In this commentary, I argue that adopting a practice-theoretical research approach helps us to better understand the dispersed nature of journalism and its large web of actors, both traditional and non-traditional. I take innovation as an example that can be fruitfully examined through the practice lens. I also propose narrative positioning analysis as an additional method for digging more deeply - and slowly - into the positions that these varied actors adopt, are offered or placed into.
Tässä artikkelissa tarkastellaan käytäntöjä, jotka tekevät osallistuvasta journalismista mahdollista. Osallistuvalla journalismilla (participatory journalism) tarkoitetaan tässä sellaista yhteistoiminnallista julkaisutoimintaa, joka nojaa oleellisin osin ei-journalisteihin ja jossa nämä osallistujat pääsevät omalla toiminnallaan vaikuttamaan julkaisuprosessin ja sitä kautta julkisuuteen. Tutkimuskohteena on kolme eurooppalaista, hiukan eri tavoin osallistumisen periaatetta soveltavaa julkaisua. Ensimmäinen on suuren avustajaverkoston avulla toimiva, vaihtoehtoinen Voima-lehti Suomesta, toinen on lähiöiden asukkaita osallistava paikallislehti Södra Sidan Ruotsista ja kolmas vapaaehtoisuuteen perustuva monikielinen verkkoaikakauslehti Cafébabel, jolla on keskustoimitus Pariisissa ja vapaaehtoisia kaupunkitiimejä ympäri Eurooppaa. Aineistona artikkelissa käytetään kokonaisuutta, joka koostuu havainnoinnista, valokuvista sekä haastatteluista. Tutkimuksenteoreettinen viitekehys koostuu käytäntöteoriasta ja analyysissä hyödynnetään käytännön käsitettä ja puretaan osallistuminen sen toiminnallisiin, materiaalisiin ja merkityksistä koostuviin osiin. Analyysissä erotellaan aineistosta neljä ankkuroivaa käytäntöä, jotka organisoivat osallistumista kaikissa kolmessa tapauksessa: tunnetyö, liikkuvuus, resurssien hallinta ja laadunvalvonta. Samalla kun ankkurit pitävät yllä osallistuvaa journalismia, ne ovat ristiriitaisia eikä valta jakaudu tasaisesti niiden sisällä.
Lukijoiden osallistuminen journalismin tekemiseen on ollut viime vuosien nouseva trendi sanomalehdissä. Yleisön kommentteja, kuvia ja vinkkejä pyydetään ja hyödynnetään toimituksissa yhä enemmän. Making News with Citizens -tutkimuksessa tarkastellaan, millaista lukijoiden osallistuminen sanomalehtijournalismiin on ollut vuosituhannen alussa ja kuinka siitä voisi jatkossa tehdä entistä mielekkäämpää. Yleisön osallistumista käsitellään kansalaisjournalismin ajatuksen kautta. Kansalaisjournalismilla tarkoitetaan sellaista ammattimaisesti tehtyä journalismia, jossa toimittajat tekevät juttuja yhteistyössä kansalaisten kanssa. Idean taustalla on demokratiaa tukeva ajatusmalli: osallistumalla journalismin tekemiseen ihmiset voivat tulla tietoisemmiksi omista vaikutusmahdollisuuksistaan ja tuoda julkiseen keskusteluun tavallisten ihmisten kokemuksia. Tutkimuksen kohteena on kolme erikokoista sanomalehteä: Helsingin Sanomat (valtakunnallinen), Aamulehti (maakunnallinen) ja Itä-Häme (paikallinen). Tutkimuksessa tarkastellaan näissä lehdissä tehtyjä kansalaisjournalistisia hankkeita toimittajahaastatteluiden ja lehtijuttujen avulla. Aineisto on analysoitu laadullisen tutkimuksen menetelmin. Väitöskirjan teoreettisessa osassa määritellään kansalaisjournalismin käsitettä ja sen suhdetta professionaaliseen journalismiin sekä julkisuusteorioihin. Tutkimuksen aineisto-osassa puolestaan tyypitellään lehtien erilaisia jutuntekokäytäntöjä ja osallistavia juttuelementtejä sekä analysoidaan, millaiseksi muutokseksi toimittajat ovat kokeneet kansalaisjournalismin omassa työssään. Helsingin Sanomissa on tehty lyhytkestoisia vaaliprojekteja, joissa lehtijutut ovat pohjautuneet äänestäjien näkemyksiin ja kysymyksiin. Toimittajien mukaan kansalaisjournalismi näyttäytyi kevyehkönä muistutuksena siitä, miten journalismista voisi tehdä lukijoille ymmärrettävämpää. Aamulehdessä kansalaisjournalismin ajatusta on sovellettu erilaisissa keskusteluun pohjautuvissa juttusarjoissa ja -formaateissa, ja toimittajien mukaan kansalaisjournalismi vaatii koko toimitukselta henkistä suunnanmuutosta. Heinolalaisessa Itä-Hämeessä on toiminut erityinen kansalaistoimittaja, joka on ollut vastuussa lehden kansalaisjutuista . Itä-Hämeessä kansalaisjournalismiin suhtauduttiin käytännöllisenä työtapojen muutoksena. Väitöskirjan keskeinen tulos on, että kansalaisjournalismia on perusteltu demokraattisesta näkökulmasta mutta myös taloudellisin syin. Hankkeet ovat tuottaneet toimituksissa sellaisen ilmapiirin, jossa tavalliset ihmiset on otettu osallistujina tosissaan, vaikka yhteistyö ei aina ole ollut ongelmatonta. Kokemukset kansalaisjournalismista voivat siksi myös auttaa toimittajia suhtautumaan teknologian mukanaan tuomaan muutokseen eli jatkuvasti lisääntyvään vuorovaikutteisuuteen. ; Participation has become a central notion in journalism. The trend has been intensified due to the possibilities of online interaction, but collaboration with citizens has been part of journalism practices for quite some time, for example in public journalism initiatives. Public journalism is an American-based journalistic reform movement and an idea which aims at connecting the media more closely with its readers, and readers with public life. "Making News with Citizens" scrutinizes public journalism in a way that deconstructs both parts of the concept: "public" and "journalism". Therefore, it draws from theories of the public sphere and professionalism. This dissertation discusses practices of public journalism in three Finnish newspapers: Helsingin Sanomat (national), Aamulehti (regional) and Itä-Häme (local). The overall research task is: What is public journalism, how and why has it been applied and interpreted in three Finnish newspapers, and what kind of professional reflections by journalists have these approaches elicited? Qualitative content analysis of news stories and journalists' interviews has been utilized as a method of analysis. The results indicate that public journalism has invoked journalists in all the three newspapers to reflect on a variety of practices that range from newsroom management to concrete modes of journalistic work and from organization and execution of public events to participation of citizens in the journalistic process. The approach has been seen either as a reminder of what is good journalism, as a mental change or as a practical change for professional journalism. This research suggests that demanding and truly deliberative forms of journalism are quite unlikely to be assumed in everyday news work embedded in competitive media environment. However, various participatory methods are and will be utilized and developed independently in the newsrooms. Public journalism has been appropriated to the mainstream newspapers in a way that addresses both the normative and the economic foundations of journalism. It does not radically challenge the professional self-understanding of journalists, but provides such an input to the newsroom cultures that makes it possible for journalists to consider their profession as an interactive and collaborative territory and see citizens as capable public actors and participants in making news. The research contributes to our knowledge of public journalism in the Finnish national context but also comparatively to international forms of democracy-supporting journalism. The conclusions point towards participatory elements that might persist and evolve in the online environment.
Tämä artikkeli tarkastelee suomalaista journalistista kulttuuria siitä näkökulmasta, miten toimittajakunta tulkitsee toimittajan yhteiskunnallista roolia ja eettisiä periaatteita. Teoreettisessa viitekehyksessä yhdistyy ammatillisen sosiaalistumisen käsite ja toimittajien uravaiheita jäsentävä tutkimus. Artikkelissa avataan erityisesti sitä, millaisia käsityksiä tuottavat kaksi ammatillisen sosiaalistumisen keskeistä ympäristöä: koulutus ja työelämä. Vertailemme lisäksi suomalaisen journalistisen kentän sisältä kolmea erilaista työkokemuksen määrään perustuvaa ryhmää: tulokkaita (vain vähän tai ei lainkaan työkokemusta), vakiintuvia (alle 15 vuotta kokemusta) ja konkareita (yli 15 vuotta kokemusta). Tulokkaat toimivat koulutuksen ja vakiintuvat sekä konkarit työelämän kontekstissa. Artikkeli perustuu kahden kyselytutkimusaineiston (N=631) määrälliseen analyysiin. Tulosten mukaan toimittajan tehtäviin ja etiikkaan liittyvistä kysymyksistä ollaan varsin yksimielisiä. Suomalaisen journalismin kentällä etenkin moraalis-eettinen itseymmärrys on yhtenäinen ja sitä ohjaavat jaetut ideaalit. Jotakin vaihtelua toki on: selkeimmät erot nousevat esiin alalle opiskelevien ja työelämässä jo olevien toimittajien välille – ei niinkään työkokemukseen perustuvien ryhmien välille. Työelämä näyttäytyy siten ammatillista yhtenäisyyttä tuottavana sosiaalistumisen kontekstina, jossa korostuu toimittajan rooli yhteiskunnallisena raportoijana. Koulutuksen kontekstissa eli opiskelijoiden vastauksissa sen sijaan korostuvat toimittajan työn aktiiviset ja vaikuttavat tehtävät.
This chapter will discuss the formation and state of digital journalism studies as a field of research. Our point of departure is that journalism studies is an interdisciplinary field that draws inspiration and conceptual tools from many research traditions, most notably from those of political science, sociology, history, language studies as well as cultural analysis (Zelizer 2004); but increasingly also from fields like science and technology studies (STS) and economics. All these disciplinary traditions thus play a role in how journalism is being analyzed. With the increased need to understand the significance of "online, multimedia or cross-media, convergent, and otherwise distinctly digital journalism" (Deuze 2008: 199), the discrete field of digital journalism studies emerged at the start of the new millennium. The aim of this chapter is to offer an overview of the emergence of this field of research and discuss its interdisciplinarity as well as assess its current standing and possible blind spots. ; acceptedVersion
Ajatus "lähelle pääsemisestä" toistuu journalistisissa kolumneissa, juhlapuheissa ja strategiapapereissa. Läheisyydestä on tullut journalistinen strategia. Yksi uusista keinoista tuottaa journalismiin läheisyyttä on monenlaisen yleisöaineiston hyödyntäminen. Tässä artikkelissa keskitymme erityisesti kriisi- ja onnettomuusuutisissa julkaistuun kuvalliseen yleisöaineistoon, eli niin sanottuihin amatöörikuviin. Tarkastelemme amatöörikuvien läheisyyteen liittyviä merkityksiä sekä toimittajien että yleisön näkökulmasta. Näissä tulkinnoissa tulee esiin, että amatöörikuvien läheisyys perustuu etenkin niiden ajallis-tilalliseen ja tunteelliseen ulottuvuuteen. Yleisö ottaa kuitenkin toimittajia enemmän etäisyyttä siihen tapaan, jolla näitä ulottuvuuksia on koetettu uutisorganisaatioissa hyödyntää strategisesti.
Vuorovaikutus on läsnä toimittajien työssä monella tavalla. Suhde yleisöön on keskeinen toimittajan työtä määrittävä motivaatio ja työn kohde, ja suuri osa tiedonhankinnasta tapahtuu vuorovaikutuksessa lähteiden kanssa. Lisäksi toimitustyötä tehdään yhä enemmän erilaisissa ammatillisissa tiimeissä ja verkostoissa. Vaikka toimittajan työtä ja itseymmärrystä on tutkittu monesta näkökulmasta, vuorovaikutuksen tarkastelu on jäänyt vähäiseksi. Tässä artikkelissa analysoidaan, miten toimittajat kuvaavat työhönsä kuuluvaa vuorovaikutusta ja siihen sisältyviä jännitteitä. Tutkimusaineistona on Sovittelujournalismi-toimintatutkimushankkeen viidessä työpajaryhmässä eli yhteensä 14 työpajatapaamisessa käydyt keskustelut ja niitä koskevat havainnointimuistiinpanot. Työpajojen tavoitteena oli kehittää ja kokeilla keinoja tarttua konflikteille alttiisiin aiheisiin. Laadullista sisällönanalyysia ja relationaaliseen dialektiikkaan pohjaavaa lukutapaa soveltaen työpajakeskustelujen sisältö jäsennettiin neljän jännitteen kautta: 1) ammatillinen ja henkilökohtainen identiteetti, 2) tunteisiin liittyvä neutraalius ja ilmaiseminen, 3) vastakkainen ja rinnakkainen orientaatio sekä 4) keskustelun seuraaminen ja aktiivinen ohjaaminen. Tuloksia pohditaan suhteessa journalistisen työn ajankohtaisiin haasteisiin ja nostetaan esille vuorovaikutuksen huomioimisen tarve journalistiikan tutkimuksessa ja ammattiosaamisessa.
Suomalainen journalismi on viime vuosina elänyt kiihtyvässä murroksessa. Tässä artikkelissa tarkastellaan, miten toimittajat itse kokevat muutoksen ja sen vaikutukset työhönsä ja omaan ammatilliseen itseymmärrykseensä. Artikkelin teoreettisena viitekehyksenä toimii professionalismin diskursiivinen rakentuminen ja fokuksessa on erityisesti se, millaiseen rooliin journalismiprofession ydinarvot – julkinen palvelu, autonomisuus, eettisyys, objektiivisuus ja ajankohtaisuus – asettuvat suomalaistoimittajien omissa tulkinnoissa. Artikkelin tulokset perustuvat määrällisen kyselytutkimuksen ja laadullisten ryhmähaastatteluiden analysointiin. Tulokset osoittavat, että toimittajat kokevat taloudellisteknologiset muutokset ja niistä johtuvat resurssivähennykset kaikkein suurimmiksi muutoksiksi työssään. Myös yleisöyhteistyön rooli on korostunut. Näiden muutosten keskellä suomalaistoimittajien itseymmärrystä ohjaavat kuitenkin edelleen hyvin vahvasti professionalismin ydinarvot autonomisuudesta, objektiivisuudesta ja julkisesta palvelusta. Näiden pysyvyyttä selittää ainakin se, että niillä sekä motivoidaan omaa työntekoa että legitimoidaan journalismin asemaa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan ja muuttuvaan mediakenttään. Tulosten perusteella ajankohtaisuuden ideaali on muutoksen keskellä entisestään vahvistunut, kun taas eettisyyteen liittyvät ammatilliset arvot ovat selkein esimerkki ideaalin ja käytännön välisestä ristiriidasta: arvona eettisyyteen halutaan sitoutua tiukasti, mutta toiminnan tasolla siitä joudutaan käymään jatkuvaa neuvottelua.
Yleisön kriittinen palaute on journalismissa toivottua periaatteessa mutta ei suinkaan aina käytännössä. Toimitusten viileän suhtautumisen taustalla on halu vaalia riippumattomuutta, mutta tämän lisäksi kyse on journalismikritiikkiä koskevasta kommunikaatioongelmasta. Siinä kritiikin esittäjillä (yleisöllä) on vaikeuksia muotoilla omaa kantaansa selkeästi ja rakentavasti. Vastaavasti kritiikin vastaanottajilla (toimittajilla) on hankaluuksia ymmärtää ja ottaa vastaan saamaansa kritiikkiä. Avaamme artikkelissa tämän ongelman molempia puolia erittelemällä yleisön journalismikritiikkiä kolmella tasolla: journalismin normien, (sanomalehti)journalismin uutiskäytäntöjen sekä journalismin rakenteiden näkökulmasta. Tarkastelun taustalla on laaja yleisötutkimushanke, jonka yhteydessä on järjestetty muun muassa lukijaryhmien ja toimittajien tapaamisia. Artikkelissa selvennetään kritiikin eri tasoille liittyviä argumentteja ja pohditaan, miten tämä kritiikki voitaisiin ottaa paremmin huomioon journalismissa. Normien ja käytäntöjen tasolla liikkuva lukijapalaute otetaan toimituksissa vastaan hyväksyvästi, koska siinä lukijat arvioivat journalismia ammattikulttuurin sisältä. Sen sijaan lukijoiden esittämä rakenteellinen kritiikki tulee useimmiten toimituksissa torjutuksi, koska tällöin journalismi asettuu osaksi yhteiskunnan valtarakenteita.
