Suchergebnisse

Contents Editorial, Paul-Erik Korvela, 5 Johan Strang, The rhetoric of analytic philosophy. The making of the analytic hegemony in Swedish 20th century philosophy, 11 Esther Abin, Political Realism, Contingency and Philosophy, 39 Annabel Herzog, Representing Political Subjectivity: Cameron's Avatar and McCarthy's The Road, 61 Benoît Godin, The Politics of Innovation:The Controversy on Republicanism in Seventeenth Century England, 77 Mika Ojakangas, Thomas Hobbes and Jean-Jacques Rousseau on Liberty and Slavery of Conscience in the Context of Christian Political Theology, 106 Henk te Velde, Parliamentary Obstruction and the "Crisis" of European Parliamentary Politics around 1900, 125 REVIEW ARTICLES Peter Stone, A Renaissance for Random Selection?, 148 Olivia Guaraldo, Totalitarianism and the Social Sciences: Revisiting a "Forgotten Debate" , 160 Suvi Soininen, Conversations with Michael Oakeshott – An Interlude to Oakeshott Scholarship A Companion to Michael Oakeshott, 172 REVIEWS Helge Jordheim, Reinhart Koselleck: Vom Sinn und Unsinn der Geschichte 2010, 188 Moya Lloyd, Sara Ahmed, The Promise of Happiness, Durham, Duke University Press, 2009, 200 Emilia Palonen, Michael J. Shapiro: The Time of the City: Politics, Philosophy and Genre, Routledge 2010, 208 Kari Palonen, The Life and Work of Reinhart Koselleck (Niklas Olsen, History in the Plural. An Introduction to the Work of Reinhart Koselleck. New York: Berghahn Press 2012, 338 p.), 215 Tuula Vaarakallio, Ilie, Cornelia (ed.), European Parliaments under Scrutiny. Discourse strategies and interaction practices, 222 Affiliations, 230

Institutional entrepreneurship research has described and conceptualized dramatic cases of successful institutional change. We know less about whether it can help people trying to change institutions, for example, struggling to change the energy system. Do concepts from the institutional entrepreneurship literature offer sustainable energy practitioners insights on the political aspects of their work? And vice-versa: do practitioners have useful insights on the potential and limits of agency in institutional change? The present study contributes to these questions through collaborative inquiry together with government-affiliated organizations with a mission to promote sustainable energy. The results suggest that concepts from the institutional entrepreneurship literature do serve to make practitioners' implicit competencies explicit and hence a legitimate subject for organizational development and joint learning about the political aspects of energy systems change. We conclude that institutional entrepreneurship appears to require a form of organizing that combines environmental scanning, grand strategy and everyday tactical moves on the ground. ; Peer reviewed

Artikkelissa tarkastellaan Niklas Luhmannin tutkimusta Ekologinen kommunikaatio näkökulmana ilmastoviestintään. Ilmastoviestinnän tutkimuksen valtavirtaa määrittelee ratkaisukeskeisyys sekä yhteiskuntaa ja viestintää muusta kuin ilmastonmuutoksen hillitsemisen näkökulmasta tarkastelevan tai teoretisoivan tutkimuksen vähäisyys. Tutkimuksen virittyneisyys ilmastonmuutoksen hillitsemiseen on ymmärrettävää mutta viestinnän tutkimuksen näkökulmasta myös ongelmallista. Ratkaisukeskeisessä ilmastoviestinnän tutkimuksessa viestintä pelkistyy ilmastonmuutoksen hillitsemisen välineeksi. Yhteiskunnalle ominainen toimintalogiikka katoaa näkyvistä tutkimuksen keskittyessä viestinnän merkitykseen ilmastomyönteisten kulutusvalintojen, äänestyspäätösten ja asennemuutosten mahdollistajana. Modernin yhteiskunnan ekologista kommunikaatiokyvyttömyyttä yhteiskuntateoreettisesti perustellen korostava Ekologinen kommunikaatio tekee näkyväksi ilmastoviestinnän tutkimusta hallitsevia oletuksia viestinnästä, yhteiskunnasta ja muutoksen mahdollisuuksista. Ekologisen kommunikaation näkökulmasta tiedon, huolen, toiminnan, politiikan ja yhteiskunnallisen muutoksen väliset katkokset eivät ole viestinnän keinoin ylitettäviä esteitä vaan modernille yhteiskunnalle ominaisia piirteitä.

Sata kuntaa riittää , Puolet pois! ja Lopulta kuntia voi olla vain 30. Tutkimuksen aiheena on 1990-luvun alusta 2000-luvun puoliväliin käyty kuntarakennetta koskeva julkinen keskustelu. Keskustelua näkökohtineen, vaatimuksineen ja osapuolineen tarkastellaan totuuden politiikan kautta. Kiinnostuksen kohteena on se, miten tuotetaan ne totuudet, joilla perustellaan kuntarakenteeseen kohdistuvia vaatimuksia. Tutkimuksen aineisto muodostuu kuntaliitoksia käsittelevistä sanomalehtikirjoituksista. Tutkimuksen perusteella kuntarakennekeskustelun solmukohdassa käydään kamppailua tehtävien, voimavarojen ja kuntarakenteiden keskinäisestä suhteesta. Kunnille osoitettujen tehtävien ja voimavarojen merkitys on kansantaloudellisesti ja jakopoliittisesti keskeinen. Voimavaroissa tai tehtävissä tunnistettu muutos käynnistää tarpeen sopeuttaa kahta muuta elementtiä. Muutosvaatimukset ovat kytkeytyneet myös poliittisen vallanjaon jännitteisiin eli puolueiden valtapoliittisiin asemiin kuntakentässä. Kamppailu oikeista tulkinnoista, määritelmistä ja näkökulmista eli totuudesta ilmenee puhe- ja ajattelutavoissa eli diskursseissa. Kuntarakennekeskustelua hallitsee puhetapa, joka on nimetty valtadiskurssiksi. Sen keskeisenä päämääränä on kuntarakenteen uudistaminen suurempien kuntien muodostamiseksi. Kysymys on kuntien toimintaedellytysten ja voimavarojen vahvistamisesta. Keskeiseksi muodostuu kuntien toimintaympäristön muutos. Valtadiskurssissa kuntarakenteen uudistaminen asetetaan rahoituksen tai tehtävien uudelleenmäärittelyn edelle. Kun kuntien tehtävissä tai voimavaroissa tapahtuu muutoksia, rakenteiden tulee sopeutua näihin muutoksiin. Kuntarakenne näyttäytyy hallittavana , sen piirteitä voidaan mitata, arvioida ja muuttaa. Vastadiskurssiksi nimetty diskurssi syntyy reaktiona vaatimukselle kuntarakenteen muutoksesta. Vastadiskurssin lähtökohdista käsin pyrkimys kuntarakenteen muutokseen ei ole perusteltu. Kunnat nähdään historialtaan ja identiteetiltään ainutkertaisina itsehallinnollisina yhteisöinä, joilla on alueellinen itsemääräämisoikeus. Kunnan kehittämistä ja palveluja koskeva päätöksenteko halutaan säilyttää mahdollisimman lähellä kuntalaisia. Kuntaliitosten nähdään johtavan kehittämistoimenpiteiden ja palveluiden keskittymiseen eli hyvinvointivaltion paikalliseen alasajoon. Toimintaympäristön muutos edellyttää sopeutumista, mutta kuntaliitosten sijaan ratkaisuksi esitetään kuntien voimavarojen lisäämistä, tehtävien vähentämistä, kuntien yhteistyön lisäämistä ja muita palvelutuotannon tehostamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Nykyiset kunnat ovat muodostuneet useiden vuosisatojen aikana monien vaiheiden kautta. Kuntia on yhdistetty ja niitä on jaettu. Muutoksia on perusteltu eri aikoina ajankohtaisilla kuntien tehtäviin ja taloudellisiin voimavaroihin kohdistuvilla haasteilla. 1990-luvun alussa kuntarakenteen muutostarve kytkettiin byrokratiaan ja lamaa seuranneeseen kunnallistalouden kriisiin. Vaatimus palvelujen tehokkuudesta ja byrokratisoituneen hallinnon virtaviivaistamisesta muodostui hyvin keskeiseksi. 1990-luvulta 2000-luvulle tultaessa alkoi korostua seutuistuminen, kuntien keskinäinen riippuvuus ja yhteistyö elinkeinojen kehittämisessä sekä palvelujen turvaamisessa. Samalla omaksuttiin kaksi erilaista sopeutumisstrategiaa eli pyrkimys edistää sekä kuntaliitoksia että seutuyhteistyötä. Kaksikärkinen strategia edusti kompromissia tilanteessa, jossa kunnat eivät olleet halukkaita liitoksiin. 2000-luvun puoliväliin tultaessa kuntarakennekeskustelussa tapahtui kuitenkin diskursiivinen muutos. Kuntarakenteen muutosta vaadittiin entistä voimakkaammin nimenomaan palvelujen turvaamiseksi. Kuntien taloudellisen aseman eriytyminen kiihtyi muuttoliikkeestä ja kuntien rahoitusperusteiden muutosten seurauksena. Uhkana olivat myös väestön ikääntymisestä ja palveluvaatimusten muutoksista johtuva palvelukustannusten kohoaminen. Kunnat näyttivät jakautuvan menestyviin ja menettäviin. Monien kuntien edellytykset palvelujen järjestämiseen olivat merkittävästi heikentyneet. Kuntien taloudellinen vastuullistaminen ja vaatimus elinvoimaisuudesta korostuivat. Julkisen talouden sopeuttamistarpeen ja kuntien palvelukustannusten kasvun myötä tehokkuuden rinnalle nousi vaatimus tuottavuuden kohottamisesta. Toimintaympäristön muutoksiin varautumisen katsottiin edellyttävän myös elinvoimaisuutta. Aiempina vuosikymmeninä valtion rahoitusta ohjattiin voimakkaasti infrastruktuurin ja palveluverkon ylläpitämiseen syrjäseudulla ja heikosti toimeentulevissa kunnissa. Tapahtuneessa muutoksessa on kysymys siitä, että yksi totuuden politiikka korvautuu toisella. Kuntien odotetaan kantavan vastuunsa elinkelpoisuudestaan ja yhdistyvän väestö- ja elinkeinopohjaltaan ja sitä kautta entistä vahvemmiksi kokonaisuuksiksi. 2000-luvun edetessä kuntaliitoshankkeita on käynnistynyt kiihtyvällä tahdilla ja yhä useammissa niistä kunnat yhdistyvät. Kuntayhteisön historia, identiteetti ja ainutkertaisuus väistävät, kun yhdistyminen muodostuu yhden tai useamman kunnan taloudellisen aseman tai toiminnallisten edellytysten kannalta välttämättömäksi. Keskusteltaessa kuntarakenteesta keskustellaan samalla kuntien itsehallinnosta. Voimakas vaatimus kuntien elinvoimaisuudesta ja elinkelpoisuudesta merkitseekin itsehallintokäsityksen muuttumista. ; The topic of this study is the public discussion on desired local authority size and the need for municipal mergers. The study is based on the French philosopher Michel Foucault´s discoursive view of knowledge and power and an analytics of governmentality, which has evolved from Foucault´s research. The discussion on local government structure concerns information on local authorities, power and competing governmental rationalities. Governmental rationalities refer to different ways of producing truths and giving causes for social and political aims. The study is based on the conception that governmental rationalities are bound up with a discoursive struggle. This struggle is integrated into public discussion. The material of the study consists of newspaper articles on local government structure and municipal mergers. The discussion on local government structure is examined in contexts from the early 1990s and early 2000s. With regard to these two periods I analyse the changing historical conditions under which the discourses unfold. During the time that passed between the two periods the local authorities faced a major change in economic fluctuations, migration, internationalisation, the European integration and the effects of extensive public administration reforms. The discussion on local government structure is analysed in relation to the recent development of the operating environment, the metamorphosis of the welfare society and the changeable role of local authorities. An important issue in my study is what kind of discourses form the framework for public discussion on local government structure? And how do they regulate the governmental rationalities concerning the relations between the duties, resources and structures of local governments? According to my study, the debate on local government structure is in fact a defining struggle over the local authorities´ mission, resources and structure and how these are related to one another. A change detected in resources or duties triggers a need to adjust either one of the two other elements in question. The interpretations of adjustment in each case result in specific governmental rationalities of reform. There is also the question of how political power is distributed and the tensions arising from it, i.e. a struggle for political power in connection to the political parties´ differentiated position in local governments. A change in local government structure signifies new strategic positions and political strongholds. The positions of the traditional ruling parties, i.e. the Centre Party and the Social Democratic Party, produce opposite dispositions of how and on whose conditions the governmental models are outlined. The study shows that the discussion on local government structure is dominated by a power discourse that strongly emphasises a demand for restructuring in order to form larger municipalities. The power discourse strengthens a rationality that gives priority to restructuring local governments instead of financing or redefining duties. Within the power discourse the conception of local government structure turns into an instrument of governmentality and a perspective which sets aside other possible ways of representing local authorities. Local authorities are perceived as a part of the total structure of administrative units, the characteristics of which may be measured, assessed ­ and changed. A counterdiscourse arises as a reaction to the power discourse and its demand for adjustment to the change of operational environment through a change of local government structure. This counterdiscourse questions the notion of local authorities as a structure that can be steered and governed. Local authorities are seen as unique, autonomous regional institutions where decisions on their development and services must be made as close to the local residents as possible. Thus the counterdiscourse emphasises the local authorities´ territorial autonomy, which secures preserve the unique history and identity of the present municipalities. In the 1990 s the interpretation that the operating environment developed towards regionalisation was characteristic for the change management. The aim to promote regionalisation and conditions influencing regionalisation was strengthened. Regional cooperation represented a compromise between reluctance to merge and securing of industrial development needs and services. The discussion concerning local authority structures was founded upon a two-peaked strategy of adjusting, i.e. the aim was to actively further the promotion of both municipal mergers and regional cooperation. Securing services is the topic in the core of the discussions on local government structures. And this topic is enwrapped in the discourse on equality. However, equality appears to be the ambivalent precondition for the reform. In the power discourse the equal status of citizens is threatened by the differentiation of the financial situation of local authorities. A change of the local government structure arises as the solution. The counterdiscourse emphasises one aspect above all others, i.e. to secure services as close to the local residents as possible. The pursuit of scale benefits, concentration of resources and development measures and cutting down on services are considered risks in the change of local government structures. The fear for the effects of concentrated powers and for the dismantlement of the welfare society at local level will be actualised in the counterdiscourse. From the beginning of the 1990 s to the mid-2000 s there is a discoursive change in the discussion on local government structures. The discussion starts increasingly to circle around the change of operating environments of local authorities. The prerequisites of local governments to secure the services are getting questioned due to migration, changes in the population s age structure and regional differentiation. There seems to be a division into winning and losing local authorities. The financial and operating prerequisites of small and remote local authorities are considered to have weakened. Making provisions for changes in the operating environment emphasises vitality and viability. A condition is that local authorities embrace their financial responsibilities. The responsibilisation in the discoursive change is similar to the responsibilisation frequently applied in connection with the management of welfare drawing on different neoliberal practices. The mentality of liberalisation and responsibilisation can be more widely acknowledged in the development of the relations between local authorities and the state. In political rationalisation the promotion of productivity has become the counterpart of the securing of services. The rhetoric of financial necessities is more strongly than before starting to regulate the discussion. In the 1990 s the emphasis was on effectivity and claims for the streamlining of the bureaucratised governance. In the 2000 s the talk focused on productivity and the demand that more should be achieved despite decreasing resources. The concept of productivity welling from the background assumptions of economic science is problematic for the public sector. It does not measure welfare and wellbeing. Consequently the dispute is not about measures but about goals. What kind of local authorities will be given the responsibility for the services to residents and the development of their close environment? The answer to this question also implies how resources and duties are allocated to local authorities. The discoursive change is all about a reorganisation of the mutual relations between knowledge and power. One politics of truth is replaced with another politics of truth with more explanatory power and penetrating effects than the former one. The responsibilisation of local authorities and the assessment based on financial processes come in the centre of the discussion on local government structures. The definitions of local authority duties, resources and structures also contribute to the revision of local self-government. The strong claim for vital and viable local authorities actually means the articulation of a new kind of basis for the self-government.

Artikkelissa esitetään, että ekonomismi on eräs tärkeimmistä porvarillisen hegemonian ideologisista perustoista, mikä estää yhteiskunnallisesti alistetussa asemassa olevia ryhmittymiä osallistumasta poliittiseen kamppailuun hegemoniasta. Marxismi-leninismissä, jota voi pitää ekonomismin ja sen vastustamisen historiallisena lähtökohtana, antagonistiset tuotantosuhteet muodostavat yhteiskuntaluokat, jotka redusoituvat yhteiskunnan "taloudelliseen perustaan". Toisin sanoen työväenluokka artikuloituu tiukasti talouden perustalta, mikä määrää sen politiikan ja ideologian. Antonio Gramscin Vankilavihkot kytkee kamppailun hegemoniasta konkreettisemmin ja historiallisesti erityisemmin ideologian alueelle. Työväenluokka käy hegemoniasta ideologista kamppailua talouden ohella kulttuurin rintamalla, jossa poliittista kamppailua organisoivien intellektuellien tavoitteena on muodostaa 'historiallinen blokki' (blocco historico) suhteellisen itsenäisen maailmankuvan pohjalta. Gramsci käyttää termiä 'terve järki' (senso comune) arkijärkisistä tavoista ajatella ja toimia, jotka eivät ole vielä artikuloituneet johdonmukaiseksi ja systemaattiseksi maailmankuvaksi. Tässä yhteydessä Gramsci palauttaa mieliin Friedrich Engelsin huomautuksen, jonka mukaan talous on vasta 'viime kädessä' historian liikkeellepaneva voima, jota Louis Althusser on vienyt ideologiateoriassaan eteenpäin. Althusserin mukaan se, että talous määrää kapitalistista yhteiskuntamuodostumaa 'viime kädessä', tulisi liittää Karl Marxin tekemään havaintoon siitä, että ihmiset tulevat tietoiseksi ristiriidoista "ideologian alueella". Artikkeli tarkastelee marxilaista käsitystä yhteiskunnasta politiikan, talouden ja ideologian suhteiden muodostamana kompleksisena kokonaisuutena (Gliederung), eli yhteiskunnallisten suhteiden artikulaationa kriittisessä suhteessa ekonomismiin, jossa talous ja politiikka erotetaan ideologisesti toisistaan.

Viimeisten 70 vuoden aikana ydinaseet ovat herättäneet (monia) negatiivisia tunteita, pääosin pelkoa. Tunteiden voimakkuus on vaihdellut riippuen maailmanpoliittisesta tilanteesta ja valtioiden keskinäisistä suhteista. Tämä väitöskirja käsittelee toisenlaisia, positiivisia tuntemuksia, joita ei yleensä liitetä ydinasevarusteluun. Toisin sanoen tutkimus käsittelee naurun roolia maailmanpolitiikassa ja keskittyy eräässä kansainvälisessä arvojärjestyksessä alimmaisena sijaitseviin toimijoihin. Tämä kansainvälinen arvojärjestys, globaali ydinasejärjestys, on institutionalisoitu ydinsulkusopimuksessa, joka jakaa maailman valtiot niihin, joilla on ydinase, ja niihin, joilla ei ole. Ydinasevalloiksi pyrkiviä Irania ja Pohjois-Koreaa kutsutaan tutkimuksessa ydinasetyrkyiksi (nuclear wannabes). Tutkimus kartoittaa läntisiä (löyhästi ymmärrettynä) jokapäiväisiä käsityksiä ydinasetyrkyistä ja osoittaa, että globaalia ydinasejärjestystä tuotetaan jatkuvasti myös humoristisissa materiaaleissa, kuten erilaisissa pilakuvissa. Tutkimuksessa käytetty materiaali on peräisin internetistä ja sosiaalisesta mediasta, joissa pilakuvia julkaistaan ja jaetaan paljon. Naurun ja huumorin nähdään tutkimuksessa liittyvän siihen, millaiset materiaalit internetissä kiertävät ja kuinka nopeasti. Tämän seurauksena internetissä tuotettu tieto on enenevässä määrin sirpaloitunutta ja anekdoottimaista. Ydinasetyrkkyjen naurettavuus, jota pilakuvissa esitetään, tuottaa globaalia ydinasejärjestystä yhä uudelleen. Irvailu ydinasetyrkyille tuottaa myös rajanvetoja, joissa määrittyy ketkä kuuluvat kansainvälisen yhteisön tai jopa ihmiskunnan piiriin. Teoreettisesti tutkimus sijoittuu kansainvälisen politiikan tutkimuksen feministiseen poikkitieteelliseen kenttään ja käsitteellistää sukupuolen suhteellisena, performativisena ja hierarkkisena. Jotta tutkimuksessa pystytään käsittelemään internet-aineistojen sattumanvaraisuutta ja tiedon sirpaloitumista, on kehitetty kuvataiteesta ammentava metodologinen lähestymistapa: feministinen kollaasimetodologia. Kollaasimetodologia on leikkisä tutkimuksen tekemisen tapa, joka pyrkii edistämään luovuutta ja kokeilevuutta. Kokeileva kirjoittamisen tapa ja kuvataiteen tekeminen osana tutkimusprosessia haastavat perinteisiä tieteellisen ilmaisun tapoja ja purkavat hierarkkista suhdetta tutkijan ja lukijan väliltä. Tutkimusprosessissa tehdyt kollaasit tuottavat kuvalliseen muotoon tutkimustekstin teemoja, siitä miten ydinasetyrkkyjä sukupuolitetaan ja seksualisoidaan jokapäiväisillä tavoilla. Kollaasit kyseenalaistavat tavanomaisen tekstin ensisijaisuuden suhteessa kuviin ja kutsuvat lukija-katsojan osallistumaan aktiivisesti merkitysten tuottamiseen. ; Nuclear weapons have been a great source of intense negative sentiments, mainly fear, over the past 70 years. The intensity of these sentiments has fluctuated over the decades as the relative positions of and the relations between nuclear weapons states have shifted and changed. This doctoral dissertation deals with a different register of sentiments, equally familiar, but not often associated with the issue. It turns to sentiments that are more positive and examines laughter's role in world politics. It focuses on the actors located at the bottom of the global nuclear order, namely nuclear wannabes. The global nuclear order is a hierarchy institutionalized in the Nuclear Nonproliferation Treaty, which divides the world into nuclear haves and have-nots. Nuclear wannabes are those states that want to move from have-not to have by acquiring nuclear arsenals, i.e. Iran and North Korea. The dissertation explores (loosely western) everyday understandings of nuclear wannabes and argues that the global nuclear order is reproduced in humorous everyday representations of these states. It takes the internet and social media seriously as sites where everyday understandings are constituted. It argues that the knowledges produced in and through the internet are increasingly anecdotal and fragmented, and that humor and laughter play a role in the knowledge production and circulation. It looks at how laughter at actors depicted in internet parodies orders the global nuclear hierarchy, in particular, and orders the international more broadly. Furthermore, it examines the boundary conditions created by this laugher. The work situates theoretically in the transdisciplinary field of Feminist International Relations and sees gender as relational, performative, and hierarchical. To engage with the fragmented mode of knowledge and random collection of "stuff" (research material) an art based methodology is developed. Junk feminist collaging experiments with a playful mode of doing research, which advocates for openness and creativity in research; for modes of writing and expression that disrupt the hierarchical relationship with the author and the reader; and for doing research by making art. The collages created during the research process and presented as part of this dissertation are a unique intervention. This intervention challenges the priority of text over images in conventional academic modes of presenting research and invites the reader/viewer to participate actively in meaning making. The collages visualize the ways in which nuclear wannabes are gendered and sexualized, as these processes are central to the creation, recreation and maintenance of the hierarchical international order.

Tämän tutkimuksen keskiössä ovat aluetason hallitusten kansainväliset yhteistyöorganisaatiot. Tutkimuksella valotetaan niiden toimijaroolia Itämeren makroalueen monitasoisessa hallintojärjestelmässä ja sen jatkokehittämiseksi. Tutkimuksen kohteena olevat organisaatiot edustavat aluetason poliittisia päätöksentekoelimiä analysoiden kaksi maaesimerkkiä: vaaleilla suoraan valittuja päätöksentekoelimiä federalistisen Saksan osavaltioissa, ja vaalien perusteella nimitettyjä poliittisia päätöksentekoelimiä unitaristisen Suomen maakuntien liitoissa. Tämä Q-tutkimus selvittää aluetason hallitusten kansainvälisten yhteistyöorganisaatioiden sihteeristöjen sekä saksalaisten ja suomalaisten jäsenalueiden edustajien subjektiivisia näkemyksiä näiden yhteistyöorganisaatioiden roolista alueellisella, kansallisella ja Euroopan unionin tasoilla. Arvioin työssäni monitasoista hallintojärjestelmää erilaisten teoreettisten lähestymistapojen valossa. Samalla peilaan keskustelua monitasoisen hallintojärjestelmän määritelmästä ja sisällöistä suhteessa niistä kirjallisuudessa esitettyihin erilaisiin tulkintoihin ja soveltamistapoihin. Kriittisen tarkastelun kohteena on kolme keskeistä politiikan välinettä, joita käytetään Itämeren makroalueen monitasoisessa hallintojärjestelmässä: kumppanuusperiaate, Euroopan unionin Itämeri-strategia ja Euroopan aluekehittämisen seurantaverkoston (ESPON) käsikirja alueellista hallintajärjestelmää varten. Nämä politiikan välineet luovat sitä empiiristä kontekstia, joka mahdollistaa aluetason hallitusten kansainvälisten yhteistyöorganisaatioiden nykyroolin analysoinnin Itämeren makroalueen monitasoisen hallintojärjestelmän kontekstissa. Samalla yllä mainitut politiikan välineet muodostavat arvokkaan lähdemateriaalin tutkimuksen metodologian tueksi. Aluetason hallitusten kansainvälisten yhteistyöorganisaatioiden sekä niiden suomalaisten ja saksalaisten jäsenalueiden edustajien subjektiivisten näkemysten tutkimiseen käytän Q-metodologiaa. Metodologisen analyysin tulosten perusteella löytyi neljä faktoria (i) "Monitasoisen hallintajärjestelmän rakentajat EU:n Itämeri-strategian avulla", (ii) "Strategisten hankkeiden edistäjät", (iii) "Aluekehittämistavoitteiden edunvalvojat" ja (iv) "Jäsenalueiden älykkään erikoistumisen edistäjät". Faktorit ilmentävät yhteistyöorganisaatioiden tehtäviä, koordinaatio-ongelmia monitasoisessa hallintojärjestelmässä sekä työskentelytapojen muutostarpeita Itämeren makroalueen muuttuvassa operationaalisessa viitekehyksessä. Faktoreille yhteiset konsensusväittämäklusterit toivat esiin lukuisia näiden yhteistyöorganisaatioiden toimintaan liittyviä ongelmia: näkyvyydessä ja sitoutumisessa horisontaaliseen ja vertikaaliseen viestintään; makroalueellisessa koordinaatiossa ja yhteistyössä kansallisen tason hallitustenvälisten yhteistyöorganisaatioiden kanssa; Euroopan unionin rahoitusvälineiden hyödyntämisessä; maantieteellisessä edustavuudessa ja poliittisen legimiteetin puolustamisessa sekä voimavarojen tehokkaammassa käytössä. Tämä tutkimus osoittaa, että aluetason hallitusten kansainväliset yhteistyöorganisaatiot kohtaavat useita ongelmia, ja etteivät ne ole vielä täysin sopeutuneet Itämeren makroalueen muuttuvaan operationaaliseen viitekehykseen, eivätkä Euroopan unionin nykyisiin politiikan välineisiin ja prosesseihin. Tulokset osoittavat myös, että nykyistä Itämeren makroalueen monitasoista hallintojärjestelmää voi luonnehtia melko valtiokeskeiseksi ja ylhäältä alaspäin ohjatuksi. Monitasoinen hallintajärjestelmä ei ole optimaalisesti toimiva aluetason hallitusten kansainvälisten yhteistyöorganisaatioiden eikä niiden jäsenalueiden näkökulmasta. Dikotomia hallitustenvälisyyden ja monitasoisen hallintojärjestelmän teoreettisten lähestymistapojen välillä ilmentää jännitteitä eri politiikan osa-alueilla, eri politiikkojen laadinnassa ja käytäntöön soveltamisessa. Poliittinen ja perustuslaillinen viitekehys vaikuttaa myös selkeästi yhteistyöorganisaatioiden jäsenalueiden valtuuksiin ja vastuisiin omissa maissaan, ja siihen, kuinka ne voivat toimia niissä, sekä siihen millaisen aseman jäsenalueet mahdollistavat näille yhteistyöorganisaatioille monitasoisessa hallintojärjestelmässä. Käynnissä oleva Suomen sosiaali-, terveyspalvelu- ja maakuntauudistus tarjoaa mielenkiintoisen esimerkin siitä, kuinka muutos poliittisessa ja perustuslaillisessa viitekehyksessä voisi vahvistaa maakuntien toimintamahdollisuuksia aluetason hallitusten kansainvälisten yhteistyöorganisaatioiden kautta Itämeren makroalueen monitasoisessa hallintojärjestelmässä. Tutkimuksen tuloksiin pohjautuen esitän lopuksi seitsemän yleisesti sovellettavaa politiikkasuositusta aluetason toimijoille. Suositukset perustuvat tämän Q-tutkimuksen osallistujien subjektiivisiin näkemyksiin, teoreettiseen keskusteluun ja aiempiin tutkimuksiin kansallisen tason hallitusten välisistä yhteistyöorganisaatioista. Politiikkasuositusten tarkoituksena on esittää aloitteita aluetason hallitusten kansainvälisten yhteistyöorganisaatioiden työn jatkokehittämiseen, sekä niiden prioriteettien ja yhteistyömuotojen uudelleen arviointiin monitasoisen hallintojärjestelmän rakenteissa. ; This study has international cooperation organizations of regional governments (ICORGs) in focus and examines their role in the present multi-level governance (MLG) system of the Baltic Sea macro-region while also seeking to develop MLG system further. The study focuses on ICORGs representing regional governments, analysing two specific country-cases: elected political bodies of Länder in the Federal Republic of Germany, and nominated political bodies of Regional Councils in the unitary Republic of Finland. In particular, the study examines the subjective views of representatives of the ICORG secretariats, Finnish regions, and German Länder in relation to the regional, national, and EU levels of MLG. In this work, I evaluate MLG through different theoretical approaches, reflecting the ongoing debate over the definition and contents of MLG arising from different interpretations and applications of the concept in the literature. I critically assess and examine the partnership principle, the EU Strategy for the Baltic Sea Region (EUSBSR), and the European Observation Network for Territorial Development and Cohesion (i.e., European Spatial Planning Observation Network/ESPON) Handbook for Territorial Governance. These policy instruments serve as the empirical context of the study, and hence documents concerning their activities form part of the primary material enabling the methodological analysis of the current role of the ICORGs in the Baltic Sea macro-regional MLG context. I use a Q methodological approach to study the subjective views of representatives of the ICORGs studied and of their Finnish and German member regions. Based on the results of the methodological analysis and the factor interpretation, four factors were extracted: (i) "Builders of the MLG through the EUSBSR," (ii) "Facilitators of Strategic Projects," (iii) "Lobbyists for Regional Development Objectives," and (iv) "Promoters for Smart Specialization in their Member Regions." The factors reveal ICORGs´ tasks, respond to their coordination problems, and meet the need for them to change their working methods within the changing operational context in the Baltic Sea macro-region. The clusters of the "consensus-like-items" shared by all factors opened up for the ICORGs challenges in visibility and commitment to horizontal and vertical communication; in macro-regional coordination and cooperation with intergovernmental organizations (IGOs); in commitment to the EU financing instruments; in geographical representativeness and the political legitimacy; and in efficient use of resources. This study shows that the ICORGs currently suffer from several problems and have not yet fully adapted to the current EU policy instruments and processes or to the changing operational environment in the Baltic Sea macro-region. The findings also make obvious that the current MLG system of the Baltic Sea macro-region can be defined as rather state-centric and top-down driven, and does not function properly from the ICORGs´ and their member regions´ points of view. The tensions indicated by the theoretical dichotomy between intergovernmental and MLG approaches to EU policymaking prevail also in policy practice. Political and constitutional contexts clearly influence the mandates and responsibilities of the ICORG member regions in their respective countries, how they act in the ICORGs, and what kind of position they allow the ICORGs to have in the MLG system. The current reform of health, social services, and regional government in Finland provides an interesting example of how changes in political and constitutional contexts could increase the chances of the regions working through the ICORGs within the MLG system of the Baltic Sea macro-region. Finally, the academic results concerning the subjective views of the respondents, uncovered by means of Q methodology, are discussed on the more practical level to propose seven policy recommendations for regional actors. Earlier research on the IGOs, and the theoretical discussion in the study, also inform this more practical application of the results. These recommendations are made to provide an impetus for the future development of the ICORGs´ work and possibly to inspire them to reconsider their priorities and cooperation schemes within the MLG structure.

Tutkimus kartoittaa, missä määrin naisten osuus Suomen eri yhteiskuntasektoreiden ylimpien päätöksentekoasemien haltijoista on muuttunut vuosina 1991–2021. Tutkimuksen kohteena ovat ne muutokset, joita on tapahtunut eliittirakenteen avoimuudessa ja sukupuolten mahdollisuuksien tasa-arvossa.
Tutkimuksessa analysoitiin, ylittyykö 40 prosentin kynnys naisten osuudessa eliittiasemista politiikan, hallinnon, elinkeinoelämän, järjestöjen, joukkotiedotuksen, tieteen ja kulttuurin eliiteissä, miten Suomi eroaa naisten edustuksen suhteen eri eliiteissä muista Pohjoismaista sekä missä määrin eliittiasemia on Suomessa kasautunut naisille miehiin verrattuna. Metodisesti tutkimus perustuu institutionaalisten asemien lähestymistapaan: eliitteihin kuuluviksi on määritelty julkisen dokumenttiaineistojen pohjalta henkilöt, jotka toimivat ylimmissä päätöksentekoasemissa yhteiskunnan eri sektoreita edustavissa vaikutusvaltaisimmissa organisaatioissa.
Naisten edustus kaikissa eliittiryhmissä yhteensä on kasvanut tasaisesti kolminkertaistuen 12 prosentista 35 prosenttiin vuosina 1991–2021. Kaikissa Pohjoismaissa naisten osuus eliittiasemista on suurin politiikan ja kulttuurin eliiteissä, mutta pienin elinkeinoelämän eliitissä. Naisten osuus eliittiasemista elinkeinoelämän eliitissä on Suomessa kasvanut hitaammin kuin muissa eliittiryhmissä ja on matalampi kuin Islannissa ja Norjassa. Suomessa eliittiasemien kasautuminen samoille henkilöille on hieman vähentynyt 1990-luvun alun jälkeen ja on yleisintä politiikan ja elinkeinoelämän eliiteissä. Viidestä henkilöstä, joille on kasautunut eniten eliittiasemia, naisia on kaksi, ja eliittiasemia kasautuu selvästi enemmän miehille kuin naisille.
Naisten edustuksen vahvistuminen eliiteissä ja eliittiasemien kasautumisen väheneminen viittaavat eliittien avoimuuden lisääntymiseen ja eliittirakenteen fragmentoitumiseen.