Suchergebnisse

Tutkimuksen aiheena on kunta ja sen muutos. Tutkin sitä, minkälaisena kunta näyttäytyy sen tehtäväkenttää voimakkaasti rajaavan hallinnonuudistuksen kontekstissa, ja minkälaisia vaikutuksia tällaisella hallinnonuudistuksella on kuntiin. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, miten moniulotteisesta ja laajavaikutteisesta muutoksesta kunnan tehtäviä vähentävässä hallinnonuudistuksessa on kyse. Teen näkyväksi sen, minkälaisia merkityksiä kunnalle annetaan, minkälaisia laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia kuntamuutokseen liittyy, ja mistä kuntamuutoksessa itse asiassa on kyse. Tarkastelen kuntaa alati muuttuvana sosiaalisena konstruktiona. Fenomenologisen tutkimusotteen avulla teen näkyväksi kuntajohdon haastatteluista koostuvaa aineistoa analysoimalla, mistä puhumme, kun puhumme kunnasta. Tällä tavoin rekonstruoin kuntakäsitteen. Tutkimuksen käsitteellisinä lähtökohtina ovat kuntakäsitteen ulottuvuudet, hallinnonuudistusten sivuvaikutukset ja kunnan onttoutuminen analogiana valtion onttoutumisesta. Tutkin aihetta empiirisesti tapausesimerkin avulla, Kainuun hallintokokeilua tarkastelemalla. Kuntaan kohdistuvia vaikutuksia ovat haastatteluaineistoni analyysin perusteella organisatoris-toiminnalliset, johtamiseen liittyvät ja kuntakäsitysten muutokset. Muutospuhuntaa värittää läpileikkaavasti ristiriitaisuus. Grounded theory -menetelmää soveltaen olen muodostanut empirialähtöisen teorian kunnasta. Olen määritellyt neljä kunnan olemusta kuvaavaa perustehtävää: demokratiatehtävä, taloustehtävä, yhteisötehtävä ja hyvinvointitehtävä. Näitä tehtäviä yhdistää, niistä ammentaa ja niitä samanaikaisesti ruokkii määrittelemäni kunnan ydintehtävä, raison d´être, jonka mukaisesti kunta on elämisen edellytyksiä luova itsehallinnollinen paikallisyhteisö. Perustehtävät painottuvat eri tavoin eri kunnissa ja niiden painotukset vaihtelevat eri aikoina myös yksittäisen kunnan sisällä. Kunta voi siis olla kunta monella eri tavalla säilyttäen kuitenkin perusolemuksensa. Tutkimukseni perusteella kunnan tehtäväkentän rajaaminen näyttäytyy eri tavoin eri kunnissa. Tehtävien väheneminen itsessään ei horjuta kunnan asemaa ja merkitystä instituutiona. Muutoksen kokemisessa olennaista on kuntajohdon käsitys kunnasta. Palvelutehtävään nojaavissa kunnissa muutos näyttää vaikeammalta, kun taas sellaisissa kunnissa, joissa kunta nähdään moniulotteisempana kokonaisuutena, muutos näyttäytyy helpompana. Palvelukuntakäsitykseen perustuva näkemys kunnasta saa muutoksen näyttämään lopun alulta. Monipuolisempi kuntakäsitys auttaa näkemään muutoksessa uuden alun, jossa kunta on mahdollista keksiä uudelleen. Kunta ei sen tehtävien vähenemisen myötä onttoudu. Sen sijaan muutos paljastaa palvelukuntakäsityksen onttouden, jossa valtion kunnille määräämiin palvelutehtäviin keskittyneen kunnan idea on kadonnut vuosikymmeniä kasvaneen palvelukuorman alle. Tutkimukseni perusteella kuntamuutos näyttäytyy kumulatiivisena prosessina, jossa ei ole selväpiirteistä alkua eikä loppua, vaan jossa erilaiset sykäykset laittavat liikkeelle uusia muutosvoimia, jotka johtavat uusiin muutoksiin. Muutosten suunta vaihtelee eri kunnissa, mikä lisää kuntien erilaistumista. Kunnan olemassaolo näyttäytyy alati muuttuvana jatkumona, jossa kuntaa jatkuvasti rekonstruoidaan, ja jossa kuitenkin on eräitä kiinteästi mukana kulkevia peruselementtejä, jotka jäsentävät kuntana olemista. Hallinnonuudistuksen myötä kuntiin kohdistunut muutos on avannut mahdollisuuden tehdä näkyväksi kunnan olemuksen eri ulottuvuuksia ja kuntana olemisen monia tapoja. Kuntien erilaisuus ja kiihtyvä erilaistuminen haastaa vuosikymmeniä kuntia koskevaa lainsäädäntöä ohjanneen käsityksen kunnista geneerisenä, homogeenisena joukkona. Tämä ajattelutavan muutos vaikuttaa niin paikallistasolla, valtion kuntapolitiikkaan kuin kuntatutkimukseen. Kunta pakenee yhteen muottiin pakottavaa yhtenäiskunta-ajattelua, ja esiin tulevat monet rinnakkaiset kuntatodellisuudet. ; Local government, change and the change of local government This research concerns the change of local government. I focus on the question, how local government appears in a context of administrative reform that reduces the tasks of local government. I also study what kinds of effects the reform has on local government. The aim of this research is to increase understanding about the multidimensionality and the extension of this kind of reform. The research is em-pirical focusing on one case, the regional self-government experiment in Kainuu region, Finland. In my empirical case study research I show what meanings local government is given to, what kinds of broader societal effects the change of local government is connected to and what the change of local government as a whole is about. I consider local government as a constantly changing social construction. By using phenomenological research setting and by analyzing the interview data, I demonstrate what we talk about when talking about local government. By doing this I reconstruct the concept of local government. The conceptual basis of this research is based on the concept of local government, the side-effects of adminis-trative reforms and hollowing out of the local government as an analogy of hollow-ing out of the state. As a result of my grounded theory based analysis I have built an empirically based theory of local government. I examine the effects of the reform that are re-lated to local government and the meanings that local government is given to in the reform context. The local government related effects are 1) organizational and functional effects, 2) effects related to management and 3) the changes in local government conceptions. The rhetoric about change is contradictory when it comes to change, constancy and the nature of change. In my research I have also defined four main tasks for local government based on the data. These tasks are 1) democracy task, 2) economy task, 3) community task and 4) well-being task. These tasks are combined by the core task, raison d´être, of local government that ac-cording to my definition is as follows: local government is a local self-governmental community creating prerequisites for living. The basic tasks are em-phasized differently in different municipalities and the emphasis varies over time also in single municipalities. Local government can, thus, be local government in various ways still maintaining its basic essence. My research indicates that reducing local government tasks affect differently in different municipalities. Task reduction as such does not destabilize the status and meaning of local government. The way local government leaders understand local government seems to be essential when figuring out how the change is experienced. The change seems to be more difficult in municipalities that lean on the service task while the change seems to be easier in municipalities where local government is seen as a more multidimensional unity. Grounding the local government conception on the service task makes the change appear as the beginning of the end while the more versatile conception helps in seeing a new beginning in the change where it is possible to re-invent local government. Thus, local government will not hollow out due to the task reduction but the change reveals the hollowness of service municipality conception. Instead, it seems that the idea of local government has been lost during the decades when the state has given constantly new tasks to the local level. In the light of my research the change of local government appears as a cumulative process with no clear beginning nor clear end, as a process in which various pulses cause new drivers that lead to new changes. The direction of change varies in different municipalities which increases the differentiation of municipalities. The change fosters change so that the existence of local government can be seen as a constantly changing continuum where local government is continuously reconstructed and where are some firm basic elements that structure the existence of local government. The change that the reform has brought up has opened up the chance to make visible the various dimensions of the essence of local government and the various ways of how local government can exist. The difference and differentiation of municipalities challenge the conception of local government as a generic, homogenous group, the conception that has for decades steered the legislation concerning Finnish local government. This change of mindset will have effects not only on the local level but also on the national policy and research concerning local govern-ment. Local government cannot be categorized in one, single unitary form, but instead, various parallel local government realities emerge.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää poliittisen eliitin toimintaa ja työmoraalia Suomen eduskunnassa. Tutkimus tehtiin kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen aineiston pohjalta ja soveltamalla yhteiskuntatieteen ja oikeustieteen tutkimusmetodeja. Tilastotietoa kerättiin kahdeksientoista (18) valtiopäivien täysistunnoista vuosien 1970-1998 väliltä. Valiokunnista kohteena oli vaalikausi 1991-1994. Yhteensä aineistoon sisältyi 6 078 pöytäkirjaa ja näiden 520 869 läsnä- ja poissaolomerkintää. Lisäksi tarkasteltiin valtiopäivien historiaa, sekä lobbausta eli valiokuntien kestityksiä. Tärkeimmät säädökset olivat valtiopäiväjärjestys, Suomen perustuslaki ja eduskunnan työjärjestys. Tutkimustuloksena todettiin mm. seuraavaa. Kansanedustajan toimi ei ole enää perinteinen luottamustehtävä. Kansanedustaja on ammattipoliitikko, ja hänen toimensa nimikkeeksi sopisi käsite 'luottamusvirka'. 'Edustajanpalkkiokaan' ei ole 'palkkio' vaan kuukausitulo, ja siihen voisi soveltaa vanhaa virkamiespalkan elatusteoriaa. Kansanedustaja saa elatusta siitä, että hän antaa työvoimansa valtion, puolueen ja kansan käytettäväksi. Eduskuntatyö kaipaisi perusteellista remonttia. Tulisi pohtia ainakin välikysymyksen tarpeellisuutta, täysistuntojen päätösvaltaisuusrajaa, varamiesjärjestelmää ja valiokuntien asiantuntijakuulemisia. Asiantuntijat ovat liian usein samoja henkilöitä, he edustavat julkista valtaa, ay-liikettä ja erilaisia etujärjestöjä. Puhemiesneuvoston valtaa - ja henkilöön perustuvaa auktoritatiivista valtaa - voisi rajoittaa asettamalla puhemiehen (ja varapuhemiesten) toimikaudelle määräaika. Eduskunnan kollektiivinen moraali muodostuu majoriteetti- ja senioriteettiperiaatteen pohjalta ja ilmentää usein kokeneempien edustajien käsitystä oikeasta ja väärästä. Taustajoukoista ja puolueensa tuesta riippuvainen ammattipoliitikko menettää herkästi yhteyden äänestäjiensä arkipäivään. Tällöin "oikea" voi hämärtyä ja edustajan etu nousee tärkeimmäksi. Esimerkiksi valiokuntien kestitysten suhteen on tulevan korruptiolain aikana syytä olla takavuosia varovaisempi. Kollektiivinen työmoraali näkyy edustajien tekemistä päätöksistä ja siitä, miten eduskunta tulkitsee, toteuttaa ja uudistaa instituutiota itseään koskevaa lainsäädäntöä. Yhtenä trendinä ilmenee eduskuntatyöhön kohdistuvien kontrollinormien lieventäminen, toisena demokratian vaatima mutta käytännössä paikoin näennäiseksi jäävä avoimuus. Eduskunnan sisäisten sääntömuutosten yhtenä funktiona voi olla jopa tarkoitus antaa suojaa kansalaiskontrollia vastaan. Poissaoloja on ollut eduskunnan alkuvuosista lähtien. Kaikki edustajat eivät saavu ajoissa valtiopäiville eivätkä kaikki osallistu äänestyksiin, vaikka ilmoittautuvat läsnäoleviksi. Salista poistumisen yhtenä syynä voi olla halu välttyä poliittiselta kannanotolta. Suuria poissaoloja ovat aiheuttaneet yöistunnot, maanantaipäivät, istuntokausien loppumiskiireet ja välikysymysten ministerivastaukset. Runsaita henkilöpoissaoloja ovat aiheuttaneet sairaus, virka- ja ministerintehtävät, 1990-luvun alussa myös loikkaukset ja ristiriidat puoleen kanssa. Aineiston valiokuntakokouksista päätösvaltaisena oli alkanut noin 70 % ja loppunut noin 65 %. Suurin vajaavaltaisuuden aiheuttaja oli asiantuntijakuuleminen. Ratkaiseva hallituksen esityksen toinen käsittely oli tehty päätösvaltaisesti, mutta muuten asioita oli viety eteenpäin vajaavaltaisena. Jos päätösvalta-vaatimus olisi ollut ehdoton, asia olisi voinut jumiutua valiokuntaan ja hidastaa eduskuntatyötä. Poikkeuksena päätösvaltaongelmiin oli toimintatavoiltaan erilainen, edustajia ministeristöön nostava valtiovarainvaliokunta. Eduskunnassa on hiljaisia puurtajia eli lainsäädäntötyön tekijöitä, mutta myös poissaolijoita. Poissaolijat jakautuvat puolueensa hyväksi työtä tekeviin poliitikkoihin ja edustajiin, joiden poissaoloihin löytyy ehkä selitys mutta ei puolustusta. Hiljaisen puurtajan työpanos jää usein näkymättä, ja julkinen kuva muodostuu tunnetuista poliitikoista. Ajan mittaan hiljainen puurtaja voi kuitenkin tulla palkituksi arvostetulla eduskunta- tai ministeritehtävällä. Eduskunnassa on korkeaa kollektiivista ja korkeaa yksilöllistä työmoraalia, mutta myös päinvastaisia ilmentymiä. Työmoraalilla ei ole keskimäärää, sillä on kasvot. Poliittiseen eliittiin kuuluu henkilöitä, jotka käyttäytyvät epäeettisesti jos heitä ei valvota - mutta niin heitä kuuluu kaikkialle yhteiskuntaan, äänestäjiinkin. Yleistää ei pidä; jokaista on kohdeltava omana henkilönään. 1980-luvun alkupuolella keskimääräinen poissaolo täysistunnon nimenhuudosta oli noin 20 henkilöä (10 %). Vuonna 1989 työjärjestykseen lisättiin mahdollisuus ilmoittautua läsnäolevaksi nimenhuudon jälkeen. Samana vuonna keskimääräinen poissaolo oli jo 31 henkilöä (15 %). Valtiopäiviin 1994 vaikutti mm. liittyminen Euroopan unioniin, ja silloin nimenhuudosta oli poissa keskimäärin 36 henkilöä (18 %). Sama 36 henkilöä toistui vuonna 1997, jolloin yhtenä syynä olivat äitiyslomat. Vuonna 1998 eduskunta muutti tilastonsa julkisiksi ja syksyn poissaolot lähtivät jyrkkään laskuun. Vuoden keskimääräinen poissaolo nimenhuudosta oli 29 edustajaa (14 %). ; The purpose of the research was to examine the operation of the political elite in the Finnish Parliament.The study is based on both quantitative and qualitative data, and the research methods used are derived from jurisprudence and the social sciences. The statistical data of plenary sessions were collected from 18 parliaments in years 1970-1998, and the data of parliamentary committees from the legislative period of 1991-1994. In all, the data consisted of 6,078 recorded minutes and 520,869 registrations of attendance and non-attendance. The qualitative data consisted of historical surveys of parliament's early years and of surveys of lobbying parliamentary committees. The most important statutes in the normative examination were Parliament Act, the Finnish Constitution and the Parliamentary Order of the Day. The actual work of a parliament member is no longer based on the position of trust. The position has now a more professional character, and the representative has in a way become a professional politician. In fact, the term "office of trust" might most appropriately describe an elected representative's work at present. Even today representatives are paid a "reward" for their services. The use of the term "subsistence" could better refer to the total sum of a monthly income and various other benefits. Subsistence, it also could imply that the representatives contribute their work for the use of the state, of the party and the people. Parliamentary regulations still need a fundamental restructuring. More widely it should be discussed the usefulness of interpellation, the quorum of plenary sessions, the system of deputy members and the system of hearing outside experts at the committee work. The power of the Speakers could be reduced by limiting the office years of the Speaker (and Deputy Speakers). In a parliament, collective morale is moulded by the principle of majority and seniority. Members with fewer years of service have to accept the decisions taken by the more experienced colleagues. Therefore, the collective morale mainly reflects the senior representative's perceptions of right and wrong. A professional politician, depending on political background and party, lost readily genuine contact with the everyday life of voters. Therefore the meaning of the word "right" can be obscured. For example, in committee work they should be more careful with lobbyism in future, when parliament pass a law for representative's corruption. The collective work morale of parliament manifests in the decisions taken. It is also visible in how the members interpret, implement and reform legislation concerning parliament institution. One trend seems to be moderating the norms used in controlling parliamentary work. Another trend is the requirement of openness, demanded by democracy, which, however, often remains quite superficial. It actually seems some times that the internal reforms of parliamentary regulations have been made to protect parliament against its control by citizens. Absences have always been there and they have been discussed since early days of parliament. All the representatives do not turn up in time when parliament begins its work, and some representatives leave the main auditorium as soon as the roll call is over. One reason for an early departure may be try to avoid taking political stand. In the years examined major non-attendance have been caused by night sessions, Monday sessions, ending of term of parliamentary sessions and interpellations debates during Cabinet minister's respond. As to individual representatives non-attendance have been increased by illness, ministerial and official duties or official journeys. In the early 1990s some non-attendance were caused by representatives who went over to another party or had conflicts with their own party. In research material some 70% of committee meetings had started with the presence of a quorum, but when they were adjourned the quorum had dropped to 65%. Hearing outside experts was the major reason for non-quorum meetings. In the decisive second reading of a government proposal there was always the presence of a quorum. If the demand for a quorum had been applied faithfully in all cases, the matter under discussion would probably have delayed the work of parliament as a whole. In this respect, the state financial committee was an exception, because it operates different and helps parliament members in their political career by promoting them to ministerial positions. In parliament work some of the members can be clearly identified as the quiet hard workers. On the other hand, the degree of non-attendance can be high. The conscientious representatives who attend meetings actively are "legislators", while the absent could be divided into "professional politicians" working for their own party or representatives whose absence can be explained but not really defended. The input of a single, hard- working representative often remains invisible. The public image of parliament is primarily created by the well-known professional politicians. A quiet hard-working can, however, in the long run be rewarded with visible parliamentary or ministerial duties. High collective and individual work morale is still to be seen in parliament, but just the opposite may also manifest itself. Morale is something that cannot be expressed in terms of an average, since morale has a face. There will always be members of the political elite who, if uncontrolled, will act unethically. But the same holds true for the rest of society, including the voters. Therefore we should avoid making generalisations and, instead, we should regard each member of parliament as an individual person with his or her own human characteristics. As the early 1980s the average number of absentees in the roll call of plenary sessions was 20 members (10%). In 1989, after an order reform, it became possible to register as present even after the roll call of plenary sessions. In that year 31 members on average (15%) were absent during the roll call. In 1994, when Finland was negotiating its membership in the European Union, on average 36 members (18%) were absent during the roll call. In 1997 the same 36 was caused by a large number of maternity leaves. In 1998 when parliamentary statistics were made public, the average number of absentees was 29 members (14%).

Finnish local government has been subjected to many reforms in the last few decades. The reforms will continue in the near future as health, social services and regional government are being reformed. Structural reforms and numerous projects have not altered the fact that concrete procedures still change slowly in local governments. This article deals with reforms in local government. It focuses on determining the kind of information and expertise used in the reforms and the expertise required. The research is empirical and focuses on one particular case: preparation of the multi-municipal merger of Oulu region. Research on reforms of local governments, studied from the viewpoints of information and expertise, reveals that traditional public administration structures still have an impact on reform work. Even though steps towards New Public Governance procedures have been taken, reform processes remain strongly based on the information and expertise of the local government organization. Cooperation with different sector actors (the private and third sectors, universities, citizens) takes place from the viewpoint of the local government. The expertise of stakeholders is not at the core of reform processes. Reform processes are based mainly on the existing information and practices. There is much less innovation and less creation and application of new information. The expertise needed in local government reform is diverse. The reform processes have great need for the skills that are typical of network and generative leadership. A successful reform results from the work of a couple of key actors who have the skills to create frameworks for the existence and exploitation of collective expertise.

Sata kuntaa riittää , Puolet pois! ja Lopulta kuntia voi olla vain 30. Tutkimuksen aiheena on 1990-luvun alusta 2000-luvun puoliväliin käyty kuntarakennetta koskeva julkinen keskustelu. Keskustelua näkökohtineen, vaatimuksineen ja osapuolineen tarkastellaan totuuden politiikan kautta. Kiinnostuksen kohteena on se, miten tuotetaan ne totuudet, joilla perustellaan kuntarakenteeseen kohdistuvia vaatimuksia. Tutkimuksen aineisto muodostuu kuntaliitoksia käsittelevistä sanomalehtikirjoituksista. Tutkimuksen perusteella kuntarakennekeskustelun solmukohdassa käydään kamppailua tehtävien, voimavarojen ja kuntarakenteiden keskinäisestä suhteesta. Kunnille osoitettujen tehtävien ja voimavarojen merkitys on kansantaloudellisesti ja jakopoliittisesti keskeinen. Voimavaroissa tai tehtävissä tunnistettu muutos käynnistää tarpeen sopeuttaa kahta muuta elementtiä. Muutosvaatimukset ovat kytkeytyneet myös poliittisen vallanjaon jännitteisiin eli puolueiden valtapoliittisiin asemiin kuntakentässä. Kamppailu oikeista tulkinnoista, määritelmistä ja näkökulmista eli totuudesta ilmenee puhe- ja ajattelutavoissa eli diskursseissa. Kuntarakennekeskustelua hallitsee puhetapa, joka on nimetty valtadiskurssiksi. Sen keskeisenä päämääränä on kuntarakenteen uudistaminen suurempien kuntien muodostamiseksi. Kysymys on kuntien toimintaedellytysten ja voimavarojen vahvistamisesta. Keskeiseksi muodostuu kuntien toimintaympäristön muutos. Valtadiskurssissa kuntarakenteen uudistaminen asetetaan rahoituksen tai tehtävien uudelleenmäärittelyn edelle. Kun kuntien tehtävissä tai voimavaroissa tapahtuu muutoksia, rakenteiden tulee sopeutua näihin muutoksiin. Kuntarakenne näyttäytyy hallittavana , sen piirteitä voidaan mitata, arvioida ja muuttaa. Vastadiskurssiksi nimetty diskurssi syntyy reaktiona vaatimukselle kuntarakenteen muutoksesta. Vastadiskurssin lähtökohdista käsin pyrkimys kuntarakenteen muutokseen ei ole perusteltu. Kunnat nähdään historialtaan ja identiteetiltään ainutkertaisina itsehallinnollisina yhteisöinä, joilla on alueellinen itsemääräämisoikeus. Kunnan kehittämistä ja palveluja koskeva päätöksenteko halutaan säilyttää mahdollisimman lähellä kuntalaisia. Kuntaliitosten nähdään johtavan kehittämistoimenpiteiden ja palveluiden keskittymiseen eli hyvinvointivaltion paikalliseen alasajoon. Toimintaympäristön muutos edellyttää sopeutumista, mutta kuntaliitosten sijaan ratkaisuksi esitetään kuntien voimavarojen lisäämistä, tehtävien vähentämistä, kuntien yhteistyön lisäämistä ja muita palvelutuotannon tehostamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Nykyiset kunnat ovat muodostuneet useiden vuosisatojen aikana monien vaiheiden kautta. Kuntia on yhdistetty ja niitä on jaettu. Muutoksia on perusteltu eri aikoina ajankohtaisilla kuntien tehtäviin ja taloudellisiin voimavaroihin kohdistuvilla haasteilla. 1990-luvun alussa kuntarakenteen muutostarve kytkettiin byrokratiaan ja lamaa seuranneeseen kunnallistalouden kriisiin. Vaatimus palvelujen tehokkuudesta ja byrokratisoituneen hallinnon virtaviivaistamisesta muodostui hyvin keskeiseksi. 1990-luvulta 2000-luvulle tultaessa alkoi korostua seutuistuminen, kuntien keskinäinen riippuvuus ja yhteistyö elinkeinojen kehittämisessä sekä palvelujen turvaamisessa. Samalla omaksuttiin kaksi erilaista sopeutumisstrategiaa eli pyrkimys edistää sekä kuntaliitoksia että seutuyhteistyötä. Kaksikärkinen strategia edusti kompromissia tilanteessa, jossa kunnat eivät olleet halukkaita liitoksiin. 2000-luvun puoliväliin tultaessa kuntarakennekeskustelussa tapahtui kuitenkin diskursiivinen muutos. Kuntarakenteen muutosta vaadittiin entistä voimakkaammin nimenomaan palvelujen turvaamiseksi. Kuntien taloudellisen aseman eriytyminen kiihtyi muuttoliikkeestä ja kuntien rahoitusperusteiden muutosten seurauksena. Uhkana olivat myös väestön ikääntymisestä ja palveluvaatimusten muutoksista johtuva palvelukustannusten kohoaminen. Kunnat näyttivät jakautuvan menestyviin ja menettäviin. Monien kuntien edellytykset palvelujen järjestämiseen olivat merkittävästi heikentyneet. Kuntien taloudellinen vastuullistaminen ja vaatimus elinvoimaisuudesta korostuivat. Julkisen talouden sopeuttamistarpeen ja kuntien palvelukustannusten kasvun myötä tehokkuuden rinnalle nousi vaatimus tuottavuuden kohottamisesta. Toimintaympäristön muutoksiin varautumisen katsottiin edellyttävän myös elinvoimaisuutta. Aiempina vuosikymmeninä valtion rahoitusta ohjattiin voimakkaasti infrastruktuurin ja palveluverkon ylläpitämiseen syrjäseudulla ja heikosti toimeentulevissa kunnissa. Tapahtuneessa muutoksessa on kysymys siitä, että yksi totuuden politiikka korvautuu toisella. Kuntien odotetaan kantavan vastuunsa elinkelpoisuudestaan ja yhdistyvän väestö- ja elinkeinopohjaltaan ja sitä kautta entistä vahvemmiksi kokonaisuuksiksi. 2000-luvun edetessä kuntaliitoshankkeita on käynnistynyt kiihtyvällä tahdilla ja yhä useammissa niistä kunnat yhdistyvät. Kuntayhteisön historia, identiteetti ja ainutkertaisuus väistävät, kun yhdistyminen muodostuu yhden tai useamman kunnan taloudellisen aseman tai toiminnallisten edellytysten kannalta välttämättömäksi. Keskusteltaessa kuntarakenteesta keskustellaan samalla kuntien itsehallinnosta. Voimakas vaatimus kuntien elinvoimaisuudesta ja elinkelpoisuudesta merkitseekin itsehallintokäsityksen muuttumista. ; The topic of this study is the public discussion on desired local authority size and the need for municipal mergers. The study is based on the French philosopher Michel Foucault´s discoursive view of knowledge and power and an analytics of governmentality, which has evolved from Foucault´s research. The discussion on local government structure concerns information on local authorities, power and competing governmental rationalities. Governmental rationalities refer to different ways of producing truths and giving causes for social and political aims. The study is based on the conception that governmental rationalities are bound up with a discoursive struggle. This struggle is integrated into public discussion. The material of the study consists of newspaper articles on local government structure and municipal mergers. The discussion on local government structure is examined in contexts from the early 1990s and early 2000s. With regard to these two periods I analyse the changing historical conditions under which the discourses unfold. During the time that passed between the two periods the local authorities faced a major change in economic fluctuations, migration, internationalisation, the European integration and the effects of extensive public administration reforms. The discussion on local government structure is analysed in relation to the recent development of the operating environment, the metamorphosis of the welfare society and the changeable role of local authorities. An important issue in my study is what kind of discourses form the framework for public discussion on local government structure? And how do they regulate the governmental rationalities concerning the relations between the duties, resources and structures of local governments? According to my study, the debate on local government structure is in fact a defining struggle over the local authorities´ mission, resources and structure and how these are related to one another. A change detected in resources or duties triggers a need to adjust either one of the two other elements in question. The interpretations of adjustment in each case result in specific governmental rationalities of reform. There is also the question of how political power is distributed and the tensions arising from it, i.e. a struggle for political power in connection to the political parties´ differentiated position in local governments. A change in local government structure signifies new strategic positions and political strongholds. The positions of the traditional ruling parties, i.e. the Centre Party and the Social Democratic Party, produce opposite dispositions of how and on whose conditions the governmental models are outlined. The study shows that the discussion on local government structure is dominated by a power discourse that strongly emphasises a demand for restructuring in order to form larger municipalities. The power discourse strengthens a rationality that gives priority to restructuring local governments instead of financing or redefining duties. Within the power discourse the conception of local government structure turns into an instrument of governmentality and a perspective which sets aside other possible ways of representing local authorities. Local authorities are perceived as a part of the total structure of administrative units, the characteristics of which may be measured, assessed ­ and changed. A counterdiscourse arises as a reaction to the power discourse and its demand for adjustment to the change of operational environment through a change of local government structure. This counterdiscourse questions the notion of local authorities as a structure that can be steered and governed. Local authorities are seen as unique, autonomous regional institutions where decisions on their development and services must be made as close to the local residents as possible. Thus the counterdiscourse emphasises the local authorities´ territorial autonomy, which secures preserve the unique history and identity of the present municipalities. In the 1990 s the interpretation that the operating environment developed towards regionalisation was characteristic for the change management. The aim to promote regionalisation and conditions influencing regionalisation was strengthened. Regional cooperation represented a compromise between reluctance to merge and securing of industrial development needs and services. The discussion concerning local authority structures was founded upon a two-peaked strategy of adjusting, i.e. the aim was to actively further the promotion of both municipal mergers and regional cooperation. Securing services is the topic in the core of the discussions on local government structures. And this topic is enwrapped in the discourse on equality. However, equality appears to be the ambivalent precondition for the reform. In the power discourse the equal status of citizens is threatened by the differentiation of the financial situation of local authorities. A change of the local government structure arises as the solution. The counterdiscourse emphasises one aspect above all others, i.e. to secure services as close to the local residents as possible. The pursuit of scale benefits, concentration of resources and development measures and cutting down on services are considered risks in the change of local government structures. The fear for the effects of concentrated powers and for the dismantlement of the welfare society at local level will be actualised in the counterdiscourse. From the beginning of the 1990 s to the mid-2000 s there is a discoursive change in the discussion on local government structures. The discussion starts increasingly to circle around the change of operating environments of local authorities. The prerequisites of local governments to secure the services are getting questioned due to migration, changes in the population s age structure and regional differentiation. There seems to be a division into winning and losing local authorities. The financial and operating prerequisites of small and remote local authorities are considered to have weakened. Making provisions for changes in the operating environment emphasises vitality and viability. A condition is that local authorities embrace their financial responsibilities. The responsibilisation in the discoursive change is similar to the responsibilisation frequently applied in connection with the management of welfare drawing on different neoliberal practices. The mentality of liberalisation and responsibilisation can be more widely acknowledged in the development of the relations between local authorities and the state. In political rationalisation the promotion of productivity has become the counterpart of the securing of services. The rhetoric of financial necessities is more strongly than before starting to regulate the discussion. In the 1990 s the emphasis was on effectivity and claims for the streamlining of the bureaucratised governance. In the 2000 s the talk focused on productivity and the demand that more should be achieved despite decreasing resources. The concept of productivity welling from the background assumptions of economic science is problematic for the public sector. It does not measure welfare and wellbeing. Consequently the dispute is not about measures but about goals. What kind of local authorities will be given the responsibility for the services to residents and the development of their close environment? The answer to this question also implies how resources and duties are allocated to local authorities. The discoursive change is all about a reorganisation of the mutual relations between knowledge and power. One politics of truth is replaced with another politics of truth with more explanatory power and penetrating effects than the former one. The responsibilisation of local authorities and the assessment based on financial processes come in the centre of the discussion on local government structures. The definitions of local authority duties, resources and structures also contribute to the revision of local self-government. The strong claim for vital and viable local authorities actually means the articulation of a new kind of basis for the self-government.

Demokratia ja tehokkuus muodostavat kunnallishallinnon keskeisimmän arvopohjan. Näiden välillä vallitsee tietynlainen jännite. Kauko Heurun väitöskirjassa tutkitaan oikeushistoriallisessa valossa kunnanvaltuuston asemaa tämän jännitteen sisällä. Siinä selvitetään kunnanvaltuuston vallan syntyhistoria sekä sen kehittyminen yhteiskunnallisen muutoksen osana. Kunnallishallinnossa on perinteisesti korostettu demokraattisia arvoja. 1990 -luvulla tässä tapahtui ratkaiseva muutos. Tällöin tehokkuusvaatimukset voimistuivat, ja niihin myös vastattiin. Maamme kunnallishallinto siirtyi erilaisten kokeilujen ja hallinnonuudistusten kautta uudenlaiseen kunnallishallintoon, jonka johtavana aatteena on tulosjohtamisen idea. Mitä pitemmälle tulosjohtamista on kunnallishallinnossa toteutettu, sitä enemmän valtuusto on menettänyt asemaansa kunnan päätösvallan käyttäjänä. Valtuuston valtaa on siirretty täytäntöönpanijoille tietoisesti, mutta sitä on siirtynyt myös salaisesti. Jokainen pelkän tavoitteen asettava valtuuston päätös, jota ei sidota keinovalikoimaan, siirtää valtuuston valtaa. Samoin tekee määrärahapäätös, jota ei sidota yhteen määrätarkoitukseen. Yleistymässä oleva käsitys valtuuston aseman heikkenemisestä saa tutkimuksellista vahvistusta. Kauko Heuru selvittelee yli 400 -sivuisessa väitöskirjassaan laajasti tämän kehityksen syitä. Tällöin hän osoittaa kunnallishallinnon kiinteän yhteyden yhtäältä valtioon ja toisaalta ajan yleisiin virtauksiin. Hän näkee, että 1980 -luvulla alkanut kunnallishallinnon uudistaminen ei ollut ilmiönä itsenäinen, vaan se liittyi kiinteästi uusliberalismin nousuun ja valtionhallinnon uudistamiseen. Kunnallishallinnon vahvistamisen nimissä tehdyt lainsäädännölliset uudistukset kuten normien purku, vapaakuntakokeilu ja kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistaminen olivat tarkoitukseltaan ensisijassaq valtionhallinnon uudistamista. Valtion edustajat eivät kuitenkaan ajaneet kuntia muuttamaan hallintoaan, vaan tämän tehtävän hoitivat kuntien keskusjärjestöt. Ne aloittivat jo 1970 -luvulla määrätietoisen koulutus- ja muun ohjaustoiminnan mangeristisen kunnallishallinnon aikaansaamiseksi. Kaiken perustana oli uusliberalismi sekä amerikkalainen liiketaloustieteellinen tutkimus ja sen osakseen saama huomio OECD-maiden julkisessa hallinnossa. Kauko Heuru pohtii myös valtuuston aseman vahvistamista. Hän tulee siihen tulokseen, että nykyajan tehokkuuden ihannointi antaa vain vähän mahdollisuuksia siihen. Näistä merkittävämpänä on vallan ja vastuun jaon normatiivinen täsmentäminen. Tämä merkitsee nykyistä selkeämmän poliittisen johtajuuden luomista suomalaiseenkin kunnallishallintoon. Tutkija, jolla itsellään on pitkä kaupunginjohtajan virkaura, puoltaa pormestarityyppistä johtamisjärjestelmää. Tämän hän tekee nimenomaan valtuuston vallan kannalta. ; The study was designed to investigate the origins of the competency to use municipal decision-making power and its development in the light of the central development of municipal law, including causal relationships and systematization of municipal law. The frame of reference consisted of the democratic values and efficiency values of local government. Up to the end of the 1980s local government in Finland can be regarded as a legal-administrative practice. In a closer analysis, we can distinguish three pha-ses: liberalism, rule-of-law and social state. In the beginning of the 1990s the Finnish state administration was refor-med in line with the managerial theory. The idea of management by results played a key role in this development. Local government was remodelled on the same con-cept. From the 1990s on we can speak of managerial local government. The entire legal-administrative period was characterized by the priority of democratic values in local government. While demands for efficiency grew, they we-re mainly responded to by detailed norm setting and direction by the state. The launch of management by results meant that efficiency values took precedence over democratic ones. If municipal decision-making power is understood as competency to form local intent, and if we assume as municipal laws have assumed that the exercise of this power resides in the local council, the introduction of managerial local go-vernment and management by results has not been possible without transferring aut-hority from the local council to the executive organization. The main reason was that local government activities had become increasingly target-oriented. This involved a demand to separate strategic and operational activities. According to the idea of ma-nagement by results, strategic activities cover the setting of general objectives, whe-reas concrete (case-specific) decisions should be made at the operational level. The level of strategic activities is formed by the work of the local council, and the level of operational activities by the work of the executive organization. The local council's (the local government's) decision-making power can be transferred legally to the executive organization within the limits of the law by a by-law. This is called delegation, whereas in the management-by-results system local decision-making power is factually transferred in other forms too. This happens either in a permissible manner or secretly, and the more the more generally the coun-cil has set the objectives and the more systematically strategic and operational acti-vities are separated. The most important tool for transferring the council's power is the municipal budget, even if the law does not recognize it as such. The introduction of the management-by-results system to local govern-ment broke the mechanisms that had protected the council's authority in the legal-administrative practice. Such mechanisms included general budget principles (no-tably the detail principle) and the inner logic of the dual principle of local govern-ment. The detail principle required that the municipal budget be detailed to the extent that none of the council's power could be transferred to the executive or-ganization through this way. For the purpose, the budget was to be divided in ap-propriations up to one designation. The inner logic of the dual principle corresponded to the perceptions of the rule of law and legal positivism about formal rational legal order; implementation was based on subsumptional logic rather than independent consideration. Expedien-cy, which thus was not conveyed from the decision to be implemented, did not reside with the executive organization. During the legal-administrataive local government, the number of muni-cipal officials increased steadily. However, we cannot speak of bureaucracy in the true sense of the word, because municipal offices existed mainly for executive func-tions only. During managerial local government, municipal officials became also executors of the self-government of local residents. Generally, it can be said that the further the idea of management by re-sults is taken in local government, the more the status of the council shifts from a decision maker to a legalizer of municipal activities. Along with the change the conceptual contents of municipal democracy have changed. The decision-making moment is no longer the sole basis of evaluati-on, rather, it is the moment when the consequences are seen. Newer research has anticipated a shift from representational democracy towards direct democracy, but it seems unlikely. Representational democracy still appears to have its chances. This requires increasing attention to the political functi-on of municipalities, including stricter normative definition of municipal authority and responsibility. In the end, the key issue is whether the Finnish local government will have a distinct political leader or not.

Finland assumes the chairmanship of the Arctic Council for two years in May 2017. The report provides scholarly knowledge to support the preparation and implementation of the Finnish chairmanship, the definition of priorities for Finnish Arctic policy and public discussion on the Arctic and its transformation. Finland prepares to take over the chairmanship in an increasingly uncertain environment, especially with regard to the economic and political development of the region. Similarly, the Arctic governance structure is transforming. The tasks of the chairman have changed over time as the Arctic Council itself has evolved and non-Arctic actors increasingly pay attention to the region and the Council. The report investigates the transformation of the Arctic region from various perspectives, including the environment and environmental problems, societal change, political and geopolitical dynamics as well as traditional and new economic prospects. The report also investigates the ways in which regional challenges can be tackled with legal and political means, especially in the Arctic Council. In addition, the report analyses the consequences of the chairmanship for Finland and presents suggestions that could enable a successful chairmanship period.

Raportissa tarkastellaan sotilaallisen t&k-panostuksen ja kilpailukyvyn välisiä yhteyksiä. Aineistona käytetään brittiläisen International Institute for Strategic Studies -laitoksen (IISS) "The Military Balance" -raportin tietoja länsimaiden sotilaallisen t&kpanostuksen kehityksestä. Julkisen vallan sotilaallisia t&k-panostuksia verrataan maiden julkisiin siviilipuolen t&k-menoihin, sotilaallisiin hankintamenoihin, sekä suhteessa maiden BKT:hen ja puolustusbudjetteihin. Raportissa on mukana myös tiivis katsaus sotilaallisen t&k-panostuksen ja tuottavuuden välistä yhteyttä kuvaavista kansainvälisistä tutkimuksista. Raportin tulosten mukaan sotilaallisella t&k-panostuksella ja kilpailukyvyllä ei ole suoraa yhteyttä. ; This study discusses the relationship between military R&D and competitiveness. The study is based mainly on a British International Institute for Strategic Studies -institutes publication "The Military Balance", and furthermore its information about the development of Western countrye´s military R&D-stakes for the years 1994 -2001. Government military R&D is compared for government R&D, defence expenditure and also to the countries gross domestic product and defence budgets. The study also includes tight review about the previous international studies, which are focused to study the relationship between military R&D and productiveness. The study concludes, that there are no direct connection between military R&D and competitiveness.

Marxismin mukaan kapitalistisen yhteiskunnan jäsenet jakaantuvat kolmeen luokkaan: porvaristoon, keskiluokkaan ja työväenluokkaan. Jotkut marxismin tukijat jakavat keskiluokan talonpojistoon ja muuhun keskiluokkaan. Talonpojisto on vähenevä luokka. Koska marxismin luokkateorian mukaan poliittiset puolueet vaalivat yhteiskuntaluokien intressejä, tutkin pitääkö tämä väite paikkansa. Ensin selvitin marxilaisen teorian luokista ja niiden intresseistä eli eduista, joiden puolustamiseski luokat järjestäytyvät poliittisiksi puolueiksi. Ne laativat itselleen yhteiskuntapoliittiset ohjelmansa, joita ne pyrkivät politiikansa avulla toteuttamaan. Tutkimusaineistona käytän Suomen eduskunnassa tutkimusvuosina edustettina olelleiden puolueiden tavoite- ja yleisohjelmia, joista selvitän sisällön analyysiä käyttäen niiden sisällön ja julkilausutut tavoitteet. Erityisesti pyrin selvittämään orientoituvatko puolueet ohjelmissaan tiettyjen luokkien etujen puolustajiksi vai missä määrin ne esiintyvät yhteiskunnan yleisten etujen vaalijoina. Tutkimus tapahtuu toisaalta puolueiden eduskuntoimintaa selvittämällä. Tällöin pyrin saamaan selville sen toimivatko puolueet periaate- ja tavoiteohjelmiensa mukaisesti laatiessaan lakialoitteita eduskunnassa. Kolmantena tutkimuskohteena on hallituksen esitysten sisällön eritteleminen intressiorientaation pojalta. Kysymys kuuluu palvelevatko hallituksen esitykset yleistä vai luokkien erityisetuja. Tutkimuksessa selvisi, että puolueet niin ohjelmalausumissaan kuin eduskuntatoiminnassaan vaalivat sekä yleistä etu, josta käytän nimitystä luokkien yhteisetu, että luokkien erityisetuja. Eniten puolueet vaalivat yhteisetua. Erityiseduista puolueet vaalivat kukin tiettyä luokkaetua enemmän kuin toista. Tämän perusteella puolueet jakaantuvat ensijaisesti porvariston, keskiluokan ja työväenluokanetuja vaaliviksi. Hallituksen esityksissä luokkaorientaatio on heikompaa kuin kansanedustajien lakialoitteissa. Tutkimustuloksistani selviää myös se, että vaikka puolueet ovat viime vuosikymmeninä ottaneet vaaliakseen aikaisempaa enemmän kaikkien luokkien intressejä ja niiden yleispuolueominaisuudet ovat lisääntyneet, tietty luokkaorientaatio on säilynyt. ; Classes continually alter and influence party strategies and also the behaviour of voters. The members of classes form economic, professional and political organisations. Every class aims to exert the greatest influence upon the state with the help of its political party. This study researches the class basis of political competition, the effect of class interests on the policies of nine Finnish parties in their political programmes and initiative work in the Parliament. The investigation is based on historical materialism and its class structure theory developed by Karl Marx, Friedrich Engels and other Marxists. The aim of study is to estimate how appropriate the class schema of historical materialism is for analysing the political partisanships and ideological conflicts in advanced industrial society. The statements and aims of political party programmes are put into practice in Parliament. This research analyses how parties represent their aims in their political programmes and what their parliamentarians do in Parliament. Is a party the representative of one class or does it equally promote the interests of many classes? Is it a class party or a generally oriented party? As in historical materialism, the programmes and legislative initiatives have been classified into five groups. The first group contains general class interest, oriented towards the common good. The next four groups comprise bills with a specific class interest orientation: bourgeoisie, the middle class, farmers and workers. The parties investigated are The National Coalition Party /The Conservative Party, The Swedish People`s Party, The Finnish Centre Party, The Finnish Social Democratic Party, The Left Alliance, The Liberals, The True Finns, The Christian Democratic Party and The Greens. The changes in politics and in party relationships over thirty years are investigated by comparing the parliamentary actions of parties from the 1960´s to the 1990´s. The study concerns the legislative initiatives of the years 1965, 1972, 1988 and 1999. The data on the programmes were collected from the two political programmes of nine parties from the years 1950 2003. The programmes of political parties are the public flag of the party as Engels expressed it, although their programmes have lost some of their class orientation. In the programmes of all nine political parties the contents aiming at the common good are the first, most important aim, the percentages being 76 98 %. Differences in the programmes of the political parties can still be found. The political parties emphasise their interests and aims in their own ways. The Conservative Party, The Swedish People´s Party and The Liberals have the next important interest in the bourgeoisie. The Swedish People´s Party, The Finnish Centre Party and The True Finns emphasise the middle class and the farmers. The Finnish Social Democratic Party, The Left Alliance and The Greens take care of working class. The main task of Parliament is to enact legislation. Bills can be submitted to Parliament by the Government or as private members bills. In this process the class interests notably emerge in private members bills of plenary sessions. The main Finnish political parties took into consideration the interests of all classes. All nine parties have made in the largest extent common good legislative initiatives. For all nine parties, the most prevalent type of legislative initiatives was those for the common good (84 -67 %). At the same time they tended to favour special class interests. The least specific class parties were The Christian Democratic Party, The Green Party and The Swedish People´s Party. Among special class interests all the parties oriented more to middle class interests in Parliament than in their declared objectives (18.8 7.0 %). The Liberals, The Conservative Party, The Social Democratic Party, The Left Alliance and The True Finns had the strongest middle class orientation. The Conservative Party were the most bourgeois party (10.2%). The strongest working class interest was found in The Left Alliance, The Social Democratic Party and The Green Party (18.8 13.1 %). The Finnish Centre Party and The Social Democratic party, The Left Alliance and The True Finns were closest to working class interests. Are there class oriented differences in the contents of the legislative initiatives and political programmes of the nine political parties? The contents were classified into eleven groups: administration, civil rights, nature conservation, economics, occupation structure, social policy, public health, education, culture, labour market and international affairs. All nine parties have the same three most important contents of legislative initiatives. These were finance/economics, social policy and administration systems. And all nine parties were more interested in financial and economic aims than their political manifestos suggest. The fourth important content for The Conservative Party, The Swedish People`s Party, The Liberals and The Christian Democratic Party was education. Employment was the fourth aim of The Finnish Centre Party and The True Finns. The Labour Market was also important to The Finnish Social Democratic Party, The Left Alliance and The Greens. Nature conservation was important to The Greens, too. The contents of government bills are more oriented towards the common good than are the private members bills. The conclusion is that the main Finnish political parties took the interests of all classes into consideration. At the same time they reveal preferences for special class interests. This emerges in political manifestos and legislative initiatives and government proposals. The Finnish political parties are not purely general parties devoid of class background. Finance and economics was the basis upon which the people arranged their lives and formed political opinions. The class structure of historical materialism is suitable to demonstrate political partisanship in Finland during the second half of the twentieth century. Social changes affect both the class structures and the political aims of parties and give rise to social and ideological conflicts in advanced industrial societies. The consensus policy is one appearance of civilized class struggle.

Hallinnon uudistaminen liian yksiäänistä ja kaavamaista Jenni Airaksisen väitöskirja Hankala hallintouudistus kohdistuu suomalaisen kunnallishallinnon uudistamiseen. Tutkimus osoittaa, että kaavamaisuuteen ja liialliseen konsensukseen perustuva uudistaminen voi pahimmillaan johtaa toiminnan taantumiseen tai jopa estää muutoksia. Poliittis-hallinnollisella eliitillä on pyrkimys ylläpitää sisäistä kiinteyttään ja tämä estää erilaisten näkökulmien esiintulon uudistamiskeskustelussa. Tämä puolestaan johtaa yksiääniseen uudistamiseen ja liialliseen konsensukseen. Tutkimuksen perusteella uudistuksissa mukana olevilla ihmisillä oli hyvin erilaisia käsityksiä uudistuksen tavoitteesta ja tehtävästä. Nämä käsitykset olivat keskenään osin voimakkaassakin ristiriidassa. Hallintouudistus tulkittiin kuntien haasteiden kannalta oikeanlaisena ja tarpeellisena toimintana, mutta samaan aikaan sen pelättiin johtavan kuntien päätösvallan ja itsenäisyyden menettämiseen. Ristiriitaiset käsitykset eivät kuitenkaan nousseet keskusteluun vaan uudistuksen läpikäyväksi teemaksi nousi konfliktien välttäminen ja konsensuksen tavoittelu, mikä käytännössä johti siihen, että uudistuksen tavoitteet jäivät saavuttamatta. Vaikeiden asioiden välttely johti siihen, että käytännön uudistaminen osoittautui liian hankalaksi. Yksiäänisyyteen pyrkivän ja kaavamaisen uudistamisen mahdollisuudet saada aikaan muutoksia ovat hyvin rajalliset. Rajallisuus korostuu entisestään, mikäli päätöksenteossa pyritään erilaisten mielipiteiden peittämiseen ja uudistusta eteenpäin vievien eliittiryhmien kiinteyden ylläpitämiseen. Hallinnon uudistamisessa tarvitaan uusia ja luovia tapoja ratkaista ongelmia. Uudet ratkaisut voivat kuitenkin syntyä vain, jos uudistamisessa kyetään luopumaan yhden yhteisen päämäärän ja sen tavoittelun ihanteesta ja hyväksytään uudistamiseen liittyvä moniäänisyys. Hallinnon uudistamista tulisi tutkimuksen mukaan tarkastella prosessina, jossa erilaisten tulkintojen ja preferenssien kamppailu on normaalia toimintaa. Tällainen lähestymistapa voidaan suomalaisessa kompromissi- ja konsensushakuisessa kulttuurissa kokea vaikeaksi, mutta mikäli hallinnon uudistamisessa toimivat ryhmät jättävät vaikeat asiat pois agendaltaan konsensustavoitteen nimissä, päädytään hallinnon uudistamisessa helposti hankalaan hallinnon uudistamiseen. HANKALA HALLINNON UUDISTAMINEN näkyy pienten askeleiden kautta tapahtuvina, kompromissiratkaisuista kehittyneinä, pirstaleisina hallinnon uudistamisen osahankkeina, joiden kautta voidaan muutosten toteuttamisen sijaan ylläpitää olemassaolevia rakenteita ja vältellä muutosta. ; Troublesome Nature of Administrative Reform The topic of my research is an administrative reform which is studied as a dynamic and contextualised phenomenon. The aim was to understand the nature and the essence of an administrative reform in the context of local government in Finland. The Regional Support Project (Seutukuntien tuki -hanke) was chosen as an empirical example of a reform in this study. The project was launched by the national government in 2000 as a response to the transition process of local governance of Finland. In this context the municipalities were trying to solve the contradiction of their diminishing resources and increasing demands by increasing voluntary cooperation in service provision and regional development. The aim of the project was to promote inter-municipal cooperation by means of state support and permissive legislation. The empirical data is qualitative and the method of analysis is based on grounded theory. The purpose of the method is to produce a practical theory derived from the experiences of those people who have lived through the administrative reform. The process of analysis was to define emerging concepts and make continuous comparisons to the empirical data and to other conceptual innovations. By linking the discovered concepts to each other, the patterns of social behavior and meaning of action were generated. The empirical data of the study was collected during 2000 2005. The primary data consists of 154 interviews and approximately 60 pages of observation material. The data was collected in the national level steering group of the reform and in all of the eight districts (comprising 55 municipalities) taking part in the project. The secondary data includes official documents of the Regional Support Project produced by the central government, different districts and the municipalities. The grounded theory -procedure revealed four partly conflicting frames. The different frames are the rhetoric and the reality of governance practices, national government as the reformer of autonomous local government, the fear of hollowing out local government and the gap between the elite and the masses. The phenomenon of administrative reform is experienced and interpreted differently depending on the frame adopted. In a situation, where contradicting frames are visible, a conflict is possible and even probable. However, this was not the case in the administrative reform studied. Instead, the most evident patterns of behavior in the reform process were pronounced pursuit of consensus, compromise seeking and avoidance of conflict. My research shows that the core process of an administrative reform is maintaining the cohesion of the elite . With this concept it was possible to connect the discovered contradicting frames to each other. Through an analysis of the interplay between the different frames and the core process, the dynamics of the administrative reform are unfolded. Essential in understranding the dynamics of an administrative reform is the existence of the conflicting frames and coincident objective of maintaining the cohesion of the elite. This combination is likely to lead to a wobbly and slow process and shows the troublesome nature of an administrative reform. The theoretical model created in this research, shows the process of an administrative reform as an application of unisonous instrumental-rational patterns. The possibilities of the above-mentioned approach are highly limited in producing new ways of function. Such limitedness is even more problematic in a multi-actor, network-type situation, where different interpretations of situations are not confronted but concealed in the fear of conflicts. Instead, administrative reform practices could be seen as historically and culturally defined processes of production of meanings, where the struggle of different ideas and interpretations is considered normal. The acceptance of struggle as a part of administrative reform requires that the individuals of the decision-making elites are ready to function in groups, where anxiety is allowed to be present at times. The groups the decision-making elites in administrative reforms are trying to find new creative solutions to the problems they face. Creative solutions develop in situations where genuine negotiation between different meanings and interpretations is present. Negotiation is however not possible in a situation where the fundamental objective of an elite-group is to prevent the individuals of the group from exposing to anxiety. If this is accepted, it is likely to lead to small steps, bad compromises and fragmented application of reform practices. In the context of administrative reforms this is problematic for it can lead to the regression of action or actually supporting the practices already functioning. These insights indicate why the nature of administrative reform is troublesome.

In this thesis, I critically interrogate power relations that underlie practices, techniques and rationalities of contemporary forms of governance represented by the governing strategy of structural adjustment framework devised by the Bretton Woods institutions— especially the IMF and the World Bank. Far from being a technique of coercion and domination, the thesis demonstrates that structural adjustment framework represents a differing modality of global power that attempts to discursively legitimise external interventions through the imposition of neoliberal economic agenda. I show that structural adjustment policies are carefully constructed neoliberal rationalities of governing through which donors seek to transform the government of Ghana into a self-disciplined neoliberal subject that must behave in an appropriately competitive fashion that is congruent with the ethos of market rationality. I draw on Michel Foucault's nuanced conceptualisation of governmentality, a form of productive and relational power working through individuals' subjectivities particularly as it coexists with the disciplinary rationale of power, and extend it to the relation between the IMF and the World Bank and the government of Ghana. I analyse how these interactions are embedded within a discursive formation and concrete practices which establish certain views of 'a problem' and mobilise particular authoritative actors, techniques and forms of truth as solutions. I also explore how over the decades the IMF and the World Bank through the modalities of conditionality associated with structural adjustment have sought to govern, remake and regulate the economic, political and social institutions of recipient States. In closing, and by way of illustration, I also examine 'non-compliance' as one possibility into what Foucault has termed 'counter-conduct' through which subjects undermine and challenge governmental forms of power. This being said, within the structural adjustment discourse, there remains, I would be inclined to argue, repressive and dominant forms of power. This thesis, contributes to the contemporary scholarship on governmentality to deepen and re-evaluate the distinctiveness of power relations in the example of the IMF and the World Bank adjustment programmes in Ghana.

This paper is an analysis of the foreign Aid Policies of two OECD Development Assistance Committee member countries – Finland and Ireland. The analysis reveals that both Finland and Ireland share high principles on their relations with the developing world, although their current policy outlooks appear to differ significantly. Despite Finland's good economic performance and prosperity largely generated by the global demand and market access, the government has so far failed to include the increasing of ODA on its priority agenda. In addition to the declining commitment, the selection criteria for Finnish aid recipients appears to be partially commercially motivated. Ireland on the other hand has a solid record of targeting the poorest of the poor with its development assistance and has recently increased development country focus in national policies. The challenge for Ireland is the effective utilisation of these funds and even more importantly keeping the government's public, international commitment to the 0,7 percent recommendation level despite the possible future slowdown of the economy.

Abstract The research examines the U.S. approach to the independence of the Philippines and its stages at the end of the 1920's and in the early 1930's. The Philippines belonged to the United States from 1898 to 1946. The relationship between the two countries was quite controversial from the very beginning. Many of the different phases and factors resulted in the U.S. Congress passing a law in March 1934, which guaranteed full independence to the Philippines after a ten-year transition period. The birth of the law which led to Philippine independence was a complex political process, with a number of variables influencing the attitudes and the solution. These factors accounting for the formation of the solution changed as time progressed. One of the key variables in terms of the Act of Independence began when the Great Depression began in 1929, which affected especially agricultural producers. As the Philippines was administratively a part of the federal government, in these circles it was seen that only independence could be the solution to close the archipelago outside of the domestic market. In fact, the sugar and coconut imports from the Philippines were not a real competitor to the federal farmers. In addition to the domestic farmers the Cuban sugar producers, who were headed by U.S. investors, felt that Philippine duty-free import was challenging their share of the federal market. They were of the opinion that the independence of the Philippines could guarantee them better market positions in the federal sugar market, and strove to promote the Independence Act as soon as possible. As a result of the worsening unemployment situation Filipino migrant workers started competing for scarce jobs. As a part of the United States Filipinos had free immigration rights. In particular, on the west coast and in the employees' organizations, independence was seen as the easiest way to limit immigration. In addition to the economic cycle other significant factors were the changes in foreign policy, and in particular the rise of Japan as a powerful superpower in the Far East. The federal government and the majority of the Congress represented opposing views of the independence issue. The Congress was able to show strength in this confrontation. The main sources of the material consist of the U.S. government documents, the Congress document collections, foreign relations document collections, memoirs and other documents. ; Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan Yhdysvaltain suhtautumista Filippiinien itsenäistymiseen ja siihen liittyneisiin vaiheisiin 1920 -luvun lopulla ja 1930-luvun alkupuoliskolla. Filippiinit kuuluivat Yhdysvalloille vuosina 1898–1946. Maiden välinen suhde oli hyvin kiistanalainen alusta alkaen. Monien eri vaiheiden ja tekijöiden seurauksena Yhdysvaltain kongressi hyväksyi maaliskuussa 1934 lain, joka takasi Filippiineille täyden itsenäisyyden kymmenen vuoden siirtymäajan jälkeen. Filippiinien itsenäistymiseen johtaneen lain synty oli monimutkainen poliittinen prosessi, jossa oli useita suhtautumiseen ja ratkaisuun vaikuttaneita muuttujia. Näiden tekijöiden osuus ratkaisun muodostumiseen muuttui ajan edetessä. Yksi keskeisimmistä muuttujista itsenäisyyslain suhteen oli vuonna 1929 Yhdysvalloissa alkanut suuri lamakausi, josta kärsivät erityisesti maataloustuottajat. Koska Filippiinit oli hallinnollisesti osa liittovaltiota, näissä piireissä nähtiin, että ainoastaan itsenäisyys voisi saattaa saariston sisämarkkinoiden ulkopuolelle. Filippiineiltä tuotava sokeri ja kookosöljy eivät olleet todelliset kilpailijat liittovaltion viljelijöille. Kotimaan viljelijäväestön lisäksi Kuuban sokerintuotantoon investoineet amerikkalaiset sijoittajapiirit kokivat Filippiinien tullivapaan tuonnin vievän heiltä markkinoita. He katsoivat, että Filippiinien itsenäisyys takaisi paremmat markkina-asemat liittovaltion sokerimarkkinoilla ja pyrkivät edistämään itsenäisyyslain mahdollisimman pikaista säätämistä. Alati pahenevan työttömyyden seurauksen filippiiniläiset siirtotyöläiset kilpailivat hupenevista työpaikoista. Filippiiniläisille oli taattu vapaa maahanmuutto-oikeus. Etenkin länsirannikolla ja työntekijäjärjestöissä saarten itsenäistyminen nähtiin olevan helpoin tie maahanmuuton rajoittamiseen. Taloudellisten suhdanteiden ohella muita merkittäviä tekijöitä olivat muutokset ulkopolitiikassa ja etenkin Japanin nousu voimakkaaksi suurvallaksi Kaukoidässä. Liittovaltion hallinto ja kongressin enemmistö edustivat vastakkaisia näkemyssuuntia itsenäisyyskysymyksessä. Kongressi pystyi osoittamaan voimansa tässä vastakkainasettelussa. Tutkimuksen keskeisin lähdeaineisto koostuu Yhdysvaltain hallinnon asiakirjoista, kongressin asiakirjakokoelmista, ulkoaisainhallinnon asiakirjakokoelmista, muistelmista sekä lähdeteoksista.

Kunnat ovat suuren muutoksen keskellä. Kuntarakenneuudistus sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus tulevat muuttamaan kuntien hallintoa merkittävästi. Kari Hakarin tutkimus tarkastelee yhden suuren kaupungin hallinnonuudistusta uuden julkisen hallinnan teorian näkökulmasta. Uusi julkinen hallinta on kunnallishallinnon uudistamisen kolmas vaihe, joka on kehittynyt perinteisestä julkishallinnosta ja tätä seuranneesta uudesta julkisjohtamisesta. Tutkimuksen tavoitteena on arvioida, onko uudesta julkisesta hallinnasta kuntien hallinnonuudistusten uudeksi suunnaksi. Tutkimuksella tuetaan myös kuntien käytännön kehittämistoimintaa. Tutkimuskohteena on Tampereen kaupungin toteuttama kokonaisvaltainen toimintamallin uudistus. Uudistus muodostuu kolmesta osasta: pormestarijärjestelmästä, tilaaja–tuottaja-mallista sekä asiakaslähtöisestä prosessiajattelusta. Tutkimustulokset osoittavat, että Tampereen muutosprosessi toteuttaa varsin hyvin uuden julkisen hallinnan mukaista ajattelua. Se ei kuitenkaan edusta tätä moderneimmillaan, vaan perustuu vahvasti sekä byrokraattisen organisaation rakenteisiin että uuden julkisjohtamisen mukaiseen markkinoistumisen tavoitteeseen. Näyttää siltä, että Tampereenkin toimintamalli kaipaa päivittämistä, jotta se pystyy vastaamaan paremmin tulevaisuuden haasteisiin. Moderni uuden julkisen hallinnan kokonaisuus kuntien hallinnon kehittämisen näkökulmasta muodostuu 1) avoimesta kumppanuudesta asukkaiden, palvelutuottajien ja muiden sidosryhmien kanssa, 2) paikallisuuden ja yhteisöllisyyden korostamisesta, 3) monimuotoisesta suorasta ja edustuksellisesta demokratiasta, 4) asiakaslähtöisestä palvelujen kehittämisestä, 5) tulosperusteisesta palveluiden hankinnasta sekä 6) monimuotoisesta palvelutuotannosta. Muutos vallankäytössä on yksi uuden julkisen hallinnan ominaispiirre. Kunnan johtaminen edellyttää monimutkaistuvassa yhteiskunnassa uusia välineitä ja toimintatapoja. Tutkimuksen mukaan moderni kunnan johtaminen perustuu onnistuneelle yhdistelmälle pehmeää ja kovaa valtaa. Tutkimuksen mukaan uusi julkinen hallinta voi kehittyä kuntien hallinnonuudistusten perustaksi. Tätä tukee se, että uudessa julkisessa hallinnassa kehittämisperiaatteet muodostavat loogisen kokonaisuuden, jota voidaan käytännössä toteuttaa monin välinein erilaisissa tilanteissa. Lisäksi on olemassa ilmeinen tarve yhteiselle visiolle, jotta välttämättä edessä oleva kuntien hallinnonuudistus pystytään toteuttamaan. Uudet, isot reformit tarvitsevat aina mallin, johon muutos voidaan perustaa. Uuden julkisen hallinnan kehittymistä tukee myös se, että hallinnon kehittämisen käytännön toteutukset sekä kansainvälisesti että Suomessa toteuttavat jo monella tavoin uuden julkisen hallinnan mukaisia hallinnonuudistuksen kehityssuuntia. Tutkimus tuo uutta tietoa uuden julkisen hallinnan käytännön toteutuksesta suuressa suomalaisessa kaupungissa. Se näyttää myös suuntaa kuntien kehittämistyölle yhdistäen käytäntöä ja teoriaa ja tuo näin tietoa sekä käytännön kuntien kehittämistehtävissä toimiville että tutkijoille. Tampereen toimintamallin päivittämiselle se tarjoaa päämäärän, jota kohti edetä. ; The subject of this dissertation is the new public governance from the perspective of the local government management reforms. The research question is: how is the new public governance reflected in local government reforms? The research ques-tion will be examined from the perspectives of theory, practice and power relations. The empirical object of the study is the management reform of the City of Tampere, Finland. The reform includes three parts: the mayoral system, the purchaser-provider model and the customer-oriented process organization. The study also aims at the development of municipal operations, and presents new public governance as a comprehensive "theory of practice", which combines theory and practice and allows municipalities to find perspectives, tools and a theoretical framework for their management reforms. The study consists of four separate published sub-studies and this summary. The first sub-study deals with the theory of new public governance within the framework of the management reform of the City of Tampere. The second and third sub-studies are concerned with a variety of practical implementations of new public governance in the City of Tampere management reform. The fourth sub-project addresses power relations. In this summary the results are presented from the perspective of a management model, networked service development and the change in the exercise of power. Questionnaires were the empirical basis of the first two sub-studies, the third examined written documents and used interviews with experts and fourth sub-study relied on theme interviews with directors. New public governance (NPG) represents the third wave of the management re-forms evolving from a traditional public administration, and that following the new public management. An essential feature of the new public governance is that it does not completely reject earlier administrative reforms, but rather complements them with new solutions. NPG is based on the view that the public administration is no longer able alone to control society, but the success of governance is based on the partnership with the private and third sectors as well as with the citizens. Within the framework of new public governance one can, at least to some extent, identify three distinct trends. The differences between the trends are mainly in emphasis placed on various matters. Discussion of the new public governance started in network governance. Next, the new public governance was discussed from the perspective of democratic decision-making and public participation. The third emphasis seems to be on the new public governance as a development of customer-focused services and co-production. The results show that the process of change of the City of Tampere can be imple-mented quite well within the new public governance paradigm. At the beginning of the process the new public management was a decided basis of the reform. In the phases of preparation and implementation constraints and international experiences of weaknesses were perceived in the new public management model. On the basis of this, the management model has been developed further so that issues of new public governance such as local democracy, participation, networks and transparency of government have become stronger. The management model of Tampere does not, however, represent the new public governance in its modern form. The Tampere model is built on a basis of democracy and regulation of traditional public administration as well as the quasi-markets of the new public management. The modern new public governance reform seems to be moving especially towards a customer-oriented service development. According to this study the change in the use of power seems to be one of the characteristics of society's growing complexity and new public governance. There is a need for new instruments for leadership and in the exercise of power in an in-creasingly complex society. The modern municipal leadership is based on a suc-cessful combination of soft and hard power. The growth of new public governance as the next paradigm of management re-forms can be justified from three different perspectives. First, the new public gov-ernance is a logical entity. It brings together coherent principles of management reform, which can be implemented in practice by a variety of techniques in different situations. Second, there is an obvious need for a common vision for local gov-ernment reforms. New, large-scale reforms always need a new paradigm in which a change can be set up. There is a need for a common vision for the municipalities and their functions in order to implement local government reform. The new public governance could be the entirety that can show the way for the necessary man-agement reform of municipalities in Finland. Third, the practical implementations of management reforms both internationally and in Finland are already realizing the trends of management reform of new public governance in a number of ways.

Tutkimuksessa selvitetään, missä määrin työpaikkojen työsuojeluvalvontaa toteutetaan alueellisesti eri tavalla eli toteutuuko valvonta työpaikoilla yhtenäisesti eri puolilla Suomea. Tutkimuksen ennakko-oletuksena on, että merkittävä syy työsuojeluvalvonnan alueelliseen erilaisuuteen on valvonnan organisointi viiden itsenäisen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tehtäväksi. Työsuojeluhallintoa ja työsuojeluvalvonnan toteutumisen yhtenäisyyttä työpaikoilla ei ole tutkittu tieteellisesti 2000-luvulla. Tämä tutkimus arvioi työsuojeluhallinnon rakennetta ja valvonnan toteutumista sekä hallinnon että työpaikkojen näkökulmasta. Tutkimus antaa sekä tieteellisesti perusteltuja teoreettisia että hallinnon asiakkaiden näkökulmia työsuojeluhallinnossa käynnissä olevaan valvonnan yhtenäistämiskehitykseen. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on hallinnon evaluaatiotutkimus, joka tarkoittaa hallinnon toimivuuden arviointia käyttäjä- ja asiakasnäkökulmasta. Työsuojeluhallinto toteuttaa työpaikoille kohdistuvaa työsuojeluvalvontaa työsuojelutarkastuksina, jolloin hallinnon asiakkaita ovat työpaikat ja niiden työnantajat ja työntekijät. Pääasiallisena tutkimusaineistona ovat valvontatietojärjestelmä Veran raportit ja niistä tehdyt 27 valvonnan alueellista vertailua sekä henkilöhaastattelut, jotka kohdistuvat 52:een työsuojeluhallinnon, työmarkkinajärjestöjen ja työpaikkojen työsuojeluhenkilöön. Tutkimuksessa on kolme päälukua: työsuojeluhallituksen aika 1973-1993, itsenäisten alueellisten työsuojeluviranomaisten aika vuodesta 1993 lähtien sisältäen työmarkkinajärjestöjen roolin työsuojeluvalvonnassa ja valvonnan alueellinen vertailu. Tutkimusmatkani kohti yhtenäistä työpaikkojen työsuojeluvalvontaa alkoi työsuojeluhallituksesta, joka perustettiin vuonna 1973 osana hyvinvointivaltion rakentamista ja valtiojohtoista suunnitteluoptimismia. Valtiollinen työsuojelu koottiin yhden ministeriön alaisuuteen. Työsuojeluhallituksen aikana oli keskusjohtoinen, ainakin osittain yhtenäinen työsuojeluvalvonta, mutta keskusviraston toiminta ei onnistunut, koska työnantajat vastustivat sitä koko ajan pitäen sen toimintaa konspiratiivisena, vehkeilevänä. Työsuojeluhallitus lakkautettiin vuonna 1993 osana keskusvirastojärjestelmän purkamista 1990-luvun alun taloudellisen laman seurauksena. Valtion harjoittamaa sääntelyä purettiin hallinnon kaikilla sektoreilla, ja hallintoa madallettiin lähemmäksi asiakasta. Valtion merkitystä vähennettiin koko yhteiskunnassa ja hyvinvointivaltiosta tehtiin kilpailuvaltio, jolloin markkinaliberalismi ja New Public Management voimistuivat. Työsuojeluhallituksen lakkautuksessa tehtiin ehkä muutakin politiikkaa; pirstaloimalla valvovaa hallintoa heikennettiin samalla työpaikoille kohdistuvaa keskitettyä valvonnan voimaa. Itsenäisten alueellisten työsuojeluviranomaisten aikana vuodesta 1993 lähtien entisten työsuojelupiirien ja nykyisten aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueiden toiminnallinen itsenäisyys korostui. Hallinnon toiminnassa näkyy, ettei työsuojeluvalvonnalla ole yhteistä keskusjohtoa. Sosiaali- ja terveysministeriön työ- ja tasa-arvo-osasto, jonka alaisuuteen työsuojelu keskushallinnossa kuuluu, toteuttaa Kansainvälisen työjärjestön ILO:n (International Labour Organization) sopimusten tulkintaa, että työsuojeluhallinto on riippumaton valvontatehtävää suorittaessaan eikä ministeriö siten puutu valvonnan alueellisiin menettelytapoihin. Tutkimus käsittelee myös työsuojeluhallinnon laajaa yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Järjestöt osallistuvat kaikkeen päätöksentekoon, jossa käsitellään hallinnon tavoitteita, painopisteitä, valvontaohjeita ja resursseja. Tutkimuksessa arvioidaan edustuksellisen demokratian näkökulmasta korporatiivisen etujärjestövaikutuksen ja hallinnon suhdetta riippumattoman työsuojeluvalvonnan päätöksenteossa ja toimeenpanossa. Tarkastuskertomuksiin perustuva alueellisen valvonnan vertailu osoittaa, että työsuojeluvalvonta on eriytynyt vastuualueittain. Työpaikkojen kunnossaolo määritellään usein eri tavalla, joten tarkastajien valvoma työturvallisuuden minimitaso ei toteudu yhdenmukaisesti koko maassa. Siten velvoitteita korjata tai poistaa työturvallisuusepäkohtia annetaan eri tavalla ja lopputuloksena on se, ettei työnantajia kohdella tasapuolisesti. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että työsuojeluvalvonta on osa kansallista hallintotoimintaa ja laillisuusvalvontaa, ei alueellista tai paikallista hallintoa. Työsuojelu ei eroa toimialoittain maantieteellisesti, koska eri ammattialojen työ on pääpiirteissään samanlaista koko maassa ja niiden työturvallisuus ei juurikaan eroa maantieteellisesti. Tämän vuoksi myös työsuojeluvalvonnan pitäisi olla yhdenmukaista koko maassa. Suomeen pitäisi perustaa Pohjoismaiden mallin mukainen työsuojelun keskusorganisaatio, joka koordinoisi yhtenäistä laillisuusvalvontaa samalla tavalla kuin Poliisihallitus, Syyttäjälaitos ja uusi Tuomioistuinvirasto koordinoivat toimialojensa laillisuusvalvontaa ja toiminnan menettelytapoja. ; This study examines the extent to which workplace occupational safety and health (OSH) enforcing is carried out differently across the Finnish regions, in other words whether workplace enforcing is uniform across Finland. The presupposition of the study is that an important reason for the regional disparity in labour inspection is the decentralized organization of the inspection to by the five independent divisions of occupational health and safety of the regional state administrative agency. The OSH administration and the uniformity of the implementation of OSH in the workplace have not been scientifically studied in the 21st century. This study assesses the structure and implementation of the OSH administration from the perspective of both the administration and the workplace. The study provides a scientifically justified analysis covering both theoretical and customers' perspectives on OSH management and the ongoing integration of health and safety enforcement. The chosen theoretical approach of the study is the administrative evaluation framework, which means assessing the functionality of administration from the user and customer perspective. The Labour Inspectorate carries out workplace safety inspections in the form of occupational safety inspections, whereby the customers of the administration are the workplaces and their employers and employees. The main research material are OSH inspection database Vera reports and personal interviews carried out with 52 persons in the job protection administration, labour organizations and employment OSH personnel. The study consists of three main empirical chapters: the Labour Protection Board, the Central Office 1973-1993, the independent Regional Labour Inspectorate since 1993, including the role of labour organizations in labour inspection and the regional comparison of labour inspection. Shift towards an integrated job labour inspection started with the Labour Protection Board which was established in 1973 as part of the construction of the welfare state during the era of optimism in state-directed planning State labour protection was brought together under one ministry. The Labour Protection Board the system was center-led, at least regarding uniform occupational health and safety enforcing, but the Board's operations were not successful, mainly because the employers were opposed to it throughout its existence. The Labour Protection Board was abolished in 1993 as part of the dismantling of the central office system that followed the economic recession in the early 1990s. State regulation in all sectors of government was decentralized and administration was brought closer to the customers. The role of the state was diminished in society as a whole and the welfare state became a competitive state, with neoliberalism and New Public Management becoming stronger. Other objectives were also part of the decision to abolish the Labour Protection Board; at the same time, the fragmentation of supervisory authorities weakened the efficiency of workplace control. The era of the independent regional labour inspectorates since 1993 underlines the functional independence of the former OSH Inspectorate and the current division of occupational health and safety of the regional state administrative agency. The operation shows that there is no common central management for labour enforcement. The Department for Work and Gender Equality of the Social and Health Ministry, which is responsible for occupational safety in central administration, interprets International Labour Organization (ILO) conventions as meaning that the labour administration is independent in carrying out its supervisory function. Thus, the Ministry does not interfere with regional control procedures. The study also deals with the extensive co-operation between the labour protection administration and the labour market organizations. Trade unions are involved in all decision-making concerning management objectives, priorities, control guidelines and resources. The study examines the influence of corporatist interest groups and the governance of occupational health and safety enforcing decision-making and implementation from the perspective of representative democracy. A comparison of regional control based on inspection reports shows that OSH control of occupational health and safety has varied between the regional divisions. The condition of workplaces is often defined differently, so the minimum level of occupational safety supervised by inspectors is not uniformly applied throughout the country. Thus, obligations to remedy or eliminate occupational safety deficiencies in workplaces are given different treatment and the result is that employees are not treated equally. The conclusion of the study is that health and safety control should be in the competence of national administration and judicial review, not regional or local administration. Occupational safety and health does not differ geographically by industry, as the work of the various occupations is broadly similar throughout the country and there is little geographical variation in occupational safety. For this reason, labour inspection should also be uniform throughout the country. Finland should set up the Nordic model of a more centralized OSH system, which would coordinate an integrated review of legality in the same way as the National Police Board, the Prosecutor's Office and the Court of Justice co- ordinate the law enforcement and operational procedures of their respective sectors.

Laadunarviointi on keskeinen osa koulutuspolitiikkaa, jonka kansallisena tavoitteena on nostaa suomalaiset Euroopan osaavimmaksi kansaksi koulutuksen mittareilla mitattuna. Sillä on paitsi tekninen, myös hallinnollinen funktionsa. Arviointikäytänteet osana koulutuksen hajautettua hallintaa ja arviointikulttuurin lanseerausta ovat leviämässä kansalliselta tasolta kuntien ja koulujen toimintakäytänteisiin. Tässä tarkoituksessa hallinto tukee yhtenäisten itsearviointimenetelmien ja laadunhallintamallien käyttöönottoa paikallisen tason laaduntarkkailussa. Tämän tutkimuksen keskiössä on kysymys koulutuksen 'laadun' konstruktiivisesta muotoutumisesta perusopetusta koskevassa koulutuspoliittisessa diskurssissa ja arviontikäytänteissä. Foucault'n hallinnan analyyttisen näkökulman kautta tutkimus jäsentää laadun muotoutumisen diskursiivisia reunaehtoja suhteessa laadunarvioinnin totuuksiin ja oikeuttamiseen (rationaliteetti), laadun tuottamisen tapoihin ja käytäntöihin (teknologia) sekä subjektin rooliin laatudiskurssissa. Tutkimuksen aineistona on Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisema koulutuspoliittinen teksti "Perusopetuksen laatutyö. Erilaisia tapoja ottaa laatukriteerit hallintaan", joka on kunnille ja kouluille suunnattu laadunarviointia koskeva ohjeistus ja arvioinnin käytännön apuväline. Tutkimuksen tulosten perusteella koulutuksen 'laatu' näyttäytyy ristiriitaisena koulutuspoliittisena empty signifier-terminä, jolla laadun rationaliteetti ja teknologia on sidottu yhteen, palvelemaan samoja yhteiskunnallisia päämääriä. Lähtökohtaiset oletukset 'laadun' yhteiskunnallisen oikeuttamisen ja varsinaisten arviointikäytäntöjen taustalla eroavat kuitenkin toisistaan merkittävästi. 'Laatu' on toisaalta yhteiskunnalliseen muutokseen reagoivaa loputonta liikettä ja kehittymistä laadun idean tasolla ja toisaalta arviointijärjestelmän sisällä tuotettua kuntien ja koulujen systemaattista seurantaa sekä tosiasiana todettua kyvykkyyden mittaamista suhteessa tavoitteisiin. Laadunarvioinnin diskurssi tarjoaa analyysin perusteella laadun muotoutumiselle jatkuvan kehittymisen ideologian ja metodologiset kehykset, muttei välineitä laadun parantamiseen subjektin näkökulmasta esimerkiksi pyrkimällä tukemaan oppilaan oppimisen edellytyksiä. 'Laatu' irrotetaan koulutuksen arjesta, arvoista ja pedagogisista periaatteista neutraalisti tuotetuksi arviointitiedoksi. Laadun subjektit (opettajat ja opiskelijat) esitetään laatutyöhön osallistettavina laadun tuottamisen välineinä. Governed quality? About the nature and definitioning terms of quality in the education policy discourse Abstract Quality assurance is understood as an important part of education policy in which the main goal is to raise Finnish to the most capable people in Europe measured by the indicators of education quality. It has both technical and governmental functions. Quality assurance methods as a part of diffused regime of governing are expanding from the national level into the practices of the municipal corporations and the schools. In this meaning the current regime of governance supports the commissioning of the uniform assurance technigues and models as the forms of local quality control. In the center of this research is the question of 'quality' and the way it is formed in the discourse of education policy and through the modes of quality assurance. The research analyzes the preconditions of this discoursive consept through Foucaults analytic perspective. It pays attension to the truths and legitimation of quality (rationality of government), the quality practices (technique of government) and the role of the subject in the discourse of quality. The data of the research consist of the education policy text "Perusopetuksen laatutyö. Erilaisia tapoja ottaa laatukriteerit hallintaan" (Quality work in Basic education. Ways to take over the quality criteria), published by Ministry of Education and Culture. The text is an instructioning publication for the municipal corporations and schools, amed to support their self evaluation. As a results of the research 'quality' appears as a contradictional 'empty signifier'-concept used as a tool of education policy. By using the consep it is possible to combine the rationalities and the techniques of quality, both serving the societal ambitions. Even so, the main principals behind the legislations of society level and the ideas connected to assurance practices differ from each other significally. On one hand 'quality' is seen as an idea and reaction to the endless movement of the development of society, but on another it is about verifying the 'true' capability of the local actors reaching goals and results; systematic measurement inside the regime of assurance. Thus the education discourse gives for the forming quality two attributes: the ideology of continuing development and the frames of measument, but says nothing about how the subjects/actors could reach those goals in practice by improving the conditions of learning. Governed 'quality' is separated from the ordinary reality of schooling, from the values of teaching and the principals of pedagogy and translated into neutrally produced assurance knowledge. The real subjects of quality (teachers and pupils) are performed as committed instruments of the production of it.