Suchergebnisse

This article investigates the policy implications of national and regional climate change denial in Russia. While in general Russia has lagged behind in its climate mitigation policy, its key fossil-fuel regions are actively responding to external initiatives and pressures. As the country generally lacks substantial climate policy initiatives, the focus of this study is on the symbolic policy reactions operationalized as the media coverage of climate change at the national and regional levels in Russia during 2017-2018. Following the theoretical perspective of disproportionate policy response, the analysis elaborates on one of the suggested causes of policy over and underreactions, namely, the level of public demand for policy action. The findings indicate potential for disproportionate policy response research to conceive of public demand in broader terms, distinguishing between local, national and international domains. ; Peer reviewed

This article investigates the policy implications of national and regional climate change denial in Russia. While in general Russia has lagged behind in its climate mitigation policy, its key fossil-fuel regions are actively responding to external initiatives and pressures. As the country generally lacks substantial climate policy initiatives, the focus of this study is on the symbolic policy reactions operationalized as the media coverage of climate change at the national and regional levels in Russia during 2017–2018. Following the theoretical perspective of disproportionate policy response, the analysis elaborates on one of the suggested causes of policy over and underreactions, namely, the level of public demand for policy action. The findings indicate potential for disproportionate policy response research to conceive of public demand in broader terms, distinguishing between local, national and international domains.

Artikkelissa tarkastellaan, voisivatko vuonna 2016 Jamalin niemimaalla luoteis-Siperiassa ilmenneet pernaruttotapaukset haastaa Venäjällä vallitsevaa diskurssia, jossa mahdollisesti pernaruton ilmenemisen taustalla oleva ilmastonmuutoksen ongelma sivuutetaan. Artikkelissa pohditaan, miten mahdollinen haaste vallitsevalle diskurssille ilmenisi. Tutkimus perustuu rajattuun otokseen kansallisen ja paikallisen tason mediasisältöjä, joissa pernarutto liitettiin ilmastonmuutokseen. Analyysi hyödyntää poststrukturalistisen diskurssiteorian oletuksia sekä dislokaation ja diskursiivisen logiikan käsitteitä ja kohdistuu talouskehityksen ja ympäristön muutoksen suhteeseen alueella, joka on yhtä aikaa keskeinen Venäjän fossiilitaloudelle sekä haavoittuva ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Tulokset osoittavat esteitä ja mahdollisuuksia ilmasto-oikeudenmukaisuuden toteutumiselle tässä viitekehyksessä.

Poststructuralist discourse on climate justice in the Russian North
This study uses the case of the 2016 anthrax outbreak on the Yamal peninsula in north-western Siberia to discuss whether and how the incident could challenge the dominant discourse in Russia that neglects the problem of climate change – a potential cause of the outbreak. The study draws on a small sample of media materials that linked the incident to climate change on the national and regional levels. The analysis follows the premises of poststructuralist discourse theory and the concepts of dislocation and discursive logics to unpack the intricate relationships between the issues of economic development and environmental change in a region that is at once central to Russia's fossil fuel economy and most vulnerable to the effects of climate change. The results point to the obstacles and opportunities for climate justice discourse in this context.

Tutkielma esittelee blogisaation käsitteen, jonka avulla kuvataan yhtä aikaa journalismin viimeaikaista kehitystä ja tämän kehityksen sijoittumista osaksi laajempaa poliittisen ja yhteiskunnallisen elämän muutosta Venäjällä. Tutkimuksen päätehtävä on tarkastella journalistien ja bloggaajien välisiä suhteita venäläisessä journalismissa noin vuodesta 2001 vuoteen 2013. Ensiksi työ liittyy laajempaan keskusteluun journalismisesta professionalismista ja joukkoviestinnän rooleista moderneissa yhteiskunnissa. Bloggauksen voi nähdä vaihtoehtoisena ja uutena käytäntönä tai jopa käännekohtana journalismin kehityksessä. Bloggaus avaa kiinnostavan kehyksen, jossa voimme tarkastella joukkoviestinnän piirissä meneillään olevia symbolisia kamppailuja ja siellä kehittyviä identiteettirakennelmia. Toiseksi tutkimus tarkastelee journalismin blogisaatiota sana laajempaa yhteiskunnallis-poliittista modernisaatiota ja sen ymmärtämistä. Tässä mielessä Venäjä on erityisen relevantti ja kiinnostava esimerkki. Blogisaation avaaman näkökulman kautta onkin mahdollista paitsi pohtia journalismin muutosta myös arvioida yleisemmin "transitologiaa". Tämä tutkimusnäkökulma jäsentää Venäjän poliittisen ja joukkoviestintäympäristön viimeaikaisen historian muutoksena kohti demokraattisempaa ja modernimpaa yhteiskuntaa. Tutkimuksen ydinaineiston muodostaa yhtäältä kahdeksan LiveJournal-alustalla toimivan bloggaajan työn tarkastelu. Bloggaajien kohdalla on mahdotonta arvioida heidän määrällistä tai sisällöllistä "edustavuuttaan", mutta kaikki valitut esimerkkitapaukset ovat olleet merkittäviä venäläisen journalismin blogisaation prosessissa. Toisaalta käytän hyväkseni myös media-aineistoa. Tämäkään aineisto ei ole suoraviivaisesti edustavaa tai systemaattisesti kattavaa suhteessa venäläiseen mediamaisemaan. Se kattaa kuitenkin monipuolisesti ne poliittiset, taloudelliset ja teknologiset ulottuvuudet, joilla venäläinen media toimii. Mukana on kolmenlaisia tiedotusvälineitä: televisiokanavia jotka tavoittavat laajimman yleisön, erityisille sosiaali/yleisöryhmille suunnattuja sanomalehtiä sekä verkkojulkaisuja jotka on suunnattu joko nuorisolle, keskiluokalle tai älymystölle. Tutkimuksen pääkysymys on operationalisoitu jakamalla se neljään alakysymykseen, joita tarkastelen neljässä luvussa. Luku 4 rakentaa kuvan yhteisestä tilasta, jossa joukkoviestimet ja bloggaajat toimivat. Luvun keskeisiä väitteitä ovat, että median konvergenssi ja "joukkotuotteliaisuuden" (mass produsage) kulttuuri purkaa rajoja joukkoviestinnän ja keskinäisviestinnän väliltä ja että venäläisen perinteisen joukkoviestinnän pysyvyyden takeena on valtion strateginen kontrolli. Verkkomedia puolestaan on vähemmän altis näiden valtion resurssien vaikutukselle. Tämän vuoksi blogisaatio viriää haasteena vallitsevalle valtiollis-kaupalliselle journalismin mallille. Vaikka blogisaation vaikutukset koko mediajärjestelmään ovat rajoitetut, ne nostavat esiin tärkeitä mediaeettisiä kysymyksiä. Työ tuo myös esiin (epäsuoraa) todistusaineistoa siitä, että venäläinen poliittinen järjestelmä pyrkii kaappaamaan, epäpolitisoimaan ja ajoittain häiritsemään blogosfäärin rajoittamatonta toimintaa. Luku 5 tarkastelee journalisti-bloggaaja suhteita symbolisen pääoman ja journalistisen kentän hierarkioiden uusintamisen näkökulmasta. Tässä näkökulmassa valtion poliittinen metapääoma on keskeinen voimavara venäläiselle joukkoviestinnälle, joka on valtion kontrolloimaa ja lojaalia Kremlin politiikalle. Ne bloggaajat ja journalistit, jotka ovat vähemmän tämän kontrollin piirissä ja siten kriittisempiä Kremlin politiikkaa kohtaan, nojaavat toiminnassaan enemmän tiheiden digitaalisten verkostojen ja journalistisen vertaistunnuksen tarjoamaan pääomaan. Luvussa tarkastellaan Aleksei Navalni ja Leonid Parfenovin esimerkkien kautta sitä, millainen potentiaali blogisaatioon vaihtoehtoisten poliittisten keskusten luojana sisältyy. Luku 6 erittelee näkyviin bloggaamisen esiin nostamia diskursiivisia ydinelementtejä ja näiden artikuloinnin – ja uudelleënartikuloinnin logiikkaa. Esiin nostetaan neljä keskeistä kysymystä tai elementtiä, jotka liittyvät journalistiseen autonomiaan, uskottavuuteen, subjektiivisuuteen ja vastuullisuuteen. Analyysi paljastaa, että blogisaation diskursiivista kenttää hallitsee eronteon logiikka, jossa "journalisti" ja "bloggaaja" ja heidän erottamisensa häilyvyys tuottaa kentälle epävarmuutta. Luvun ydinhavainto on, että blogisaatio ei suinkaan luo itselleen uutta journalistista tilaa jakamalla kenttää näihin kahteen identiteettiin, vaan tuottaa aikaisempaa monimutkaisempia rakenteita toimijoiden identifikaatioille. Luku 7 käsittelee blogisaatio-diskurssin muotoutumista ja sen jäsentämään laajempaa yhteiskunnallista haastetta vielä uudella tavalla. Väitteeni on, että blogisaatio diskurssina jäsentyy ja jakautuu noudattaen vanhaa venäläistä filosofista jakolinjaa slavofiilien ja länsimielisten välillä. Nämä kaksi traditiota ruokkivat kahta kilpailevaa diskurssiasemaa. Nämä ovat hegemoninen konservatiivinen ja sen liberaali vastapositio. Hegemonisen diskurssin takeena toimivat Venäjällä konservatiiviset voimat, jotka kontrolloivat valtavirran joukkoviestimiä samaan tapaan kuin slavofiilit aikanaan. Hegemonisen diskurssin valta-asema nojaa ajatukseen vastuullisesta journalismista, joka kritisoi bloggaamista uskottavuuden puutteesta ja joka oikeuttaa media autonomisuuden puutteen uhkaavalla kaaoksella. Hegemoniaa haastava vastadiskurssi puolestaan nojaa länsimaisuuden kuvastoon ja se leimataankin usein "liberaaliksi". Se nojaa yksilöllisen autonomia, vapauden, subjektiivisuuden ja tyylien moninaisuuden kuvastoon. Viime vuosien kaupallistuminen, poliittisen klientelismi ja median itsesensuuri ovat kutakuinkin syrjäyttäneet rippeetkin Venäjän itsenäisestä ja yhteiskunnallisesti orientoituneesta journalismista. Tämän ovat yhä enemmän panneet merkille myös mediatutkijat. Voidaanko siis blogisaation puitteissa puhua uudelleen virinneestä avoimuuden politiikasta, Glasnost 2.0 versiosta? Vai onko osuvampaa nostaa esiin entistä tarmokkaampi poliisin urkinta, seurantatyö ja sensuurin leviäminen digitaalisiin verkostoihin. Ero myöhäisen Neuvostoliiton Glasnostilla ja nykyisen mediakehityksen luoman avoimuuden väillä on se että ennen mainittu oli ylhäältä alas suuntautunut, suunniteltu ja tietoinen kampanja kun taas jälkimmäinen on suurimmaksi osaksi alhaalta ylös suuntautuva spontaani liike. Tämä ero saattaa loppujen lopuksi olla perustavaa laatua. ; Blogization is the term that describes the current state of Russian journalism and considers its broader implications for political and social life. This research argues that convergence and mass "produsage" culture dissolves boundaries between mass and interpersonal communications; that the stability of traditional mass media in Russia is secured by the strategic control and support of the state; that online media are less susceptible to the influence of the state. Accordingly, blogization becomes a challenging factor for the otherwise prevalent journalistic model of statist commercialism. There is also evidence that the Russian political system tries to co-opt, depoliticize, and at times disrupt the uncontrolled advances of the blogosphere. Journalists and bloggers, less controlled by the state and critical of the Kremlin, rely on the dense digital networks of social capital and the journalistic capital of peer-recognition. This is demonstrated by cases of blogger Aleksey Navalny and journalist Leonid Parfenov as examples of blogization's potential to create alternative centers of political capital. The project's core empirical data includes eight examples of mass media and eight Russian bloggers, who are all important actors in the blogization process. The media sub-sample does not claim to be exhaustive or strictly representative of the Russian media landscape. It is however relatively diverse in terms of political, economic and technological contexts. It includes three types of media: television as the medium with the largest audience; newspapers targeted to specific social groups; and online publications popular among younger generations, the middle class and intellectuals. The sub-sample of bloggers includes individuals with large readerships who come from various backgrounds and professional orientations: pro-Kremlin and oppositional bloggers, trained journalists and blogging celebrities. It also covers different genres ranging from investigative and opinionated reporting, to facts, aggregate stories, and daily life reflections. The initial overview of relations between journalism and blogging is based on official reports and media statistics. Qualitative findings are drawn from textual examples of where and how discussions of journalism and blogging appear and evolve over time. These texts cover a time period from March 2003 through to June 2013. While various sets of quantitative data provide contextual background, the qualitative data highlights crucial examples of the development of relations between journalism and blogging in Russia. Blogization is a highly contested term where various meanings are attached to ideas of journalistic autonomy, credibility, subjectivity, and responsibility. Analysis of mass media and blogs reveals that the very use of the words "journalist" and "blogger" serves as catalyst for undecidability. The key finding in this respect is that blogization does not split the "new" journalistic space directly into journalists and bloggers, but this borderline creates the more complex structures of identification. This work also addresses the formation and contestation of the discourse of blogization in Russia. It argues that blogization as a discourse becomes divided along old philosophical traditions of slavophilism and westernism. These two traditions are sources for two competing discourses: hegemonic conservative and liberal counter-hegemonic. Hegemony is secured by the conservative forces who control the mainstream mass media in ways similar to the ideas of slavophiles. Its dominance rests upon an image of responsible journalism that criticizes the credibility of some marginal blogging, and justifies the lack of media autonomy by equating it with chaos. Counter-hegemony is based on the ideas of westernism and often labeled as "liberal." Westernism in blogization relies on the values of individual autonomy, freedom, subjectivity, and the diversity of styles. The past years of commercialization, political clientelism and media self-censorship have all but marginalized what remains of Russia's independent and socially committed journalism. The difference between late Soviet glasnost and glasnost based on new media phenomena (glasnost 2.0) is that the former had been a top-down conscious decision, whereas the latter is mostly a bottom-up spontaneous movement. In the end, this difference is crucial.

This book is a broad and detailed case study of how journalists in more than 20 countries worldwide covered the Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC) Fifth Assessment (AR5) reports on the state of scientific knowledge relevant to climate change. Journalism, it demonstrates, is a key element in the transnational communication infrastructure of climate politics. It examines variations of coverage in different countries and locations all over the world. It looks at how IPCC scientists review the role of media, reflects on how media relate to decision-making structures and cultures, analyzes how key journalists reflect on the challenges of covering climate change, and shows how the message of IPCC was distributed in the global networks of social media