Suchergebnisse

Väitöskirjan keskeisenä kysymyksenä on se, miten kansakuntaisuutta luodaan historiankirjoituksen avulla. Toisin sanoen tutkimuksessa pohditaan sitä, millaisia kirjallisia muotoja poliittinen ideologia voi ja pyrkii kulloisessakin historiallisessa tilanteessa ottamaan. Tutkimus lähestyy niin sanotun historiallisen narratologian välinein professori Eliel Aspelin-Haapkylän paradigmaattista Suomalaisen teatterin historiaa, joka julkaistiin vuosina 1906 1910, suurlakon ja eduskuntauudistuksen jälkeisenä kuohuvana ajankohtana. Historiankirjoitus nähdään sekä tapana tuottaa tietoa menneisyydestä että sosiaalisena tekona, yhteisön jäseniä yhdistämään pyrkivänä tapana esittää menneisyyttä. Tutkimuksessa korostetaan että se, miten menneisyyttä esitetään representaatioiden muoto on yhtä tärkeä kysymys kuin se, mitä tutkitaan, eli kysymys siitä, mikä menneisyys (aikakaudet, tapahtumat, henkilöt) tehdään merkitykselliseksi. Tutkimus analysoi kansallisen historiankirjoituksen lajiominaisia muotoja ja 1900-luvun alun historiakulttuurin ominaispiirteitä sekä kysyy, mitä Suomalaisen teatterin historia kertoo sen kirjoittajan ja hänen vanhasuomalaisen yhteisönsä poliittisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta positiosta. Tutkimalla Aspelin-Haapkylän kerronnallisten valintojen ja hänen käytössään olleiden lähteiden suhdetta se myös tarjoaa uutta tietoa suomenkielisen teatterin historiasta 1800-luvun lopulla. ; The main question of the study is how the Finnish nation was written at the beginning of the twentieth century, in the midst of political, social and cultural changes, by writing about the recent history of the Finnish-language theatre. The study analyses professor Eliel Aspelin-Haapkylä´s paradigmatic work, The History of the Finnish Theatre Company, published 1906 1910. The concepts and methods offered by narrative analysis and, to be more precise, by historiographical narratology provided the best tools to do the kind of close reading suggested in the study. Formulating the question accordingly points to a textualist approach, which sees language not only as an object of contemplation and communication but also as an instrument of action and power. The study asks, how do we actually do history and why the results look as they do? In other words, it is set in the theoretical field of inquiry interested in the questions of historical discourses and the intertextual field of history-writing within which these discourses are formed. Through a close reading of a major, official historical narrative the study contributes both to the history of history-writing in Finland and to the understanding of the nationalistic discourse around the turn of the century. Aspelin-Haapkylä´s Theatre History is a good example of nationalistic history-writing and as such perhaps of interest outside the disciplinary confines of the theatre studies or the national borders of Finland.