Suchergebnisse

Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, voivatko valtionhallinnon alueille tuomat uudet instituutiot tukea omaehtoista alueellista kehittämistä ja, jos voivat, niin miten. Instituutioilla tutkimuksessa tarkoitettiin alueellista kehittämistoimintaa ohjaavia, tietoisesti luotuja sääntöjä ja menettelyjä tai käytännön toiminnan myötä kehittyneitä toimintamalleja. Omaehtoisella kehittämisellä taas tarkoitetaan sellaista alueellista kehittämistä, joka lähtee liikkeelle tietyllä alueella asuvista ihmisistä ja siellä toimivista organisaatioista sekä perustuu ennen kaikkea alueen omiin tarpeisiin ja voimavaroihin. Esimerkkeinä valtionhallinnon luomista uusista alueellisen kehittämisen instituutioista oli toimintaryhmätyö Suomesta sekä alueellinen kehittämissuunnittelu ja aluemanagement Saksan Baijerista. Toimintaryhmätyö on paikallisten kehittäjäryhmien ja näiden yhteistyökumppaneiden tekemää alueellista kehittämistyötä. Baijerin aluemanagement tarkoittaa puolestaan erilaisten toimijoiden yhteistyöhön perustuvan alueellisen kehittämisprosessin johtamista. Tutkimuksessa analysoitiin kahden suomalaisen ja kahden baijerilaisen esimerkkialueen kehittämisprosesseja noin neljän vuoden ajanjaksolla. Tärkeimmät metodit tutkimusaineiston keruussa olivat osallistuva havainnointi ja kehittämisprosessien toimijoille tehdyt puolistrukturoidut haastattelut. Tutkimus osoitti, että valtionhallinto voi uusien instituutioiden avulla tukea omaehtoista alueellista kehittämistä. Uusiin instituutioihin tulee tällöin sisältyä osallistavia suunnittelumetodeja ja hanketoiminnan koulutusta, malleja, kannustimia ja ongelmanratkaisuvälineitä paikallisille kumppanuuksille, joustavia rahoitusvälineitä, tukijaviranomaisten kumppanuutta sekä tukea verkostoitumiselle. Uusilla instituutioilla on kuitenkin myös piirteitä, jotka haittaavat omaehtosta kehittämistä. Tällaisia ovat normatiivinen säätely, tiettyjen toimijoiden aseman korostuminen, asiantuntijavetoinen tai liian kiireinen suunnittelu sekä kiinnittyminen sektorihallintoon. Uusien instituutioiden mahdollisuudet vakiintua alueille riippuvat puolestaan siitä, miten ne tehdään tunnetuksi, olemassa olevista instituutioista, uudelta instituutiolta odotettujen julkisten hyötyjen ja paikallisten intressien yhteensopivuudesta sekä toiminnan laajenemisesta ja kehittymisestä alueella. Tutkimusasetelma on ajankohtainen eurooppalaisessa alueellisessa kehittämisessä ja maaseutupolitiikassa, joissa uusia instituutioita parhaillaan luodaan ja kokeillaan. Aiempiin tutkimuksiin verrattuna tutkimus tuo uutta erityisesti analysoimalla rinnakkain kahden, lähtökohdiltaan suuresti toisistaan poikkeavan maan hyvin erilaisia instituutioita. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää alueellisen kehittämispolitiikan suunnista ja toimenpiteistä päätettäessä. Tuloksia voivat hyödyntää myös erilaiset paikalliset yhteisöt tai kunnat halutessaan viedä eteenpäin omaehtoista kehittämistä alueellaan. Aiheellisia jatkotutkimuksen kohteita ovat uusien instituutioiden sekä omaehtoista kehittämistä tukevat että haittaavat elmentit. ; New Institutions Supporting Endogenous Development The recent changes in regional development in Europe were the starting point of the study. The European Union and the national governments of many European countries have reacted to new challenges of regional development by creating and launching special institutions to support endogenous regional and local development. Both Finland and the German state of Bavaria have responded in this way. An example in Finland is the activity of the local action groups consistent with the model of the EU LEADER programme, which has been extended through the national rural development programme for local endogenous development (POMO programme). In Bavaria, the Ministry of State Development and Environmental Affairs has created and launched institutions of regional development planning and regional management. The objective of the study was to determine whether these new institutions launched from outside are able to support endogenous development processes in the regions, and if they are, how do they do it. Answers were sought by analysing how the various elements of the new institutions influence the process of endogenous development in its different stages. Also, the influence of the launching practice was analysed. Four qualitative case studies were carried out: two in Finland and two in Bavaria. In Finland the case studies were carried out in two regions where the POMO programme was being implemented. In Bavaria two relatively rural regions were chosen where a sub-regional plan was made and was being implemented through regional management. The conditions for establishment of the new institutions in the regions are discussed in the study. The theoretical framework of the study is built around the terms regional development, endogenous development and institutions. Institutions are here understood as formal and informal systems of rules that guide the assignment of meanings and so the action. The institutions of regional development supply the framework for the regional and local development. The conclusion that can be drawn from the recent discussion of regional development thinking and practices in Europe is that new models of thinking and acting supporting endogenous development have emerged. Such models include strategic thinking and programming, networking and partnership, and communicative planning. These models have been incorporated in the new institutions of regional development created and launched by central authorities. Finland and Bavaria have different institutional backgrounds for the new institutions and these backgrounds have influenced the aims and forms of the new institutions. The institution of the activity of the local action group in Finland supports endogenous development on the basis of local partnerships. The institutions of regional development planning and regional management in Bavaria are intended to support endogenous development based above all on a partnership of municipalities. The influence of the new institutions on regional development processes depends on the characteristics of the elements of the new institution, how the institution was launched and on pre-existing institutions in the region. The rational incentives offered by the new institutions, together with the values and the beliefs taken for granted of the pre-existing institutions, are playing a central role. There are also other factors peculiar to the region and the actors that influence the development process. The main question of the study - whether the new institutions can support endogenous development processes - can be answered in the affirmative. The supporting characteristics of the new institutions are participatory planning methods and training for project management, models, incentives and ways of problem solving for local partnerships, flexible funding instruments, partnership with supporting authorities and support to networking. However, the new institutions also have characteristics unfavourable to endogenous development. These include normative rules, emphasis on the position of certain actors, expert planning or too hasty planning and attachment to sectorial government structures. The possibilities of the new institutions to root themselves in the region depend on the mode of launching, on the pre-existing institutions, on the compatibility of expected public benefits with the interests of local actors and on the expansion of the activity and development of the practices in the region.

Tutkimuksessa selvitetään, missä määrin työpaikkojen työsuojeluvalvontaa toteutetaan alueellisesti eri tavalla eli toteutuuko valvonta työpaikoilla yhtenäisesti eri puolilla Suomea. Tutkimuksen ennakko-oletuksena on, että merkittävä syy työsuojeluvalvonnan alueelliseen erilaisuuteen on valvonnan organisointi viiden itsenäisen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tehtäväksi. Työsuojeluhallintoa ja työsuojeluvalvonnan toteutumisen yhtenäisyyttä työpaikoilla ei ole tutkittu tieteellisesti 2000-luvulla. Tämä tutkimus arvioi työsuojeluhallinnon rakennetta ja valvonnan toteutumista sekä hallinnon että työpaikkojen näkökulmasta. Tutkimus antaa sekä tieteellisesti perusteltuja teoreettisia että hallinnon asiakkaiden näkökulmia työsuojeluhallinnossa käynnissä olevaan valvonnan yhtenäistämiskehitykseen. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on hallinnon evaluaatiotutkimus, joka tarkoittaa hallinnon toimivuuden arviointia käyttäjä- ja asiakasnäkökulmasta. Työsuojeluhallinto toteuttaa työpaikoille kohdistuvaa työsuojeluvalvontaa työsuojelutarkastuksina, jolloin hallinnon asiakkaita ovat työpaikat ja niiden työnantajat ja työntekijät. Pääasiallisena tutkimusaineistona ovat valvontatietojärjestelmä Veran raportit ja niistä tehdyt 27 valvonnan alueellista vertailua sekä henkilöhaastattelut, jotka kohdistuvat 52:een työsuojeluhallinnon, työmarkkinajärjestöjen ja työpaikkojen työsuojeluhenkilöön. Tutkimuksessa on kolme päälukua: työsuojeluhallituksen aika 1973-1993, itsenäisten alueellisten työsuojeluviranomaisten aika vuodesta 1993 lähtien sisältäen työmarkkinajärjestöjen roolin työsuojeluvalvonnassa ja valvonnan alueellinen vertailu. Tutkimusmatkani kohti yhtenäistä työpaikkojen työsuojeluvalvontaa alkoi työsuojeluhallituksesta, joka perustettiin vuonna 1973 osana hyvinvointivaltion rakentamista ja valtiojohtoista suunnitteluoptimismia. Valtiollinen työsuojelu koottiin yhden ministeriön alaisuuteen. Työsuojeluhallituksen aikana oli keskusjohtoinen, ainakin osittain yhtenäinen työsuojeluvalvonta, mutta keskusviraston toiminta ei onnistunut, koska työnantajat vastustivat sitä koko ajan pitäen sen toimintaa konspiratiivisena, vehkeilevänä. Työsuojeluhallitus lakkautettiin vuonna 1993 osana keskusvirastojärjestelmän purkamista 1990-luvun alun taloudellisen laman seurauksena. Valtion harjoittamaa sääntelyä purettiin hallinnon kaikilla sektoreilla, ja hallintoa madallettiin lähemmäksi asiakasta. Valtion merkitystä vähennettiin koko yhteiskunnassa ja hyvinvointivaltiosta tehtiin kilpailuvaltio, jolloin markkinaliberalismi ja New Public Management voimistuivat. Työsuojeluhallituksen lakkautuksessa tehtiin ehkä muutakin politiikkaa; pirstaloimalla valvovaa hallintoa heikennettiin samalla työpaikoille kohdistuvaa keskitettyä valvonnan voimaa. Itsenäisten alueellisten työsuojeluviranomaisten aikana vuodesta 1993 lähtien entisten työsuojelupiirien ja nykyisten aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueiden toiminnallinen itsenäisyys korostui. Hallinnon toiminnassa näkyy, ettei työsuojeluvalvonnalla ole yhteistä keskusjohtoa. Sosiaali- ja terveysministeriön työ- ja tasa-arvo-osasto, jonka alaisuuteen työsuojelu keskushallinnossa kuuluu, toteuttaa Kansainvälisen työjärjestön ILO:n (International Labour Organization) sopimusten tulkintaa, että työsuojeluhallinto on riippumaton valvontatehtävää suorittaessaan eikä ministeriö siten puutu valvonnan alueellisiin menettelytapoihin. Tutkimus käsittelee myös työsuojeluhallinnon laajaa yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Järjestöt osallistuvat kaikkeen päätöksentekoon, jossa käsitellään hallinnon tavoitteita, painopisteitä, valvontaohjeita ja resursseja. Tutkimuksessa arvioidaan edustuksellisen demokratian näkökulmasta korporatiivisen etujärjestövaikutuksen ja hallinnon suhdetta riippumattoman työsuojeluvalvonnan päätöksenteossa ja toimeenpanossa. Tarkastuskertomuksiin perustuva alueellisen valvonnan vertailu osoittaa, että työsuojeluvalvonta on eriytynyt vastuualueittain. Työpaikkojen kunnossaolo määritellään usein eri tavalla, joten tarkastajien valvoma työturvallisuuden minimitaso ei toteudu yhdenmukaisesti koko maassa. Siten velvoitteita korjata tai poistaa työturvallisuusepäkohtia annetaan eri tavalla ja lopputuloksena on se, ettei työnantajia kohdella tasapuolisesti. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että työsuojeluvalvonta on osa kansallista hallintotoimintaa ja laillisuusvalvontaa, ei alueellista tai paikallista hallintoa. Työsuojelu ei eroa toimialoittain maantieteellisesti, koska eri ammattialojen työ on pääpiirteissään samanlaista koko maassa ja niiden työturvallisuus ei juurikaan eroa maantieteellisesti. Tämän vuoksi myös työsuojeluvalvonnan pitäisi olla yhdenmukaista koko maassa. Suomeen pitäisi perustaa Pohjoismaiden mallin mukainen työsuojelun keskusorganisaatio, joka koordinoisi yhtenäistä laillisuusvalvontaa samalla tavalla kuin Poliisihallitus, Syyttäjälaitos ja uusi Tuomioistuinvirasto koordinoivat toimialojensa laillisuusvalvontaa ja toiminnan menettelytapoja. ; This study examines the extent to which workplace occupational safety and health (OSH) enforcing is carried out differently across the Finnish regions, in other words whether workplace enforcing is uniform across Finland. The presupposition of the study is that an important reason for the regional disparity in labour inspection is the decentralized organization of the inspection to by the five independent divisions of occupational health and safety of the regional state administrative agency. The OSH administration and the uniformity of the implementation of OSH in the workplace have not been scientifically studied in the 21st century. This study assesses the structure and implementation of the OSH administration from the perspective of both the administration and the workplace. The study provides a scientifically justified analysis covering both theoretical and customers' perspectives on OSH management and the ongoing integration of health and safety enforcement. The chosen theoretical approach of the study is the administrative evaluation framework, which means assessing the functionality of administration from the user and customer perspective. The Labour Inspectorate carries out workplace safety inspections in the form of occupational safety inspections, whereby the customers of the administration are the workplaces and their employers and employees. The main research material are OSH inspection database Vera reports and personal interviews carried out with 52 persons in the job protection administration, labour organizations and employment OSH personnel. The study consists of three main empirical chapters: the Labour Protection Board, the Central Office 1973-1993, the independent Regional Labour Inspectorate since 1993, including the role of labour organizations in labour inspection and the regional comparison of labour inspection. Shift towards an integrated job labour inspection started with the Labour Protection Board which was established in 1973 as part of the construction of the welfare state during the era of optimism in state-directed planning State labour protection was brought together under one ministry. The Labour Protection Board the system was center-led, at least regarding uniform occupational health and safety enforcing, but the Board's operations were not successful, mainly because the employers were opposed to it throughout its existence. The Labour Protection Board was abolished in 1993 as part of the dismantling of the central office system that followed the economic recession in the early 1990s. State regulation in all sectors of government was decentralized and administration was brought closer to the customers. The role of the state was diminished in society as a whole and the welfare state became a competitive state, with neoliberalism and New Public Management becoming stronger. Other objectives were also part of the decision to abolish the Labour Protection Board; at the same time, the fragmentation of supervisory authorities weakened the efficiency of workplace control. The era of the independent regional labour inspectorates since 1993 underlines the functional independence of the former OSH Inspectorate and the current division of occupational health and safety of the regional state administrative agency. The operation shows that there is no common central management for labour enforcement. The Department for Work and Gender Equality of the Social and Health Ministry, which is responsible for occupational safety in central administration, interprets International Labour Organization (ILO) conventions as meaning that the labour administration is independent in carrying out its supervisory function. Thus, the Ministry does not interfere with regional control procedures. The study also deals with the extensive co-operation between the labour protection administration and the labour market organizations. Trade unions are involved in all decision-making concerning management objectives, priorities, control guidelines and resources. The study examines the influence of corporatist interest groups and the governance of occupational health and safety enforcing decision-making and implementation from the perspective of representative democracy. A comparison of regional control based on inspection reports shows that OSH control of occupational health and safety has varied between the regional divisions. The condition of workplaces is often defined differently, so the minimum level of occupational safety supervised by inspectors is not uniformly applied throughout the country. Thus, obligations to remedy or eliminate occupational safety deficiencies in workplaces are given different treatment and the result is that employees are not treated equally. The conclusion of the study is that health and safety control should be in the competence of national administration and judicial review, not regional or local administration. Occupational safety and health does not differ geographically by industry, as the work of the various occupations is broadly similar throughout the country and there is little geographical variation in occupational safety. For this reason, labour inspection should also be uniform throughout the country. Finland should set up the Nordic model of a more centralized OSH system, which would coordinate an integrated review of legality in the same way as the National Police Board, the Prosecutor's Office and the Court of Justice co- ordinate the law enforcement and operational procedures of their respective sectors.