa vahvasti policy diffusion -teorioihin, ennen kaikkea uusinstitutionalistiseen world polity -teoriaan ja sitä soveltaviin tutkimuksiin. Tätä teoreettista viitekehystä täydennetään tässä työssä kuitenkin vielä domestikaatio-viitekehyksellä – lähestymistavalla, joka analysoi niitä prosesseja, joiden kautta kansainvälinen arviointitieto muuntuu osaksi kansallista poliittista päätöksentekoa muovaten siten kansallisia politiikan ratkaisuja. Väitöstutkimukseni osoitti, että OECD ei ole todellinen toimija suomalaisessa koulutuspolitiikassa. Tapaustutkimuksissa tekemieni löydösten perusteella väitän, että OECD:n ohjausvaikutus tapahtuu aina kansallisen kentän kautta, toisin sanoen niiden kenttäkamppailujen kautta, joita Pisa on Suomessa käynnistänyt ja joissa kukin neuvotteluosapuoli on pyrkinyt turvaamaan omat intressinsä kansallisessa koulutuskeskustelussa tulevaisuudessa. Esimerkiksi opettajien Pisa-selontekoja eritellyt tapaustutkimus osoitti, että opettajat vetosivat Pisa:an ensisijaisesti korostaessaan oman työnsä ja koulutuksensa tuloksellisuutta, joskin ammattiryhmä esitti myös kehittämisvaateita keskushallinnon suuntaan perusteena pärjätä hyvin myös tulevaisuuden oppimistulosarvioinneissa. Suomalaiset virkamiehet sen sijaan tulkitsivat Pisa:n kertovan ennen kaikkea keskushallinnon harjoittaman politiikan onnistuneisuudesta ja ehdottaessaan muutosvaatimuksia, he osoittivat ne pääsääntöisesti keskushallinnon ulkopuolisille toimijoille kuten suomalaisille kouluille ja kunnille. Sen lisäksi, että Pisa vaikuttaa suomalaiseen koulutukseen laukaisemalla keskusteluja kansallisessa kontekstissa, tutkimus osoitti, että se vaikuttaa siihen myös strukturoimalla niitä keskusteluja, joiden puitteissa suomalaisesta koulutuksesta voidaan puhua. Tämän lisäksi Pisa vaikuttaa vakiinnuttamiensa diskurssien ja asiasanojen kautta. Tapaustutkimukseni osoittivat mm sen, että kun Pisa:n myötä kansalliseen julkisuuteen oli juurtunut käsitys suomalaisesta koulutuksesta ja koulutuspolitiikasta onnistuneena ja johdonmukaisena, keskushallinnon tekemät koulutuspoliittiset uudistukset eivät nousseet kriittisessä mielessä kansalliseen julkisuuteen, minkä seurauksena virkamiehet pystyivät jatkamaan tarpeelliseksi kokemaansa valtakunnallista opetussuunnitelma-uudistusta keskeytyksettä. Tämä löydös tuli esille erityisesti suomalaista Pisa-uutisointia ja sen implikaatioita eritelleessä tapaustutkimuksessa. Tarkasteltuani Pisa:n paikallisia käyttöjä Suomen kontekstissa ja sitä kautta OECD:n roolia suomalaisessa koulutuspolitiikassa, voinen sanoa jotain myös niistä mekanismeista, joiden kautta kansainväliset organisaatiot kuten OECD vaikuttavat kansallisiin koulutuspolitiikoihin. Sen sijaan että näkisin OECD:n sanelevan kansallisia koulutuspolitiikoita ja niiden tulevaisuuden suuntaa, tapaustutkimuksissa tekemieni löydösten perusteella väittäisin organisaation vaikuttavan kansallisiin järjestelmiin työstämällä ymmärrystämme siitä, mikä on tavoiteltavaa politiikkaa kansainvälisessä katsannossa ja kuinka se saavutettaisiin. Tämä on kuitenkin eri asia kuin väittää, että tultuaan hyväksytyksi ja sitä kautta omaksutuksi kansallisissa konteksteissa, OECD Pisa:n myötä harmonisoisi kansallisia politiikoita. Pikemminkin näyttäisi siltä, että se synkronoi niitä. Kuten tämä ja olemassa oleva muu tutkimus on osoittanut, kansallisvaltiot näyttäisivät reagoineen Pisa:an ja sen tuottamiin tuloksiin samanaikaisesti joskin niin, että kussakin maassa Pisa:sta tehdyt tulkinnat näyttäisivät eroavan suuresti toisistaan. Väittäisinkin, että juuri Pisa:n käynnistämistä kansallisista kädenväännöistä johtuen, kansallisvaltiot ovat päätyneet ottamaan käyttöön hyvin erilaisia politiikan ratkaisuja. Näissä prosesseissa, joissa kansainvälien arviointitieto muuntuu osaksi kansallisia politiikan diskursseja ja käytäntöjä, väitän, että kansalliset politiikat synkronoituvat toistensa kanssa kuitenkin niin, että ymmärrys kansallisista järjestelmistä jonain autenttisina ja kansallisia tarpeita palvelevina säilyy muuttumattomana. ; This dissertation is concerned with the discussion in Finland on the Programme for International Student Assessment (PISA) implemented by the Organisation for Economic Co-operation and Development (OECD) and so on the role of PISA in Finnish education policy. Special attention is paid in the study to analysing the references made by the Finnish teachers as a professional body and the civil servants of central government in their deliberations on the strengths and weaknesses of the national education system and in their legitimisation of solutions in education policy both implemented and advocated. The study moreover scrutinises the effect of the media coverage of PISA on our conception of the state of Finnish school education and so also the decisions taken in Finnish education policy. By examining the use made of PISA locally I endeavour to examine the role played by the OECD in Finnish education policy. It is my assumption that if PISA can be seen to have been evoked in the defence of decisions already taken and in calling for reforms, then the OECD does indeed have a role in national education policy. In examining the discussion on PISA at national level and its possible implications for Finnish education policy, my aim has been also to participate in the wider theoretical debate contemplating the dissemination of global policy models and the effects of such models on solutions adopted in national policy. In contrast to the approaches in the existing literature, the work at hand approaches the phenomena from the perspective of how local actors exploit their understanding of functioning and therefore desirable systems when considering the state of their own respective systems and how this then serves to propagate global policies. I contend that the evaluation information proffered by the OECD, such as what PISA conveys to us, is one of the main devices by means of which various actors in national contexts become aware of the state of the systems in their own respective countries and of how their own system is positioned in relation to other systems evaluated. Such rankings also serve to disseminate notions of desirable systems and are taken on board by national contexts, with the result that national policies are synchronised with global trends. However, this local adoption of global policy ideas is not about of ritual enactment. If anything, I claim, in these processes, where domestic actors make use of international comparative data to develop their own systems, actors' own political desires are always also involved. Local actors do not just react to exogenous policy models in order to promote the best interests of their own country. If anything, they resort to international comparative data to further their own objectives in domestic politics. Through considered rhetoric local players direct their fellow citizens' attention to policies in use in other countries or to practices already existing in their own country's context, thus constructing distinct models or presenting evidence of their success. Through these local accounts, global policy ideas mesh with the interest and motives of the local actors whereby the exogenous origin of the idea originally put forward in the global context disappears and they become to be seen primarily as domestic. The new policy may even be considered a characteristic feature of the nation and promoted to other countries, hence reproducing the cycle of global social change. The dissertation is presented in sections such that the introductory chapter presents a review of the existing literature on the subject, the main research objective of the work and the research question, the formation of the study and various case studies and the main findings of the dissertation, the second chapter is a case study of the aspirations of the Finnish teaching profession to use PISA and the Finnish rankings with a view to safeguarding their professional interests in the future national discussion on education. The third chapter enumerates how Finnish civil servants in central government have made reference to PISA when defending decisions already taken or foreshadowing new developmental directions. The concluding chapter considers the media coverage of the Finnish PISA rankings and the effects of this publicity on the news coverage of other (related) matters in Finland and so on education policy decisions taken in Finland. The theoretical-methodological approach adopted in this work is marked constructionist. The empirical analyses rely specifically on the concept of discourse as in Foucault and the analysis of rhetoric as in Perelman. The theoretical frame of reference of the work relies heavily on policy diffusion theories, above all neo-institutionalist world polity -theory and studies making use of this. However, this theoretical frame of reference is complemented in this dissertation with the domestication frame of reference; framework that opens up the actual processes and practices through which international comparisons infiltrate national spheres thereby affecting domestic policies. It emerged from my dissertation that the OECD is not a true actor in Finnish education policy. In light of the discoveries made in the case studies I claim that influence exerted by the OECD invariably takes place by way of the national arena, in other words, by way of those field battles to which PISA gave rise in Finland and in which each negotiating party has sought to safeguard its own interests in the national education debate in the future. For example, the case study elucidating the ways in which the teachers accounted for PISA showed that the teachers involved PISA primarily in order to emphasise the productivity of their own work and professional training, although this professional group also expressed development requirement vis-à-vis the central administration, the rationale being to ensure successful outcomes in future evaluations of learning. The Finnish civil servants for their part made the interpretation that PISA was proof positive of the excellence of the policy mounted by the central administration and in calling for changes they directed these mainly at actors outside the central administration, such as the Finnish schools and municipalities. In addition to exerting influence on Finnish education by initiating debate in the national context, PISA, as the dissertation demonstrates, exerted influence further by also structuring those discussions in which it is possible to talk about Finnish education. In addition to this, PISA affects through the discourses it establishes and the terms it employs. The case studies showed among other things that when, through PISA, the conception of Finnish education and Finnish education policy as successful and consistent has taken firm root in society, the decisions on reforms of education policy taken by the central administration did not meet with any critical reception in the national public, as a result of which the civil servants were free to continue uninterrupted with the reform of the national curriculum which they deemed necessary. That is, as PISA did not constitute any serious cause for criticism, the media made no mention of the actions of governmental officials, thereby leaving the officials and decision-makers free to continue their reform work uninterrupted. This finding emerged especially in the analysis of the news coverage of PISA and its effects on Finnish education policy. Having examined the local uses made of PISA in the Finnish context, and so also the role of PISA in Finnish education policy, I venture to claim something about the mechanisms through which international organisations like the OECD exert influence over national education policies. Rather than perceiving the OECD to be dictating national education policies and the future directions these should take, in light of the findings from my case studies, I would contend that the organisation exerts its influence on national education systems by shaping our conceptions of what is a desirable policy in the international perception and how this can be achieved. However, this is not the same as claiming that having been approved and so assimilated in the international context, the OECD through PISA is harmonising national policies. Rather it would appear that the OECD is synchronising these. As this and other research has demonstrated, nation-states would appear to have reacted to PISA and the results it provided simultaneously, albeit that in the respective countries the interpretations of PISA would appear to be highly diverse. Indeed, I would claim that due specifically to the national arm-wrestling arising from PISA, nation-states have decided to adopt very different policy solutions. In these processes, in which international evaluation information becomes a part of national policy discourses and practices, I suggest, that national policies become synchronised with each other, but still in such a way that the conception of the national systems as something authentic and catering to national needs survives unchanged.