Suchergebnisse

Any copyright on this work is most likely expired, given life expectancy and copyright duration at the time of publication, or when rolling copyright occurred (i.e., changes to the legislation extending the copyright term). In case of a takedown request, the depositor requests to be provided with legal documentation from the person/organization instigating the takedown request and to be heard by Zenodo before making a decision about the takedown. ; This file was uploaded by Chris Hartgerink (chris@libscie.org), not the original authors or the publisher. This upload is part of ensuring public access to the public domain. Please see description for legal justification of why this work is (likely to be) in the public domain and it is considered reasonable to be uploaded to Zenodo.

Any copyright on this work is most likely expired, given life expectancy and copyright duration at the time of publication, or when rolling copyright occurred (i.e., changes to the legislation extending the copyright term). In case of a takedown request, the depositor requests to be provided with legal documentation from the person/organization instigating the takedown request and to be heard by Zenodo before making a decision about the takedown. ; This file was uploaded by Chris Hartgerink (chris@libscie.org), not the original authors or the publisher. This upload is part of ensuring public access to the public domain. Please see description for legal justification of why this work is (likely to be) in the public domain and it is considered reasonable to be uploaded to Zenodo.

Any copyright on this work is most likely expired, given life expectancy and copyright duration at the time of publication, or when rolling copyright occurred (i.e., changes to the legislation extending the copyright term). In case of a takedown request, the depositor requests to be provided with legal documentation from the person/organization instigating the takedown request and to be heard by Zenodo before making a decision about the takedown. ; This file was uploaded by Chris Hartgerink (chris@libscie.org), not the original authors or the publisher. This upload is part of ensuring public access to the public domain. Please see description for legal justification of why this work is (likely to be) in the public domain and it is considered reasonable to be uploaded to Zenodo.

Gunnar Myrdal published Asian Drama in 1968, a work which made important analytical contributions to our understanding of development but was deeply pessimistic about Asia's future prospects. Since then, contrary to Myrdal's expectations, Asia's development has been remarkable, although transformations have been uneven across countries and unequal between people. This paper explains the conception and design of the UNU-WIDER study on Asian Transformations, which seeks to analyse the amazing story of economic development in Asia over the past 50 years. It begins with reflections on Gunnar Myrdal, the author, and rethinking Asian Drama, the book, in retrospect 50 years later. It goes on to outline the rationale and objective of the study. It then discusses some critical issues and lessons that emerge - diversity in development, history and context, economic growth and structural change, wellbeing of people, markets and governments, economic openness, and institutions and policies - to serve as a teaser. It concludes with some brief reflections on Asia's future prospects over the next 25 years.

Kashmir dispute is an extremely complicated phenomenon offering obviously an unmanageable challenge to contemporary conflict resolution methods and techniques. The research article attempts to investigate the relationship between the Hurriyat and unrest in Kashmir and in addition to this, it tries to examine the role of separatists powers in regulating the Kashmir unrest. The study is based on an argument that how the separatist parties are striking extremist politics on Kashmir issue and how they are preserving the power of separatism. The paper will examine the major reasons that are responsible for the growth of separatist forces, insurgency, unrest and how it gained momentum only after 1989. Finally, the paper will explore some of the contemporary trends prevailing in the Kashmir conflict.

This paper explores the prevailing readings of the Atlantis story. The purpose of this paper is to show how interpretative judgements on the narrator's intentions, the objectives of the characters, and the genre and the development of the story prepares the grounds for the political understanding of Athens and Atlantis. In this way, I will show how the dramatic framework influences the expression of political thought. I argue that the most important dramatic feature of the story is Critias' interaction with Socrates and Timaeus, which explains why Critias composes two speeches that are essentially dedicated to the question of political origins.

This paper explores the prevailing readings of the Atlantis story. The purpose of this paper is to show how interpretative judgements on the narrator's intentions, the objectives of the characters, and the genre and the development of the story prepares the grounds for the political understanding of Athens and Atlantis. In this way, I will show how the dramatic framework influences the expression of political thought. I argue that the most important dramatic feature of the story is Critias' interaction with Socrates and Timaeus, which explains why Critias composes two speeches that are essentially dedicated to the question of political origins.

This paper explores the prevailing readings of the Atlantis story. The purpose of this paper is to show how interpretative judgements on the narrator's intentions, the objectives of the characters, and the genre and the development of the story prepares the grounds for the political understanding of Athens and Atlantis. In this way, I will show how the dramatic framework influences the expression of political thought. I argue that the most important dramatic feature of the story is Critias' interaction with Socrates and Timaeus, which explains why Critias composes two speeches that are essentially dedicated to the question of political origins.

This paper explores the prevailing readings of the Atlantis story. The purpose of this paper is to show how interpretative judgements on the narrator's intentions, the objectives of the characters, and the genre and the development of the story prepares the grounds for the political understanding of Athens and Atlantis. In this way, I will show how the dramatic framework influences the expression of political thought. I argue that the most important dramatic feature of the story is Critias' interaction with Socrates and Timaeus, which explains why Critias composes two speeches that are essentially dedicated to the question of political origins.

This paper explores the prevailing readings of the Atlantis story. The purpose of this paper is to show how interpretative judgements on the narrator's intentions, the objectives of the characters, and the genre and the development of the story prepares the grounds for the political understanding of Athens and Atlantis. In this way, I will show how the dramatic framework influences the expression of political thought. I argue that the most important dramatic feature of the story is Critias' interaction with Socrates and Timaeus, which explains why Critias composes two speeches that are essentially dedicated to the question of political origins. ; Šiame straipsnyje apžvelgsime standartines Platono pasakojimo apie Atlantidą interpretacijas. Straipsnio tikslas– įvardyti, kaip konkretūs tyrėjų sprendimai dėl dialogo veikėjų tikslų, pasakotojo intencijų, Atlantidos pasakojimo žanro ir siužeto plėtotės duoda pagrindą įvairioms politinio skaitymo galimybėms. Taip atskleisime draminės sąrangos įtaką politinės minties raiškai. Straipsnyje teigiama, kad Kritijo sąveika su Sokratu ir Timaju geriausiai paaiškina, kodėl dviejose Kritijo kalbose daugiausia dėmesio skiriama valstybių atsiradimo klausimui.

Examining the following selected Renaissance dramas: Marlowe's The Jew of Malta (1585), Shakespeare's The Merchant of Venice (1596), Massinger's The Renegado (1624), Daborne's A Christian Turn'd Turk (1612), and Goffe's The Raging Turk (1656), this research investigates Renaissance dramatists' portrayal of biased Christian standpoints that govern the relation with the non-Christian to uncover whether that dramatization represents the playwrights' participation in validating those attitudes or their critique of politicizing the Christian faith, in both ways underscoring the existence of an ideological 'political faith' issue. It turns out that the period's plays may reveal that such stereotypes are only recruited to further and validate financial gain, political dominance and racial discrimination; that is, political Christianity. However, the playwrights' attitudes remain subject to their unrevealed intentions, and it is, therefore, left to the reader/audience to take sides. Tactically, the dramatists emerge ahead of the Christian and secular politicians of their time as they assume the safe side of impartiality.

Examining the following selected Renaissance dramas: Marlowe's The Jew of Malta (1585), Shakespeare's The Merchant of Venice (1596), Massinger's The Renegado (1624), Daborne's A Christian Turn'd Turk (1612), and Goffe's The Raging Turk (1656), this research investigates Renaissance dramatists' portrayal of biased Christian standpoints that govern the relation with the non-Christian to uncover whether that dramatization represents the playwrights' participation in validating those attitudes or their critique of politicizing the Christian faith, in both ways underscoring the existence of an ideological 'political faith' issue. It turns out that the period's plays may reveal that such stereotypes are only recruited to further and validate financial gain, political dominance and racial discrimination; that is, political Christianity. However, the playwrights' attitudes remain subject to their unrevealed intentions, and it is, therefore, left to the reader/audience to take sides. Tactically, the dramatists emerge ahead of the Christian and secular politicians of their time as they assume the safe side of impartiality.

Arabic drama as a collection of written texts belongs to the so-called "new" Arabic literature, which has been developing since the 19th century. Prior to this date, in the period of Arabic classical literature, only few dramas had been written. On the other hand, inspired by religion and folklore, numerous forms of theatrical plays developed (theatre of shadows, farce theatre, epic performances etc.). All of these forms were improvised and-in the second half of the 19th century-were replaced by the theatre based on the concept of dramatic text adopted from Europe. Egypt, where Egyptians, Libyans and Syrians (mainly political emigrants) founded numerous theatrical ensembles, has come to be the centre of Arab theatre. Due to their tours to the Middle East and Maghreb, the concepts of the theatre and drama have developed homogeneously in the whole Arab world. These concepts have been formed under the influence of European pat- terns: numerous plays have appeared which were borrowings from European works, especially dramas. However, Arabic drama, which created a synthesis of the native and alien patterns, has been shaped as a new quality. The contemporary Arabic drama comprises thousands of plays. I divided this huge output to the three main directions which I called neoclassicism, realism and creationism. ; Maciej Klimiuk

Väitöskirjaa varten on analysoitu kaksikymmentä viisi TV2n vuosina 1961-1998 lähettämää ja tässä tutkimuksessa perhesarjaksi luokiteltua televisiosarjaa, haastateltu niiden tekijöitä ja kerätty lähes viisisataa televisioarvostelua ja kolumnia. Tutkimus lukeutuu kulttuurintutkimuksen alaan. Sen metodina on käytetty artikulaatioteoriaan perustuvaa lukutapaa, jossa sarjoista, niiden kritiikistä ja tekijöiden haastatteluista on luettu TV2n perhesarjatuotannon keskeisiä kulttuurisia ja yhteiskunnallisia taustamuuttujia. Nämä tiivistyvät tutkimuksen perusteella sarjoilta eri aikoina odotettuun realistiseen todellisuuskuvaan, yleisradiotoiminnassa ja tuotanto-olosuhteissa tapahtuneisiin muutoksiin sekä rajankäyntiin suhteessa ns. vakavaan draamaan. Väitöskirja on osa suomalaisen ohjelmahistorian tutkimusta; sen tarkoituksena ei kuitenkaan ole ensisijaisesti dokumentoida tehtyjä ohjelmia, vaan herättää keskustelua perhesarjojen kulttuurisesta merkityksestä ja yleisradiotoiminnan yhteiskunnallisesta tehtävästä. Väitöskirja tarkastelee TV2n perhesarjoja ns. käyttödraamana, jota ei sellaisenaan ole olemassa kuin tekijöiden ja kriitikoiden tavassa merkityksellistää perhesarjojen tekemistä ja niiden sisältöä. Formaatittomuuden lisäksi TV2n sarjoille on ollut ominaista, että niiden kuvaamat perheet on sijoitettu muualle kuin pääkaupunkiseudulle ja kuvastoissa ovat toistuneet eri aikojen maaseutuolot ja vahvat naishahmot. Sanomalehtien televisioarvosteluissa on puolestaan korostunut sekä vahva informaalisen realismin vaatimus että sarjaformaatin vastustus. Realismivaatimuksen yhdistyminen sarjatuotannon kritiikkiin tuotti 1960-luvulla erityisen tavan puhua perhesarjoista ns. käyttödraamana. Käsite käyttödraama avasi erityisesti tekijöille mahdollisuuden perustella sarjojen omanlaistaan tekotapaa ja lajityyppiä. Vaikka perhesarja on tekijöidenkin näkökulmasta ollut viihteellistä tuotantoa suhteessa muuhun televisioteatteriin, on sen kuvaamat tapahtumat kuitenkin ajateltu ajankohtaisiksi ja katsojaa koskettaviksi. Kaupallisuuden ja julkisen palvelun, massakulttuurin ja korkeakulttuurin sekä viihteen ja informaation välinen rajankäynti on tunnistettavissa kaikessa televisiosta julkisesti käydyssä suomalaisesta keskustelussa. Kiistat kiteytyvät erityisen selvästi yhdysvaltalaisten televisiomelodraamojen, Peyton Place ja Dallas aikanaan saamassa julkisuudessa. Sarjamaisuutta ei kuitenkaan liitetty suomalaisten perhesarjojen muotoon vaan niiden sisältöön. Formaatittomuus on taannut, että tekijöillä on aina 1990-luvulle asti ollut suhteellisen vapaat kädet valita perhesarjan kaava. Tosielämän kuvaamisen ideaali on silti elänyt sitkeästi. Sen erilaiset tulkinnat ovat olleet yhteydessä informatiivisen ohjelmapolitiikan, Yleisradion yleisökäsityksen ja lopulta myös sarjatuotannon roolin muutoksiin. Informatiivisen ohjelmapolitiikan selkein esimerkki perhesarjatuotannossa on ollut kuusikymmentäluvun Kiurunkulma. Ohjelmapolitiikan ideaali näkyy edelleen uudelleentulkittuna yhdeksänkymmentäluvun Metsoloissa. Perhesarjojen tekijöiden näkemykset työstään ovat tuottajajärjestelmän, sarjojen määrän lisääntymisen ja kirjoittajatiimien kasvun myötä tulleet aikaisempaa ristiriitaisimmiksi. Tekijöitä käytetään yhä selkeämmin esimerkiksi sarjojen realismin markkinointikeino. Sekä sarjojen tekijät, sarjat itse että niiden julkinen arviointi ovat eri vuosikymmeninä esittäneet oman käsityksensä todellisuuden kuvaamisesta. Sekä haastattelujen että sarjojen analyysin perusteella tekijöiden oma käsitys todellisuuskuvien uskottavuudesta ja epäuskottavuudesta on suhteellisen vakiintunut, vaikka 1990-luvulla yleistyneet taiteelliset tuottajat ovat osin pyrkineet irtautumaan osoittelevasta realismista. Televisiokritiikki, joka tosin on muuttunut yhä enemmän kritiikistä sarjojen mainostamiseksi, on sekin sitkeästi tarttunut sarjojen tapaan kuvata todellisuutta, on sitten ollut kyse tapahtumista, esineistä tai ihmisten kokemista tunteista. Kuusikymmenluvulla perhesarjojen odotettiin ohjaavan kansalaisia käyttämään sosiaalipalveluja, osallistumaan ympäristönsä muuttamiseen ja tuntemaan myötätuntoa vähempiosaisia kohtaan. Seitsemänkymmentäluvulla Oi kallis kaupunki ja Pääluottamusmies siirsivät katseen politiikkaan ja veivät hetkeksi huomion pois ydinperheen sisäisistä ongelmista. Kahdeksankymmentäluvulla menneestä vuosikymmenestä tehtiin avoimesti komediaa. Tankki täyteen ja sitä seurannut Reinikainen rikkoivat 1970-luvun perhesarjojen konsensushenkisyyden ja aloittivat TV2ssa komediallisten sarjojen boomin. Yhdeksänkymmentäluvun alkua hallitsi nostalgia ja perhe palautettiin vanhaan arvoonsa. Sarjojen odotettiin nyt puhuvan avoimesti parisuhdeongelmista ja selvittävän laman henkistä jälkipyykkiä. Kaiken kaikkiaan perhesarjojen pitkään olettama katsoja-kansalainen muuttui vähä vähältä modernin yleisradiotoiminnan edellyttämäksi kuluttajaksi. Sarjatuotannon lisääntymisen myötä erityisesti laman seurauksia kuvaaville perhesarjoille oli oireellista, että niissä kuvattiin aikaisempaa selvemmin myös yrityssukujen iloja ja suruja. Työväestön, pienviljelijöiden ja pienyrittäjien ongelmia sosiologisesti pohtivat kuvaukset harvenivat 1990-luvun puoliväliin tultaessa. Samaan aikaan perhesarjoissa saattoi kukoistaa uustraditionalismi, ongelmien yksilöllistäminen ja romanttisen rakkauden ideaali. Ongelmanratkaisumallit haettiin yksilön teoista tai perheen sisäisestä dynamiikasta. Kaiken kaikkiaan tutkimuksen perusteella näyttää ilmeiseltä, että TV2 perhesarjat ovat Heikistä ja Kaijasta lähtien olleet omalta osaltaan vahvasti tulkitsemassa paitsi modernin ydinperheen myös sitä ympäröivän yhteiskunnan eri aikoina esille nostamia kysymyksiä. Kanavan perhesarjalla on ollut keskeinen yhteiskuntaan tavalla tai toisella sitova ja käyttödraaman perusideaan liittyvä ajankohtaisuutta korostava tehtävä. Tutkimuksen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että perhesarja on tullut aikaisempaa välinpitämättömämmäksi kansalaisuuden tuottamisesta globaalisti uudelleen organisoituvassa ja merkityksellistyvässä yhteisössä. ; The doctoral dissertation suggests that the historical and ideological formation of television institutions must be regarded as a constitutive element both of the medium itself and its particular aesthetics. In the Finnish Broadcasting Company (YLE), TV 2 had from its inception a mandate to broadcast more provincial events and subjects while TV 1 has been supposed to offer viewers an all-around perspective on Finnish life. The doctoral dissertation deals with the production, the public criticism, and the authorship of TV 2 serial drama. It asks, for instance, how the programs and discussions on television articulate the convergence of cultural, aesthetic, and political traditions toward the use of realism and seriality as terms. Both terms are taken as two of the norms firmly rooted in the traditions of Finnish television criticism.

Citation: Crump, Mabel. The history of the drama. Senior thesis, Kansas State Agricultural College, 1897. ; Morse Department of Special Collections ; Introduction: The desire to give expression to feelings and conceptions is inseperable from human nature. Man expresses his thoughts and emotions by gesture and speech and these expressions he soon learns to vary into song and dance. One form of expression is imitation. "To imitate," says Aristotle, "is instinctive in man from his infancy; and from imitation all men naturally receive pleasure." The assumption of character whether real or fictitious is therefore the earliest step towards the drama. Action implies an operation of the will and an execution of its resolutions. It implies a procedure from cause to result. Every imitation of action by action is a drama. After this step has been taken it only remains to assume a form regulated by literature. A drama should contain a unity of action and this unity of action means that everything in it should form a link in a single chain of cause and effect. At all periods of history the stage has been a mirror of the age and race in which it has written. Dramatic poets reproduce the life of men around them; exhibiting their aims, hopes, aspirations and passions in an abstract more intensely colored than the diffuse facts of daily experience. "The result obtained by the drama is twofold. On the one hand it is strictly local, national, true to the epoch of its origin and on the other hand it is a glass held up to nature reflecting what is permanent in man beneath the customs and costumes, the creeds and politics of an age or nation. It seems perfectly obvious and natural in the invention of dramatic art because man has a great disposition to mimicry.