Suchergebnisse

Marc Aurel ist als "Philosoph auf dem Kaiserthron" in die Geschichte eingegangen. Die Frage, inwieweit es ihm gelungen ist, Philosophie und Politik miteinander zu vereinbaren, behandelt Claudia Horst nicht als ein biographisches, sondern erstmals als ein strukturgeschichtliches Problem. Die Beschäftigung mit der Philosophie erlebte zur Zeit Marc Aurels eine Konjunktur. Doch war es nicht die kontemplative Auseinandersetzung um inhaltliche Fragen, die hierbei im Vordergrund stand. Die Kultur der Römischen Kaiserzeit, die sog. Zweite Sophistik, stellte sich vielmehr als ein zentraler Kommunikationsraum zwischen dem Kaiser und den gebildeten städtischen Eliten dar, in dem kulturelle Bedingungen des Zusammenlebens ebenso wie Machtfragen verhandelt wurden. Für Marc Aurel war die Philosophie ein entscheidendes Medium der politischen Integration. Durch sie ist es ihm letztlich gelungen, das Akzeptanzdefizit seitens der Aristokratie, das die Stabilität seiner Herrschaft stets bedrohte, zu überwinden und Vertrauen zu generieren.

Dt. Zsfassung u.d.T.: Kirche, Kekkonen und Kommunismus in den politischen Krisenjahren 1958 - 1962

Preliminary Material /Asbjørn Eide , Jakob Th. Möller and Ineta Ziemele -- The Right to Peace Milestones in the Development of International Humanitarian Law /Daniel Thürer -- Post-War American International Law Scepticism: The International Criminal Court, Stockholm 1924 /Mark Weston Janis -- Peace as a Human Right: The Jus Cogens Prohibition of Aggression /Alfred de Zayas -- The Human Right to Peace /William A. Schabas -- Security and Human Rights in the Regulation of Private Military Companies: The Role of the Home State /Francesco Francioni -- The United Nations and Human Rights What Makes Democracy Good? /Lyal S. Sunga -- Is the United Nations Human Rights Council Living Up to the International Community's Expectations? /Markus G. Schmidt -- The UN Human Rights Council: The Perennial Struggle between Realism and Idealism /Bertrand G. Ramcharan -- Eight UN Petitions Procedures: A Comparative Analysis /Jakob Th. Möller -- The Legal Status of Views Adopted by the Human Rights Committee – From Genesis to Adoption of General Comment No. 33 /Geir Ulfstein -- Winter Break 2010: A Week in the Life of a Special Rapporteur /Martin Scheinin -- Legal and Judicial Shortcomings of the Surrogate State of "UNMIKISTAN" /Margrét Heinreksdóttir -- The Right to Inclusive Education for Children with Disabilities – Innovations in the CRPD /Arnardóttir Arnardóttir -- Human Rights at the Regional Level The Council of Europe: A Champion in Monitoring Implementation of Human Rights Standards? /Petter F. Wille -- Flexibilising the Modes of Amending the European Convention on Human Rights: An Idea for a 'Statute' for the European Court /Krzysztof Drzewicki -- Strengthening of the Principle of Subsidiarity of the European Convention on Human Rights /Björg Thorarensen -- Presumption of Convention Compliance /Davíð Þór Björgvinsson -- The Right to Adequate Judicial Reasoning /Ragnar Aðalsteinsson -- Dialogue Between States and International Human Rights Monitoring Organs – Especially the European Commission Against Racism and Intolerance /Lauri Hannikainen -- How Old Are You? Age Discrimination and EU Law /Allan Rosas -- NHRIs in the European Union: Status Quo Vadis? /Morten Kjærum and Jonas Grimheden -- Selected Examples of the Contemporary Practice of the Inter-American System in Confronting Grave Violations of Human Rights: United States and Colombia /Diego Rodríguez-Pinzón -- Indigenous Peoples and Minorities Prevention of Discrimination, Protection of Minorities, and the Rights of Indigenous Peoples: Challenges and Choices /Asbjørn Eide -- Minority Protection in the African System of Human Rights /Michelo Hansungule -- Indigenous Peoples on the International Scene: A Personal Reminiscence /Lee Swepston -- Indigenous Peoples and the Right to Development /Rainer Hofmann and Juri Alistair Gauthier -- Principal Problems Regarding Indigenous Land Rights and Recent Endeavours to Resolve Them /Erica-Irene A. Daes -- Traditional Knowledge of Indigenous Peoples: Preserve or Protect? – That's the Question! /Mpazi Sinjela -- Redefining Sovereignty and Self-Determination through a Declaration of Sovereignty: The Inuit Way of Defining the Parameters for Future Arctic Governance /Timo Koivurova.

Mit seinem Werk Politeia ("Der Staat") wurde Platon zum Begründer einer neuen literarischen Gattung: der politisch-philosophischen Utopie. Schon im Altertum versuchten eine Reihe von Autoren ihm nachzueifern (Theopompos, Euhemeros, Iambulos, parodistisch auch Lukian), und nachdem Thomas Morus mit dem namengebenden Werk "Utopia" (1516) die Gattung gleichsam neu belebt hatte, entstand eine nicht mehr zu überblickende Flut utopischer Entwürfe. Doch nicht nur durch die hier entfaltete Staatslehre erwies sich die "Politeia" als grundlegendes und richtungsweisendes Werk: Platons Ausführungen zu solch verschiedenen philosophischen Gebieten wie der Theorie der Erziehung, der Theorie der Dichtung, der Ethik und Tugendlehre, der Seelenlehre haben die Diskussion bis in unsere Tage beeinflusst. Platon ist aber auch ein Sprachkünstler, der seine Werke als Dialog-"Dramen" meisterhaft gestaltete. Dabei weiß er sich souverän von dem Medium Schrift zu distanzieren, das drei Hauptmängel aufweist: Sie sagt immer dasselbe, kann auf Fragen nicht antworten; sie wendet sich unterschiedslos an alle, weiß nicht, zu wem sie reden und zu wem sie schweigen soll; und wird sie angegriffen, so kann sie sich nicht selbst zur Hilfe kommen. Dass der Kern der platonischen Ideenlehre nicht in dafür ungeeignete Köpfe "gepflanzt" werden kann, beweist das Erste Buch: Das aufgezwungene Gespräch über die Gerechtigkeit mit Polemarchos und dem Sophisten Thrasymachos endet in einer Aporie (so wie Platons Versuche, seine politische Theorie in die Praxis umzusetzen, an der mangelnden Eignung des jungen Herrschers von Syrakus, Dionysios II., scheitern mussten). Erst als Platon (von Buch II an) mit seinen Brüdern Glaukon und Adeimantos das Gesprächsthema wieder aufgreift, kann der Funken der Erkenntnis überspringen, und "Einsicht leuchtet auf".

Social and the ecological welfare should be taken as the main aim of all politics. This is the message of this book titled The Enchantment of Social Policy. Basic social security system needs to be rebuilt and grounded on the universal basic income that everyone can top up by participating to the society in different ways. Universal basic income can be seen as a mean to recognize all valuable participation to for example voluntary work or care of elderly people. In conditions of high unemployment, this kind of universalistic social security would weaken the nexus between employment and welfare. It would promote a society and culture that is less dependent on the exploitation of natural resources. This book describes building blocks that are needed to reconstitute the enchantment of social policy – the utopian that we should collectively pursue. - Sosiaalipolitiikan Lumon kirjoittajilla on viesti. Mielestämme politiikan keskeiseksi tavoitteeksi tulisi asettaa sosiaalinen ja ekologinen hyvinvointi. Tätä tavoitetta kohti tulisi kulkea universalismin periaattein ja kansalaisten perusturva, oli sitten kyse työllisistä tai työttömistä, nuorista tai iäkkäistä, kantaväestöstä tai maahanmuuttajista, tulisi rakentaa kaikille yhtäläisen perustulon pohjalle. Tätä perusturvaa jokainen voisi täydentää ansiotuloilla ja omaehtoisella, sosiaaliturvassa kompensoitavalla osallistumisella yhteiskunnalliseen työhön kuten vapaaehtoistyöhön, harrastusryhmien ohjaamiseen, omaisen tai lasten hoivaan. Tämä antaisi arvon monenlaiselle hyödylliselle toimelle, joka nyt jää yhteiskunnassa tunnistamatta. Tällainen sosiaaliturva ottaisi lähtökohdakseen uuden ihmisarvon ja loisi luonnonvaroja säilyttävää ja niukkaan materian käyttöön perustuvaa kulttuuria ja taloutta. Sosiaalipolitiikalla olisi tällaisessa politiikassa aktiivinen ja yhteiskunnan taloudellista ja sosiaalista kehitystä vauhdittava rooli, ja kansalaiset olisi kutsuttu hyvinvoinnin aktiivisiksi tekijöiksi.

Kuntoutusjärjestelmä on Suomessa rakentunut monitahoiseksi ja monen osajärjestelmän muodostamaksi kokonaisuudeksi. Oikeus kuntoutukseen määrittyy sen mukaan, minkä osajärjestelmän piiriin ihminen kuuluu. Tämä johtaa siihen, että yksilöille voi määrittyä erilainen oikeus kuntoutukseen riippuen siitä, minkä osajärjestelmän piirissä hän on. Myös eri sosioekonomiset ryhmät saavat erilaisia kuntoutusetuuksia. Aihe on erittäin ajankohtainen, koska viimeaikainen keskustelu työuran pidentämisestä nostaa areenalle myös kuntoutuksen yhtenä keinona pidentää työssä jaksamista. Sari Miettisen väitöskirja Muutoksen mahdollisuus Suomen kuntoutusjärjestelmässä tarkastelee Suomen kuntoutuspolitiikkaa kuntoutuksen institutionaalisen kokonaisuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan ensimmäistä kertaa kuntoutusjärjestelmää laajana institutionaalisena kokonaisuutena. Tarkoituksena on jäsentää kuntoutusjärjestelmän monimutkaisuutta ja sen muotoutumista sekä näiden kautta tehdä johtopäätöksiä järjestelmän muutoksen mahdollisuudesta. Tutkimuksen lähtökohtana on vuosikausia samanlaisina säilyneet epäkohdat järjestelmässä. Järjestelmän ongelmiksi on vuosikymmenten kuluessa katsottu esimerkiksi vastuunjaon epäselvyydet ja asiakkaiden putoaminen eri toimijoiden väliin. Näitä epäkohtia on pyritty korjaamaan erilaisilla uudistuksilla, joista tähän asti laajin on ollut vuonna 1991 voimaan astunut kuntoutuslainsäädännön uudistus. Uudistuksista huolimatta samat ongelmat ovat esiintyneet erilaisissa kuntoutusjärjestelmän kuvauksissa aina tähän päivän asti. Kokonaisuutta lähestytään analysoimalla valtionhallinnon asiakirjoja ja täydentäen aineistoa tarvittavilla avainhenkilöhaastatteluilla. Tutkimus osoittaa kuntoutusjärjestelmästä erilaisia sisäisiä keskusteluareenoja vuosikymmenien aikana sekä erityisiä valta-asetelmia eri osajärjestelmien kesken. Yhteinen puhe kokonaisuuden hallinnasta on puuttunut ja järjestelmän kokonaisuutta kehittäessä puhe on keskittynyt lähinnä neljään erilaiseen kehykseen. Käytännön tasolla asiakkaan oikeus kuntoutusetuuksiin näytti määrittyvän usealla erilaisella perusteella ja erilaisiksi eri väestöryhmien kesken. Oikeuden ovat myös määrittyneet monenlaisissa erilaisissa paikoissa, kuten yksilön kuntoutuksesta päättävien tahojen ja osajärjestelmien yksittäisten ohjeiden tasolla. Kuntoutusjärjestelmää tulisi tutkimuksen mukaan uudistaa kokonaisuus huomioiden. Usein uudistuksia on toteutettu osa kerrallaan, jolloin eri osien välisiin ongelmiin ei ole puututtu riittävässä määrin. Nykyisellään kuntoutusjärjestelmän osat toimivat erillisinä. Mikäli tätä halutaan muuttaa, pitäisi uudistuksia tehdä kokonaisuus huomioiden ja myös perustaa toimintaa selkeästi koordinoiva taho. Nykyiset keskustelut työuran pidentämisestä voisivat tarjota paikan kuntoutusjärjestelmän kokonaisuuden uudistamiseen, koska kuntoutus voi toimia välineenä saavuttaa näitä tavoitteita. ; Rehabilitation in Finland is part of many welfare systems and as an institutional entity it has many separate subsystems. It has been described as a fragmented and complex entity. Several problems have been attached to the Finnish rehabilitation system, such as unclear division of responsibilities between different subsystems. The rehabilitation system have undergone several coordination attempts especially since the 1990 s. A large legislative reform was launched in 1991. The purpose of the reform was to overcome the problems appearing in the system. The legislative reform was to be evaluated every four years and it was presented in the form of three government rehabilitation reports. Besides the major legislative reform in 1991, parts of the system have been reformed through single legislative reforms in the last three decades. However, despite many reforms in the rehabilitation reports and in other descriptions of the system the same problems have recurred. It seems that no extensive solutions have been found to the problems of the whole rehabilitation system, at least in the short-term. Macro-level studies of the rehabilitation system are needed in Finland. Studies are usually focused on the practical level and different methods of rehabilitation. Although some studies concern the whole rehabilitation system, the perspective is usually on certain sub-system or the entity is contemplated from the client s perspective. In this study the focus was on the institutional entity of rehabilitation in Finland called rehabilitation system. The concepts used were governance and historical institutionalism. The purpose was to analyse the complexity of the institutional entity of rehabilitation in Finland and its development and draw conclusions on the possibility of change in the rehabilitation system in Finland. The legislative reform in 1991 was used as a starting point because it has been the largest reform to develop the whole system in Finland so far. The complex system was analysed using several data. The data used were national rehabilitation policy documents and their background reports and statements, interviews with key authors, legislation and also literature and documents describing the history of the rehabilitation system in Finland. The data were analysed using data based and theory oriented content analysis, frame analysis and the basis of historical sociology. This dissertation consists of four publications which analysed the governance of the rehabilitation system from different perspectives. First, the focus was on the construction of governance in the complex system. The perspective was on the roles of different institutions in the rehabilitation system. According to the results different co-operation forums have promoted change in the system. However, at the same time different power constellations in rehabilitation agendas inside the system have inhibited change. Second, the system was studied through so-called basic modes of governance (hierarchy, network and market). The results showed that certain parts seemed to be emphasized in the reform talk. Common talk of governance was missing. In the third part the main focus was on the interpretations of problems and their policy solutions for the whole system in its reform agenda. The results showed four different frames which were used in discussions. In the frames the problems and policy solutions usually did not meet. In the fourth part the governance of citizens rights was studied. According to the results the rights to rehabilitation benefits are determined in different ways for different population groups and the right to benefits was decided in many places. The overall results of this study showed a deep division between the subsystems. Instead of single and small reforms a reform of the whole system requires attention of all parts of the system in the reform and perhaps a strong coordinating body. It seems that through single and small reforms it is difficult to overcome the problems of this complex system.