Suchergebnisse

This master's thesis approaches the debate around biotechnology, genetically modified organisms (GMOs) and the notion of food sovereignty as they are addressed by an Indian, food sovereignty activist group called Navdanya. Basing on the material produced by Navdanya, I am determining, by the means of a theory guided content analysis, what kind of an alternative food sovereignty is. Furthermore, I am examining how food sovereignty can be considered as a means of resistance to the impacts of the GMOs in India. I am arguing that the introduction of the GMOs to India created an opportunity to govern populations and furthermore life and nature. I am examining this by utilising Michel Foucault's theory of biopolitics as a theoretical framework. In order to find out how governance and resistance are practiced, I utilise Foucault's notions of truth and power by illustrating how they can be utilised as a means to create governance and resistance. Therefore, I formulated a "truth regime of biotechnology" to represent the governance, operated by the actors supporting the utilisation of the GMOs, as well as to describe how the governance is created and justified under the regime. As a means of resistance, Navdanya produces alternative truths and puts into practice an alternative of food sovereignty – "the new politics of truth". Navdanya succeeds in its resistance by managing to create the alternative truth of food sovereignty, which does not utilise or reproduce the truths of the biotechnology regime. Navdanya does this by managing to detach the power of the biotechnology regime's truths from their economic and political roles they play in society. The traditional complexity with resistance, in relation to the State of India, is present, which can be however explained by utilising the new ways in approaching the notion of resistance in the context of the Global South.

Kunnat ovat suuren muutoksen keskellä. Kuntarakenneuudistus sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus tulevat muuttamaan kuntien hallintoa merkittävästi. Kari Hakarin tutkimus tarkastelee yhden suuren kaupungin hallinnonuudistusta uuden julkisen hallinnan teorian näkökulmasta. Uusi julkinen hallinta on kunnallishallinnon uudistamisen kolmas vaihe, joka on kehittynyt perinteisestä julkishallinnosta ja tätä seuranneesta uudesta julkisjohtamisesta. Tutkimuksen tavoitteena on arvioida, onko uudesta julkisesta hallinnasta kuntien hallinnonuudistusten uudeksi suunnaksi. Tutkimuksella tuetaan myös kuntien käytännön kehittämistoimintaa. Tutkimuskohteena on Tampereen kaupungin toteuttama kokonaisvaltainen toimintamallin uudistus. Uudistus muodostuu kolmesta osasta: pormestarijärjestelmästä, tilaaja–tuottaja-mallista sekä asiakaslähtöisestä prosessiajattelusta. Tutkimustulokset osoittavat, että Tampereen muutosprosessi toteuttaa varsin hyvin uuden julkisen hallinnan mukaista ajattelua. Se ei kuitenkaan edusta tätä moderneimmillaan, vaan perustuu vahvasti sekä byrokraattisen organisaation rakenteisiin että uuden julkisjohtamisen mukaiseen markkinoistumisen tavoitteeseen. Näyttää siltä, että Tampereenkin toimintamalli kaipaa päivittämistä, jotta se pystyy vastaamaan paremmin tulevaisuuden haasteisiin. Moderni uuden julkisen hallinnan kokonaisuus kuntien hallinnon kehittämisen näkökulmasta muodostuu 1) avoimesta kumppanuudesta asukkaiden, palvelutuottajien ja muiden sidosryhmien kanssa, 2) paikallisuuden ja yhteisöllisyyden korostamisesta, 3) monimuotoisesta suorasta ja edustuksellisesta demokratiasta, 4) asiakaslähtöisestä palvelujen kehittämisestä, 5) tulosperusteisesta palveluiden hankinnasta sekä 6) monimuotoisesta palvelutuotannosta. Muutos vallankäytössä on yksi uuden julkisen hallinnan ominaispiirre. Kunnan johtaminen edellyttää monimutkaistuvassa yhteiskunnassa uusia välineitä ja toimintatapoja. Tutkimuksen mukaan moderni kunnan johtaminen perustuu onnistuneelle yhdistelmälle pehmeää ja kovaa valtaa. Tutkimuksen mukaan uusi julkinen hallinta voi kehittyä kuntien hallinnonuudistusten perustaksi. Tätä tukee se, että uudessa julkisessa hallinnassa kehittämisperiaatteet muodostavat loogisen kokonaisuuden, jota voidaan käytännössä toteuttaa monin välinein erilaisissa tilanteissa. Lisäksi on olemassa ilmeinen tarve yhteiselle visiolle, jotta välttämättä edessä oleva kuntien hallinnonuudistus pystytään toteuttamaan. Uudet, isot reformit tarvitsevat aina mallin, johon muutos voidaan perustaa. Uuden julkisen hallinnan kehittymistä tukee myös se, että hallinnon kehittämisen käytännön toteutukset sekä kansainvälisesti että Suomessa toteuttavat jo monella tavoin uuden julkisen hallinnan mukaisia hallinnonuudistuksen kehityssuuntia. Tutkimus tuo uutta tietoa uuden julkisen hallinnan käytännön toteutuksesta suuressa suomalaisessa kaupungissa. Se näyttää myös suuntaa kuntien kehittämistyölle yhdistäen käytäntöä ja teoriaa ja tuo näin tietoa sekä käytännön kuntien kehittämistehtävissä toimiville että tutkijoille. Tampereen toimintamallin päivittämiselle se tarjoaa päämäärän, jota kohti edetä. ; The subject of this dissertation is the new public governance from the perspective of the local government management reforms. The research question is: how is the new public governance reflected in local government reforms? The research ques-tion will be examined from the perspectives of theory, practice and power relations. The empirical object of the study is the management reform of the City of Tampere, Finland. The reform includes three parts: the mayoral system, the purchaser-provider model and the customer-oriented process organization. The study also aims at the development of municipal operations, and presents new public governance as a comprehensive "theory of practice", which combines theory and practice and allows municipalities to find perspectives, tools and a theoretical framework for their management reforms. The study consists of four separate published sub-studies and this summary. The first sub-study deals with the theory of new public governance within the framework of the management reform of the City of Tampere. The second and third sub-studies are concerned with a variety of practical implementations of new public governance in the City of Tampere management reform. The fourth sub-project addresses power relations. In this summary the results are presented from the perspective of a management model, networked service development and the change in the exercise of power. Questionnaires were the empirical basis of the first two sub-studies, the third examined written documents and used interviews with experts and fourth sub-study relied on theme interviews with directors. New public governance (NPG) represents the third wave of the management re-forms evolving from a traditional public administration, and that following the new public management. An essential feature of the new public governance is that it does not completely reject earlier administrative reforms, but rather complements them with new solutions. NPG is based on the view that the public administration is no longer able alone to control society, but the success of governance is based on the partnership with the private and third sectors as well as with the citizens. Within the framework of new public governance one can, at least to some extent, identify three distinct trends. The differences between the trends are mainly in emphasis placed on various matters. Discussion of the new public governance started in network governance. Next, the new public governance was discussed from the perspective of democratic decision-making and public participation. The third emphasis seems to be on the new public governance as a development of customer-focused services and co-production. The results show that the process of change of the City of Tampere can be imple-mented quite well within the new public governance paradigm. At the beginning of the process the new public management was a decided basis of the reform. In the phases of preparation and implementation constraints and international experiences of weaknesses were perceived in the new public management model. On the basis of this, the management model has been developed further so that issues of new public governance such as local democracy, participation, networks and transparency of government have become stronger. The management model of Tampere does not, however, represent the new public governance in its modern form. The Tampere model is built on a basis of democracy and regulation of traditional public administration as well as the quasi-markets of the new public management. The modern new public governance reform seems to be moving especially towards a customer-oriented service development. According to this study the change in the use of power seems to be one of the characteristics of society's growing complexity and new public governance. There is a need for new instruments for leadership and in the exercise of power in an in-creasingly complex society. The modern municipal leadership is based on a suc-cessful combination of soft and hard power. The growth of new public governance as the next paradigm of management re-forms can be justified from three different perspectives. First, the new public gov-ernance is a logical entity. It brings together coherent principles of management reform, which can be implemented in practice by a variety of techniques in different situations. Second, there is an obvious need for a common vision for local gov-ernment reforms. New, large-scale reforms always need a new paradigm in which a change can be set up. There is a need for a common vision for the municipalities and their functions in order to implement local government reform. The new public governance could be the entirety that can show the way for the necessary man-agement reform of municipalities in Finland. Third, the practical implementations of management reforms both internationally and in Finland are already realizing the trends of management reform of new public governance in a number of ways.

Arviointitutkimus koskee Suomen talouden ytimen, valtiokonsernin talousohjauksen tilaa vuosien 1987-2008 uudistuskauden jälkeen. Mihin oli tultu vuonna 2008 ja miten talousohjausjärjestelmä toimii? Arvioinnin kohteena on myös se, miten ohjausjärjestelmän tila vastaa 2010-luvun haasteita. Arviointiaineiston muodostavat uudistuskauden dokumentit sekä ohjausjärjestelmän kaikkien tasojen eduskunnan, hallituksen, valtiovarainministeriön, ministeriöiden, virastojen ja laitosten sekä tarkastusviranomaisten haastattelut. Vastaavaa lähestymistapaa ei suomalaisessa hallinnontutkimuksessa ole aikaisemmin sovellettu. Arviointi tukeutuu kompleksisuusteoreettiseen viitekehykseen. Kompleksisuusteoriaa ei ole myöskään vastaavalla tavalla hyödynnetty. Tutkimus on siten sekä lähestymistapansa että teoriaulottuvuutensa osalta pioneerityötä, jota ei ole voitu perustaa aiempaan tutkimukseen. Sellaisena se avaa, vaatii ja osoittaa useita jatkotutkimustarpeita. Tutkimuksen päätuloksia ovat ensinnäkin se, että talousohjauksen ytimen, finanssipolitiikan ohjausrakenne on tasapainossa uudistustavoitteiden kanssa ja sellaisena se tukee talouden kokonaishallintaa. Toiseksi tutkimustulokset osoittavat, että tulosohjaustavoitteet, tuottavuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus eivät ole toteutuneet talousarviolain edellyttämällä tavalla. Laki ja käytännön toiminta ovat kaukana tasapainosta. Lain vaatimukset ovat taakkana toimijoille. Taakka ei kuitenkaan näy suoraan menoina momenteilla ja siksi se ei ole saanut osakseen ansaitsemaansa huomiota. Kolmantena uudistustavoitteena ollut demokraattisen ohjauksen vahvistaminen näyttää valtiokonsernin osalta rakenteellisesti toteutuneen. Toimivuuden kannalta rakenne on kuitenkin vielä niin uusi, että erityisesti eduskunnan näkökulmasta sen toimivuutta on vaikea arvioida. 2010-luvun haasteiden kannalta tutkimuksessa tulee esiin joukko riskitekijöitä. Yksi niistä on talousohjauksen päätoimijan, valtiovarainministeriön ohjausrakenne. Se näyttää olevan epätasapainossa ministeriön kasvaneiden vastuiden kanssa. Taloudellisesti vaikeina aikoina valtiovarainministeriön rooli lisäksi korostuu järjestelmälogiikan mukasesti talouden tasapainottajana. Ministeriön ohjausrakenteella on yleistä merkitystä, koska se heijastuu koko hallinnon talousohjaukseen. Se voi olla sille joko tukena tai taakkana. ; In the administrative reforms of 1987-2008 in Finland the state as a whole was divided into three parts the core state, autonomous parts and actors operating in market conditions. The structural division was taken further when in 2010 the universities were split off from the financial governance of the core state to join the autonomous actors. Each part of the state body has its own financial governance. The study is confined to reforms in the system of financial governance of a state concern (core state) and the functionality of the system of governance after the reforms. This is an evaluative study assessing first the reforms in the structure and governance tools and thereafter their functionality. The structural research is based chiefly on documentary material from the era of reform. The functionality of the structures is evaluated from the perspectives of Parliament, the Government, the Ministry of Finance, the ministries, agencies and institutions and also the inspectorate. The functionality evaluation is based on 96 personal interviews with actors in charge of governance, the elite in financial governance. The object of the evaluation was the main finances under overall control and the objectives set for management by results of improving productivity, economy of operations and effectiveness. As the reforms progressed, it became a political objective to strengthen democracy or political governance in financial governance. This, too, was made a target of evaluation. The evaluation relies on the concepts of complexity theory. It was the working hypothesis of the study that through the concepts of the theory it would be possible to explain and comprehend reform processes, the functionality of the reforms and the problems experienced in them. In the study of the structure the main criterion was the complexity theory concept far from a state of equilibrium and in the study of functionality the concept of significance . No such complexity theory based study in the field of administrative science has so far been presented in Finland. Thus on the basis of the study the applicability of complexity theory to the research of reform processes and the functionality of reforms was evaluated. In the study of structure the research question was how after the reforms of 1987-2008 the governance structure of a state financial governance system is in a state of equilibrium with the goals of the reforms. The question in the study of functionality was how the financial governance system of a state concern functioned after the reforms from the perspectives of various actors. Likewise thereafter an answer was sought in the nature of triangulation to how the situation of the financial governance system structure and functionality appear to be in equilibrium with the challenges to financial governance apparent in the 2010s. Is the financial governance system a support, burden or risk to the challenges of the 2010s? In summary the answers to the research questions in light of the evaluation of the structure and functionality data are as follows: 1. The core of financial governance, the governance structure of financial policy and its functionality would appear to be almost in equilibrium with the goals of financial overall administration. In this respect the structure also supports overall financial governance. 2. The objectives of productivity, economical and efficacy in management by results would appear to be very far from being in equilibrium with respect to the requirements of the budgetary legislation (Talousarviolaki). Due to shortcomings in accounting and evaluation systems the objectives has not been achieved. Thus the management by results structure would appear to be a burden on financial governance and administration of the state economy as a whole. The structure of management by results would appear to be in a state of disintegration 3. The aim of strengthening democracy through the structural reforms of the 2000s appears to have been achieved. However, the structure is still mostly so new that its functionality, especially as regards Parliament, is difficult to evaluate. The structure appears mostly to support overall financial management, but this may entail risks from the perspective of overall financial management. 4. The situation of financial governance, from the perspective of the challenges of the 2010s would appear, as far as financial policy is concerned to be almost in equilibrium with the policy challenges, but from the perspective of overall financial management this would not appear to be the case in all respects; the situation in governance is likely to require reforms and attention to the obvious risk factors latent therein. The study permits the evaluation that complexity theory, a derivative of systems theory, would appear to be applicable to the research of reforms of complex systems and their functionality and to offer opportunities to explain and comprehend the successes and failures of reforms.

Hallinnon uudistaminen liian yksiäänistä ja kaavamaista Jenni Airaksisen väitöskirja Hankala hallintouudistus kohdistuu suomalaisen kunnallishallinnon uudistamiseen. Tutkimus osoittaa, että kaavamaisuuteen ja liialliseen konsensukseen perustuva uudistaminen voi pahimmillaan johtaa toiminnan taantumiseen tai jopa estää muutoksia. Poliittis-hallinnollisella eliitillä on pyrkimys ylläpitää sisäistä kiinteyttään ja tämä estää erilaisten näkökulmien esiintulon uudistamiskeskustelussa. Tämä puolestaan johtaa yksiääniseen uudistamiseen ja liialliseen konsensukseen. Tutkimuksen perusteella uudistuksissa mukana olevilla ihmisillä oli hyvin erilaisia käsityksiä uudistuksen tavoitteesta ja tehtävästä. Nämä käsitykset olivat keskenään osin voimakkaassakin ristiriidassa. Hallintouudistus tulkittiin kuntien haasteiden kannalta oikeanlaisena ja tarpeellisena toimintana, mutta samaan aikaan sen pelättiin johtavan kuntien päätösvallan ja itsenäisyyden menettämiseen. Ristiriitaiset käsitykset eivät kuitenkaan nousseet keskusteluun vaan uudistuksen läpikäyväksi teemaksi nousi konfliktien välttäminen ja konsensuksen tavoittelu, mikä käytännössä johti siihen, että uudistuksen tavoitteet jäivät saavuttamatta. Vaikeiden asioiden välttely johti siihen, että käytännön uudistaminen osoittautui liian hankalaksi. Yksiäänisyyteen pyrkivän ja kaavamaisen uudistamisen mahdollisuudet saada aikaan muutoksia ovat hyvin rajalliset. Rajallisuus korostuu entisestään, mikäli päätöksenteossa pyritään erilaisten mielipiteiden peittämiseen ja uudistusta eteenpäin vievien eliittiryhmien kiinteyden ylläpitämiseen. Hallinnon uudistamisessa tarvitaan uusia ja luovia tapoja ratkaista ongelmia. Uudet ratkaisut voivat kuitenkin syntyä vain, jos uudistamisessa kyetään luopumaan yhden yhteisen päämäärän ja sen tavoittelun ihanteesta ja hyväksytään uudistamiseen liittyvä moniäänisyys. Hallinnon uudistamista tulisi tutkimuksen mukaan tarkastella prosessina, jossa erilaisten tulkintojen ja preferenssien kamppailu on normaalia toimintaa. Tällainen lähestymistapa voidaan suomalaisessa kompromissi- ja konsensushakuisessa kulttuurissa kokea vaikeaksi, mutta mikäli hallinnon uudistamisessa toimivat ryhmät jättävät vaikeat asiat pois agendaltaan konsensustavoitteen nimissä, päädytään hallinnon uudistamisessa helposti hankalaan hallinnon uudistamiseen. HANKALA HALLINNON UUDISTAMINEN näkyy pienten askeleiden kautta tapahtuvina, kompromissiratkaisuista kehittyneinä, pirstaleisina hallinnon uudistamisen osahankkeina, joiden kautta voidaan muutosten toteuttamisen sijaan ylläpitää olemassaolevia rakenteita ja vältellä muutosta. ; Troublesome Nature of Administrative Reform The topic of my research is an administrative reform which is studied as a dynamic and contextualised phenomenon. The aim was to understand the nature and the essence of an administrative reform in the context of local government in Finland. The Regional Support Project (Seutukuntien tuki -hanke) was chosen as an empirical example of a reform in this study. The project was launched by the national government in 2000 as a response to the transition process of local governance of Finland. In this context the municipalities were trying to solve the contradiction of their diminishing resources and increasing demands by increasing voluntary cooperation in service provision and regional development. The aim of the project was to promote inter-municipal cooperation by means of state support and permissive legislation. The empirical data is qualitative and the method of analysis is based on grounded theory. The purpose of the method is to produce a practical theory derived from the experiences of those people who have lived through the administrative reform. The process of analysis was to define emerging concepts and make continuous comparisons to the empirical data and to other conceptual innovations. By linking the discovered concepts to each other, the patterns of social behavior and meaning of action were generated. The empirical data of the study was collected during 2000 2005. The primary data consists of 154 interviews and approximately 60 pages of observation material. The data was collected in the national level steering group of the reform and in all of the eight districts (comprising 55 municipalities) taking part in the project. The secondary data includes official documents of the Regional Support Project produced by the central government, different districts and the municipalities. The grounded theory -procedure revealed four partly conflicting frames. The different frames are the rhetoric and the reality of governance practices, national government as the reformer of autonomous local government, the fear of hollowing out local government and the gap between the elite and the masses. The phenomenon of administrative reform is experienced and interpreted differently depending on the frame adopted. In a situation, where contradicting frames are visible, a conflict is possible and even probable. However, this was not the case in the administrative reform studied. Instead, the most evident patterns of behavior in the reform process were pronounced pursuit of consensus, compromise seeking and avoidance of conflict. My research shows that the core process of an administrative reform is maintaining the cohesion of the elite . With this concept it was possible to connect the discovered contradicting frames to each other. Through an analysis of the interplay between the different frames and the core process, the dynamics of the administrative reform are unfolded. Essential in understranding the dynamics of an administrative reform is the existence of the conflicting frames and coincident objective of maintaining the cohesion of the elite. This combination is likely to lead to a wobbly and slow process and shows the troublesome nature of an administrative reform. The theoretical model created in this research, shows the process of an administrative reform as an application of unisonous instrumental-rational patterns. The possibilities of the above-mentioned approach are highly limited in producing new ways of function. Such limitedness is even more problematic in a multi-actor, network-type situation, where different interpretations of situations are not confronted but concealed in the fear of conflicts. Instead, administrative reform practices could be seen as historically and culturally defined processes of production of meanings, where the struggle of different ideas and interpretations is considered normal. The acceptance of struggle as a part of administrative reform requires that the individuals of the decision-making elites are ready to function in groups, where anxiety is allowed to be present at times. The groups the decision-making elites in administrative reforms are trying to find new creative solutions to the problems they face. Creative solutions develop in situations where genuine negotiation between different meanings and interpretations is present. Negotiation is however not possible in a situation where the fundamental objective of an elite-group is to prevent the individuals of the group from exposing to anxiety. If this is accepted, it is likely to lead to small steps, bad compromises and fragmented application of reform practices. In the context of administrative reforms this is problematic for it can lead to the regression of action or actually supporting the practices already functioning. These insights indicate why the nature of administrative reform is troublesome.

What is a state? This volume approaches the question from an anthropological perspective, which means that the starting point of the analysis is not the concept of the state, but instead, what kinds of structures the state consists of, what kinds of effects these structures have, and how states are experienced by the people who inhabit, make, enact, and resist them. The volume introduces a contemporary anthropological approach to the study of the state for a Finnish-speaking audience. This new approach examines the state as a diverse, socially and culturally constructed phenomenon that varies in time and place. Additional aims of the volume are to introduce and translate concepts from political anthropology to the Finnish language, and to make anthropological analyses of the state known to other disciplines that study the state and to the general Finnish-speaking public. Covering a wide variety of ethnographic contexts examining both the effects of the state and the state-like effects of other institutions, the volume contains case studies from Brazil, Uganda, Papua New Guinea, Madagascar, Finland, Bolivia, Cuba, Egypt, Fiji, Solomon Islands, and Ghana. A theoretical introduction presents the development of anthropological thinking with regard to the state and state-like institutions. An afterword reflects on the contribution of the volume in light of the ethnographic context of Indonesia.

Collection of articles on economy and governance of Developing countries

Kuntoutusjärjestelmä on Suomessa rakentunut monitahoiseksi ja monen osajärjestelmän muodostamaksi kokonaisuudeksi. Oikeus kuntoutukseen määrittyy sen mukaan, minkä osajärjestelmän piiriin ihminen kuuluu. Tämä johtaa siihen, että yksilöille voi määrittyä erilainen oikeus kuntoutukseen riippuen siitä, minkä osajärjestelmän piirissä hän on. Myös eri sosioekonomiset ryhmät saavat erilaisia kuntoutusetuuksia. Aihe on erittäin ajankohtainen, koska viimeaikainen keskustelu työuran pidentämisestä nostaa areenalle myös kuntoutuksen yhtenä keinona pidentää työssä jaksamista. Sari Miettisen väitöskirja Muutoksen mahdollisuus Suomen kuntoutusjärjestelmässä tarkastelee Suomen kuntoutuspolitiikkaa kuntoutuksen institutionaalisen kokonaisuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan ensimmäistä kertaa kuntoutusjärjestelmää laajana institutionaalisena kokonaisuutena. Tarkoituksena on jäsentää kuntoutusjärjestelmän monimutkaisuutta ja sen muotoutumista sekä näiden kautta tehdä johtopäätöksiä järjestelmän muutoksen mahdollisuudesta. Tutkimuksen lähtökohtana on vuosikausia samanlaisina säilyneet epäkohdat järjestelmässä. Järjestelmän ongelmiksi on vuosikymmenten kuluessa katsottu esimerkiksi vastuunjaon epäselvyydet ja asiakkaiden putoaminen eri toimijoiden väliin. Näitä epäkohtia on pyritty korjaamaan erilaisilla uudistuksilla, joista tähän asti laajin on ollut vuonna 1991 voimaan astunut kuntoutuslainsäädännön uudistus. Uudistuksista huolimatta samat ongelmat ovat esiintyneet erilaisissa kuntoutusjärjestelmän kuvauksissa aina tähän päivän asti. Kokonaisuutta lähestytään analysoimalla valtionhallinnon asiakirjoja ja täydentäen aineistoa tarvittavilla avainhenkilöhaastatteluilla. Tutkimus osoittaa kuntoutusjärjestelmästä erilaisia sisäisiä keskusteluareenoja vuosikymmenien aikana sekä erityisiä valta-asetelmia eri osajärjestelmien kesken. Yhteinen puhe kokonaisuuden hallinnasta on puuttunut ja järjestelmän kokonaisuutta kehittäessä puhe on keskittynyt lähinnä neljään erilaiseen kehykseen. Käytännön tasolla asiakkaan oikeus kuntoutusetuuksiin näytti määrittyvän usealla erilaisella perusteella ja erilaisiksi eri väestöryhmien kesken. Oikeuden ovat myös määrittyneet monenlaisissa erilaisissa paikoissa, kuten yksilön kuntoutuksesta päättävien tahojen ja osajärjestelmien yksittäisten ohjeiden tasolla. Kuntoutusjärjestelmää tulisi tutkimuksen mukaan uudistaa kokonaisuus huomioiden. Usein uudistuksia on toteutettu osa kerrallaan, jolloin eri osien välisiin ongelmiin ei ole puututtu riittävässä määrin. Nykyisellään kuntoutusjärjestelmän osat toimivat erillisinä. Mikäli tätä halutaan muuttaa, pitäisi uudistuksia tehdä kokonaisuus huomioiden ja myös perustaa toimintaa selkeästi koordinoiva taho. Nykyiset keskustelut työuran pidentämisestä voisivat tarjota paikan kuntoutusjärjestelmän kokonaisuuden uudistamiseen, koska kuntoutus voi toimia välineenä saavuttaa näitä tavoitteita. ; Rehabilitation in Finland is part of many welfare systems and as an institutional entity it has many separate subsystems. It has been described as a fragmented and complex entity. Several problems have been attached to the Finnish rehabilitation system, such as unclear division of responsibilities between different subsystems. The rehabilitation system have undergone several coordination attempts especially since the 1990 s. A large legislative reform was launched in 1991. The purpose of the reform was to overcome the problems appearing in the system. The legislative reform was to be evaluated every four years and it was presented in the form of three government rehabilitation reports. Besides the major legislative reform in 1991, parts of the system have been reformed through single legislative reforms in the last three decades. However, despite many reforms in the rehabilitation reports and in other descriptions of the system the same problems have recurred. It seems that no extensive solutions have been found to the problems of the whole rehabilitation system, at least in the short-term. Macro-level studies of the rehabilitation system are needed in Finland. Studies are usually focused on the practical level and different methods of rehabilitation. Although some studies concern the whole rehabilitation system, the perspective is usually on certain sub-system or the entity is contemplated from the client s perspective. In this study the focus was on the institutional entity of rehabilitation in Finland called rehabilitation system. The concepts used were governance and historical institutionalism. The purpose was to analyse the complexity of the institutional entity of rehabilitation in Finland and its development and draw conclusions on the possibility of change in the rehabilitation system in Finland. The legislative reform in 1991 was used as a starting point because it has been the largest reform to develop the whole system in Finland so far. The complex system was analysed using several data. The data used were national rehabilitation policy documents and their background reports and statements, interviews with key authors, legislation and also literature and documents describing the history of the rehabilitation system in Finland. The data were analysed using data based and theory oriented content analysis, frame analysis and the basis of historical sociology. This dissertation consists of four publications which analysed the governance of the rehabilitation system from different perspectives. First, the focus was on the construction of governance in the complex system. The perspective was on the roles of different institutions in the rehabilitation system. According to the results different co-operation forums have promoted change in the system. However, at the same time different power constellations in rehabilitation agendas inside the system have inhibited change. Second, the system was studied through so-called basic modes of governance (hierarchy, network and market). The results showed that certain parts seemed to be emphasized in the reform talk. Common talk of governance was missing. In the third part the main focus was on the interpretations of problems and their policy solutions for the whole system in its reform agenda. The results showed four different frames which were used in discussions. In the frames the problems and policy solutions usually did not meet. In the fourth part the governance of citizens rights was studied. According to the results the rights to rehabilitation benefits are determined in different ways for different population groups and the right to benefits was decided in many places. The overall results of this study showed a deep division between the subsystems. Instead of single and small reforms a reform of the whole system requires attention of all parts of the system in the reform and perhaps a strong coordinating body. It seems that through single and small reforms it is difficult to overcome the problems of this complex system.

Sata kuntaa riittää , Puolet pois! ja Lopulta kuntia voi olla vain 30. Tutkimuksen aiheena on 1990-luvun alusta 2000-luvun puoliväliin käyty kuntarakennetta koskeva julkinen keskustelu. Keskustelua näkökohtineen, vaatimuksineen ja osapuolineen tarkastellaan totuuden politiikan kautta. Kiinnostuksen kohteena on se, miten tuotetaan ne totuudet, joilla perustellaan kuntarakenteeseen kohdistuvia vaatimuksia. Tutkimuksen aineisto muodostuu kuntaliitoksia käsittelevistä sanomalehtikirjoituksista. Tutkimuksen perusteella kuntarakennekeskustelun solmukohdassa käydään kamppailua tehtävien, voimavarojen ja kuntarakenteiden keskinäisestä suhteesta. Kunnille osoitettujen tehtävien ja voimavarojen merkitys on kansantaloudellisesti ja jakopoliittisesti keskeinen. Voimavaroissa tai tehtävissä tunnistettu muutos käynnistää tarpeen sopeuttaa kahta muuta elementtiä. Muutosvaatimukset ovat kytkeytyneet myös poliittisen vallanjaon jännitteisiin eli puolueiden valtapoliittisiin asemiin kuntakentässä. Kamppailu oikeista tulkinnoista, määritelmistä ja näkökulmista eli totuudesta ilmenee puhe- ja ajattelutavoissa eli diskursseissa. Kuntarakennekeskustelua hallitsee puhetapa, joka on nimetty valtadiskurssiksi. Sen keskeisenä päämääränä on kuntarakenteen uudistaminen suurempien kuntien muodostamiseksi. Kysymys on kuntien toimintaedellytysten ja voimavarojen vahvistamisesta. Keskeiseksi muodostuu kuntien toimintaympäristön muutos. Valtadiskurssissa kuntarakenteen uudistaminen asetetaan rahoituksen tai tehtävien uudelleenmäärittelyn edelle. Kun kuntien tehtävissä tai voimavaroissa tapahtuu muutoksia, rakenteiden tulee sopeutua näihin muutoksiin. Kuntarakenne näyttäytyy hallittavana , sen piirteitä voidaan mitata, arvioida ja muuttaa. Vastadiskurssiksi nimetty diskurssi syntyy reaktiona vaatimukselle kuntarakenteen muutoksesta. Vastadiskurssin lähtökohdista käsin pyrkimys kuntarakenteen muutokseen ei ole perusteltu. Kunnat nähdään historialtaan ja identiteetiltään ainutkertaisina itsehallinnollisina yhteisöinä, joilla on alueellinen itsemääräämisoikeus. Kunnan kehittämistä ja palveluja koskeva päätöksenteko halutaan säilyttää mahdollisimman lähellä kuntalaisia. Kuntaliitosten nähdään johtavan kehittämistoimenpiteiden ja palveluiden keskittymiseen eli hyvinvointivaltion paikalliseen alasajoon. Toimintaympäristön muutos edellyttää sopeutumista, mutta kuntaliitosten sijaan ratkaisuksi esitetään kuntien voimavarojen lisäämistä, tehtävien vähentämistä, kuntien yhteistyön lisäämistä ja muita palvelutuotannon tehostamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Nykyiset kunnat ovat muodostuneet useiden vuosisatojen aikana monien vaiheiden kautta. Kuntia on yhdistetty ja niitä on jaettu. Muutoksia on perusteltu eri aikoina ajankohtaisilla kuntien tehtäviin ja taloudellisiin voimavaroihin kohdistuvilla haasteilla. 1990-luvun alussa kuntarakenteen muutostarve kytkettiin byrokratiaan ja lamaa seuranneeseen kunnallistalouden kriisiin. Vaatimus palvelujen tehokkuudesta ja byrokratisoituneen hallinnon virtaviivaistamisesta muodostui hyvin keskeiseksi. 1990-luvulta 2000-luvulle tultaessa alkoi korostua seutuistuminen, kuntien keskinäinen riippuvuus ja yhteistyö elinkeinojen kehittämisessä sekä palvelujen turvaamisessa. Samalla omaksuttiin kaksi erilaista sopeutumisstrategiaa eli pyrkimys edistää sekä kuntaliitoksia että seutuyhteistyötä. Kaksikärkinen strategia edusti kompromissia tilanteessa, jossa kunnat eivät olleet halukkaita liitoksiin. 2000-luvun puoliväliin tultaessa kuntarakennekeskustelussa tapahtui kuitenkin diskursiivinen muutos. Kuntarakenteen muutosta vaadittiin entistä voimakkaammin nimenomaan palvelujen turvaamiseksi. Kuntien taloudellisen aseman eriytyminen kiihtyi muuttoliikkeestä ja kuntien rahoitusperusteiden muutosten seurauksena. Uhkana olivat myös väestön ikääntymisestä ja palveluvaatimusten muutoksista johtuva palvelukustannusten kohoaminen. Kunnat näyttivät jakautuvan menestyviin ja menettäviin. Monien kuntien edellytykset palvelujen järjestämiseen olivat merkittävästi heikentyneet. Kuntien taloudellinen vastuullistaminen ja vaatimus elinvoimaisuudesta korostuivat. Julkisen talouden sopeuttamistarpeen ja kuntien palvelukustannusten kasvun myötä tehokkuuden rinnalle nousi vaatimus tuottavuuden kohottamisesta. Toimintaympäristön muutoksiin varautumisen katsottiin edellyttävän myös elinvoimaisuutta. Aiempina vuosikymmeninä valtion rahoitusta ohjattiin voimakkaasti infrastruktuurin ja palveluverkon ylläpitämiseen syrjäseudulla ja heikosti toimeentulevissa kunnissa. Tapahtuneessa muutoksessa on kysymys siitä, että yksi totuuden politiikka korvautuu toisella. Kuntien odotetaan kantavan vastuunsa elinkelpoisuudestaan ja yhdistyvän väestö- ja elinkeinopohjaltaan ja sitä kautta entistä vahvemmiksi kokonaisuuksiksi. 2000-luvun edetessä kuntaliitoshankkeita on käynnistynyt kiihtyvällä tahdilla ja yhä useammissa niistä kunnat yhdistyvät. Kuntayhteisön historia, identiteetti ja ainutkertaisuus väistävät, kun yhdistyminen muodostuu yhden tai useamman kunnan taloudellisen aseman tai toiminnallisten edellytysten kannalta välttämättömäksi. Keskusteltaessa kuntarakenteesta keskustellaan samalla kuntien itsehallinnosta. Voimakas vaatimus kuntien elinvoimaisuudesta ja elinkelpoisuudesta merkitseekin itsehallintokäsityksen muuttumista. ; The topic of this study is the public discussion on desired local authority size and the need for municipal mergers. The study is based on the French philosopher Michel Foucault´s discoursive view of knowledge and power and an analytics of governmentality, which has evolved from Foucault´s research. The discussion on local government structure concerns information on local authorities, power and competing governmental rationalities. Governmental rationalities refer to different ways of producing truths and giving causes for social and political aims. The study is based on the conception that governmental rationalities are bound up with a discoursive struggle. This struggle is integrated into public discussion. The material of the study consists of newspaper articles on local government structure and municipal mergers. The discussion on local government structure is examined in contexts from the early 1990s and early 2000s. With regard to these two periods I analyse the changing historical conditions under which the discourses unfold. During the time that passed between the two periods the local authorities faced a major change in economic fluctuations, migration, internationalisation, the European integration and the effects of extensive public administration reforms. The discussion on local government structure is analysed in relation to the recent development of the operating environment, the metamorphosis of the welfare society and the changeable role of local authorities. An important issue in my study is what kind of discourses form the framework for public discussion on local government structure? And how do they regulate the governmental rationalities concerning the relations between the duties, resources and structures of local governments? According to my study, the debate on local government structure is in fact a defining struggle over the local authorities´ mission, resources and structure and how these are related to one another. A change detected in resources or duties triggers a need to adjust either one of the two other elements in question. The interpretations of adjustment in each case result in specific governmental rationalities of reform. There is also the question of how political power is distributed and the tensions arising from it, i.e. a struggle for political power in connection to the political parties´ differentiated position in local governments. A change in local government structure signifies new strategic positions and political strongholds. The positions of the traditional ruling parties, i.e. the Centre Party and the Social Democratic Party, produce opposite dispositions of how and on whose conditions the governmental models are outlined. The study shows that the discussion on local government structure is dominated by a power discourse that strongly emphasises a demand for restructuring in order to form larger municipalities. The power discourse strengthens a rationality that gives priority to restructuring local governments instead of financing or redefining duties. Within the power discourse the conception of local government structure turns into an instrument of governmentality and a perspective which sets aside other possible ways of representing local authorities. Local authorities are perceived as a part of the total structure of administrative units, the characteristics of which may be measured, assessed ­ and changed. A counterdiscourse arises as a reaction to the power discourse and its demand for adjustment to the change of operational environment through a change of local government structure. This counterdiscourse questions the notion of local authorities as a structure that can be steered and governed. Local authorities are seen as unique, autonomous regional institutions where decisions on their development and services must be made as close to the local residents as possible. Thus the counterdiscourse emphasises the local authorities´ territorial autonomy, which secures preserve the unique history and identity of the present municipalities. In the 1990 s the interpretation that the operating environment developed towards regionalisation was characteristic for the change management. The aim to promote regionalisation and conditions influencing regionalisation was strengthened. Regional cooperation represented a compromise between reluctance to merge and securing of industrial development needs and services. The discussion concerning local authority structures was founded upon a two-peaked strategy of adjusting, i.e. the aim was to actively further the promotion of both municipal mergers and regional cooperation. Securing services is the topic in the core of the discussions on local government structures. And this topic is enwrapped in the discourse on equality. However, equality appears to be the ambivalent precondition for the reform. In the power discourse the equal status of citizens is threatened by the differentiation of the financial situation of local authorities. A change of the local government structure arises as the solution. The counterdiscourse emphasises one aspect above all others, i.e. to secure services as close to the local residents as possible. The pursuit of scale benefits, concentration of resources and development measures and cutting down on services are considered risks in the change of local government structures. The fear for the effects of concentrated powers and for the dismantlement of the welfare society at local level will be actualised in the counterdiscourse. From the beginning of the 1990 s to the mid-2000 s there is a discoursive change in the discussion on local government structures. The discussion starts increasingly to circle around the change of operating environments of local authorities. The prerequisites of local governments to secure the services are getting questioned due to migration, changes in the population s age structure and regional differentiation. There seems to be a division into winning and losing local authorities. The financial and operating prerequisites of small and remote local authorities are considered to have weakened. Making provisions for changes in the operating environment emphasises vitality and viability. A condition is that local authorities embrace their financial responsibilities. The responsibilisation in the discoursive change is similar to the responsibilisation frequently applied in connection with the management of welfare drawing on different neoliberal practices. The mentality of liberalisation and responsibilisation can be more widely acknowledged in the development of the relations between local authorities and the state. In political rationalisation the promotion of productivity has become the counterpart of the securing of services. The rhetoric of financial necessities is more strongly than before starting to regulate the discussion. In the 1990 s the emphasis was on effectivity and claims for the streamlining of the bureaucratised governance. In the 2000 s the talk focused on productivity and the demand that more should be achieved despite decreasing resources. The concept of productivity welling from the background assumptions of economic science is problematic for the public sector. It does not measure welfare and wellbeing. Consequently the dispute is not about measures but about goals. What kind of local authorities will be given the responsibility for the services to residents and the development of their close environment? The answer to this question also implies how resources and duties are allocated to local authorities. The discoursive change is all about a reorganisation of the mutual relations between knowledge and power. One politics of truth is replaced with another politics of truth with more explanatory power and penetrating effects than the former one. The responsibilisation of local authorities and the assessment based on financial processes come in the centre of the discussion on local government structures. The definitions of local authority duties, resources and structures also contribute to the revision of local self-government. The strong claim for vital and viable local authorities actually means the articulation of a new kind of basis for the self-government.

Laadunarviointi on keskeinen osa koulutuspolitiikkaa, jonka kansallisena tavoitteena on nostaa suomalaiset Euroopan osaavimmaksi kansaksi koulutuksen mittareilla mitattuna. Sillä on paitsi tekninen, myös hallinnollinen funktionsa. Arviointikäytänteet osana koulutuksen hajautettua hallintaa ja arviointikulttuurin lanseerausta ovat leviämässä kansalliselta tasolta kuntien ja koulujen toimintakäytänteisiin. Tässä tarkoituksessa hallinto tukee yhtenäisten itsearviointimenetelmien ja laadunhallintamallien käyttöönottoa paikallisen tason laaduntarkkailussa. Tämän tutkimuksen keskiössä on kysymys koulutuksen 'laadun' konstruktiivisesta muotoutumisesta perusopetusta koskevassa koulutuspoliittisessa diskurssissa ja arviontikäytänteissä. Foucault'n hallinnan analyyttisen näkökulman kautta tutkimus jäsentää laadun muotoutumisen diskursiivisia reunaehtoja suhteessa laadunarvioinnin totuuksiin ja oikeuttamiseen (rationaliteetti), laadun tuottamisen tapoihin ja käytäntöihin (teknologia) sekä subjektin rooliin laatudiskurssissa. Tutkimuksen aineistona on Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisema koulutuspoliittinen teksti "Perusopetuksen laatutyö. Erilaisia tapoja ottaa laatukriteerit hallintaan", joka on kunnille ja kouluille suunnattu laadunarviointia koskeva ohjeistus ja arvioinnin käytännön apuväline. Tutkimuksen tulosten perusteella koulutuksen 'laatu' näyttäytyy ristiriitaisena koulutuspoliittisena empty signifier-terminä, jolla laadun rationaliteetti ja teknologia on sidottu yhteen, palvelemaan samoja yhteiskunnallisia päämääriä. Lähtökohtaiset oletukset 'laadun' yhteiskunnallisen oikeuttamisen ja varsinaisten arviointikäytäntöjen taustalla eroavat kuitenkin toisistaan merkittävästi. 'Laatu' on toisaalta yhteiskunnalliseen muutokseen reagoivaa loputonta liikettä ja kehittymistä laadun idean tasolla ja toisaalta arviointijärjestelmän sisällä tuotettua kuntien ja koulujen systemaattista seurantaa sekä tosiasiana todettua kyvykkyyden mittaamista suhteessa tavoitteisiin. Laadunarvioinnin diskurssi tarjoaa analyysin perusteella laadun muotoutumiselle jatkuvan kehittymisen ideologian ja metodologiset kehykset, muttei välineitä laadun parantamiseen subjektin näkökulmasta esimerkiksi pyrkimällä tukemaan oppilaan oppimisen edellytyksiä. 'Laatu' irrotetaan koulutuksen arjesta, arvoista ja pedagogisista periaatteista neutraalisti tuotetuksi arviointitiedoksi. Laadun subjektit (opettajat ja opiskelijat) esitetään laatutyöhön osallistettavina laadun tuottamisen välineinä. Governed quality? About the nature and definitioning terms of quality in the education policy discourse Abstract Quality assurance is understood as an important part of education policy in which the main goal is to raise Finnish to the most capable people in Europe measured by the indicators of education quality. It has both technical and governmental functions. Quality assurance methods as a part of diffused regime of governing are expanding from the national level into the practices of the municipal corporations and the schools. In this meaning the current regime of governance supports the commissioning of the uniform assurance technigues and models as the forms of local quality control. In the center of this research is the question of 'quality' and the way it is formed in the discourse of education policy and through the modes of quality assurance. The research analyzes the preconditions of this discoursive consept through Foucaults analytic perspective. It pays attension to the truths and legitimation of quality (rationality of government), the quality practices (technique of government) and the role of the subject in the discourse of quality. The data of the research consist of the education policy text "Perusopetuksen laatutyö. Erilaisia tapoja ottaa laatukriteerit hallintaan" (Quality work in Basic education. Ways to take over the quality criteria), published by Ministry of Education and Culture. The text is an instructioning publication for the municipal corporations and schools, amed to support their self evaluation. As a results of the research 'quality' appears as a contradictional 'empty signifier'-concept used as a tool of education policy. By using the consep it is possible to combine the rationalities and the techniques of quality, both serving the societal ambitions. Even so, the main principals behind the legislations of society level and the ideas connected to assurance practices differ from each other significally. On one hand 'quality' is seen as an idea and reaction to the endless movement of the development of society, but on another it is about verifying the 'true' capability of the local actors reaching goals and results; systematic measurement inside the regime of assurance. Thus the education discourse gives for the forming quality two attributes: the ideology of continuing development and the frames of measument, but says nothing about how the subjects/actors could reach those goals in practice by improving the conditions of learning. Governed 'quality' is separated from the ordinary reality of schooling, from the values of teaching and the principals of pedagogy and translated into neutrally produced assurance knowledge. The real subjects of quality (teachers and pupils) are performed as committed instruments of the production of it.

Sisäinen tarkastus kuvataan ammatti- ja tutkimuskirjallisuudessa organisaation johtamis- ja valvontajärjestelmän keskeisenä toimijana, jonka tavoite on tuottaa organisaatiolleen lisäarvoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on luoda kokonaisvaltainen ymmärrys sisäisen tarkastuksen toiminnon merkityksestä organisaation johtamis- ja valvontajärjestelmässä. Toiminnon merkitystä lähestytään ensiksi tutkimalla sisäisen tarkastuksen vapaaehtoista levinneisyyttä erilaisissa organisaatiomuodoissa. Toiseksi selvitetään, millaiset organisaatiot investoivat sisäiseen tarkastukseen tutkimalla sisäisen tarkastuksen vapaaehtoiseen käyttöön liittyviä tekijöitä. Kolmanneksi, tutkimuksessa syvennytään sisäisen tarkastuksen tuloksellisuuteen vaikuttaviin tekijöihin, jotta voidaan hahmottaa, millaisiin eri sidosryhmien odotuksiin sisäisen tarkastuksen olisi pyrittävä vastaamaan. Tuloksellisella toiminnalla sisäinen tarkastus voi legitimoida keskeisen asemansa osana organisaation hallinnointijärjestelmää. Järjestämällä sisäisen tarkastuksen toiminnon organisaation johto voi vahventaa ohjaus- ja valvontajärjestelmäänsä asiantuntijayksiköllä, jonka keskeisimpänä tehtävänä pidetään lisäarvon tuottamista organisaatiolle mm. parantamalla riskienhallinta-, valvonta-, johtamis- ja hallintoprosesseja. Tästä huolimatta vain osa organisaatioista päättää perustaa sisäisen tarkastuksen toiminnon. Tutkimustieto sisäisen tarkastuksen vapaaehtoisen käytön levinneisyydestä eri toimintaympäristöissä sekä vapaaehtoiseen käyttöön liittyvistä tekijöistä luo tiedeyhteisölle merkittävää uutta tietoa sisäisen tarkastuksen merkityksestä organisaation johtamis- ja valvontajärjestelmässä. Toisaalta sisäisen tarkastuksen rajoittunut hyödyntäminen herättää kysymyksiä siitä, kykeneekö sisäinen tarkastus tulokselliseen toimintaan ansaitakseen paikkansa hallinnointijärjestelmässä rajallisia resursseja allokoivien päättäjien silmissä. Keskustelua sisäisen tarkastuksen tuloksellisuudesta voidaan siten pitää perusteltuna. Tuloksellisella sisäisellä tarkastuksella tarkoitetaan toimintoa, joka pyrkii tuottamaan organisaatiolleen lisäarvoa mm. taloudellisuuden, tuottavuuden, tehokkuuden ja vaikuttavuuden näkökulmista (Sisäiset tarkastajat ry, 2018). Sisäisen tarkastuksen tuloksellisuutta voidaan kuitenkin lähestyä useiden keskeisten toiminnon sidosryhmien näkökulmasta – ja löytää näin tuloksellisuuden käsitteelle uusia ulottuvuuksia. Tutkimuksen sidosryhmäanalyyttisen pohdinnan tuloksena sisäisen tarkastuksen tuloksellisuus osoittautui monitulkintaiseksi, sillä tuloksellisuus saa monia merkityksiä riippuen tarkastelunäkökulmasta. Käsitteen eri tulkinnoilla voidaan löytää myös selityksiä sille, miksi organisaatiot käyttäytyvät eri tavoin pohtiessaan sisäisen tarkastuksen vapaaehtoista käyttöä. Kokonaisuutena tutkimus täydentää tutkimusaukkoa sisäisen tarkastuksen merkityksestä osana organisaation johtamis- ja valvontajärjestelmää ja selventää, miksi organisaatiot käyttäytyvät eri tavoin pohtiessaan sisäisen tarkastuksen vapaaehtoista käyttöä. ; According to the professional and academic literature, the internal audit (IA) is regarded as a central part of governance systems. The functional goal of IAs is to produce added value for organizations. The objective of this dissertation is to create a comprehensive understanding of the significance and meaning of IAs for the governance structure of organizations. Firstly, the significance of IAs is approached through examining their voluntary use in different types of organizations. Secondly, this study examines the determinants affecting the voluntary use of IAs. Thirdly, this dissertation examines the determinants of ambiguous IA effectiveness in order to understand which of the multiple expectations held by different stakeholders should be pursued by IAs. By operating effectively, the IA can legitimate its central position in an organization's governance structure. By using an IA, an organization's management can strengthen governance processes with a unit of professionals whose main target is to bring added value by improving risk management and control and governance processes. Despite this, not all organizations decide to invest in IAs. Evolving research on the voluntary use of IAs and the determinants affecting the voluntary use of IAs is creating important new information on the significance of IAs in the good governance of organizations. Furthermore, the limited voluntary use of IAs raises concerns over their ability to meet the expectations of decision-makers who are allocating scarce resources. The discussion on the effectiveness of IAs is therefore justified. An effective IA aims to enhance organizational value in terms of economics, efficiency, and effectiveness (Institute of Internal Auditors, 2018). Moreover, the effectiveness of IAs can be examined from the perspectives of various central stakeholders. A multi-perspective examination enables the discovery of new interpretations of the phenomenon. The stakeholders' analytical approach to the effectiveness of IAs revealed that the efficacy of IAs is ambiguous, and they can be interpreted from the varied perspectives of the relevant stakeholders. The various interpretations also help to reveal why organizations act differently when considering the voluntary use of IAs. In conclusion, this dissertation complements the existing literature by offering a comprehensive overview of the significance of IAs in governing organizations, as well as the reasons why organizations act differently when deciding on the voluntary use of IAs.

Tutkimuksen aiheena on kunta ja sen muutos. Tutkin sitä, minkälaisena kunta näyttäytyy sen tehtäväkenttää voimakkaasti rajaavan hallinnonuudistuksen kontekstissa, ja minkälaisia vaikutuksia tällaisella hallinnonuudistuksella on kuntiin. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, miten moniulotteisesta ja laajavaikutteisesta muutoksesta kunnan tehtäviä vähentävässä hallinnonuudistuksessa on kyse. Teen näkyväksi sen, minkälaisia merkityksiä kunnalle annetaan, minkälaisia laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia kuntamuutokseen liittyy, ja mistä kuntamuutoksessa itse asiassa on kyse. Tarkastelen kuntaa alati muuttuvana sosiaalisena konstruktiona. Fenomenologisen tutkimusotteen avulla teen näkyväksi kuntajohdon haastatteluista koostuvaa aineistoa analysoimalla, mistä puhumme, kun puhumme kunnasta. Tällä tavoin rekonstruoin kuntakäsitteen. Tutkimuksen käsitteellisinä lähtökohtina ovat kuntakäsitteen ulottuvuudet, hallinnonuudistusten sivuvaikutukset ja kunnan onttoutuminen analogiana valtion onttoutumisesta. Tutkin aihetta empiirisesti tapausesimerkin avulla, Kainuun hallintokokeilua tarkastelemalla. Kuntaan kohdistuvia vaikutuksia ovat haastatteluaineistoni analyysin perusteella organisatoris-toiminnalliset, johtamiseen liittyvät ja kuntakäsitysten muutokset. Muutospuhuntaa värittää läpileikkaavasti ristiriitaisuus. Grounded theory -menetelmää soveltaen olen muodostanut empirialähtöisen teorian kunnasta. Olen määritellyt neljä kunnan olemusta kuvaavaa perustehtävää: demokratiatehtävä, taloustehtävä, yhteisötehtävä ja hyvinvointitehtävä. Näitä tehtäviä yhdistää, niistä ammentaa ja niitä samanaikaisesti ruokkii määrittelemäni kunnan ydintehtävä, raison d´être, jonka mukaisesti kunta on elämisen edellytyksiä luova itsehallinnollinen paikallisyhteisö. Perustehtävät painottuvat eri tavoin eri kunnissa ja niiden painotukset vaihtelevat eri aikoina myös yksittäisen kunnan sisällä. Kunta voi siis olla kunta monella eri tavalla säilyttäen kuitenkin perusolemuksensa. Tutkimukseni perusteella kunnan tehtäväkentän rajaaminen näyttäytyy eri tavoin eri kunnissa. Tehtävien väheneminen itsessään ei horjuta kunnan asemaa ja merkitystä instituutiona. Muutoksen kokemisessa olennaista on kuntajohdon käsitys kunnasta. Palvelutehtävään nojaavissa kunnissa muutos näyttää vaikeammalta, kun taas sellaisissa kunnissa, joissa kunta nähdään moniulotteisempana kokonaisuutena, muutos näyttäytyy helpompana. Palvelukuntakäsitykseen perustuva näkemys kunnasta saa muutoksen näyttämään lopun alulta. Monipuolisempi kuntakäsitys auttaa näkemään muutoksessa uuden alun, jossa kunta on mahdollista keksiä uudelleen. Kunta ei sen tehtävien vähenemisen myötä onttoudu. Sen sijaan muutos paljastaa palvelukuntakäsityksen onttouden, jossa valtion kunnille määräämiin palvelutehtäviin keskittyneen kunnan idea on kadonnut vuosikymmeniä kasvaneen palvelukuorman alle. Tutkimukseni perusteella kuntamuutos näyttäytyy kumulatiivisena prosessina, jossa ei ole selväpiirteistä alkua eikä loppua, vaan jossa erilaiset sykäykset laittavat liikkeelle uusia muutosvoimia, jotka johtavat uusiin muutoksiin. Muutosten suunta vaihtelee eri kunnissa, mikä lisää kuntien erilaistumista. Kunnan olemassaolo näyttäytyy alati muuttuvana jatkumona, jossa kuntaa jatkuvasti rekonstruoidaan, ja jossa kuitenkin on eräitä kiinteästi mukana kulkevia peruselementtejä, jotka jäsentävät kuntana olemista. Hallinnonuudistuksen myötä kuntiin kohdistunut muutos on avannut mahdollisuuden tehdä näkyväksi kunnan olemuksen eri ulottuvuuksia ja kuntana olemisen monia tapoja. Kuntien erilaisuus ja kiihtyvä erilaistuminen haastaa vuosikymmeniä kuntia koskevaa lainsäädäntöä ohjanneen käsityksen kunnista geneerisenä, homogeenisena joukkona. Tämä ajattelutavan muutos vaikuttaa niin paikallistasolla, valtion kuntapolitiikkaan kuin kuntatutkimukseen. Kunta pakenee yhteen muottiin pakottavaa yhtenäiskunta-ajattelua, ja esiin tulevat monet rinnakkaiset kuntatodellisuudet. ; Local government, change and the change of local government This research concerns the change of local government. I focus on the question, how local government appears in a context of administrative reform that reduces the tasks of local government. I also study what kinds of effects the reform has on local government. The aim of this research is to increase understanding about the multidimensionality and the extension of this kind of reform. The research is em-pirical focusing on one case, the regional self-government experiment in Kainuu region, Finland. In my empirical case study research I show what meanings local government is given to, what kinds of broader societal effects the change of local government is connected to and what the change of local government as a whole is about. I consider local government as a constantly changing social construction. By using phenomenological research setting and by analyzing the interview data, I demonstrate what we talk about when talking about local government. By doing this I reconstruct the concept of local government. The conceptual basis of this research is based on the concept of local government, the side-effects of adminis-trative reforms and hollowing out of the local government as an analogy of hollow-ing out of the state. As a result of my grounded theory based analysis I have built an empirically based theory of local government. I examine the effects of the reform that are re-lated to local government and the meanings that local government is given to in the reform context. The local government related effects are 1) organizational and functional effects, 2) effects related to management and 3) the changes in local government conceptions. The rhetoric about change is contradictory when it comes to change, constancy and the nature of change. In my research I have also defined four main tasks for local government based on the data. These tasks are 1) democracy task, 2) economy task, 3) community task and 4) well-being task. These tasks are combined by the core task, raison d´être, of local government that ac-cording to my definition is as follows: local government is a local self-governmental community creating prerequisites for living. The basic tasks are em-phasized differently in different municipalities and the emphasis varies over time also in single municipalities. Local government can, thus, be local government in various ways still maintaining its basic essence. My research indicates that reducing local government tasks affect differently in different municipalities. Task reduction as such does not destabilize the status and meaning of local government. The way local government leaders understand local government seems to be essential when figuring out how the change is experienced. The change seems to be more difficult in municipalities that lean on the service task while the change seems to be easier in municipalities where local government is seen as a more multidimensional unity. Grounding the local government conception on the service task makes the change appear as the beginning of the end while the more versatile conception helps in seeing a new beginning in the change where it is possible to re-invent local government. Thus, local government will not hollow out due to the task reduction but the change reveals the hollowness of service municipality conception. Instead, it seems that the idea of local government has been lost during the decades when the state has given constantly new tasks to the local level. In the light of my research the change of local government appears as a cumulative process with no clear beginning nor clear end, as a process in which various pulses cause new drivers that lead to new changes. The direction of change varies in different municipalities which increases the differentiation of municipalities. The change fosters change so that the existence of local government can be seen as a constantly changing continuum where local government is continuously reconstructed and where are some firm basic elements that structure the existence of local government. The change that the reform has brought up has opened up the chance to make visible the various dimensions of the essence of local government and the various ways of how local government can exist. The difference and differentiation of municipalities challenge the conception of local government as a generic, homogenous group, the conception that has for decades steered the legislation concerning Finnish local government. This change of mindset will have effects not only on the local level but also on the national policy and research concerning local govern-ment. Local government cannot be categorized in one, single unitary form, but instead, various parallel local government realities emerge.

Finland assumes the chairmanship of the Arctic Council for two years in May 2017. The report provides scholarly knowledge to support the preparation and implementation of the Finnish chairmanship, the definition of priorities for Finnish Arctic policy and public discussion on the Arctic and its transformation. Finland prepares to take over the chairmanship in an increasingly uncertain environment, especially with regard to the economic and political development of the region. Similarly, the Arctic governance structure is transforming. The tasks of the chairman have changed over time as the Arctic Council itself has evolved and non-Arctic actors increasingly pay attention to the region and the Council. The report investigates the transformation of the Arctic region from various perspectives, including the environment and environmental problems, societal change, political and geopolitical dynamics as well as traditional and new economic prospects. The report also investigates the ways in which regional challenges can be tackled with legal and political means, especially in the Arctic Council. In addition, the report analyses the consequences of the chairmanship for Finland and presents suggestions that could enable a successful chairmanship period.

Ympäristökysymys ja aseveliakseli on tutkimus suomalaisen kaupunkiympäristön politisoitumisesta. Väitöskirja vastaa kysymykseen miten ympäristöstä tuli politiikkaa? piirtämällä tarkan kuvan neljästä ympäristön politisoitumisen vuosikymmenestä 1960-luvulta lähtien, kasvukonsensuksesta ympäristökiistoihin. Tamperelaisia ympäristökiistoja ja paikallista politiikkaa käytetään teoksessa laboratoriona, jossa tiivistyy laajempia suomalaisen lähihistorian muutostrendejä. Paikallisten ympäristöongelmien synty kietoutuu muuttuvan yhteiskunnan arvostuksiin ja puhetapoihin sekä sukupolvien välisiin jännitteisiin. Erityisesti teos analysoi jännitteitä, joita voimistuva ympäristöliikehdintä synnytti haastaessaan Tampereella pitkään vaikuttaneen valtakoalition, ns. aseveliakselin, paikallisen hallintatavan. Ympäristökysymys ja aseveliakseli sukeltaa ympäristön politisoitumiseen viiden tamperelaisen tapauksen kautta: 1. Pyynikin moottoritiehanke (1959 - 1974) 2. Näsijärven saastuminen ja vedenoton siirtäminen Roineeseen (1960 - 1972) 3. Kauppahallin virastotalon purkamiseen liittynyt kiista (1972 - 1983) 4. Epilän kivihiilivoimalahankkeeseen liittynyt kiista (1981 - 1984) 5. Tampellan alueen kaavoituskiista (1989 - 1995) Tapaukset kertovat ympäristöongelmien yhteiskunnallisesta muotoutumisesta ja oman aikansa toiveista, tavoitteista ja ristiriidoista. Ympäristön pilaantumisen ja -suojelun nousu yhteiskunnalliseksi kysymykseksi liittyy kiinteästi Suomen ja Tampereen sodanjälkeiseen kehitykseen ja vaurastumiseen, jonka kääntöpuolena ympäristöhaittoja voidaan pitää. Useamman paikallisen tapaustutkimuksen yhdistäminen paikallisen hallintatavan analyysiin tuo uuden näkökulman ympäristöongelmien ja paikallisen poliittisen kulttuurin historiallisen rakentumiseen. Ympäristöongelmia käsitellään yhteiskunnallisina ongelmina, joille toimijoiden väliset jännitteet ja määrittelykamppailut sekä erilaisten vaatimusten esittäminen ovat ominaisia. Politisoitumisen analyysissä tukeudutaan sosiologi Pierre Bourdieun ja politiikantutkija Kari Palosen käsitteisiin. Politisoitumisen käsitteellä ei viitata puoluepolitiikkaan, vaan pikemminkin vakiintuneiden ajatus- ja toimintamallien kyseenalaistumiseen. Tutkimus etenee teoreettisten ja metodologisten lähtökohtien kautta tapaustutkimuksiin, joiden lomassa taustoitetaan ympäristöliikehdinnän historiaa paikallisella tasolla. Tapausten jälkeen käsitellään paikallisen hallintatavan teoreettista näkökulmaa ja paikallisen hallinnan historiallisia muotoja Tampereella. Ympäristön politisoituminen tapahtui Tampereella vaiheittain. Ensimmäiset ympäristöliikehdinnän merkit näkyivät Tampereella ns. ympäristöherätyksen myötä 1960- ja 70-luvun taitteessa. Ympäristöliikkeen jakautuminen oikeisto-vasemmisto -ulottuvuudella kuitenkin jarrutti ympäristöjärjestöjen kasvua 1970-luvun puolivälissä. Vuosikymmenen lopulta lähtien alkoi uusi ympäristöprotestien vaihe. Jännite suoraviivaisen johtajakeskeisen hallintavan ja uusien, rauhan aikana kasvaneiden sukupolvien edustajien ­ kuten vihreän liikkeen ­ välillä kävi ilmeiseksi paikallisissa ympäristökiistoissa 1980-luvun alusta alkaen. Tämä jännite huipentui tutkimuksen viimeisessä tapauksessa, Tampellan kiistassa 1980- ja 90-lukujen taitteessa. Sosiaalidemokraattien ja Kokoomuksen muodostaman kunnallispolitiikan valtakoalition, aseveliakselin, näkökulmasta ympäristöprotestit näyttäytyivät vastustuksena, ei uutena yhteiskunnallisena kysymyksenä. Väitämme, että tämä johtui sekä aseveliakselin historiallisesti muodostuneista arvostuksista ja suhtautumistavoista että tamperelaisen politiikan kentän jakautumisesta aseveliakselikoalition ja sen vastustajien välillä. Nämä tekijät vaikeuttivat ympäristökysymysten nostamista paikallisen päätöksenteon piiriin ja supistivat ympäristöliikehdinnän toimintatilaa. Ympäristön politisoituminen ilmeni Tampereella useammalla ulottuvuudella, joista ensimmäisenä voi pitää ympäristöherätyksen synnyttämää uutta tulkintakehystä. Se antoi kaikupohjaa paikallisille ympäristön muuttamista politisoiville vaatimuksille. Luonto politisoitui ympäristöksi ja ympäristö politisoitui yhteiskunnalliseksi protestiksi ja kritiikiksi, joka ilmeni vaatimuksina paikallisissa ympäristökiistoissa. Toiseksi politisoiminen liittyi yksittäisten ympäristön muutoksia koskevien suunnitelmien kyseenalaistamiseen. Tätä tapahtui Tampereella 1970-luvulta alkaen ja selvemmin 1980-luvun ympäristökiistoissa. Määrittelykamppailut koskivat esim. Kauppahallin virastotalon tapauksessa paitsi talon purkusuunnitelmia, myös talon esteettistä arvoa kaupunkimaisemassa. Tampereen kasvoja voimakkaasti muuttanut modernisaatiokehitys ei enää näyttänytkään väistämättömältä. Samalla voidaan puhua myös laajemmasta kaupunkimaiseman muutosten kyseenalaistumisesta. Ympäristöherätys ja yksittäiset tapahtumat kuten Verkatehtaan purkaminen 1970-luvun lopulla muuttivat tamperelaisten tapaa katsoa kaupunkiaan. Kolmanneksi kiistoissa nousi esiin tiedon ja asiantuntemuksen politiikka. Tiedon politiikka ilmeni selvästi 1980-luvun kiistoissa, joissa (tieteellisen) tiedon ja asiantuntijuuden rooli kyseenalaistui. Kauppahallin virastotalon kiistassa kyseenalaistettiin rakennusten huonokuntoisuuden kriteerit. Epilän voimalakiistassa politisoitui asiantuntijoiden tuottama tieto voimalavaihtoehtojen edullisuudesta. Tampellan kiistassa kriisiytyi kaupunkisuunnittelijoiden asiantuntemus ja rooli yleisen edun vaalijoina. Neljäs politisoitumisen ulottuvuus koskee yksittäisten kysymysten toimintavaihtoehtojen kyseenalaistamisen laajenemista koskemaan koko paikallista hallintatapaa ja paikallista poliittista kulttuuria. Selvimmin yksittäiseksi hallintatavan kyseenalaistumisen tapaukseksi muodostui tutkimuksessamme Tampellan tapaus, jossa suuret rakentamissuunnitelmat ja paikallisten poliittisten eliittien toimintamallit joutuivat ennen näkemättömän kritiikin kohteeksi. Paikallinen hallintatapa ei kyseenalaistunut vain ympäristökysymysten vaikutuksesta, mutta ympäristökonfliktit näyttäytyvät kiinnostavina teollisuuskaupungin perinteiden rapautumista ilmentävinä tapahtumina. Viidenneksi ympäristön politisoituminen kosketti laajemmin kaupungin habitusta ­ kaupunkimaiseman, paikallisen perinteen ja itseymmärryksen tasoilla. Kyse ei ole vain ympäristökohteista vaan laajemmin paikallisesta kulttuurista ja identiteetistä. Paikalliset ympäristöliikkeet toimivat kuten yhteiskunnallisilta kaupunkiliikkeiltä voidaan odottaa: ne synnyttivät konflikteja ja muuttivat osaltaan kaupungin merkityksiä. Kaupungin habituksen muutokseen liittyy selvästi perinteisen tamperelaisen ns. savupiipputeollisuuden hiipuminen. Jälkiteollistuvan kaupungin ympäristökonfliktit olivat sekä tämän yhteiskunnallisen murroksen indikaattoreita että sen katalysaattoreita. Teollisuuskaupungin traditioiden kyseenalaistuminen voidaan nähdä osana laajempaa yksinkertaisen modernin projektin kritiikkiä. Tutkimus perustuu laajaan asiakirja- ja lehtiaineistoon sekä ympäristökiistojen ytimessä vaikuttaneiden kansalaisaktivistien ja paikallisten päättäjien haastatteluihin. Paikallisen historian kuvauksessa on käytetty sekundaarilähteitä ja haastatteluja, tapaustutkimukset perustuvat pääasiassa lehti -ja asiakirja-aineistoihin ja haastatteluihin. Tapausten käännekohtia on lisäksi analysoitu määrällisellä sisällönerittelyllä sekä diskurssi -ja argumentaatioanalyysin keinoin. ; ENVIRONMENTAL ISSUES AND THE "BROTHERS IN ARMS AXIS" POLITICISATION OF THE ENVIRONMENT IN TAMPERE FROM 1959 TO 1995 This study examines the politicisation of the environment in the context of one Finnish locality, Tampere. It is a study on the politics of the environment, i.e. the historical developments and contestations that preceded the institutionalisation of environmental policy. The politics of the environment is examined at the local level in the context of the tension between the rise of environmentalism and the traditions of local politics and governance. The locality of Tampere, thus provides a laboratory for understanding how environmentalism took place and what kind of tensions it caused. Theoretically the study draws on both sociology and political science. The theoretical frame is set by combining Kari Palonen s terminology of politics and Pierre Bourdieu s theory of action. Politicisation is a central notion in the study. It is understood as a process of questioning the rules of the game, i.e. claiming something to be playable and contingent. In Bourdieu s terms this implies a process of questioning the givenness of the doxa and provoking orthodox arguments from the political elite. Politicisation may take place at different scales, from the local disputes to broader patterns of governance and political culture. The central research question was the following: ·How has the environment become politicised at the local level? This question was divided into the following questions: ·What events have contributed to the politicisation of the environment? ·What kinds of disputes and actor coalitions emerged in these events? ·How did the patterns of local governance influence the definition of environmental problems? And, vice versa, how did the environmental problems effect local governance? ·What was the role of environmental movements in the politicisation of the environment? The research was carried out in the form of five case studies, all in the same locality, touching on different aspects of environmental issues, and covering the temporal scope of the study, from the 1960s to the 1990s. The cases studied were the following: 1. The Pyynikki highway construction plan (1959-1974) 2. The pollution of lake Näsijärvi by a local pulp plant and the moving the municipal water intake to lake Roine (1960-1972) 3. The dispute over the planned demolition of the old Jugendstil Office block in the city center (1972-1983) 4. The dispute over the plan to build a coal power plant in Epilä (1981-1984) 5. The conflict over the planning of the Tampella industrial area in the city center (1989-1995) The cases cover the time from the pre-history of environmentalism, i.e. when the environment was still a non-issue, through the rise of environmentalism (the so called environmental awakening ) to the institutionalisation of environmental issues in the 1990s. The research data comprised sources on local history including archives and official documents, newspaper materials and 35 interviews of local actors. Methodologically, the study was structured in relation to different levels: 1) in the context of local history (secondary sources on local history and interviews), 2) the case studies ­ using thick description ­ out of which, 3) detailed instances of discourse analysis, especially argumentation (or claims-making ) were extracted. Environmental problems were studied in a contextual constructivist frame as social problems constructed in processes of claims-making, involving argumentation and discursive struggle. Local environmental movements were studied as urban social movements whose activities affect the collective production of the city while being aimed at contesting and challenging the prevailing social order. The local movements in Tampere were key actors in politicising the environment, contributing to a change whereby previously undisputed environmental change and related social practices were no longer seen as inevitable or normal. Movements created new meanings not only for their participants, but for the larger community, also extending beyond the time frame of their most active presence. Since the late 1960s, the rise of environmentalism became manifest through locally based movements and organizations. The purely scientific orientations of local conservationist associations were challenged by more socially and politically oriented civic activities and associations. An important milestone was the founding of Pirkanmaa nature conservation association in 1969. Since 1970, environmentalism gathered momentum with rapidly growing membership figures and local initiatives. It soon suffered, however, from ideological divisions in the mid-1970s, as the radical left-wing students took over the nature conservation association. The divisions started to recede when the Koijärvi bird lake conflict (in Forssa) marked the rise of the Finnish green movement. This had its effect in Tampere as well: the ideological divisions between right- and leftwing environmentalists were reconciled in the early 1980s, which marked the beginning of an active period of environmental contestation. The emergence of the Finnish Green movement in the 1980s made such contestation increasingly visible at the local level. In Tampere, the first greens were elected in the local council in 1984. During the different disputes beginning from the 1970s, but especially in the 1980s, environmental protest challenged local political traditions and political culture, especially the traditions of the local governance. In Tampere, the scene of local politics in Tampere had virtually ever since the Second World War been dominated by a particular, unofficial institutional arrangement, which was commonly known as the brothers-in-arms axis. Adopted in the mid-1950s, the notion referred to the co-operation between the conservative National Coalition party and the Social Democrats in local politics and municipal government. This coalition was held together through a shared habitus based on wartime experiences and held a promise of welfare. The brothers-in-arms axis became an important player in local politics in the 1960s when the central figures of the coalition gained important position in city government. The study examines both the processes that enabled the stabilization of this co-operation into a local growth regime and those that have, especially since the 1980s, contributed to its weakening. The politicisation of the environment was a novelty in the modernist political landscape of Tampere. In the eyes of the governing coalition, however, environmental protest was perceived as mere opposition, not as a new issue on the agenda. We argue that this was due to the local traditions of an industrial city, divided between left and right ­ and a political sphere divided between the brothers-in-arms coalition and the communists, which allowed little space for new social movements. Environmental protest, however, was not the only factor to challenge the regime. The regime was also weakened through the loosening of ideological division s between the left and the right, as the communists had gradually lost political ground. The politicisation of the environment gathered momentum in the late 1970s when the growth of Tampere had slowed down and when there was a growing discrepancy between the mode of governance and its increasingly postindustrial social environment. This tension, and the inertia of the closed style of governance, became visible in the Tampella dispute in 1989, the biggest local environmental conflict to date. The politicization of the environment took place at different levels. It happened both at the level of individual disputes as alternatives were demanded to the straightforward mode of local planning, but it also expanded into a broader critique of local governance. Furthermore, we argue that the politicisation of the environment was not only an agent-driven phenomenon, since it depended on the cultural resonance of claims presented in local disputes. The study allows us to indicate critical events in the politicization of the environment. These were events sine qua non, i.e. events that set the stage and sensitized local actors for future contestations. The demolition of the old broadcloth factory (Verkatehdas) in 1976 and the dispute over Tampella were critical events in this sense. The former was retained in the memory of then activists-to-be and the latter both signaled the crisis of the closed-style decision-making and served to stabilize the local greens as a credible political alternative. Finally, the contestations, together with the restructuration of the locality, resulted in altering the modern industrial habitus of the city.

Valco (1976–1980) was a state-owned company that manufactured cathode ray tubes for the television industry. The company's scandalous failure has been widely identified as one of the largest investment errors in Finland's economic history. This book is the first in-depth study of the roots, events, and consequences of that project.
This study analyses Valco from a microhistorical perspective, looking at the numerous factors that led to its failure, from the company's founding process to investigations after its demise. These events are linked to broader phenomena in economic and business history, such as the changing economic policy of the government and the emergence of global supply chains in the electronics industry.
Valco is a significant single case with a concrete impact on Finland's economic history. First, it changed the general perception of state-owned companies and, because of this, also more general perceptions of the role of the state in the economy. As a result, the initiative to develop the electronics industry was transferred to private companies such as Nokia. Second, Valco's case revealed the problems of state ownership of companies in a very concrete way. Due to Valco's failure, the objectives of state ownership were clarified, and the corporate governance system was modernised. In this way, Valco is linked to the modernization of Finnish state capitalism from the 1970s onwards.