Physiotherapy students construct their professional development gradually in a socio-cultural process between school and working life in the health care sector. The Health Care Professionals Act 559/1994 and National Qualification Framework (NQF) define the legislative basis and education for physiotherapists in Finland. The European Qualification Framework (EQF) defines the learning outcomes in education and they focus on what knowledge, skills and competences the learner has acquired by the end of the learning process, but it does not identify how outcomes are achieved. The aim of this study is to investigate and understand physiotherapy students' stories about their professional development during their whole study time in physiotherapy. A qualitative narrative approach was used in this dissertation, which consists of four separate articles. At present, professional development has four main aspects: previous experience, new learning, work culture and work agency. All those elements are needed in order to move forward in professional development. Three story models were formed from the students' narratives: the story of an autonomous learner, the story of becoming a physiotherapy community member and the story of a critical developer. After students had found a suitable study place for themselves, learning to learn and learning physiotherapy practical work were the meaningful turning points in their narratives. Professional development is based on previous experience where reflection and narrative learning promote learning. In the future, professional development seems to move in the direction where the andragogic principles and whole person is considered more in the learning process. Creativity and multidisciplinary teamwork is needed for developing the work culture. With the previous, an independent active agency is bringing hope for professional development. It is essential to recognize the different elements of professional development. The different stages are equally meaningful and important in the process of development for expertise.
Länsimaisissa demokratioissa äänestäjien yhteiskuntaluokka ja koettu luokka-asema ovat perinteisesti selittäneet heidän puoluevalintojaan. Tätä äänestyspäätöksiä selittävää toimintamallia, eli omaan yhteiskuntaluokkaan liittyvän puolueen äänestämistä, kutsutaan luokkaäänestämiseksi. Luokkaäänestämistä painottavissa teorioissa yhteiskuntaluokkia pidetään merkittävimpänä poliittisena jakolinjana. Länsimaisissa monipuoluejärjestelmissä myös poliittiset puolueet ovat syntyneet tältä pohjalta. Nykyisillekin puoluejärjestelmille merkitykselliseksi poliittiseksi jakolinjaksi yhteiskuntaluokat muodostuivat jo teollisessa vallankumouksessa, joka synnytti vastakkainasettelua työtä tekevän ja omistavan väestönosan välillä. Jakolinja oli niin voimakkaasti kansalaisia erotteleva, että se synnytti nopeasti yhteiskuntaan erilaisia poliittisia järjestöjä etenkin työväestön keskuuteen. Tällä tavoin ammattiliitot, sosiaalidemokraattiset sekä sosialistiset puolueet saivat alkunsa. 1980-luvulle tultaessa yhä useammat tutkimukset osoittivat, että äänestäjien luokka-aseman vaikutus heidän vaalikäyttäytymiseensä oli heikentynyt. Erityisesti tämä trendi liittyi työväenluokkaisiin äänestäjiin. Heidän ammattiasemansa katsottiin menettäneen asteittain merkitystään vaaleissa tekemiin puoluevalintoihinsa. Yhteiskunnan rakennetasolla trendiä on selitetty työntekijäammattien vähenemisellä teollistuneissa demokratioissa. Esimerkiksi Suomessa työntekijäammattien osuus kaikista ammateista on pienentynyt lähes 20 prosenttiyksikköä 1970-luvulta 2010-luvulle tultaessa. Luokkaäänestämisen laskun on esitetty liittyvän puoluekentän pirstoutumiseen, yhteiskunnan uudelleenjärjestäytymiseen ja laajamittaisiin rakenteellisiin muutoksiin länsimaissa. Globalisaatiokehitys, koulutustason nousu, työelämän lisääntynyt epävakaus sekä väestön ikääntyminen ovat yleisimpiä yhteiskunnan rakennetason muutoksia, jotka ovat väistämättä muuttaneet myös poliittista kenttää. Vaikka luokkaäänestäminen on vähentynyt, osa tutkimuksista on suhtautunut havaintoihin sen vähenemisestä varauksellisesti. Varsinkaan Pohjoismaiden vaaleissa työväenluokkaisuuden ei ole katsottu menettäneen samassa suhteessa merkitystään äänestyspäätöksiä selittävänä tekijänä verrattuna muihin länsimaisiin demokratioihin. Lisäksi yhteiskunnan rakenteelliset muutokset sekä niiden seuraukset ja luokkaäänestämisen yleinen väheneminen ovat motivoineet tutkijoita tarkastelemaan äänestäjien luokka-asemia myös subjektiivisesta näkökulmasta. Subjektiivisesta näkökulmasta kiinnostuneet tutkijat ovat tyypillisesti keskittyneet analysoimaan äänestäjien luokka-asemia heidän luokkasamastumisensa kautta. Luokkasamastumisella tarkoitetaan yhteiskuntaluokkaa, johon henkilö kokee itse lähinnä kuuluvansa. Tämä väitöstutkimus tuottaa luokkaäänestämisen näkökulmasta uutta tietoa suomalaisten työväenluokkaisten äänestäjien äänestyskäyttäytymisestä, arvoista ja asenteista sekä heidän puoluevalinnoistaan Suomessa 2000-luvulla. Tarkoitan nyt ja myös jäljempänä 2000-luvulla vuosituhannen vaihteesta alkanutta aikaa. Tutkimus on saanut alkunsa kahdesta 2000-luvun suomalaisia äänestäjiä sekä suomalaista puoluejärjestelmää koskevasta havainnosta. Ensimmäinen havainto koskee luokkasamastumista. Merkittävä osa suomalaisista äänestäjistä kokee 2000-luvulla samastuvansa johonkin yhteiskuntaluokkaan siitä huolimatta, että yhteiskuntaluokkien on esitetty hiipuvan ja menettävän merkitystään. Toinen havainto koskee suomalaista puoluejärjestelmää ja siinä 2000-luvulla tapahtuneita merkittäviä muutoksia. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan mainita vuoden 2011 eduskuntavaalit, joissa iso joukko työväenluokkaisia äänestäjiä siirtyi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) takaa Perussuomalaisten (PS) kannattajiksi. Tämä tutkimus tuo nämä kaksi erillistä havaintoa yhteen tutkimalla työnväenluokan äänestämisen mekanismeja 2000-luvun Suomessa sekä luokkakongruenssin että äänestäjien arvojen ja asenteiden näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, kuinka työnväenluokkaiset äänestäjät äänestävät 2000-luvun Suomessa. Tutkimusongelma nojaa tapaan analysoida äänestäjien luokka-asemia kahdesta näkökulmasta. Se tarkoittaa objektiivisen luokka-aseman, eli ammatin, ja subjektiivisen luokka-aseman, eli luokkasamastumisen, tarkastelemista samanaikaisesti. Näiden kahden luokka-asemaa mittaavan muuttujan yhteyttä nimitetään tässä tutkimuksessa joko luokkakongruenssiksi tai inkongruenssiksi riippuen siitä, ovatko ne toisiaan vastaavat vai eivät. Tutkimus muodostaa kolme erillistä työväenluokkaryhmää. Ryhmistä ensimmäinen on "perinteinen työväenluokka" ( traditional working class ), joka koostuu työntekijäammateissa toimivista, jotka samastuvat työväenluokkaan. Ryhmä "ammatillinen työväenluokka" ( occupational working class ) koostuu työntekijäammateissa toimivista, jotka samastuvat alempaan keskiluokkaan, keskiluokkaan tai ylempään keskiluokkaan. Kolmanteen ryhmään, "ideologiseen työväenluokkaan" ( ideological working class ) kuuluvat ei- työntekijäammateissa toimivat, jotka kuitenkin samastuvat työväenluokkaan. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan näiden kolmen ryhmän arvoja ja asenteita, joiden merkitystä viimeaikainen tutkimus on painottanut puoluevalintojen taustalla. Tutkimusaineistoina käytetään kansallisten eduskuntavaalitutkimusten kyselyaineistoja (FNES) vuosilta 2003–2019. Tutkimuksen analyysi on kolmivaiheinen. Ensimmäinen analyysiluku keskittyy löytämään tekijöitä, jotka selittävät luokkakongruenssia ja inkongruenssia tutkimuksen kolmen työnväenluokkaryhmän keskuudessa. Tulosten mukaan lapsuudenkoti, koulutustaso ja puolison ammatti ovat merkittävimmät tekijät, jotka selittävät sekä luokkakongruenssia että inkongruenssia. Ennen kaikkea työväenluokkainen lapsuudenkoti nousee esiin merkittävimpänä työväenluokkaan samastumista selittävänä tekijänä. Tutkimuksen toinen analyysiluku tarkastelee sitä, missä määrin kolme työväenluokkaryhmää eroavat toisistaan arvoiltaan ja asenteiltaan. Toisin sanoen luku analysoi sitä, missä määrin luokkakongruenssi ja luokkainkongruenssi vaikuttavat arvoihin ja asenteisiin. Tulokset osoittavat, että kolme työväenluokkaryhmää eroavat jossain määrin toisistaan sekä sosioekonomisilta että sosiokulttuurisilta arvoiltaan ja asenteiltaan. Ideologinen työväenluokka ( ideological working class ) erottuu kahdesta muusta ryhmästä vasemmistolaisemmalla sosioekonomisella orientaatiollaan. Lisäksi ammatillinen työväenluokka ( occupational working class ) on sosiokulttuuriselta orientaatioltaan kolmesta työväenluokkaryhmästä konservatiivisin. Kaikki kolme ryhmää ovat selvästi enemmän EU-kriittisiä kuin EU-myönteisiä verrattuna muihin äänestäjiin. Tutkimuksen kolmas analyysiluku tuo yhteen kaksi aiempaa analyysilukua. Se tarkastelee luokkakongruenssin ja luokkainkongruenssin sekä arvojen ja asenteiden vaikutusta työväenluokkaryhmien puoluevalintoihin. Kokoava analyysi soveltaa polkumallia ja tutkii, missä määrin luokkakongruenssi ja luokkainkongruenssi vaikuttavat suoraan työväenluokkaisten äänestäjien puoluevalintoihin, tai missä määrin vaikutus on epäsuora äänestäjien arvojen ja asenteiden kautta. Tulokset osoittavat, että työväenluokkaisten äänestäjien puoluevalinnat ovat moniulotteisia, eikä niitä voi enää 2000-luvulla kuvailla pelkästään perinteisiksi luokka-puolue-siteiksi. Tästä huolimatta SDP ja Vasemmistoliitto ovat yhä 2000-luvulla puolueita, joille työväenluokkaiset äänestäjät antavat ääniään. Nämä työväenluokan ääniä perinteisesti keränneet puolueet ovat saaneet haastajia Perussuomalaisten ohella muistakin puolueista. Työväenluokkaisten äänestäjien puoluevalintoja ohjaavat myös heidän arvonsa ja asenteensa. Perinteisesti työväenluokkaäänestämiseen liitetty vasemmistolainen sosioekonominen orientaatio, on kuitenkin tulosten valossa yhä harvemmin löydettävissä työväenluokan äänestyspäätösten taustalta. Tulosten valossa mihinkään työväenluokkaryhmään kuuluminen yhdistettynä sosioekonomiseen orientaatioon ei lisää todennäköisyyttä äänestää mitään tarkasteltua puoluetta. Arvoista ja asenteista EU-kriittisyys yhdistettynä mihin tahansa työväenluokkaryhmään erottuu selvästi useimmiten puoluevalintoja selittävänä tekijänä. Tämän lisäksi konservatiivisen sosiokulttuurisen orientaation havaitaan lisäävän todennäköisyyttä äänestää Suomen Keskustaa tai Perussuomalaisia ammatillisen työväenluokan ( occupational working class ) keskuudessa. Kyse on sellaisista työväenluokkaisista äänestäjistä, jotka toimivat työntekijäammateissa, mutta samastuvat alempaan keskiluokkaan, keskiluokkaan tai ylempään keskiluokkaan. Kaiken kaikkiaan tulokset osoittavat, että perinteistä työväenluokkaäänestämistä ilmenee yhä edelleen 2000-luvun Suomessa, mutta työväenluokan äänet jakautuvat useamman puolueen kesken. SDP:n ja Perussuomalaisten ohella työväenluokka antaa 2000-luvulla äänensä niin Vihreälle Liitolle, Vasemmistoliitolle kuin Suomen Keskustallekin. Keskeinen löydös on, että Perussuomalaiset onnistuu kilpailemaan kaikkien kolmen tutkimuksessa muodostetun työväenluokkaryhmän äänistä. Täten työväenluokkaryhmien siirtyminen Perussuomalaisten äänestäjiksi ei juurikaan riipu heidän koulutustasostaan, ammatistaan tai luokkasamastumisestaan. Tulokset osoittavat myös, että kesällä 2017 tapahtuneesta sisäisestä kahtiajaostaan huolimatta Perussuomalaiset on puolueena kyennyt jatkamaan tätä trendiä. Vaikka EU- kriittisyys linkittyy myös muiden puolueiden äänestämiseen työväenluokkaisten äänestäjien keskuudessa, Perussuomalaiset on epäilemättä onnistunut kanavoimaan EU-kriittiset äänet taakseen. Äänestäjien luokka-asemien perusteellinen ja moniulotteinen analysointi tarjoaa tärkeää uutta tietoa luokkaäänestämisen malleista ja mekanismeista. Tämän tutkimuksen kontribuutio laaja-alaiseen luokkaäänestämistä käsittelevään tutkimukseen piilee nimenomaan sen soveltamassa kaksiulotteisessa lähestymistavassa työväenluokkaisen aseman määrittelemiseen. Lisäksi tutkimus yhdistää kaksiulotteisen näkökulman arvoihin ja asenteisiin. Tutkimuksen keskeinen argumentti on, että mikäli jokin kolmesta tekijästä – objektiivinen luokka-asema, subjektiivinen luokka-asema tai äänestäjän arvot ja asenteet – jätetään pois tarkastelusta, luokkaäänestämisen keskeiset mekanismit jäävät pimentoon. Tulevaisuuden luokkaäänestämistä tarkastelevien tutkimusten on tärkeää ottaa huomioon nämä kaikki kolme tekijää. ; Traditionally, voters' class positions have determined their party choices in Western democracies. At the same time, social class has been considered being the most significant political cleavage of which political parties have conventionally emerged in the West-European multi-party systems. Class cleavage has emerged from the industrial revolution based on the labour market confrontation between workers and owners. The cleavage has been so divisive and has resulted in the formation of various political organisations especially at the worker-side. Meanwhile, Labour Unions, Social Democratic (SD) parties and socialist parties were formed. Since the late 1980s, numerous studies have claimed that voters' class has become an irrelevant determinant of electoral behaviour. This trend has been related to working-class voters, whose occupational position is regarded becoming gradually a weaker predictor of their voting behaviour than in the past. At the macro level, this weakening trend has been explained by a decline in the relative proportion of the working class. The share of blue-collar employees has decreased significantly in the past few decades in advanced industrialised democracies. For example, in Finland, the share of blue-collar employees has decreased by almost 20 percentage points from the 1970s to the 2010s. The declines in class voting have been linked to the political parties' disintegration, reconfiguration of society, and large-scale societal change in the Western world. Globalisation, the rising level of education, unstable working-life conditions, and the ageing population have been the most common societal explanations for the change in the political sphere. Despite the relative decrease, some previous studies have indicated that the working class is still relevant and has not lost its significance as a determinant of voting behaviour to same extent in the Nordic countries as in other Western democracies in the 21st century. Moreover, the societal change, its consequences, and declining trends in class voting have motivated scholars to consider the subjective approach to voters' class positions. Typically, scholars who have focused on the subjective approach, i.e., class identification, have considered the declining trend in class voting more carefully. This study aims to provide new knowledge on the Finnish working class' voting behaviour, party attachment, and attitudinal orientations from the perspective of class voting in 21 st century Finland. It originates from two observations on the Finnish electorate and party system in the 21 st century. The first observation relates to the continued significance of class identification among the Finnish electorate. Considerable majority of eligible voters identify with a specific social class, despite ongoing debates over the decreasing significance of social classes to voting preferences. The second observation relates to the notable changes, which have occurred in the Finnish party system in the 21 st century. A good example of this is a large share of working-class voters who switched from the SDP to the Finns Party in the 2011 parliamentary election. This study integrates these two separate observations together by studying the mechanisms of working-class voting from the perspective of class (in)congruence and voters' attitudinal orientations. As such, the study discovers how the working-class votes in 21st century Finland. The research problem is built on analysing working-class voting from the perspective of a two-dimensional approach to voters' class positions, i.e., class (in)congruence. The study formulates three groups of working-class voters by considering voters' occupation and class identification. The first group, the traditional working class , consists of blue-collar employees with working-class identification. The second group, the occupational working class, is blue-collar employees who do not have working-class identification, but they identify with the lower-middle, middle, or upper-middle class. The third group, the ideological working-class, consists of those who are not blue-collar employees by their occupation but have working-class identification. In addition, the study considers the working-class voters' attitudinal orientations, the significance the previous research has highlighted with regard to determining voting decisions in the 21 st century. The datasets used for the analyses are the 2003-2019 Finnish National Elections Studies (FNES). The first part of the study's threefold analysis focuses on finding factors that explain class incongruence and congruence among the three working-class groups. The results show that class of the childhood home, the level of education, and spouse's occupation are the most significant factors that explain both class incongruence and congruence. Above all, working-class childhood home is the most significant factor that explains working-class identification. The second analysis examines the extent to which three working-class groups differ from each other based on their attitudinal orientations, i.e., the extent that class (in)congruence affects attitudinal orientations. The results show that the three working-class groups differ from each other by their socioeconomic and sociocultural orientations. The ideological working-class is more leftist based on their socioeconomic orientation than the traditional or the occupational working class. In addition, the results show that the occupational working class has a more conservative sociocultural orientation than the traditional and ideological working class. From the outcome of the results, all three working-class groups have more opposing attitudes towards the EU than other voters. The third analysis combines the previous analyses and examines the extent that party choices among the Finnish working-class voters are influenced by the class (in)congruence and the voters' attitudinal orientations. Moreover, the last analysis aims to discover the extent the class (in)congruence affects directly working-class voters' party choice or indirectly via the working-class voters' attitudinal orientations. The findings indicate that the working-class' voting patterns are multidimensional and cannot be defined as simple class-party ties in 21 st century Finland. The traditional left-wing parties, the SDP, and the Left Alliance, are still parties, to which working-class voters give their votes in general. This study shows that the party choices of the Finnish working class is determined by their attitudinal orientations. In spite of this, the leftist socioeconomic orientation, which is traditionally linked to working-class voting, is increasingly less common determinant of party choice among the Finnish working class. The results show that belonging to a particular working-class group and having a particular socioeconomic orientation do not increase the likelihood of voting any of the six parties under study. Instead, there can be distinguished an indirect effect on party choice, which goes via opposing attitudes towards the EU among each working class group. In addition, belonging to the occupational working class has an indirect effect on voting both for the Centre Party and the Finns Party via conservative sociocultural orientation. Overall, the results indicate that traditional working class voting still occurs in 21 st century Finland, but the votes of the working class tend to be shared between several parties. Along with the SDP and the Finns Party, Finnish working-class voters give their votes to the Green League, the Left Alliance, and the Centre Party. One important finding is that the Finns Party is, however, able to compete for the votes of the working class among each of the three working-class groups. The party can gather support from all working-class groups despite their class identification, occupation, or level of education. The findings also show that despite the split of the Finns Party in June 2017, the split fails to reduce the party's popularity among the working-class voters. Moreover, the EU criticism has moved working-class voters closer to the Finns Party. While the opposing views about the EU have been linked to voting for the other parties as well, the Finns Party has undoubtedly managed to channel particularly these types of votes among the working-class voters. The findings show that working-class voting still occurs in 21 st century Finland revealing that when a comprehensive approach is applied to the voters' class positions, important knowledge on the patterns and mechanisms of class voting is provided. The study contributes to the vast literature on class voting by applying a two-dimensional approach to voters' class positions and combining it with the voters' attitudinal orientations. If one of the three factors—objective class-position, subjective class-position, and attitudinal orientations—is not examined, then the essential mechanisms of class voting remain undiscovered. Future class-voting studies should consider all subjective class indicators, the voter's occupation, and voters' attitudinal orientations.
Kansalaisosallistuminen YVA-menettelyssä Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) yksi keskeinen tavoite on lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumista ympäristövaikutuksiltaan merkittävissä hankkeissa. YVA-menettelyllä pyritään tuomaan kansalaisten näkemykset, huolet ja toiveet mukaan suunnitteluun ja päätöksentekoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. YVA edustaa väitöstutkimuksessa modernia vuorovaikutteista ympäristöpolitiikan ohjauskeinoa ja osallistumisen välinettä. Väitöstyön ensimmäisenä tutkimustehtävänä oli luoda YVAan osallistumisen analyysille teoreettinen viitekehys: millaista demokratia- ja suunnitteluideaa YVA voi edustaa ja millainen politiikkaverkosto YVA on kansalaisosallistumisen kannalta. Toisena tutkimustehtävänä analysoitiin YVAan osallistumisen historiallista kehittymistä ja muutoksia Suomessa. Kolmantena tutkimustehtävänä tarkasteltiin osallistumisen käytännön toteutusta sekä arvioitiin osallistumisen vaikuttavuutta. Lisäksi analysoitiin vaikuttavuuden mahdollisia esteitä, miten läpinäkyviä ja avoimia YVA-menettelyt ovat ja miten hyväksyttävänä osallistumisvälineenä YVAa pidetään. Osallistumisen kannalta olennainen seikka on YVAn institutionaalisuus: se on julkishallinnon luoma väline, jonka lisäksi toimenharjoittajalla on keskeinen YVA-menettelyn käytännön toteuttajan rooli. Tämä luo osallistumisen kannalta rakenteita, joissa korostuu toimijoiden väliset epäsymmetriset valta-asemat. YVA-menettelystä tulee helposti kaikille osapuolille vallan käytön ja politiikan tekemisen väline ja niin osallistumisen järjestämistä kuin itse osallistumista ohjaavat toimijoiden poliittiset intressit ja tavoitteet. YVA on parhaimmillaan eri osapuolten välinen avoin keskusteluareena, joka lisää suunnittelun ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä, mutta YVA on myös poliittisen kamppailun areena. Suomen YVA-lainsäädännössä osallistumisella on aina ollut tärkeä rooli. Suomalaisessa YVA-järjestelmässä on korostettu kansalaisten osallistumismahdollisuuksia. Ajan saatossa myös kriittisyys laajaa osallistumisoikeutta ja useita osallistumismahdollisuuksia kohtaan on lieventynyt. Haaste on kuitenkin siinä, että osallistumisen toteutus määritellään laissa väljästi, eikä lainsäädäntö takaa laadukasta osallistumista tai varsinkaan sen vaikuttavuutta. Toinen havaittu haaste on YVAn ja osallistumisen suhde päätöksentekoon. YVAn ulkopuoliset päätöksentekojärjestelmät ja edustuksellisen vallankäytön rakenteet eivät ole muuttuneet, ja siksi YVAn vaikuttavuus voi jäädä vähäiseksi. Vaikka YVA edustaisikin osallistuvaa demokratiaa ja toteuttaisi vuorovaikutteista ja moniäänistä suunnittelua, voi osallistumisen merkitys vesittyä ja kansalaisten osallistumisaktiivisuus hiipua. Ilmiöön liittyy myös tarpeetonta kriittisyyttä. Osallistumisen vaikuttavuus ei ole kertaluonteista, vaan se on usein välillistä ja ajoittuu prosessin eri vaiheisiin. Osallistumisen merkitystä ja vaikutuksia ei aina tunnisteta. YVAsta ei ole muodostunut Suomessa laajojen joukkojen osallistumisvälinettä. Ennemminkin YVAan osallistuvat tyypillisesti harvat kansalaisaktiivit, jotka hyödyntävät YVAn lisäksi lukuisia muitakin osallistumisen ja vaikuttamisen keinoja. Osallistujien määrän sijaan huomio tulee kuitenkin kiinnittää sisältöön ja suunnittelun moniäänisyyteen. Olennainen kysymys on se, millaisen roolin kansalaiset ja maallikkoasiantuntijuus voivat saada perinteisesti asiantuntijavetoisessa suunnittelukulttuurissa. ; Public participation in environmental impact assessment Environmental impact assessment (EIA) is a policy instrument based in law and used to prevent harmful environmental impacts, increase public information access, and improve public participation opportunities. EIA is an open process for discussion and participation of different actors: it increases the transparency and broadens the information base of environmental policy planning and decision making. One aim of EIA is to incorporate citizens views and opinions, concerns and desires into planning at an early stage. EIA is a process of identifying and evaluating potential impacts from proposed activities. It is also an interactive and communicative policy instrument and should facilitate direct participation. EIA is an example in the development process of direct participation in Finland during 1990 s. In this study EIA is approached as a participation instrument. Public participation is the perspective from which the EIA-process is analysed. The aim of the research is to examine participation in EIA both a theoretical and empirical way, and to interpret and explain the operation logic and efficacy of participation. There are three main research tasks in the study. The first task is to create a theoretical framework for analysis of public participation in EIA. For this purpose, the theoretical and methodological triangulation is made in the study. There are four main parts in the triangulation. Firstly, the elements of participative and deliberative democracy and communicative planning theories are combined. This theoretical discussion shows what kind of democracy and planning EIA can represents. Secondly, network analysis and evaluation are integrated in the methodological triangulation. The concepts of policy networks and intervention theory are used in theoretical and methodological manner. The outcomes of theoretical and methodological triangulation are criteria of deliberative EIA and four policy network models of EIA as an instrument of public participation: 1) EIA as a negotiation process; 2) EIA as a technical process of information collection, 3) EIA as an information instrument; and 4) EIA as tool for controlling of participation. While the theoretical part of the thesis has its own analytical objectives, these policy network models are utilized with evaluation criteria in the empirical part of the study. The second research task is to analyse the historical development of participation in Finnish EIA legislation. The focus of this part is on the long lasting political process and arguments behind the enacting of Finnish EIA Act in 1980 s and 1990 s. The most important amendments of EIA legislation and the international and national reasons behind them are also considered. According to results of this part of thesis, the role of participation has been central to the Finnish EIA system. Even if the EIA Act was implemented in Finland relatively late in 1994, the legislative foundation for public participation has always been strong. Though the implementation of participation is defined in a flexible way, Finnish EIA legislation supports public participation and in principle creates possibilities for deliberative democracy. The third research task is to evaluate public participation in two case studies. This part includes following questions: 1) what kind of objectives do different actors seek from participation; 2) how does participation impact EIA and what are the obstacles of effective participation; and 3) how transparent and acceptable is the EIA process? The two cases used, the EIA of a road project and the final disposal of nuclear waste, show how much the aims, the implementation and the effectiveness of public participation can not only vary between different projects, but also during the planning process in one certain project. Notably, in the nuclear waste case, the nature of top-down instrument of EIA was clearly observed, while the developer of the project assumed a dominant role. The three elements of policy network (actors, arenas and agenda) were defined by the developer. Even if participation was carried out with great visibility, professional implementation and sufficient resources, the impact of public participation and lay people expertise was not so essential, while the economic and political interests of the project and the role of experts were in central role. In this case study EIA represents the policy network model of controlling of participation: the role of governance was more important than deliberative participation. In the road case the planning situation was more open. There did not seem to be the same need to define and control participation and the agenda of the EIA. The contribution of citizens was used in planning in a more effective manner. The EIA assumed a more traditional role as an information distribution tool, and as a place for open discussion and effective participation. The case studies suggest that the legislative base can not alone guarantee the effectiveness of public participation. Most important factor is the attitude of main actors. Each EIA process is unique and general theories of participation in EIA are difficult to create. In practice, the EIA is more or less an institutional process of power division between different actors, and the developer has the central role. EIA is an open arena that allows political disagreements to form and emerge into the open. However, EIA can also be used to promote political interests. EIA and participation can be harnessed by the proponent, but EIA can also feed the so called NIMBY (Not In My Back Yard) phenomenon. It is also possible, that policy instruments like EIA create a new elite active lay experts. Theoretical ideas of deliberative democracy or communicative planning are challenging to implement in practice. At the same time it is important to estimate the criteria and expectations concerning participation. One can see, that EIA has lot of deliberative potential, but the main challenges are in the relationship between EIA and decision making, and in the structures of political power and decision making outside of EIA.
Tutkimuskohteena Emmanuel Macron on mielenkiintoinen ja jopa historiallinen hahmo. Macron oli valituksi tullessaan Ranskan nuorin johtaja Napoleon Bonaparten jälkeen. Macron oli niin ikään kokematon ja lähes tuntematon poliitikko, joka oli asettunut ensimmäistä kertaa ehdolle ylipäätänsä missään vaaleissa ja joka valittiin ensimmäisenä kansanliikkeen ehdokkaana Ranskan viidennen tasavallan kahdeksanneksi presidentiksi. Macronin vaalivoittojen jälkeen Ranskan vanhat mahtipuolueet tasavaltalaiset ja sosialistit olivat menettäneet täydellisesti asemansa maan tosiasiallisina hallitsijoina. Lyhyesti sanottuna: Macron toteutti täydellisen demokraattisen vallankaappauksen, jollaista kukaan ei ollut kyennyt ennakoimaan vielä vuotta aikaisemmin. Tässä lyhyesti faktat, jotka innoittivat minua tekemään väitöstutkimuksen Macronista liittyen nimenomaan hänen politiikkaansa ja poliittiseen ajatteluunsa. Varsinaisesta vaalitutkimuksesta ei siis ole kysymys, koska minua kiinnosti päästä kiinni eniten Macronin politiikan ja arvomaailman ydinkysymyksiin. Väitöskirjani nimen otsikko Ideologioiden tuolla puolen? perustui useisiin ristiriitaisiin näkemyksiin, jotka olivat ympäröivät presidenttiä koko hänen verraten lyhyen poliittisen uransa ajan. Äärivasemmisto ja äärioikeisto näkivät Macronin ehdokkaana ja poliitikkona, joka edusti uusliberalismia ja hallitsematonta globalisaatiota, jossa suuryritysten ja EU:n edut olivat etusijalla Ranskan kansallisten etujen sijaan. Macronia on myös kuvailtu populismiin taipuvaiseksi ideologialtaan ohueksi poliitikoksi, jonka kritiikki vanhojen poliittisten puolueiden ja poliitikkojen edustamaa elitismiä kohtaan ei ollut uskottavaa. Maltillinen oikeisto puolestaan kommentoi Macronia vuoden 2017 vaalien aikana presidentti Francois Hollanden epäonnistuneen hallinnon jatkeena ja edustajana. Keltaliiviliikkeen mielenosoituksissa Macronia syytettiin myös rikkaiden presidentiksi, joka oli unohtanut tavallisten ranskalaisten arkipäivän ongelmat tarjoten avokätisiä verohelpotuksia jo ennestään varakkaille kansalaisille ja yrityksille. Koska ristiriitoja oli huomattavan paljon jo pelkästään Macronin vastustajien suunnalta, oli aiheellista pohtia voiko Emmanuel Macronia arvioida perinteisellä oikeisto–vasemmisto ulottuvuudella vai pitäisikö häntä sen sijaan lähestyä kokonaan uudella tavalla? Tämä on toinen syy, miksi nimesin tutkimukseni ensimmäisiksi sanoiksi jo mainitun Ideologioiden tuolla puolen. Edellä mainittujen väitteiden ja näkemysten perusteella lähtökohtani oli pohtia Macronin politiikkaa ja ajattelua perinteisen ja dogmaattisen tavan sijaan tavalla, joka edustaisi myös Macronin henkilökohtaisia näkemyksiä ja lausuntoja ideologioiden ja politiikan suhteesta. Tässä kohtaa löysin Macronin ajattelussa yhtymäkohdan politiikan teoreetikon Michael Freedenin ajatteluun ideologioista, liberalismista ja niiden merkityksestä nykyisessä maailmassa ja politiikassa. Edellä mainittuihin seikkoihin perustuen, oli luonnollista, että lähestyisin Macronin politiikkaa pääosin retorisen analyysin avulla. Retorinen analyysi oli luonnollinen valinta myös sen vuoksi, koska suurin osa tutkimusaineistosta oli Macronin kampanjan aikana ja valituksi tulemisen jälkeen pitämiä puheita ja muita julkisia kannanottoja. Toinen tärkeä syy menetelmäni takana oli luonnollisesti itse ranskalainen poliittinen kulttuuri ja historia. Ranskassa politiikassa on aina korostunut poliitikon ja varsinkin presidentin kyky esiintyä ja käyttää erilaisia retorisia keinoja vakuuttaessaan kansalaiset vaalien aikana, mutta myös vaalien jälkeen. Edellä mainitut taidot ovat olleet myös poliittisen menestyksen ja uskottavuuden perusedellytys. Tutkimuksen kaksi tärkeintä teoriaa ovat saksalaisen politiikantutkijan ja sosiologin Ulrich Beckin luoma riskiyhteiskunta, jota seuraa Anthony Giddensin luoma kolmannen tien poliittinen teoria. Beckin globaali näkemys oli, että vanhat perinteiset instituutiot (kirkko, poliittiset puolueet, perhe, ammatit) ja niiden asema ovat rapautuneet, mikä on lisännyt epävarmuutta esimerkiksi työmarkkinoille ja kansalaisten henkilökohtaiseen elämään liittyen. Beckin teorian mukaan vakituisten työpaikkojen määrä vähentyy edelleen ja erilaiset määräaikaiset ja epätyypilliset työsuhteet yleistyvät tulevaisuudessa entistä enemmän ja vastuu menestymisestä tai menestymättömyydestä on aina selätetty kuitenkin aina yksilölle itselleen. Toinen tärkeä ilmiö liittyy globalisaation ja riskiyhteiskunnan väliseen suhteeseen, jossa päätökset mm. paikallisten työpaikkojen säilymisestä voidaan tehdä tuhansien kilometrien päässä itse tarkasteltavasta maasta. Riski-yhteiskunnan myötä globaaliksi ilmiöksi on tullut myös edelleen kasvanut riski ajautua työttömyyteen, ja tämä koskee myös useita akateemisia ammatteja. Kolmannen tien politiikan teoria oli luonnollinen valinta tutkimukselleni, koska Macronin poliittinen ajattelu perustui kolmeen kolmannen tien keskeiseen pilariin, joissa työ, yrittäjyys ja henkilökohtainen vastuu olivat politiikan lähtökohtia yhdessä markkina myönteisen ajattelun kanssa. Macron siis haastoi myös perinteisen ranskalaisen etatistisen eli valtiovetoisen talousajattelun, jossa pro-business-ajattelu hallitsi taloutta ja talousympäristöä ja jossa usein valtio-omisteiset yritykset olivat nauttineet usein valtion avokätisestä tuesta ja asemasta suhteessa pienempiin toimijoihin. Macronin mukaan säännöt tulisi olla kaikille samat ja tämä koski myös digitaalisia jättiläisiä (Google, Amazon, Facebook, Apple), joiden verovälttelyyn presidentti Macron on halunnut puuttua kovalla kädellä. Edellä mainittujen yksityiskohtien perusteella Macronin politiikka lähestyi Britannian entisen pääministerin Tony Blairin (1997–2007) politiikkaa, jossa kolmannen tien politiikan teoria muodosti keskeisen New Labourin ja Blairin poliittisen ja ideologisen sisällön. Macron halusi myös puuttua ranskalaisen yhteiskunnan ruohonjuuritason epäkohtiin, jotka ovat aiheuttaneet paljon negatiivisia seurauksia viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Viimeksi mainittuun kuuluu pitkäaikaistyöttömyys, köyhyys ja yhteiskunnallinen syrjäytyminen. Tarkemmin sanottuna ruohonjuuritason ongelmiin puuttuminen tarkoitti sitä, että Ranskan hallitus ja Macronin hallinto olivat valmiita tekemään suuria investointeja peruskoulutukseen ja alueille, jotka olivat kärsineet eniten mm. heikosta opetuksesta ja tuetun opetuksen vähyydestä. Tasavallan presidentti kyseenalaisti myös Ranskan korkeakoulujen nykytilan ja tulokset. Macron oli huolissaan opintojensa keskeyttäneistä opiskelijoista ja hän näki myös, että Ranskassa oli vanhoja elitistisiä instituutioita, kuten ENA (National School of Administration), jotka eivät palvelleet maan etua tulevaisuudessa. Macronin ajattelussa oli myös useita yhtymäkohtia Ranskan myöhäiseen valistukseen ja erityisesti filosofien ja poliitikkojen Francois Guizot'n ja Benjamin Constantin ajatuksiin, joihin Macronin ajattelua peilasin. Macronin, Guizot'n ja Constantin ajatukset koskivat erityisesti työn, koulutuksen ja ammatin roolia yhteiskunnallisen edistyksen takaajana. Myös poliitikkojen rooli eräänlaisena roolimallina kansalaisten edessä yhdisti niin Macronia, kuin Constantia ja Guizot'a toisiinsa. Macron nosti esiin kampanjansa aikana useasti Ranskan poliittisen järjestelmän ongelmat, jossa poliitikot käyttivät hyväkseen järjestelmän porsaanreikiä ajaessaan omia ja intressipiiriensä etuja. Viime vuosituhannen ajattelijoista nostan esiin Ranskan liberaalien kärkinimen Raymond Aronin ja Macronin mentorin Paul Ricœurin. Aronia, Ricœuria ja Macronia yhdisti kiinnostavalla tavalla kriittisyys ideologiota kohtaan ja totuuden ensisijaisuus politiikan keskeisenä hyveenä. ; As an object of research Emmanuel Macron makes an interesting, and even a historic figure. The youngest leader of France since Napoleon Bonaparte, he was an inexperienced and almost unknown politician, when elected as the President of the Republic from neither of the two traditional parties. Emmanuel Macron was a political actor and a candidate of a new unknown political movement, which he founded alone only about a year before the Presidential elections. The name of my dissertation Beyond Ideologies? Risk Society in Emmanuel Macron's Reformist Politics is based on the several contradictory views that have surrounded Macron since the very beginning of Macron's career. The far left and the far right saw Macron as a candidate and politician who represented neoliberalism, and uncontrolled globalisation, in which the interests of big business and interests of the EU had priority instead of the French national interests. Macron has also been described as a politician with a thin ideology prone to populism, whose critique of the elitism represented by the old political parties and politicians was not credible. The moderate right, in turn, commented on Macron during the 2017 election as an extension and representative of President François Hollande's administration. During protests of the Yellow Vest movement, Macron was also accused of being the President of the rich, who had forgotten the everyday problems of ordinary French people and offered generous tax reliefs to the already wealthy citizens and companies. These were the main reasons behind my motivation to study Macron. Given all this controversy it was relevant to ask: is it even possible to evaluate Macron in terms of classical French ideologies or should his politics be approached in a whole new way? That is the second reason why I have named my research first: Beyond Ideologies. Starting point was to reflect on Macron's politics and thinking without resorting to the traditional and dogmatic approaches, in a way which would also represent his personal views and his statements about the relationship between ideologies and politics. Related to the previous it was relevant that I would approach Macron's politics using mainly rhetorical analysis as most of the research material consisted of the speeches and other public declarations Macron made during his campaign, and after he entered into the office in May 2017. The second important reason behind my method was of course the French political culture itself that has always emphasised the politician's ability to use various rhetorical skills and speak well in public debate. The skills have formed a precondition to one's political success and credibility. Two of the most important theories of the research are the risk society created by the German scholar Ulrich Beck and the third way political theory created by Anthony Giddens. Beck's global view was that the fragmentation and lower status of the old institutions (church political parties, family professions) have increased insecurity in the job market and in citizens' lives as the share of permanent jobs has decreased. At the same time the risk of unemployment has increased, and this concerns even academic professions. Third way theory was a natural choice as Macron was for example keen on using public money and investments on basic education and various internships programmes. Education policies were directed especially at suburban areas where the societal challenges were the most difficult. Macron's politics resembled the former Prime Minister of UK Tony Blair's politics where the third way politics was a leading political doctrine. Macron was also keen to intervene into various grass root grievances of French society which have caused a lot of negative consequences during the last three decades such as long term unemployment, poverty and social exclusion. In addition to the French government and Macron's administration making huge investments in basic education. The President of the Republic also questioned the current status and the current results of French higher education. Macron was concerned of the dropout figures and saw also that there existed old elitist institutions, such as ENA (National School of Administration) that did not serve country's interest. As my research continued it became clear quite soon that Macron's values and the goals he presented for France differed from his predecessors, and there were elements France had not actually faced during the political history of the Fifth Republic. Macron's political thinking was based on three pillars where work, entrepreneurship, and personal responsibility were the starting points together with pro-market thinking. Macron challenged also the traditional French statism thinking where the role of state dominated economic activity. One of the negative features was distorted competition with state-owned companies that had governmental support behind them. Specifically, this meant that these companies were able to receive cheap loans and other financial support guaranteed by the government. Macron wanted to create the same rules policy for all in domestic markets and this applied also to the European level. According to Macron GAFA (Google, Amazon, Facebook, Apple) companies' tax evasion should be finished. Finally, I included several confluences from the late French Enlightenment where ideas of the philosophers François Guizot and Benjamin Constant ideas influence Macron's thinking. These ideas concerned especially the role of work, education and politicians role models in front of the citizens. A precondition to the fair and civilised society was openness and accountability. One of the typical problems in France has been how the politicians and political parties have used various loopholes in the political system as they have financed their campaigns.
