Search results

This chapter reviews the mediatisation concept, which has recently made a strong impact in media and communication studies, particularly in the field of political communication but also in science communication. It discusses the outcomes and problems of mediatisation research in relation to shifting science communication practices. The chapter introduces the concept of promotional culture in order to put the mediatisation of science into the broader social and cultural context of commercialisation and marketisation of research and universities. It argues that the adoption of quasi-corporative promotional practices in universities and research institutes poses a threat to academic freedom and the role of science as a public good.

This chapter reviews the mediatisation concept,which has recently made a strong impact in media and communication studies, particularly in the field of political communication but also in science communication. It discusses the outcomes and problems of mediatisation research in relation to shifting science communication practices. The chapter introduces the concept of promotional culture in order to put the mediatisation of science into the broader social and cultural context of com-mercialisation and marketisation of research and universities. ; Peer reviewed

Artikkelissa arvioidaan journalismin suhdetta aikaan kolmen ulottuvuuden kautta. Ensimmäisellä ulottuvuudella käydään läpi tutkimuksia, joissa on eritelty journalistisia esityksiä suhteessa menneeseen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Toinen ulottuvuus koskee journalismin sisäisiä aikarytmejä ja sitä, miten journalistisessa työprosessissa pyritään hallitsemaan aikaa sekä toimittajien kokemuksia aikapaineista. Kolmanneksi pohditaan journalismin ja mediainstituution suhdetta yhteiskunnan erilaisiin aikarytmeihin. Näitä kolmea ulottuvuutta on tarkasteltu yleensä erikseen, ja artikkelin tavoitteena on nivoa ne yhteen, jotta saisimme monipuolisemman kuvan journalismin suhteesta aikaan. Artikkeli tukeutuu Barbara Adamin jaotteluun ajan tavaroitumisesta, tiivistymisestä, hallinnasta ja kolonisoinnista modernissa ja myöhäismodernissa yhteiskunnassa. Artikkelin lopussa pohditaan kysymystä, onko journalismi menettämässä aiemman roolinsa yhteiskunnallisen elämän aikatauluttajana ja tahdistajana.

COVID-19-pandemia oli pitkäkestoinen mediatapahtuma, jossa asiantuntijoiden rooli tiedon lähteinä ja tulkitsijoina oli keskeinen. Perinteisesti asiantuntijoiden ja uutismedioiden välillä vallitsee hyvä yhteistyösuhde, sillä asiantuntijat tarjoavat uutismedialle sen kaipaamaa faktapohjaisuutta ja asiantuntijat näkevät julkisen kommentoinnin osana työnkuvaansa. Artikkelissa tutkimme haastatteluaineiston avulla asiantuntijoiden ja toimittajien käsityksiä keskinäisestä yhteistyöstään pandemian aikaan Suomessa.
Havaitsimme yhteistyössä kaksi eri vaihetta. Ensimmäisessä maalis–huhtikuuhun 2020 ajoittuneessa vaiheessa, jota kutsumme kriisimoodiksi, asiantuntijat ja viranomaiset asettuivat viestinnällisesti samalle puolelle. Erimielisyydet jätettiin taka-alalle ja asiantuntijat ja uutismedia tekivät yhteistyössä viranomaistoimintaa tukevaa tiedonvälitystä. Toukokuusta 2020 alkoi toinen vaihe, jota kutsumme nimellä julkiset kiistat. Kriisimoodiin verrattuna yhteistyö alkoi rakoilla ja jännitteet nousivat pintaan. Tämä johtui toimittajien itsereflektiosta sekä osin asiantuntijoiden keskinäisestä erimielisyydestä ja uutismedian taipumuksesta kärjistää uutisaiheita. Akuutissa kriisitilanteessa yhteistyö voi olla saumatonta, mutta asiantuntijoiden ja toimittajien väliset jännitteet ovat myös kansalaisen tiedontarvetta palveleva voima.

Tässä tutkimuksessa selvitämme suomalaisten luottamusta instituutioihin, asiantuntijoihin ja uutismediaan koronakriisin käsittelyssä sekä yksilön vapauteen ja vastuuseen liittyviä asenteita huhtikuussa ja kesäkuussa 2020. Tulosten mukaan suomalaiset luottivat varsin vahvasti hallitukseen, viranomaisiin sekä THL:n ja yliopistojen tutkijoihin kriisin käsittelyssä. Samoin Yle Uutisiin ja MTV Uutisiin luotettiin kriisin raportoinnissa. Enemmistö vastaajista pyrki noudattamaan viranomaisohjeita ja hyväksyi yksilöiden vapauksien rajoitukset epidemian hallitsemiseksi. Enemmistö piti koronarokotuksista kieltäytyjiä vastuuttomina, mutta samalla enemmistö uskoi, että koronarokotusten tulisi olla vapaaehtoisia. Tutkimme tarkemmin sitä, ketkä luottivat eniten ja ketkä vähiten mainittuihin tahoihin. Naiset suhtautuvat miehiä myönteisimmin THL:n toimintaan ja Yle Uutisiin, miehet puolestaan sosiaalisen median vaikuttajiin. Perussuomalaiset erosivat lähes kaikkien muuttujien suhteen muista puolueista: he olivat kriittisimpiä THL:ää, STM:ää, Yle Uutisia sekä viranomaisten rokotetietoa kohtaan. Lopuksi pohdimme, miten voimme näiden tulosten valossa tulkita väitteitä tieteen ja asiantuntijoiden arvostuksen laskusta. Pohdimme myös sitä, muuttiko koronakriisi suomalaisten suhtautumista kansallisiin instituutioihin.

In this article, we explore scientists' freedom of expression in the context of authoritarian populism. Our particular case for this analysis is Finland, where the right-wing populist Finns Party entered the government for the first time in 2015. More recently, after leaving the government in 2017, the party has been the most popular party in opinion polls in 2021. We illustrate the current threats to Finnish researchers' freedom of expression using their responses on three surveys, made in 2015, 2017 and 2019. We focus on politically motivated disparagement of scientists and experts, and the scientists' experiences with online hate and aggressive feedback. Further, we relate these findings to the recent studies on authoritarian populism and science-related populism. We argue that this development may affect researchers' readiness to communicate their research and expertise in public. ; Peer reviewed

The media have become an important arena where struggles over the symbolic legitimacy of expert authority take place and where scientific experts increasingly have to compete for public recognition. The rise of authoritarian and populist leaders in many countries and the growing importance of social media have fueled criticism against scientific institutions and individual researchers. This paper discusses the new hidden forms of suppression and self-censorship regarding scientists' roles as public experts. It is based on two web surveys conducted among Finnish researchers in 2015 and 2017. We focus on answers to the open-ended questions in these surveys, where respondents reflect upon issues of freedom of expression and the feedback they receive in public arenas. Building on previous research on suppression, "research silencing," and the "chilling effect," we discuss the connection between freedom of expression and freedom of inquiry. We make a distinction between four forms of suppression: political and economic control, organizational control, control between rival academics, and control from publics. Moreover, we make explicit and discuss the means, motives, and practices of suppression within each of these four forms. ; Peer reviewed

The media have become an important arena where struggles over the symbolic legitimacy of expert authority take place and where scientific experts increasingly have to compete for public recognition. The rise of authoritarian and populist leaders in many countries and the growing importance of social media have fueled criticism against scientific institutions and individual researchers. This paper discusses the new hidden forms of suppression and self-censorship regarding scientists' roles as public experts. It is based on two web surveys conducted among Finnish researchers in 2015 and 2017. We focus on answers to the open-ended questions in these surveys, where respondents reflect upon issues of freedom of expression and the feedback they receive in public arenas. Building on previous research on suppression, "research silencing," and the "chilling effect," we discuss the connection between freedom of expression and freedom of inquiry. We make a distinction between four forms of suppression: political and economic control, organizational control, control between rival academics, and control from publics. Moreover, we make explicit and discuss the means, motives, and practices of suppression within each of these four forms.

Medioitumisen käsite on noussut näkyvästi esille viestinnän ja median tutkimuksessa viime vuosina. Muutamat tutkijat ovat pyrkineet jopa nostamaan sen mediatutkimuksen keskeiseksi käsitteeksi ja tulkintahorisontiksi. Käsite on kuitenkin jäänyt useista määrittely-yrityksistä huolimatta suhteellisen ambivalentiksi ja monitulkintaiseksi. Tässä artikkelissa jäsennämme tätä hajanaista kenttää erottamalla kaksi teoreettista tulkintaa medioitumisesta: vahvan ja heikon version. Vahvan tulkinnan mukaan "medialogiikka" määrittää yhä enemmän eri yhteiskunnan instituutioiden ja ryhmien toimintaa. Heikko versio puolestaan kyseenalaistaa yhden medialogiikan olemassaolon, vaikka korostaakin samalla median kasvavaa merkitystä yhteiskunnassa. Se näkee medioitumisen yhtenä keskeisenä yhteiskunnallisena "metaprosessina". Arvioimme kriittisesti sekä vahvan että heikon version lähtöoletuksia ja johtopäätöksiä median roolista yhteiskunnassa. Lisäksi pohdimme medioitumisteorian merkitystä mediatutkimuksen identiteetille, mikä on keskeistä pyrittäessä ymmärtämään medioitumista koskevan keskustelun viimeaikaista suosiota.