Kohti modernia politiikkaa Itävallassa - Otto Bauerin parlamenttistrategia 1907-1923
Tutkimuksessa tarkastellaan itävaltalaisen Otto Bauerin (1881-1938) poliittista filosofiaa. Bauer tunnetaan ennen kaikkea kansallisuusteoreetikkona ja sosiaalidemokraattien poliittisen linjan määrittelijänä ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Työssä paneudutaan hänen parlamenttiin, parlamentarismiin ja parlamentaariseen demokratiaan liittyviin ajatuksiinsa. Ensimmäistä kertaa laajemman tutkimuksen kohteeksi tuleva Bauerin parlamenttityö alkoi keisarillisessa Itävallassa yleisen äänioikeuden toteuttamisen jälkeen (1907) jatkuen tasavallan syntyvaiheissa (1918-19) ja uuden perustuslaillisen elämän alettua uudessa kansallisneuvostossa. Tutkimus on aatehistoriallinen; aatehistoria ymmärretään käsitysten käsittämiseksi. Bauerin parlamenttikäsitysten tulkinta on väline avata hänen poliittista ajatteluaan yleisemminkin. Samalla hahmotellaan modernin - parlamenttikeskeisen - politiikan syntyprosessia Itävalta-Unkarissa ja Itävallassa katsottuna ikään kuin sisältä käsin. Bauer oli tämän uuden poliittisen kulttuurin tärkeä määrittelijä ja toimija. Vallitsevan Bauer-tulkinnan mukaan toisaalta Bauerin vallankumousajattelu ja toisaalta hänen käytännönpoliittiset kantansa ja toimensa olivat ristiriidassa keskenään ja vielä kohtalokkain seurauksin. Tässä tutkimuksessa kyseenalaistetaan tällaisen tulkinnan hedelmällisyys ja mielekkyys. Väitöskirjassa esitetään ja perustellaan vaihtoehtoinen käsitys, että juuri vallankumousteoriaa ja käytännönpolitiikkaa yhdessä tarkastelemalla voidaan ymmärtää Bauerin ja hänen edustamansa poliittisen suuntauksen (ns. austromarxismin) erityisyys. Aikaisempi ristiriitateesi osoittautuu ymmärtämisen esteeksi. Yleisemmin työssä väitetään, että vallankumouksellinen toimintalinja ja parlamentaarinen 'käytännönpolitiikka' - ts. ajatusmalli yhteiskunnan uudistamisesta reformein - eivät olleet toisensa poissulkevia politiikan konseptioita. Pikemminkin niiden yhteys on olennainen selitettäessä parlamentaarisen demokratian muodostumista, varsinkin Keski-Euroopassa. Tutkimuksen yksi tärkeä näkökohta on menneisyyden vaihtoehtoisen tulevaisuuden näkökulma. Siinä halutaan pitää kiinni historiallisen toimijan omista lähtökohdista, Bauerin omista tulevaisuuskäsityksistä riippumatta siitä, ovatko ne toteutuneet. Nämä jäävät varjoon, kun jälkiviisaasti kysytään, miksi sosiaalidemokratia Itävallassa kärsi tappion austrofasismille (1930-luvulla). Tutkimus jakaantuu kolmeen pääosaan, jotka muodostavat sekä ajallisesti että temaattisesti toisiaan seuraavat jaksonsa; teoreetikko Bauer kehittyy työn kuluessa koko ajan tärkeämmäksi arkipolitiikan määrittelijäksi. Samalla tulkinnan painopiste siirtyy teoreettisista lähtökohdista enemmän parlamentaariseen arkipolitiikkaan päätyen ja päättyen 'mikropoliittiseen synteesiin' (parlamenttipolitiikan laajaan analyysiin sen käytännöllisimmällä tasolla v. 1922). Tutkimuksessa on käytetty lähteinä Otto Bauerin koottuja teoksia, parlamenttipöytäkirjoja, muuta pöytäkirja-aineistoa sekä lehdistö- ja arkistoaineistoa. ; Gegenstand meiner Forschungsarbeit ist die politische Strategie des österreichischen Sozialisten Otto Bauer (1881 1938), der den Austromarxismus 1927 als eine Synthese aus revolutionärem Enthusiasmus und nüchterner Realpolitik beschrieb. In der von Bauer skizzierten sozialdemokratischen Strategie sollten also Marxismus und Reformismus, das heißt Revolution und westliche Demokratie vereint werden. So wurde einerseits am revolutionären Sozialismus festgehalten, die parlamentarische Demokratie andererseits aber als unverzichtbar angesehen. Die sozialistische Utopie des Austromarxismus als solche bildet nicht den Ausgangspunkt dieser Untersuchung, es ist vielmehr die Zeit des Austromarxismus, die in der Arbeit in einer bestimmten geschichtsphilosophischen Bedeutung beachtet wird. Eine erfolgreiche politische Zukunftsperspektive, die und das eigentlich schon 1927 plötzlich und unerwartet verschwindet, ist bei einer historischen Interpretation sicher von Interesse: Alles schien gut begründet und geplant zu sein, bis die Geschichte plötzlich endete und die berechtigte Frage nach Tragödie oder Triumph hinterließ. Insofern die jeweils verwirklichte, erfolgreiche historischen Alternative ex post immer als natürlich und sogar fraglos erscheint, ist es schwer, im Vergangenen stark ausgeprägte Zukunftserwartungen, das heißt vergangene alternative Zukunft, zu erfassen. Um zu verstehen, warum sich eine historische Entwicklung durchgesetzt hat, ist es aber auch notwendig zu versuchen, die unverwirklichten Alternativen zu verstehen. Die in den Interpretationen des Austromarxismus allgemein vertretene These vom Widerspruch zwischen Theorie und politischer Praxis ein Widerspruch, der in den zwanziger und dreißiger Jahren zu einer krisenhaften Entwicklung in Österreich geführt haben soll halte ich für problematisch. Meine Forschungsarbeit betrifft Bauers politische Strategie, das heißt deren Entstehung, deren Grundbegriffe und ihre Ausformung zu einer Theorie und Politik in den Jahren 1907 1923. Unter politischer Strategie verstehe ich hier Bauers Auffassung von der allgemeinen Natur des Übergangs zum Sozialismus, sein Verständnis der (politischen) Formen und Methoden des Übergangs sowie die Bestimmung der situationsbedingten Aufgaben. Politische Strategie wird hier als Parlamentsstrategie interpretiert und insofern verstanden als: Verständnis des Parlaments, Interpretation der parlamentarischen Demokratie, Bestimmung der Ziele parlamentarischer Politik und soweit dies geschah deren Ausformung zu einem theoretischen und politischen System. Bei der Betrachtung von Bauers Schriften zum Parlament und seiner parlamentarischen Politik läßt sich gleichzeitig die Idee der Ausformung moderner Politik in Österreich (bzw. der Doppelmonarchie) skizzieren. Unter moderner Politik verstehe ich in einem weiten Sinn eine bestimmte politische Ordnung oder Kultur, in der das Parlament das Zentrum des politischen Lebens bildet und wirkliche gesellschaftliche Bedeutung trägt.
