Suchergebnisse

Theories of religion and democracy -- Research methodology -- Changing political and religious environment -- Buddhism -- General description -- Buddha light mountain -- Buddhist Compassion Relief Cji Foundation -- Dharma-drum mountain -- Zhongtai Can Monastery -- Other Buddhists -- Christianity -- General description -- Presbyterians -- Baptists -- Local churches -- Other denominations -- Daoism and folk religions -- Definition -- Daoism -- Yiguandao -- Mazu belief -- Statistical analysis -- Taiwans religious profile -- Religion and party preference -- Religion and democratic values -- Religion and democratic behavior -- Comparison of taiwanese believers -- Comparing Taiwanese and Korean believers -- Conclusion -- Summary and comparison -- Methodological, theoretical and practical implications

Turkey first applied for EU membership in 1987 and started negotiations for full membership in October 2005 after lengthy and challenging negotiations between EU member states. This master's thesis attempts to examine the relationship between the negotiations for EU membership that are going on between Turkey and the EU Commission and the public discussion on the subject. The research material consists of selected posts on the Financial Times discussion forum and the Acquis communautaire and Copenhagen criteria. By comparing the research material this thesis attempts to investigate if the public deliberation and official negotiations focus on the same issues and requirements for membership. The theoretical background for this analysis is deliberative democracy, according to which public debate should be a prerequisite for agenda setting and decision making. The findings of the thesis reveal that the public discussion does touch on the acquis communautaire and Copenhagen criteria to some degree, but the public is also concerned with non-acquis issues such as the culture and history. A unique feature of the accession negotiations is also the amount of commentary from heads of state regarding the negotiations, which was also noted in the research material. In the light of deliberative democratic theory it can be noted that the public may take part in the discussion over Turkey's membership, but it has little or no chances of setting the agenda for the negotiations.

Food justice denotes both a social movement and an academic discourse of theorizing what constitutes a fair food system where the benefits and harms of food production and consumption are distributed equally and where every human being has a right to food. In the general discourse of food justice, a just food system is also assumed to promote the sustainability of food systems. In this article, I point out the problems of this assumption by revealing the tensions between the social and environmental aspects of justice in food systems. They relate largely to the fact that local food is not synonymous for environmentally sustainable and low-carbon food, yet the food justice discourse has assumed that re-localization of food systems guarantees its environmental soundness. Another, related tension concerns the democratization of the food system that may aggravate the environmental burdens of the food system in certain conditions when not paired with education and scientific knowledge. I illustrate how the conflicts between various claims for justice emerge, how they could be avoided, and I also discuss how the society could foster the emergence of food citizenship that would promote justice and sustainability in food systems. Keywords: food justice, environmental sustainability, local food, food democracy ; Ruokaoikeudenmukaisuus viittaa ruokajärjestelmän reiluuteen eli siihen, miten oikeudenmukaisesti ruoan tuotannon, prosessoinnin, kaupan ja kuluttamisen hyödyt ja haitat jakaantuvat ja miten yhdenvertainen mahdollisuus ihmisillä on riittävään ja kulttuurisesti hyväksyttävään ravitsemukseen. Ruokaoikeudenmukaisuuden diskurssissa on vallinnut oletus, että ruokajärjestelmän oikeudenmukaisuus kulkee käsi kädessä järjestelmän kestävyyden kanssa. Tässä artikkelissa tarkastelen ruokaoikeudenmukaisuuden suhdetta ruokajärjestelmän ekologiseen kestävyyteen ja osoitan suhteen olevan jännitteinen tavoilla, jotka ovat toistaiseksi jääneet lähes huomiotta. Erityisesti tarkastelen lähiruoan ekologista kestävyyttä, joka on otettu usein annettuna oikeudenmukaisuuden diskursseissa: artikkelissa osoitan tämän oletuksen ongelmallisuuden. Toinen samankaltainen jännite liittyy ruokademokratian lisäämiseen, joka ei välttämättä paranna ruokajärjestelmän kestävyyttä vaan saattaa joissain tapauksissa jopa hidastaa ruokajärjestelmän kestävyystransitiota. Lopussa pohdin, miten artikkelissa tunnistettujen jännitteiden kanssa voidaan tulla toimeen ja miten ruokademokratiaa voitaisiin lisätä tavalla, joka tukee sekä oikeudenmukaisuutta että ekologisesti kestävän ruokajärjestelmän rakentamista. Avainsanat: ruokaoikeudenmukaisuus, ekologinen kestävyys, lähiruoka, ruokademokratia

"Urban planning and development are a meeting ground for different experiences and interpretations pertaining to the desireable city, and the ways in which citizens should genuinely be able to participate in the process. This multidisciplinary book explores broadly the question of how to best approach participation today. Instead of aiming at a singular interpretation, the book sets out to develop tools for a better understanding of the different logics behind urban development and citizen participation. The authors explore themes ranging from governmental structures and settings all the way to individual lifeworlds and experiences, and provide several well-founded propositions on what participation is about.

The articles give voice to actors from the public sphere, from the third and fourth sectors, as well as to citizens in different social roles and positions. The book serves as a text book in disciplines related to urban development and participation, and as an information source for professionals and citizens interested in the topic." - "Kaupunkien kehittämisessä ja suunnittelussa kohtaavat erilaiset kokemukset ja tulkinnat hyvästä kaupungista sekä tavoista, joilla kansalaiset voivat olla prosessissa aidosti mukana. Tässä monitieteisessä teoksessa pohditaan miten osallistumista ja osallisuutta olisi tänä päivänä mielekästä lähestyä. Teoksessa ei tavoitella yhtä oikeaa tulkintaa, vaan luodaan välineitä ymmärtää kansalaisosallistumisen ja kaupunkikehityksen monitahoista logiikkaa. Kirjoittajat tarkastelevat teemoja hallinnon institutionaalisista rakenteista aina yksittäisen ihmisen kokemusmaailmaan saakka ja pohtivat monipuolisesti, mitä osallistuminen ja osallisuus lopulta ovat.
Äänensä tuovat esille niin julkishallinnon toimijat, kolmannen ja neljännen sektorin aktivistit kuin erilaisissa yhteiskunnallisissa asemissa olevat asukkaatkin. Teos on tarkoitettu oppikirjaksi eri tieteenaloille sekä tietolähteeksi osallistumisen kysymysten kanssa työskenteleville ja kaupunkien kehittämisestä kiinnostuneille kansalaisille."

"
Voting advice applications (VAA) have supported Finnish voters for over 20 years in their voting decisions in general elections. Most Finnish VAAs are planned and provided by the media, and they are based on matching opinions of individual candidates with an individual VAA users before elections. Nowadays, in Finland, VAAs are important for almost all age groups. Among the youngest voters VAAs are viewed as the most important source of information to support voting decisions.

The book provides up-to-date and comprehensive picture over the role and significance of VAAs in the Finnish political system and in the political communication arena. Research topics deal also with VAA journalism and how candidates perceive VAAs. Research data and data materials in use are wide-ranging. They range from survey data sets to questions of VAAs and from interviews of candidates and VAA producers to media content about VAAs. Theoretical research questions are mostly related to the democratic value of VAAs. This perspective is central also in the end of the book, which opens possible future pathways for the VAAs." - "Vaalikoneilla on Suomessa yli 20 vuoden historia. Suurin osa suomalaisista vaalikoneista on median toteuttamia ehdokasvaalikoneita. Niiden merkitys vaalitiedon lähteenä on kohonnut maassamme merkittäväksi lähes kaikissa äänioikeutettujen ikäryhmissä. Nuorimmille äänestäjille vaalikoneet ovat jo merkittävin äänestyspäätösten tietolähde.

Teos tarjoaa ajantasaisen ja kattavan kuvan vaalikoneiden nykyisestä asemasta suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä ja viestintäkentässä. Uusia tutkimuksellisia näkökulmia ovat vaalikonejournalismi sekä ehdokkaiden näkemykset vaalikoneista. Tutkimusaineisto koostuu valitsijakyselyistä, vaalikoneiden analyysista, vaalikoneita koskevista uutisista sekä ehdokkaiden, kampanjavastaavien ja vaalikoneiden tekijöiden haastatteluista. Kirja lähestyy vaalikoneita erilaisista demokratianäkökohdista ja pohtii laajasti myös vaalikoneiden kehittämismahdollisuuksia."

Tutkimuksessa tarkastellaan itävaltalaisen Otto Bauerin (1881-1938) poliittista filosofiaa. Bauer tunnetaan ennen kaikkea kansallisuusteoreetikkona ja sosiaalidemokraattien poliittisen linjan määrittelijänä ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Työssä paneudutaan hänen parlamenttiin, parlamentarismiin ja parlamentaariseen demokratiaan liittyviin ajatuksiinsa. Ensimmäistä kertaa laajemman tutkimuksen kohteeksi tuleva Bauerin parlamenttityö alkoi keisarillisessa Itävallassa yleisen äänioikeuden toteuttamisen jälkeen (1907) jatkuen tasavallan syntyvaiheissa (1918-19) ja uuden perustuslaillisen elämän alettua uudessa kansallisneuvostossa. Tutkimus on aatehistoriallinen; aatehistoria ymmärretään käsitysten käsittämiseksi. Bauerin parlamenttikäsitysten tulkinta on väline avata hänen poliittista ajatteluaan yleisemminkin. Samalla hahmotellaan modernin - parlamenttikeskeisen - politiikan syntyprosessia Itävalta-Unkarissa ja Itävallassa katsottuna ikään kuin sisältä käsin. Bauer oli tämän uuden poliittisen kulttuurin tärkeä määrittelijä ja toimija. Vallitsevan Bauer-tulkinnan mukaan toisaalta Bauerin vallankumousajattelu ja toisaalta hänen käytännönpoliittiset kantansa ja toimensa olivat ristiriidassa keskenään ja vielä kohtalokkain seurauksin. Tässä tutkimuksessa kyseenalaistetaan tällaisen tulkinnan hedelmällisyys ja mielekkyys. Väitöskirjassa esitetään ja perustellaan vaihtoehtoinen käsitys, että juuri vallankumousteoriaa ja käytännönpolitiikkaa yhdessä tarkastelemalla voidaan ymmärtää Bauerin ja hänen edustamansa poliittisen suuntauksen (ns. austromarxismin) erityisyys. Aikaisempi ristiriitateesi osoittautuu ymmärtämisen esteeksi. Yleisemmin työssä väitetään, että vallankumouksellinen toimintalinja ja parlamentaarinen 'käytännönpolitiikka' - ts. ajatusmalli yhteiskunnan uudistamisesta reformein - eivät olleet toisensa poissulkevia politiikan konseptioita. Pikemminkin niiden yhteys on olennainen selitettäessä parlamentaarisen demokratian muodostumista, varsinkin Keski-Euroopassa. Tutkimuksen yksi tärkeä näkökohta on menneisyyden vaihtoehtoisen tulevaisuuden näkökulma. Siinä halutaan pitää kiinni historiallisen toimijan omista lähtökohdista, Bauerin omista tulevaisuuskäsityksistä riippumatta siitä, ovatko ne toteutuneet. Nämä jäävät varjoon, kun jälkiviisaasti kysytään, miksi sosiaalidemokratia Itävallassa kärsi tappion austrofasismille (1930-luvulla). Tutkimus jakaantuu kolmeen pääosaan, jotka muodostavat sekä ajallisesti että temaattisesti toisiaan seuraavat jaksonsa; teoreetikko Bauer kehittyy työn kuluessa koko ajan tärkeämmäksi arkipolitiikan määrittelijäksi. Samalla tulkinnan painopiste siirtyy teoreettisista lähtökohdista enemmän parlamentaariseen arkipolitiikkaan päätyen ja päättyen 'mikropoliittiseen synteesiin' (parlamenttipolitiikan laajaan analyysiin sen käytännöllisimmällä tasolla v. 1922). Tutkimuksessa on käytetty lähteinä Otto Bauerin koottuja teoksia, parlamenttipöytäkirjoja, muuta pöytäkirja-aineistoa sekä lehdistö- ja arkistoaineistoa. ; Gegenstand meiner Forschungsarbeit ist die politische Strategie des österreichischen Sozialisten Otto Bauer (1881 1938), der den Austromarxismus 1927 als eine Synthese aus revolutionärem Enthusiasmus und nüchterner Realpolitik beschrieb. In der von Bauer skizzierten sozialdemokratischen Strategie sollten also Marxismus und Reformismus, das heißt Revolution und westliche Demokratie vereint werden. So wurde einerseits am revolutionären Sozialismus festgehalten, die parlamentarische Demokratie andererseits aber als unverzichtbar angesehen. Die sozialistische Utopie des Austromarxismus als solche bildet nicht den Ausgangspunkt dieser Untersuchung, es ist vielmehr die Zeit des Austromarxismus, die in der Arbeit in einer bestimmten geschichtsphilosophischen Bedeutung beachtet wird. Eine erfolgreiche politische Zukunftsperspektive, die und das eigentlich schon 1927 plötzlich und unerwartet verschwindet, ist bei einer historischen Interpretation sicher von Interesse: Alles schien gut begründet und geplant zu sein, bis die Geschichte plötzlich endete und die berechtigte Frage nach Tragödie oder Triumph hinterließ. Insofern die jeweils verwirklichte, erfolgreiche historischen Alternative ex post immer als natürlich und sogar fraglos erscheint, ist es schwer, im Vergangenen stark ausgeprägte Zukunftserwartungen, das heißt vergangene alternative Zukunft, zu erfassen. Um zu verstehen, warum sich eine historische Entwicklung durchgesetzt hat, ist es aber auch notwendig zu versuchen, die unverwirklichten Alternativen zu verstehen. Die in den Interpretationen des Austromarxismus allgemein vertretene These vom Widerspruch zwischen Theorie und politischer Praxis ein Widerspruch, der in den zwanziger und dreißiger Jahren zu einer krisenhaften Entwicklung in Österreich geführt haben soll halte ich für problematisch. Meine Forschungsarbeit betrifft Bauers politische Strategie, das heißt deren Entstehung, deren Grundbegriffe und ihre Ausformung zu einer Theorie und Politik in den Jahren 1907 1923. Unter politischer Strategie verstehe ich hier Bauers Auffassung von der allgemeinen Natur des Übergangs zum Sozialismus, sein Verständnis der (politischen) Formen und Methoden des Übergangs sowie die Bestimmung der situationsbedingten Aufgaben. Politische Strategie wird hier als Parlamentsstrategie interpretiert und insofern verstanden als: Verständnis des Parlaments, Interpretation der parlamentarischen Demokratie, Bestimmung der Ziele parlamentarischer Politik und soweit dies geschah deren Ausformung zu einem theoretischen und politischen System. Bei der Betrachtung von Bauers Schriften zum Parlament und seiner parlamentarischen Politik läßt sich gleichzeitig die Idee der Ausformung moderner Politik in Österreich (bzw. der Doppelmonarchie) skizzieren. Unter moderner Politik verstehe ich in einem weiten Sinn eine bestimmte politische Ordnung oder Kultur, in der das Parlament das Zentrum des politischen Lebens bildet und wirkliche gesellschaftliche Bedeutung trägt.

Kansalaisosallistuminen YVA-menettelyssä Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) yksi keskeinen tavoite on lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumista ympäristövaikutuksiltaan merkittävissä hankkeissa. YVA-menettelyllä pyritään tuomaan kansalaisten näkemykset, huolet ja toiveet mukaan suunnitteluun ja päätöksentekoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. YVA edustaa väitöstutkimuksessa modernia vuorovaikutteista ympäristöpolitiikan ohjauskeinoa ja osallistumisen välinettä. Väitöstyön ensimmäisenä tutkimustehtävänä oli luoda YVAan osallistumisen analyysille teoreettinen viitekehys: millaista demokratia- ja suunnitteluideaa YVA voi edustaa ja millainen politiikkaverkosto YVA on kansalaisosallistumisen kannalta. Toisena tutkimustehtävänä analysoitiin YVAan osallistumisen historiallista kehittymistä ja muutoksia Suomessa. Kolmantena tutkimustehtävänä tarkasteltiin osallistumisen käytännön toteutusta sekä arvioitiin osallistumisen vaikuttavuutta. Lisäksi analysoitiin vaikuttavuuden mahdollisia esteitä, miten läpinäkyviä ja avoimia YVA-menettelyt ovat ja miten hyväksyttävänä osallistumisvälineenä YVAa pidetään. Osallistumisen kannalta olennainen seikka on YVAn institutionaalisuus: se on julkishallinnon luoma väline, jonka lisäksi toimenharjoittajalla on keskeinen YVA-menettelyn käytännön toteuttajan rooli. Tämä luo osallistumisen kannalta rakenteita, joissa korostuu toimijoiden väliset epäsymmetriset valta-asemat. YVA-menettelystä tulee helposti kaikille osapuolille vallan käytön ja politiikan tekemisen väline ja niin osallistumisen järjestämistä kuin itse osallistumista ohjaavat toimijoiden poliittiset intressit ja tavoitteet. YVA on parhaimmillaan eri osapuolten välinen avoin keskusteluareena, joka lisää suunnittelun ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä, mutta YVA on myös poliittisen kamppailun areena. Suomen YVA-lainsäädännössä osallistumisella on aina ollut tärkeä rooli. Suomalaisessa YVA-järjestelmässä on korostettu kansalaisten osallistumismahdollisuuksia. Ajan saatossa myös kriittisyys laajaa osallistumisoikeutta ja useita osallistumismahdollisuuksia kohtaan on lieventynyt. Haaste on kuitenkin siinä, että osallistumisen toteutus määritellään laissa väljästi, eikä lainsäädäntö takaa laadukasta osallistumista tai varsinkaan sen vaikuttavuutta. Toinen havaittu haaste on YVAn ja osallistumisen suhde päätöksentekoon. YVAn ulkopuoliset päätöksentekojärjestelmät ja edustuksellisen vallankäytön rakenteet eivät ole muuttuneet, ja siksi YVAn vaikuttavuus voi jäädä vähäiseksi. Vaikka YVA edustaisikin osallistuvaa demokratiaa ja toteuttaisi vuorovaikutteista ja moniäänistä suunnittelua, voi osallistumisen merkitys vesittyä ja kansalaisten osallistumisaktiivisuus hiipua. Ilmiöön liittyy myös tarpeetonta kriittisyyttä. Osallistumisen vaikuttavuus ei ole kertaluonteista, vaan se on usein välillistä ja ajoittuu prosessin eri vaiheisiin. Osallistumisen merkitystä ja vaikutuksia ei aina tunnisteta. YVAsta ei ole muodostunut Suomessa laajojen joukkojen osallistumisvälinettä. Ennemminkin YVAan osallistuvat tyypillisesti harvat kansalaisaktiivit, jotka hyödyntävät YVAn lisäksi lukuisia muitakin osallistumisen ja vaikuttamisen keinoja. Osallistujien määrän sijaan huomio tulee kuitenkin kiinnittää sisältöön ja suunnittelun moniäänisyyteen. Olennainen kysymys on se, millaisen roolin kansalaiset ja maallikkoasiantuntijuus voivat saada perinteisesti asiantuntijavetoisessa suunnittelukulttuurissa. ; Public participation in environmental impact assessment Environmental impact assessment (EIA) is a policy instrument based in law and used to prevent harmful environmental impacts, increase public information access, and improve public participation opportunities. EIA is an open process for discussion and participation of different actors: it increases the transparency and broadens the information base of environmental policy planning and decision making. One aim of EIA is to incorporate citizens views and opinions, concerns and desires into planning at an early stage. EIA is a process of identifying and evaluating potential impacts from proposed activities. It is also an interactive and communicative policy instrument and should facilitate direct participation. EIA is an example in the development process of direct participation in Finland during 1990 s. In this study EIA is approached as a participation instrument. Public participation is the perspective from which the EIA-process is analysed. The aim of the research is to examine participation in EIA both a theoretical and empirical way, and to interpret and explain the operation logic and efficacy of participation. There are three main research tasks in the study. The first task is to create a theoretical framework for analysis of public participation in EIA. For this purpose, the theoretical and methodological triangulation is made in the study. There are four main parts in the triangulation. Firstly, the elements of participative and deliberative democracy and communicative planning theories are combined. This theoretical discussion shows what kind of democracy and planning EIA can represents. Secondly, network analysis and evaluation are integrated in the methodological triangulation. The concepts of policy networks and intervention theory are used in theoretical and methodological manner. The outcomes of theoretical and methodological triangulation are criteria of deliberative EIA and four policy network models of EIA as an instrument of public participation: 1) EIA as a negotiation process; 2) EIA as a technical process of information collection, 3) EIA as an information instrument; and 4) EIA as tool for controlling of participation. While the theoretical part of the thesis has its own analytical objectives, these policy network models are utilized with evaluation criteria in the empirical part of the study. The second research task is to analyse the historical development of participation in Finnish EIA legislation. The focus of this part is on the long lasting political process and arguments behind the enacting of Finnish EIA Act in 1980 s and 1990 s. The most important amendments of EIA legislation and the international and national reasons behind them are also considered. According to results of this part of thesis, the role of participation has been central to the Finnish EIA system. Even if the EIA Act was implemented in Finland relatively late in 1994, the legislative foundation for public participation has always been strong. Though the implementation of participation is defined in a flexible way, Finnish EIA legislation supports public participation and in principle creates possibilities for deliberative democracy. The third research task is to evaluate public participation in two case studies. This part includes following questions: 1) what kind of objectives do different actors seek from participation; 2) how does participation impact EIA and what are the obstacles of effective participation; and 3) how transparent and acceptable is the EIA process? The two cases used, the EIA of a road project and the final disposal of nuclear waste, show how much the aims, the implementation and the effectiveness of public participation can not only vary between different projects, but also during the planning process in one certain project. Notably, in the nuclear waste case, the nature of top-down instrument of EIA was clearly observed, while the developer of the project assumed a dominant role. The three elements of policy network (actors, arenas and agenda) were defined by the developer. Even if participation was carried out with great visibility, professional implementation and sufficient resources, the impact of public participation and lay people expertise was not so essential, while the economic and political interests of the project and the role of experts were in central role. In this case study EIA represents the policy network model of controlling of participation: the role of governance was more important than deliberative participation. In the road case the planning situation was more open. There did not seem to be the same need to define and control participation and the agenda of the EIA. The contribution of citizens was used in planning in a more effective manner. The EIA assumed a more traditional role ­ as an information distribution tool, and as a place for open discussion and effective participation. The case studies suggest that the legislative base can not alone guarantee the effectiveness of public participation. Most important factor is the attitude of main actors. Each EIA process is unique and general theories of participation in EIA are difficult to create. In practice, the EIA is more or less an institutional process of power division between different actors, and the developer has the central role. EIA is an open arena that allows political disagreements to form and emerge into the open. However, EIA can also be used to promote political interests. EIA and participation can be harnessed by the proponent, but EIA can also feed the so called NIMBY (Not In My Back Yard) phenomenon. It is also possible, that policy instruments like EIA create a new elite ­ active lay experts. Theoretical ideas of deliberative democracy or communicative planning are challenging to implement in practice. At the same time it is important to estimate the criteria and expectations concerning participation. One can see, that EIA has lot of deliberative potential, but the main challenges are in the relationship between EIA and decision making, and in the structures of political power and decision making outside of EIA.

Demokratia ja tehokkuus muodostavat kunnallishallinnon keskeisimmän arvopohjan. Näiden välillä vallitsee tietynlainen jännite. Kauko Heurun väitöskirjassa tutkitaan oikeushistoriallisessa valossa kunnanvaltuuston asemaa tämän jännitteen sisällä. Siinä selvitetään kunnanvaltuuston vallan syntyhistoria sekä sen kehittyminen yhteiskunnallisen muutoksen osana. Kunnallishallinnossa on perinteisesti korostettu demokraattisia arvoja. 1990 -luvulla tässä tapahtui ratkaiseva muutos. Tällöin tehokkuusvaatimukset voimistuivat, ja niihin myös vastattiin. Maamme kunnallishallinto siirtyi erilaisten kokeilujen ja hallinnonuudistusten kautta uudenlaiseen kunnallishallintoon, jonka johtavana aatteena on tulosjohtamisen idea. Mitä pitemmälle tulosjohtamista on kunnallishallinnossa toteutettu, sitä enemmän valtuusto on menettänyt asemaansa kunnan päätösvallan käyttäjänä. Valtuuston valtaa on siirretty täytäntöönpanijoille tietoisesti, mutta sitä on siirtynyt myös salaisesti. Jokainen pelkän tavoitteen asettava valtuuston päätös, jota ei sidota keinovalikoimaan, siirtää valtuuston valtaa. Samoin tekee määrärahapäätös, jota ei sidota yhteen määrätarkoitukseen. Yleistymässä oleva käsitys valtuuston aseman heikkenemisestä saa tutkimuksellista vahvistusta. Kauko Heuru selvittelee yli 400 -sivuisessa väitöskirjassaan laajasti tämän kehityksen syitä. Tällöin hän osoittaa kunnallishallinnon kiinteän yhteyden yhtäältä valtioon ja toisaalta ajan yleisiin virtauksiin. Hän näkee, että 1980 -luvulla alkanut kunnallishallinnon uudistaminen ei ollut ilmiönä itsenäinen, vaan se liittyi kiinteästi uusliberalismin nousuun ja valtionhallinnon uudistamiseen. Kunnallishallinnon vahvistamisen nimissä tehdyt lainsäädännölliset uudistukset kuten normien purku, vapaakuntakokeilu ja kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistaminen olivat tarkoitukseltaan ensisijassaq valtionhallinnon uudistamista. Valtion edustajat eivät kuitenkaan ajaneet kuntia muuttamaan hallintoaan, vaan tämän tehtävän hoitivat kuntien keskusjärjestöt. Ne aloittivat jo 1970 -luvulla määrätietoisen koulutus- ja muun ohjaustoiminnan mangeristisen kunnallishallinnon aikaansaamiseksi. Kaiken perustana oli uusliberalismi sekä amerikkalainen liiketaloustieteellinen tutkimus ja sen osakseen saama huomio OECD-maiden julkisessa hallinnossa. Kauko Heuru pohtii myös valtuuston aseman vahvistamista. Hän tulee siihen tulokseen, että nykyajan tehokkuuden ihannointi antaa vain vähän mahdollisuuksia siihen. Näistä merkittävämpänä on vallan ja vastuun jaon normatiivinen täsmentäminen. Tämä merkitsee nykyistä selkeämmän poliittisen johtajuuden luomista suomalaiseenkin kunnallishallintoon. Tutkija, jolla itsellään on pitkä kaupunginjohtajan virkaura, puoltaa pormestarityyppistä johtamisjärjestelmää. Tämän hän tekee nimenomaan valtuuston vallan kannalta. ; The study was designed to investigate the origins of the competency to use municipal decision-making power and its development in the light of the central development of municipal law, including causal relationships and systematization of municipal law. The frame of reference consisted of the democratic values and efficiency values of local government. Up to the end of the 1980s local government in Finland can be regarded as a legal-administrative practice. In a closer analysis, we can distinguish three pha-ses: liberalism, rule-of-law and social state. In the beginning of the 1990s the Finnish state administration was refor-med in line with the managerial theory. The idea of management by results played a key role in this development. Local government was remodelled on the same con-cept. From the 1990s on we can speak of managerial local government. The entire legal-administrative period was characterized by the priority of democratic values in local government. While demands for efficiency grew, they we-re mainly responded to by detailed norm setting and direction by the state. The launch of management by results meant that efficiency values took precedence over democratic ones. If municipal decision-making power is understood as competency to form local intent, and if we assume as municipal laws have assumed that the exercise of this power resides in the local council, the introduction of managerial local go-vernment and management by results has not been possible without transferring aut-hority from the local council to the executive organization. The main reason was that local government activities had become increasingly target-oriented. This involved a demand to separate strategic and operational activities. According to the idea of ma-nagement by results, strategic activities cover the setting of general objectives, whe-reas concrete (case-specific) decisions should be made at the operational level. The level of strategic activities is formed by the work of the local council, and the level of operational activities by the work of the executive organization. The local council's (the local government's) decision-making power can be transferred legally to the executive organization within the limits of the law by a by-law. This is called delegation, whereas in the management-by-results system local decision-making power is factually transferred in other forms too. This happens either in a permissible manner or secretly, and the more the more generally the coun-cil has set the objectives and the more systematically strategic and operational acti-vities are separated. The most important tool for transferring the council's power is the municipal budget, even if the law does not recognize it as such. The introduction of the management-by-results system to local govern-ment broke the mechanisms that had protected the council's authority in the legal-administrative practice. Such mechanisms included general budget principles (no-tably the detail principle) and the inner logic of the dual principle of local govern-ment. The detail principle required that the municipal budget be detailed to the extent that none of the council's power could be transferred to the executive or-ganization through this way. For the purpose, the budget was to be divided in ap-propriations up to one designation. The inner logic of the dual principle corresponded to the perceptions of the rule of law and legal positivism about formal rational legal order; implementation was based on subsumptional logic rather than independent consideration. Expedien-cy, which thus was not conveyed from the decision to be implemented, did not reside with the executive organization. During the legal-administrataive local government, the number of muni-cipal officials increased steadily. However, we cannot speak of bureaucracy in the true sense of the word, because municipal offices existed mainly for executive func-tions only. During managerial local government, municipal officials became also executors of the self-government of local residents. Generally, it can be said that the further the idea of management by re-sults is taken in local government, the more the status of the council shifts from a decision maker to a legalizer of municipal activities. Along with the change the conceptual contents of municipal democracy have changed. The decision-making moment is no longer the sole basis of evaluati-on, rather, it is the moment when the consequences are seen. Newer research has anticipated a shift from representational democracy towards direct democracy, but it seems unlikely. Representational democracy still appears to have its chances. This requires increasing attention to the political functi-on of municipalities, including stricter normative definition of municipal authority and responsibility. In the end, the key issue is whether the Finnish local government will have a distinct political leader or not.

Preliminary Material /Asbjørn Eide , Jakob Th. Möller and Ineta Ziemele -- The Right to Peace Milestones in the Development of International Humanitarian Law /Daniel Thürer -- Post-War American International Law Scepticism: The International Criminal Court, Stockholm 1924 /Mark Weston Janis -- Peace as a Human Right: The Jus Cogens Prohibition of Aggression /Alfred de Zayas -- The Human Right to Peace /William A. Schabas -- Security and Human Rights in the Regulation of Private Military Companies: The Role of the Home State /Francesco Francioni -- The United Nations and Human Rights What Makes Democracy Good? /Lyal S. Sunga -- Is the United Nations Human Rights Council Living Up to the International Community's Expectations? /Markus G. Schmidt -- The UN Human Rights Council: The Perennial Struggle between Realism and Idealism /Bertrand G. Ramcharan -- Eight UN Petitions Procedures: A Comparative Analysis /Jakob Th. Möller -- The Legal Status of Views Adopted by the Human Rights Committee – From Genesis to Adoption of General Comment No. 33 /Geir Ulfstein -- Winter Break 2010: A Week in the Life of a Special Rapporteur /Martin Scheinin -- Legal and Judicial Shortcomings of the Surrogate State of "UNMIKISTAN" /Margrét Heinreksdóttir -- The Right to Inclusive Education for Children with Disabilities – Innovations in the CRPD /Arnardóttir Arnardóttir -- Human Rights at the Regional Level The Council of Europe: A Champion in Monitoring Implementation of Human Rights Standards? /Petter F. Wille -- Flexibilising the Modes of Amending the European Convention on Human Rights: An Idea for a 'Statute' for the European Court /Krzysztof Drzewicki -- Strengthening of the Principle of Subsidiarity of the European Convention on Human Rights /Björg Thorarensen -- Presumption of Convention Compliance /Davíð Þór Björgvinsson -- The Right to Adequate Judicial Reasoning /Ragnar Aðalsteinsson -- Dialogue Between States and International Human Rights Monitoring Organs – Especially the European Commission Against Racism and Intolerance /Lauri Hannikainen -- How Old Are You? Age Discrimination and EU Law /Allan Rosas -- NHRIs in the European Union: Status Quo Vadis? /Morten Kjærum and Jonas Grimheden -- Selected Examples of the Contemporary Practice of the Inter-American System in Confronting Grave Violations of Human Rights: United States and Colombia /Diego Rodríguez-Pinzón -- Indigenous Peoples and Minorities Prevention of Discrimination, Protection of Minorities, and the Rights of Indigenous Peoples: Challenges and Choices /Asbjørn Eide -- Minority Protection in the African System of Human Rights /Michelo Hansungule -- Indigenous Peoples on the International Scene: A Personal Reminiscence /Lee Swepston -- Indigenous Peoples and the Right to Development /Rainer Hofmann and Juri Alistair Gauthier -- Principal Problems Regarding Indigenous Land Rights and Recent Endeavours to Resolve Them /Erica-Irene A. Daes -- Traditional Knowledge of Indigenous Peoples: Preserve or Protect? – That's the Question! /Mpazi Sinjela -- Redefining Sovereignty and Self-Determination through a Declaration of Sovereignty: The Inuit Way of Defining the Parameters for Future Arctic Governance /Timo Koivurova.

Esipuhe – 7 Foreword– 10 I KANT, FICHTE, SCHELLING, HEGEL, MARX Hartwig Frank, Zur Bedeutung von Kants Ethik für den gegenwärtigen Ethikdiskurs – 14 Jussi Backman, Äärellisyyden loppu: Kant, Heidegger, Meillassoux – 23 Jari Kaukua, Fichten alkuperäisestä oivalluksesta – 42 Susanna Lindberg, Elämän käsite saksalaisessa idealismissa – 56 Carl-Göran Heidegren, Dialectic of Categories, Dialectic of Experience in Hegel – 65 Arvi Särkelä, A Restless Spirit. Immanent Critique as Inquiry into Inquiry in Hegel and Dewey – 74 Arne Overrein, Forsoning, Fremmedgjøring og Filosofi . Bemerkninger om Hegel – 96 Heikki Ikäheimo, Persoonien tunnustaminen, inhimillinen elämänmuoto ja Marxin James Mill-muistiinpanot – 113 Kari Väyrynen, Kaupunki-maaseutu –antagonismi marxilaisessa ekologiassa ja historiallisessa materialismissa – 136 Vesa Oittinen, Diderot neuvostofi losofi en silmin – 151 II FILOSOFINEN ANTROPOLOGIA, PERSOONUUS, MIELI JA RUUMIS Michael Quante, Die Perspektiven der Anthropologie – 169 Johannes Lehtonen, Olemassaolon tunteesta ihmismielen pohjalla – 189 Mikko Yrjönsuuri, Minä ja minun ruumiini. Kolme 1200-luvun teoriaa kehollisuudesta – 207 Matias Slavov, Sensualismi mielenfi losofi assa: Hume ja Condillac Descartesin vastapelureina – 220 Onni Hirvonen, Funktionalistinen mieli ja persoonan rajat – 233 Vili Lähteenmäki, Ajattelu ja ajatteleva olio – 253 Juhana Toivanen, Ihmisenkaltainen eläin. Näkökulmia rationaalisuuteen, ihmisyyteen ja eläimyyteen – 264 Joona Henrik Taipale, Itsen ja toisen välisestä jatkuvuudesta ja epäjatkuvuudesta – 287 Mika Ojakangas, Jacques Lacan: yliminä, halu ja asia – 307 Pessi Lyyra, Mitä halu esittää? – 316 III YHTEISKUNTAFILOSOFIA, KRIITTINEN TEORIA, TUNNUSTUKSEN POLITIIKKA Markku Mäki, Montesquieu ja Englanti – 337 Gorm Harste, From Kant to Clausewitz – An investigation of war systems with Luhmann's systems theory – 375 Kia Lindroos, Valta, kritiikki ja Walter Benjamin – 411 Mikael Carleheden, On Theorizing: C.S. Peirce and Contemporary Social Science – 428 Eerik Lagerspetz, Hans Kelsen's Defence of Democracy – 460 Joonas Pennanen, Limittyvät kontekstit, käytännöllinen järkeily ja harkintatasapaino – 483 Sari Roman-Lagerspetz, Althusser: Between Marx and Lacan – 513 Petteri Niemi, Social Work and Recognition – 534 Jacob Dahl Rendtorff, The Ethics and Politics of Recognition: A Critique of Critical Theory – 560 Arto Laitinen, Michael Walzer on Recognition as a Dominated Good – 586 IV ESTETIIKKA, ETIIKKA JA ELÄMÄSSÄ SUUNNISTAUTUMINEN Bernadette Banaszkiewicz, Intensität, Deutlichkeit, enargeia. Antike Ekphrasis-Konzeptionen bei Theon, Quintilian und Longos – 623 Jussi Antti Saarinen, Taidemaalareiden ykseyden kokemuksista – 651 Henrik Enckell, Carlos Saura's Blood Wedding – 665 Werner Stegmaier, Die Bedeutung der Philosophie von Emmanuel Levinas für die Orientierung des Menschen – 678 Olli Pitkänen, Mitä tarkoittaa pahan selittäminen? Huomioita Jussi Kotkavirran kirjoituksesta Hyvän ja pahan lähteillä – 688 Rauno Huttunen & Leena Kakkori, Moraalin kehitys ja täysi-ikäisyys – Gilligan–Kohlberg –kiista – 709 Ludwig Siep, Ethische Kriterien für medizinische Forschung in Entwicklungsländern – 730 Miira Tuominen, Stoalainen fi losofi nen terapia: elämä sarjana valintoja – 756 Sami Pihlström, Viljely ja aika: Maa, puutarha ja elämän arvo(t) – 770 Juha Räikkä Itsepetos ja uskonto – 797 Olli-Pekka Moisio, Uskonto kritiikkinä ja kriittinen teoria täysin toisen kaipuuna – 805 Risto Eräsaari Viimeiset sanat – 817

Arviointitutkimus koskee Suomen talouden ytimen, valtiokonsernin talousohjauksen tilaa vuosien 1987-2008 uudistuskauden jälkeen. Mihin oli tultu vuonna 2008 ja miten talousohjausjärjestelmä toimii? Arvioinnin kohteena on myös se, miten ohjausjärjestelmän tila vastaa 2010-luvun haasteita. Arviointiaineiston muodostavat uudistuskauden dokumentit sekä ohjausjärjestelmän kaikkien tasojen eduskunnan, hallituksen, valtiovarainministeriön, ministeriöiden, virastojen ja laitosten sekä tarkastusviranomaisten haastattelut. Vastaavaa lähestymistapaa ei suomalaisessa hallinnontutkimuksessa ole aikaisemmin sovellettu. Arviointi tukeutuu kompleksisuusteoreettiseen viitekehykseen. Kompleksisuusteoriaa ei ole myöskään vastaavalla tavalla hyödynnetty. Tutkimus on siten sekä lähestymistapansa että teoriaulottuvuutensa osalta pioneerityötä, jota ei ole voitu perustaa aiempaan tutkimukseen. Sellaisena se avaa, vaatii ja osoittaa useita jatkotutkimustarpeita. Tutkimuksen päätuloksia ovat ensinnäkin se, että talousohjauksen ytimen, finanssipolitiikan ohjausrakenne on tasapainossa uudistustavoitteiden kanssa ja sellaisena se tukee talouden kokonaishallintaa. Toiseksi tutkimustulokset osoittavat, että tulosohjaustavoitteet, tuottavuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus eivät ole toteutuneet talousarviolain edellyttämällä tavalla. Laki ja käytännön toiminta ovat kaukana tasapainosta. Lain vaatimukset ovat taakkana toimijoille. Taakka ei kuitenkaan näy suoraan menoina momenteilla ja siksi se ei ole saanut osakseen ansaitsemaansa huomiota. Kolmantena uudistustavoitteena ollut demokraattisen ohjauksen vahvistaminen näyttää valtiokonsernin osalta rakenteellisesti toteutuneen. Toimivuuden kannalta rakenne on kuitenkin vielä niin uusi, että erityisesti eduskunnan näkökulmasta sen toimivuutta on vaikea arvioida. 2010-luvun haasteiden kannalta tutkimuksessa tulee esiin joukko riskitekijöitä. Yksi niistä on talousohjauksen päätoimijan, valtiovarainministeriön ohjausrakenne. Se näyttää olevan epätasapainossa ministeriön kasvaneiden vastuiden kanssa. Taloudellisesti vaikeina aikoina valtiovarainministeriön rooli lisäksi korostuu järjestelmälogiikan mukasesti talouden tasapainottajana. Ministeriön ohjausrakenteella on yleistä merkitystä, koska se heijastuu koko hallinnon talousohjaukseen. Se voi olla sille joko tukena tai taakkana. ; In the administrative reforms of 1987-2008 in Finland the state as a whole was divided into three parts the core state, autonomous parts and actors operating in market conditions. The structural division was taken further when in 2010 the universities were split off from the financial governance of the core state to join the autonomous actors. Each part of the state body has its own financial governance. The study is confined to reforms in the system of financial governance of a state concern (core state) and the functionality of the system of governance after the reforms. This is an evaluative study assessing first the reforms in the structure and governance tools and thereafter their functionality. The structural research is based chiefly on documentary material from the era of reform. The functionality of the structures is evaluated from the perspectives of Parliament, the Government, the Ministry of Finance, the ministries, agencies and institutions and also the inspectorate. The functionality evaluation is based on 96 personal interviews with actors in charge of governance, the elite in financial governance. The object of the evaluation was the main finances under overall control and the objectives set for management by results of improving productivity, economy of operations and effectiveness. As the reforms progressed, it became a political objective to strengthen democracy or political governance in financial governance. This, too, was made a target of evaluation. The evaluation relies on the concepts of complexity theory. It was the working hypothesis of the study that through the concepts of the theory it would be possible to explain and comprehend reform processes, the functionality of the reforms and the problems experienced in them. In the study of the structure the main criterion was the complexity theory concept far from a state of equilibrium and in the study of functionality the concept of significance . No such complexity theory based study in the field of administrative science has so far been presented in Finland. Thus on the basis of the study the applicability of complexity theory to the research of reform processes and the functionality of reforms was evaluated. In the study of structure the research question was how after the reforms of 1987-2008 the governance structure of a state financial governance system is in a state of equilibrium with the goals of the reforms. The question in the study of functionality was how the financial governance system of a state concern functioned after the reforms from the perspectives of various actors. Likewise thereafter an answer was sought in the nature of triangulation to how the situation of the financial governance system structure and functionality appear to be in equilibrium with the challenges to financial governance apparent in the 2010s. Is the financial governance system a support, burden or risk to the challenges of the 2010s? In summary the answers to the research questions in light of the evaluation of the structure and functionality data are as follows: 1. The core of financial governance, the governance structure of financial policy and its functionality would appear to be almost in equilibrium with the goals of financial overall administration. In this respect the structure also supports overall financial governance. 2. The objectives of productivity, economical and efficacy in management by results would appear to be very far from being in equilibrium with respect to the requirements of the budgetary legislation (Talousarviolaki). Due to shortcomings in accounting and evaluation systems the objectives has not been achieved. Thus the management by results structure would appear to be a burden on financial governance and administration of the state economy as a whole. The structure of management by results would appear to be in a state of disintegration 3. The aim of strengthening democracy through the structural reforms of the 2000s appears to have been achieved. However, the structure is still mostly so new that its functionality, especially as regards Parliament, is difficult to evaluate. The structure appears mostly to support overall financial management, but this may entail risks from the perspective of overall financial management. 4. The situation of financial governance, from the perspective of the challenges of the 2010s would appear, as far as financial policy is concerned to be almost in equilibrium with the policy challenges, but from the perspective of overall financial management this would not appear to be the case in all respects; the situation in governance is likely to require reforms and attention to the obvious risk factors latent therein. The study permits the evaluation that complexity theory, a derivative of systems theory, would appear to be applicable to the research of reforms of complex systems and their functionality and to offer opportunities to explain and comprehend the successes and failures of reforms.