Suchergebnisse

Sata kuntaa riittää , Puolet pois! ja Lopulta kuntia voi olla vain 30. Tutkimuksen aiheena on 1990-luvun alusta 2000-luvun puoliväliin käyty kuntarakennetta koskeva julkinen keskustelu. Keskustelua näkökohtineen, vaatimuksineen ja osapuolineen tarkastellaan totuuden politiikan kautta. Kiinnostuksen kohteena on se, miten tuotetaan ne totuudet, joilla perustellaan kuntarakenteeseen kohdistuvia vaatimuksia. Tutkimuksen aineisto muodostuu kuntaliitoksia käsittelevistä sanomalehtikirjoituksista. Tutkimuksen perusteella kuntarakennekeskustelun solmukohdassa käydään kamppailua tehtävien, voimavarojen ja kuntarakenteiden keskinäisestä suhteesta. Kunnille osoitettujen tehtävien ja voimavarojen merkitys on kansantaloudellisesti ja jakopoliittisesti keskeinen. Voimavaroissa tai tehtävissä tunnistettu muutos käynnistää tarpeen sopeuttaa kahta muuta elementtiä. Muutosvaatimukset ovat kytkeytyneet myös poliittisen vallanjaon jännitteisiin eli puolueiden valtapoliittisiin asemiin kuntakentässä. Kamppailu oikeista tulkinnoista, määritelmistä ja näkökulmista eli totuudesta ilmenee puhe- ja ajattelutavoissa eli diskursseissa. Kuntarakennekeskustelua hallitsee puhetapa, joka on nimetty valtadiskurssiksi. Sen keskeisenä päämääränä on kuntarakenteen uudistaminen suurempien kuntien muodostamiseksi. Kysymys on kuntien toimintaedellytysten ja voimavarojen vahvistamisesta. Keskeiseksi muodostuu kuntien toimintaympäristön muutos. Valtadiskurssissa kuntarakenteen uudistaminen asetetaan rahoituksen tai tehtävien uudelleenmäärittelyn edelle. Kun kuntien tehtävissä tai voimavaroissa tapahtuu muutoksia, rakenteiden tulee sopeutua näihin muutoksiin. Kuntarakenne näyttäytyy hallittavana , sen piirteitä voidaan mitata, arvioida ja muuttaa. Vastadiskurssiksi nimetty diskurssi syntyy reaktiona vaatimukselle kuntarakenteen muutoksesta. Vastadiskurssin lähtökohdista käsin pyrkimys kuntarakenteen muutokseen ei ole perusteltu. Kunnat nähdään historialtaan ja identiteetiltään ainutkertaisina itsehallinnollisina yhteisöinä, joilla on alueellinen itsemääräämisoikeus. Kunnan kehittämistä ja palveluja koskeva päätöksenteko halutaan säilyttää mahdollisimman lähellä kuntalaisia. Kuntaliitosten nähdään johtavan kehittämistoimenpiteiden ja palveluiden keskittymiseen eli hyvinvointivaltion paikalliseen alasajoon. Toimintaympäristön muutos edellyttää sopeutumista, mutta kuntaliitosten sijaan ratkaisuksi esitetään kuntien voimavarojen lisäämistä, tehtävien vähentämistä, kuntien yhteistyön lisäämistä ja muita palvelutuotannon tehostamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Nykyiset kunnat ovat muodostuneet useiden vuosisatojen aikana monien vaiheiden kautta. Kuntia on yhdistetty ja niitä on jaettu. Muutoksia on perusteltu eri aikoina ajankohtaisilla kuntien tehtäviin ja taloudellisiin voimavaroihin kohdistuvilla haasteilla. 1990-luvun alussa kuntarakenteen muutostarve kytkettiin byrokratiaan ja lamaa seuranneeseen kunnallistalouden kriisiin. Vaatimus palvelujen tehokkuudesta ja byrokratisoituneen hallinnon virtaviivaistamisesta muodostui hyvin keskeiseksi. 1990-luvulta 2000-luvulle tultaessa alkoi korostua seutuistuminen, kuntien keskinäinen riippuvuus ja yhteistyö elinkeinojen kehittämisessä sekä palvelujen turvaamisessa. Samalla omaksuttiin kaksi erilaista sopeutumisstrategiaa eli pyrkimys edistää sekä kuntaliitoksia että seutuyhteistyötä. Kaksikärkinen strategia edusti kompromissia tilanteessa, jossa kunnat eivät olleet halukkaita liitoksiin. 2000-luvun puoliväliin tultaessa kuntarakennekeskustelussa tapahtui kuitenkin diskursiivinen muutos. Kuntarakenteen muutosta vaadittiin entistä voimakkaammin nimenomaan palvelujen turvaamiseksi. Kuntien taloudellisen aseman eriytyminen kiihtyi muuttoliikkeestä ja kuntien rahoitusperusteiden muutosten seurauksena. Uhkana olivat myös väestön ikääntymisestä ja palveluvaatimusten muutoksista johtuva palvelukustannusten kohoaminen. Kunnat näyttivät jakautuvan menestyviin ja menettäviin. Monien kuntien edellytykset palvelujen järjestämiseen olivat merkittävästi heikentyneet. Kuntien taloudellinen vastuullistaminen ja vaatimus elinvoimaisuudesta korostuivat. Julkisen talouden sopeuttamistarpeen ja kuntien palvelukustannusten kasvun myötä tehokkuuden rinnalle nousi vaatimus tuottavuuden kohottamisesta. Toimintaympäristön muutoksiin varautumisen katsottiin edellyttävän myös elinvoimaisuutta. Aiempina vuosikymmeninä valtion rahoitusta ohjattiin voimakkaasti infrastruktuurin ja palveluverkon ylläpitämiseen syrjäseudulla ja heikosti toimeentulevissa kunnissa. Tapahtuneessa muutoksessa on kysymys siitä, että yksi totuuden politiikka korvautuu toisella. Kuntien odotetaan kantavan vastuunsa elinkelpoisuudestaan ja yhdistyvän väestö- ja elinkeinopohjaltaan ja sitä kautta entistä vahvemmiksi kokonaisuuksiksi. 2000-luvun edetessä kuntaliitoshankkeita on käynnistynyt kiihtyvällä tahdilla ja yhä useammissa niistä kunnat yhdistyvät. Kuntayhteisön historia, identiteetti ja ainutkertaisuus väistävät, kun yhdistyminen muodostuu yhden tai useamman kunnan taloudellisen aseman tai toiminnallisten edellytysten kannalta välttämättömäksi. Keskusteltaessa kuntarakenteesta keskustellaan samalla kuntien itsehallinnosta. Voimakas vaatimus kuntien elinvoimaisuudesta ja elinkelpoisuudesta merkitseekin itsehallintokäsityksen muuttumista. ; The topic of this study is the public discussion on desired local authority size and the need for municipal mergers. The study is based on the French philosopher Michel Foucault´s discoursive view of knowledge and power and an analytics of governmentality, which has evolved from Foucault´s research. The discussion on local government structure concerns information on local authorities, power and competing governmental rationalities. Governmental rationalities refer to different ways of producing truths and giving causes for social and political aims. The study is based on the conception that governmental rationalities are bound up with a discoursive struggle. This struggle is integrated into public discussion. The material of the study consists of newspaper articles on local government structure and municipal mergers. The discussion on local government structure is examined in contexts from the early 1990s and early 2000s. With regard to these two periods I analyse the changing historical conditions under which the discourses unfold. During the time that passed between the two periods the local authorities faced a major change in economic fluctuations, migration, internationalisation, the European integration and the effects of extensive public administration reforms. The discussion on local government structure is analysed in relation to the recent development of the operating environment, the metamorphosis of the welfare society and the changeable role of local authorities. An important issue in my study is what kind of discourses form the framework for public discussion on local government structure? And how do they regulate the governmental rationalities concerning the relations between the duties, resources and structures of local governments? According to my study, the debate on local government structure is in fact a defining struggle over the local authorities´ mission, resources and structure and how these are related to one another. A change detected in resources or duties triggers a need to adjust either one of the two other elements in question. The interpretations of adjustment in each case result in specific governmental rationalities of reform. There is also the question of how political power is distributed and the tensions arising from it, i.e. a struggle for political power in connection to the political parties´ differentiated position in local governments. A change in local government structure signifies new strategic positions and political strongholds. The positions of the traditional ruling parties, i.e. the Centre Party and the Social Democratic Party, produce opposite dispositions of how and on whose conditions the governmental models are outlined. The study shows that the discussion on local government structure is dominated by a power discourse that strongly emphasises a demand for restructuring in order to form larger municipalities. The power discourse strengthens a rationality that gives priority to restructuring local governments instead of financing or redefining duties. Within the power discourse the conception of local government structure turns into an instrument of governmentality and a perspective which sets aside other possible ways of representing local authorities. Local authorities are perceived as a part of the total structure of administrative units, the characteristics of which may be measured, assessed ­ and changed. A counterdiscourse arises as a reaction to the power discourse and its demand for adjustment to the change of operational environment through a change of local government structure. This counterdiscourse questions the notion of local authorities as a structure that can be steered and governed. Local authorities are seen as unique, autonomous regional institutions where decisions on their development and services must be made as close to the local residents as possible. Thus the counterdiscourse emphasises the local authorities´ territorial autonomy, which secures preserve the unique history and identity of the present municipalities. In the 1990 s the interpretation that the operating environment developed towards regionalisation was characteristic for the change management. The aim to promote regionalisation and conditions influencing regionalisation was strengthened. Regional cooperation represented a compromise between reluctance to merge and securing of industrial development needs and services. The discussion concerning local authority structures was founded upon a two-peaked strategy of adjusting, i.e. the aim was to actively further the promotion of both municipal mergers and regional cooperation. Securing services is the topic in the core of the discussions on local government structures. And this topic is enwrapped in the discourse on equality. However, equality appears to be the ambivalent precondition for the reform. In the power discourse the equal status of citizens is threatened by the differentiation of the financial situation of local authorities. A change of the local government structure arises as the solution. The counterdiscourse emphasises one aspect above all others, i.e. to secure services as close to the local residents as possible. The pursuit of scale benefits, concentration of resources and development measures and cutting down on services are considered risks in the change of local government structures. The fear for the effects of concentrated powers and for the dismantlement of the welfare society at local level will be actualised in the counterdiscourse. From the beginning of the 1990 s to the mid-2000 s there is a discoursive change in the discussion on local government structures. The discussion starts increasingly to circle around the change of operating environments of local authorities. The prerequisites of local governments to secure the services are getting questioned due to migration, changes in the population s age structure and regional differentiation. There seems to be a division into winning and losing local authorities. The financial and operating prerequisites of small and remote local authorities are considered to have weakened. Making provisions for changes in the operating environment emphasises vitality and viability. A condition is that local authorities embrace their financial responsibilities. The responsibilisation in the discoursive change is similar to the responsibilisation frequently applied in connection with the management of welfare drawing on different neoliberal practices. The mentality of liberalisation and responsibilisation can be more widely acknowledged in the development of the relations between local authorities and the state. In political rationalisation the promotion of productivity has become the counterpart of the securing of services. The rhetoric of financial necessities is more strongly than before starting to regulate the discussion. In the 1990 s the emphasis was on effectivity and claims for the streamlining of the bureaucratised governance. In the 2000 s the talk focused on productivity and the demand that more should be achieved despite decreasing resources. The concept of productivity welling from the background assumptions of economic science is problematic for the public sector. It does not measure welfare and wellbeing. Consequently the dispute is not about measures but about goals. What kind of local authorities will be given the responsibility for the services to residents and the development of their close environment? The answer to this question also implies how resources and duties are allocated to local authorities. The discoursive change is all about a reorganisation of the mutual relations between knowledge and power. One politics of truth is replaced with another politics of truth with more explanatory power and penetrating effects than the former one. The responsibilisation of local authorities and the assessment based on financial processes come in the centre of the discussion on local government structures. The definitions of local authority duties, resources and structures also contribute to the revision of local self-government. The strong claim for vital and viable local authorities actually means the articulation of a new kind of basis for the self-government.

Hallinnon uudistaminen liian yksiäänistä ja kaavamaista Jenni Airaksisen väitöskirja Hankala hallintouudistus kohdistuu suomalaisen kunnallishallinnon uudistamiseen. Tutkimus osoittaa, että kaavamaisuuteen ja liialliseen konsensukseen perustuva uudistaminen voi pahimmillaan johtaa toiminnan taantumiseen tai jopa estää muutoksia. Poliittis-hallinnollisella eliitillä on pyrkimys ylläpitää sisäistä kiinteyttään ja tämä estää erilaisten näkökulmien esiintulon uudistamiskeskustelussa. Tämä puolestaan johtaa yksiääniseen uudistamiseen ja liialliseen konsensukseen. Tutkimuksen perusteella uudistuksissa mukana olevilla ihmisillä oli hyvin erilaisia käsityksiä uudistuksen tavoitteesta ja tehtävästä. Nämä käsitykset olivat keskenään osin voimakkaassakin ristiriidassa. Hallintouudistus tulkittiin kuntien haasteiden kannalta oikeanlaisena ja tarpeellisena toimintana, mutta samaan aikaan sen pelättiin johtavan kuntien päätösvallan ja itsenäisyyden menettämiseen. Ristiriitaiset käsitykset eivät kuitenkaan nousseet keskusteluun vaan uudistuksen läpikäyväksi teemaksi nousi konfliktien välttäminen ja konsensuksen tavoittelu, mikä käytännössä johti siihen, että uudistuksen tavoitteet jäivät saavuttamatta. Vaikeiden asioiden välttely johti siihen, että käytännön uudistaminen osoittautui liian hankalaksi. Yksiäänisyyteen pyrkivän ja kaavamaisen uudistamisen mahdollisuudet saada aikaan muutoksia ovat hyvin rajalliset. Rajallisuus korostuu entisestään, mikäli päätöksenteossa pyritään erilaisten mielipiteiden peittämiseen ja uudistusta eteenpäin vievien eliittiryhmien kiinteyden ylläpitämiseen. Hallinnon uudistamisessa tarvitaan uusia ja luovia tapoja ratkaista ongelmia. Uudet ratkaisut voivat kuitenkin syntyä vain, jos uudistamisessa kyetään luopumaan yhden yhteisen päämäärän ja sen tavoittelun ihanteesta ja hyväksytään uudistamiseen liittyvä moniäänisyys. Hallinnon uudistamista tulisi tutkimuksen mukaan tarkastella prosessina, jossa erilaisten tulkintojen ja preferenssien kamppailu on normaalia toimintaa. Tällainen lähestymistapa voidaan suomalaisessa kompromissi- ja konsensushakuisessa kulttuurissa kokea vaikeaksi, mutta mikäli hallinnon uudistamisessa toimivat ryhmät jättävät vaikeat asiat pois agendaltaan konsensustavoitteen nimissä, päädytään hallinnon uudistamisessa helposti hankalaan hallinnon uudistamiseen. HANKALA HALLINNON UUDISTAMINEN näkyy pienten askeleiden kautta tapahtuvina, kompromissiratkaisuista kehittyneinä, pirstaleisina hallinnon uudistamisen osahankkeina, joiden kautta voidaan muutosten toteuttamisen sijaan ylläpitää olemassaolevia rakenteita ja vältellä muutosta. ; Troublesome Nature of Administrative Reform The topic of my research is an administrative reform which is studied as a dynamic and contextualised phenomenon. The aim was to understand the nature and the essence of an administrative reform in the context of local government in Finland. The Regional Support Project (Seutukuntien tuki -hanke) was chosen as an empirical example of a reform in this study. The project was launched by the national government in 2000 as a response to the transition process of local governance of Finland. In this context the municipalities were trying to solve the contradiction of their diminishing resources and increasing demands by increasing voluntary cooperation in service provision and regional development. The aim of the project was to promote inter-municipal cooperation by means of state support and permissive legislation. The empirical data is qualitative and the method of analysis is based on grounded theory. The purpose of the method is to produce a practical theory derived from the experiences of those people who have lived through the administrative reform. The process of analysis was to define emerging concepts and make continuous comparisons to the empirical data and to other conceptual innovations. By linking the discovered concepts to each other, the patterns of social behavior and meaning of action were generated. The empirical data of the study was collected during 2000 2005. The primary data consists of 154 interviews and approximately 60 pages of observation material. The data was collected in the national level steering group of the reform and in all of the eight districts (comprising 55 municipalities) taking part in the project. The secondary data includes official documents of the Regional Support Project produced by the central government, different districts and the municipalities. The grounded theory -procedure revealed four partly conflicting frames. The different frames are the rhetoric and the reality of governance practices, national government as the reformer of autonomous local government, the fear of hollowing out local government and the gap between the elite and the masses. The phenomenon of administrative reform is experienced and interpreted differently depending on the frame adopted. In a situation, where contradicting frames are visible, a conflict is possible and even probable. However, this was not the case in the administrative reform studied. Instead, the most evident patterns of behavior in the reform process were pronounced pursuit of consensus, compromise seeking and avoidance of conflict. My research shows that the core process of an administrative reform is maintaining the cohesion of the elite . With this concept it was possible to connect the discovered contradicting frames to each other. Through an analysis of the interplay between the different frames and the core process, the dynamics of the administrative reform are unfolded. Essential in understranding the dynamics of an administrative reform is the existence of the conflicting frames and coincident objective of maintaining the cohesion of the elite. This combination is likely to lead to a wobbly and slow process and shows the troublesome nature of an administrative reform. The theoretical model created in this research, shows the process of an administrative reform as an application of unisonous instrumental-rational patterns. The possibilities of the above-mentioned approach are highly limited in producing new ways of function. Such limitedness is even more problematic in a multi-actor, network-type situation, where different interpretations of situations are not confronted but concealed in the fear of conflicts. Instead, administrative reform practices could be seen as historically and culturally defined processes of production of meanings, where the struggle of different ideas and interpretations is considered normal. The acceptance of struggle as a part of administrative reform requires that the individuals of the decision-making elites are ready to function in groups, where anxiety is allowed to be present at times. The groups the decision-making elites in administrative reforms are trying to find new creative solutions to the problems they face. Creative solutions develop in situations where genuine negotiation between different meanings and interpretations is present. Negotiation is however not possible in a situation where the fundamental objective of an elite-group is to prevent the individuals of the group from exposing to anxiety. If this is accepted, it is likely to lead to small steps, bad compromises and fragmented application of reform practices. In the context of administrative reforms this is problematic for it can lead to the regression of action or actually supporting the practices already functioning. These insights indicate why the nature of administrative reform is troublesome.

Sisäinen tarkastus kuvataan ammatti- ja tutkimuskirjallisuudessa organisaation johtamis- ja valvontajärjestelmän keskeisenä toimijana, jonka tavoite on tuottaa organisaatiolleen lisäarvoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on luoda kokonaisvaltainen ymmärrys sisäisen tarkastuksen toiminnon merkityksestä organisaation johtamis- ja valvontajärjestelmässä. Toiminnon merkitystä lähestytään ensiksi tutkimalla sisäisen tarkastuksen vapaaehtoista levinneisyyttä erilaisissa organisaatiomuodoissa. Toiseksi selvitetään, millaiset organisaatiot investoivat sisäiseen tarkastukseen tutkimalla sisäisen tarkastuksen vapaaehtoiseen käyttöön liittyviä tekijöitä. Kolmanneksi, tutkimuksessa syvennytään sisäisen tarkastuksen tuloksellisuuteen vaikuttaviin tekijöihin, jotta voidaan hahmottaa, millaisiin eri sidosryhmien odotuksiin sisäisen tarkastuksen olisi pyrittävä vastaamaan. Tuloksellisella toiminnalla sisäinen tarkastus voi legitimoida keskeisen asemansa osana organisaation hallinnointijärjestelmää. Järjestämällä sisäisen tarkastuksen toiminnon organisaation johto voi vahventaa ohjaus- ja valvontajärjestelmäänsä asiantuntijayksiköllä, jonka keskeisimpänä tehtävänä pidetään lisäarvon tuottamista organisaatiolle mm. parantamalla riskienhallinta-, valvonta-, johtamis- ja hallintoprosesseja. Tästä huolimatta vain osa organisaatioista päättää perustaa sisäisen tarkastuksen toiminnon. Tutkimustieto sisäisen tarkastuksen vapaaehtoisen käytön levinneisyydestä eri toimintaympäristöissä sekä vapaaehtoiseen käyttöön liittyvistä tekijöistä luo tiedeyhteisölle merkittävää uutta tietoa sisäisen tarkastuksen merkityksestä organisaation johtamis- ja valvontajärjestelmässä. Toisaalta sisäisen tarkastuksen rajoittunut hyödyntäminen herättää kysymyksiä siitä, kykeneekö sisäinen tarkastus tulokselliseen toimintaan ansaitakseen paikkansa hallinnointijärjestelmässä rajallisia resursseja allokoivien päättäjien silmissä. Keskustelua sisäisen tarkastuksen tuloksellisuudesta voidaan siten pitää perusteltuna. Tuloksellisella sisäisellä tarkastuksella tarkoitetaan toimintoa, joka pyrkii tuottamaan organisaatiolleen lisäarvoa mm. taloudellisuuden, tuottavuuden, tehokkuuden ja vaikuttavuuden näkökulmista (Sisäiset tarkastajat ry, 2018). Sisäisen tarkastuksen tuloksellisuutta voidaan kuitenkin lähestyä useiden keskeisten toiminnon sidosryhmien näkökulmasta – ja löytää näin tuloksellisuuden käsitteelle uusia ulottuvuuksia. Tutkimuksen sidosryhmäanalyyttisen pohdinnan tuloksena sisäisen tarkastuksen tuloksellisuus osoittautui monitulkintaiseksi, sillä tuloksellisuus saa monia merkityksiä riippuen tarkastelunäkökulmasta. Käsitteen eri tulkinnoilla voidaan löytää myös selityksiä sille, miksi organisaatiot käyttäytyvät eri tavoin pohtiessaan sisäisen tarkastuksen vapaaehtoista käyttöä. Kokonaisuutena tutkimus täydentää tutkimusaukkoa sisäisen tarkastuksen merkityksestä osana organisaation johtamis- ja valvontajärjestelmää ja selventää, miksi organisaatiot käyttäytyvät eri tavoin pohtiessaan sisäisen tarkastuksen vapaaehtoista käyttöä. ; According to the professional and academic literature, the internal audit (IA) is regarded as a central part of governance systems. The functional goal of IAs is to produce added value for organizations. The objective of this dissertation is to create a comprehensive understanding of the significance and meaning of IAs for the governance structure of organizations. Firstly, the significance of IAs is approached through examining their voluntary use in different types of organizations. Secondly, this study examines the determinants affecting the voluntary use of IAs. Thirdly, this dissertation examines the determinants of ambiguous IA effectiveness in order to understand which of the multiple expectations held by different stakeholders should be pursued by IAs. By operating effectively, the IA can legitimate its central position in an organization's governance structure. By using an IA, an organization's management can strengthen governance processes with a unit of professionals whose main target is to bring added value by improving risk management and control and governance processes. Despite this, not all organizations decide to invest in IAs. Evolving research on the voluntary use of IAs and the determinants affecting the voluntary use of IAs is creating important new information on the significance of IAs in the good governance of organizations. Furthermore, the limited voluntary use of IAs raises concerns over their ability to meet the expectations of decision-makers who are allocating scarce resources. The discussion on the effectiveness of IAs is therefore justified. An effective IA aims to enhance organizational value in terms of economics, efficiency, and effectiveness (Institute of Internal Auditors, 2018). Moreover, the effectiveness of IAs can be examined from the perspectives of various central stakeholders. A multi-perspective examination enables the discovery of new interpretations of the phenomenon. The stakeholders' analytical approach to the effectiveness of IAs revealed that the efficacy of IAs is ambiguous, and they can be interpreted from the varied perspectives of the relevant stakeholders. The various interpretations also help to reveal why organizations act differently when considering the voluntary use of IAs. In conclusion, this dissertation complements the existing literature by offering a comprehensive overview of the significance of IAs in governing organizations, as well as the reasons why organizations act differently when deciding on the voluntary use of IAs.

Tutkimuksessa selvitetään, missä määrin työpaikkojen työsuojeluvalvontaa toteutetaan alueellisesti eri tavalla eli toteutuuko valvonta työpaikoilla yhtenäisesti eri puolilla Suomea. Tutkimuksen ennakko-oletuksena on, että merkittävä syy työsuojeluvalvonnan alueelliseen erilaisuuteen on valvonnan organisointi viiden itsenäisen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tehtäväksi. Työsuojeluhallintoa ja työsuojeluvalvonnan toteutumisen yhtenäisyyttä työpaikoilla ei ole tutkittu tieteellisesti 2000-luvulla. Tämä tutkimus arvioi työsuojeluhallinnon rakennetta ja valvonnan toteutumista sekä hallinnon että työpaikkojen näkökulmasta. Tutkimus antaa sekä tieteellisesti perusteltuja teoreettisia että hallinnon asiakkaiden näkökulmia työsuojeluhallinnossa käynnissä olevaan valvonnan yhtenäistämiskehitykseen. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on hallinnon evaluaatiotutkimus, joka tarkoittaa hallinnon toimivuuden arviointia käyttäjä- ja asiakasnäkökulmasta. Työsuojeluhallinto toteuttaa työpaikoille kohdistuvaa työsuojeluvalvontaa työsuojelutarkastuksina, jolloin hallinnon asiakkaita ovat työpaikat ja niiden työnantajat ja työntekijät. Pääasiallisena tutkimusaineistona ovat valvontatietojärjestelmä Veran raportit ja niistä tehdyt 27 valvonnan alueellista vertailua sekä henkilöhaastattelut, jotka kohdistuvat 52:een työsuojeluhallinnon, työmarkkinajärjestöjen ja työpaikkojen työsuojeluhenkilöön. Tutkimuksessa on kolme päälukua: työsuojeluhallituksen aika 1973-1993, itsenäisten alueellisten työsuojeluviranomaisten aika vuodesta 1993 lähtien sisältäen työmarkkinajärjestöjen roolin työsuojeluvalvonnassa ja valvonnan alueellinen vertailu. Tutkimusmatkani kohti yhtenäistä työpaikkojen työsuojeluvalvontaa alkoi työsuojeluhallituksesta, joka perustettiin vuonna 1973 osana hyvinvointivaltion rakentamista ja valtiojohtoista suunnitteluoptimismia. Valtiollinen työsuojelu koottiin yhden ministeriön alaisuuteen. Työsuojeluhallituksen aikana oli keskusjohtoinen, ainakin osittain yhtenäinen työsuojeluvalvonta, mutta keskusviraston toiminta ei onnistunut, koska työnantajat vastustivat sitä koko ajan pitäen sen toimintaa konspiratiivisena, vehkeilevänä. Työsuojeluhallitus lakkautettiin vuonna 1993 osana keskusvirastojärjestelmän purkamista 1990-luvun alun taloudellisen laman seurauksena. Valtion harjoittamaa sääntelyä purettiin hallinnon kaikilla sektoreilla, ja hallintoa madallettiin lähemmäksi asiakasta. Valtion merkitystä vähennettiin koko yhteiskunnassa ja hyvinvointivaltiosta tehtiin kilpailuvaltio, jolloin markkinaliberalismi ja New Public Management voimistuivat. Työsuojeluhallituksen lakkautuksessa tehtiin ehkä muutakin politiikkaa; pirstaloimalla valvovaa hallintoa heikennettiin samalla työpaikoille kohdistuvaa keskitettyä valvonnan voimaa. Itsenäisten alueellisten työsuojeluviranomaisten aikana vuodesta 1993 lähtien entisten työsuojelupiirien ja nykyisten aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueiden toiminnallinen itsenäisyys korostui. Hallinnon toiminnassa näkyy, ettei työsuojeluvalvonnalla ole yhteistä keskusjohtoa. Sosiaali- ja terveysministeriön työ- ja tasa-arvo-osasto, jonka alaisuuteen työsuojelu keskushallinnossa kuuluu, toteuttaa Kansainvälisen työjärjestön ILO:n (International Labour Organization) sopimusten tulkintaa, että työsuojeluhallinto on riippumaton valvontatehtävää suorittaessaan eikä ministeriö siten puutu valvonnan alueellisiin menettelytapoihin. Tutkimus käsittelee myös työsuojeluhallinnon laajaa yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Järjestöt osallistuvat kaikkeen päätöksentekoon, jossa käsitellään hallinnon tavoitteita, painopisteitä, valvontaohjeita ja resursseja. Tutkimuksessa arvioidaan edustuksellisen demokratian näkökulmasta korporatiivisen etujärjestövaikutuksen ja hallinnon suhdetta riippumattoman työsuojeluvalvonnan päätöksenteossa ja toimeenpanossa. Tarkastuskertomuksiin perustuva alueellisen valvonnan vertailu osoittaa, että työsuojeluvalvonta on eriytynyt vastuualueittain. Työpaikkojen kunnossaolo määritellään usein eri tavalla, joten tarkastajien valvoma työturvallisuuden minimitaso ei toteudu yhdenmukaisesti koko maassa. Siten velvoitteita korjata tai poistaa työturvallisuusepäkohtia annetaan eri tavalla ja lopputuloksena on se, ettei työnantajia kohdella tasapuolisesti. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että työsuojeluvalvonta on osa kansallista hallintotoimintaa ja laillisuusvalvontaa, ei alueellista tai paikallista hallintoa. Työsuojelu ei eroa toimialoittain maantieteellisesti, koska eri ammattialojen työ on pääpiirteissään samanlaista koko maassa ja niiden työturvallisuus ei juurikaan eroa maantieteellisesti. Tämän vuoksi myös työsuojeluvalvonnan pitäisi olla yhdenmukaista koko maassa. Suomeen pitäisi perustaa Pohjoismaiden mallin mukainen työsuojelun keskusorganisaatio, joka koordinoisi yhtenäistä laillisuusvalvontaa samalla tavalla kuin Poliisihallitus, Syyttäjälaitos ja uusi Tuomioistuinvirasto koordinoivat toimialojensa laillisuusvalvontaa ja toiminnan menettelytapoja. ; This study examines the extent to which workplace occupational safety and health (OSH) enforcing is carried out differently across the Finnish regions, in other words whether workplace enforcing is uniform across Finland. The presupposition of the study is that an important reason for the regional disparity in labour inspection is the decentralized organization of the inspection to by the five independent divisions of occupational health and safety of the regional state administrative agency. The OSH administration and the uniformity of the implementation of OSH in the workplace have not been scientifically studied in the 21st century. This study assesses the structure and implementation of the OSH administration from the perspective of both the administration and the workplace. The study provides a scientifically justified analysis covering both theoretical and customers' perspectives on OSH management and the ongoing integration of health and safety enforcement. The chosen theoretical approach of the study is the administrative evaluation framework, which means assessing the functionality of administration from the user and customer perspective. The Labour Inspectorate carries out workplace safety inspections in the form of occupational safety inspections, whereby the customers of the administration are the workplaces and their employers and employees. The main research material are OSH inspection database Vera reports and personal interviews carried out with 52 persons in the job protection administration, labour organizations and employment OSH personnel. The study consists of three main empirical chapters: the Labour Protection Board, the Central Office 1973-1993, the independent Regional Labour Inspectorate since 1993, including the role of labour organizations in labour inspection and the regional comparison of labour inspection. Shift towards an integrated job labour inspection started with the Labour Protection Board which was established in 1973 as part of the construction of the welfare state during the era of optimism in state-directed planning State labour protection was brought together under one ministry. The Labour Protection Board the system was center-led, at least regarding uniform occupational health and safety enforcing, but the Board's operations were not successful, mainly because the employers were opposed to it throughout its existence. The Labour Protection Board was abolished in 1993 as part of the dismantling of the central office system that followed the economic recession in the early 1990s. State regulation in all sectors of government was decentralized and administration was brought closer to the customers. The role of the state was diminished in society as a whole and the welfare state became a competitive state, with neoliberalism and New Public Management becoming stronger. Other objectives were also part of the decision to abolish the Labour Protection Board; at the same time, the fragmentation of supervisory authorities weakened the efficiency of workplace control. The era of the independent regional labour inspectorates since 1993 underlines the functional independence of the former OSH Inspectorate and the current division of occupational health and safety of the regional state administrative agency. The operation shows that there is no common central management for labour enforcement. The Department for Work and Gender Equality of the Social and Health Ministry, which is responsible for occupational safety in central administration, interprets International Labour Organization (ILO) conventions as meaning that the labour administration is independent in carrying out its supervisory function. Thus, the Ministry does not interfere with regional control procedures. The study also deals with the extensive co-operation between the labour protection administration and the labour market organizations. Trade unions are involved in all decision-making concerning management objectives, priorities, control guidelines and resources. The study examines the influence of corporatist interest groups and the governance of occupational health and safety enforcing decision-making and implementation from the perspective of representative democracy. A comparison of regional control based on inspection reports shows that OSH control of occupational health and safety has varied between the regional divisions. The condition of workplaces is often defined differently, so the minimum level of occupational safety supervised by inspectors is not uniformly applied throughout the country. Thus, obligations to remedy or eliminate occupational safety deficiencies in workplaces are given different treatment and the result is that employees are not treated equally. The conclusion of the study is that health and safety control should be in the competence of national administration and judicial review, not regional or local administration. Occupational safety and health does not differ geographically by industry, as the work of the various occupations is broadly similar throughout the country and there is little geographical variation in occupational safety. For this reason, labour inspection should also be uniform throughout the country. Finland should set up the Nordic model of a more centralized OSH system, which would coordinate an integrated review of legality in the same way as the National Police Board, the Prosecutor's Office and the Court of Justice co- ordinate the law enforcement and operational procedures of their respective sectors.

Kansalaisosallistuminen YVA-menettelyssä Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) yksi keskeinen tavoite on lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumista ympäristövaikutuksiltaan merkittävissä hankkeissa. YVA-menettelyllä pyritään tuomaan kansalaisten näkemykset, huolet ja toiveet mukaan suunnitteluun ja päätöksentekoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. YVA edustaa väitöstutkimuksessa modernia vuorovaikutteista ympäristöpolitiikan ohjauskeinoa ja osallistumisen välinettä. Väitöstyön ensimmäisenä tutkimustehtävänä oli luoda YVAan osallistumisen analyysille teoreettinen viitekehys: millaista demokratia- ja suunnitteluideaa YVA voi edustaa ja millainen politiikkaverkosto YVA on kansalaisosallistumisen kannalta. Toisena tutkimustehtävänä analysoitiin YVAan osallistumisen historiallista kehittymistä ja muutoksia Suomessa. Kolmantena tutkimustehtävänä tarkasteltiin osallistumisen käytännön toteutusta sekä arvioitiin osallistumisen vaikuttavuutta. Lisäksi analysoitiin vaikuttavuuden mahdollisia esteitä, miten läpinäkyviä ja avoimia YVA-menettelyt ovat ja miten hyväksyttävänä osallistumisvälineenä YVAa pidetään. Osallistumisen kannalta olennainen seikka on YVAn institutionaalisuus: se on julkishallinnon luoma väline, jonka lisäksi toimenharjoittajalla on keskeinen YVA-menettelyn käytännön toteuttajan rooli. Tämä luo osallistumisen kannalta rakenteita, joissa korostuu toimijoiden väliset epäsymmetriset valta-asemat. YVA-menettelystä tulee helposti kaikille osapuolille vallan käytön ja politiikan tekemisen väline ja niin osallistumisen järjestämistä kuin itse osallistumista ohjaavat toimijoiden poliittiset intressit ja tavoitteet. YVA on parhaimmillaan eri osapuolten välinen avoin keskusteluareena, joka lisää suunnittelun ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä, mutta YVA on myös poliittisen kamppailun areena. Suomen YVA-lainsäädännössä osallistumisella on aina ollut tärkeä rooli. Suomalaisessa YVA-järjestelmässä on korostettu kansalaisten osallistumismahdollisuuksia. Ajan saatossa myös kriittisyys laajaa osallistumisoikeutta ja useita osallistumismahdollisuuksia kohtaan on lieventynyt. Haaste on kuitenkin siinä, että osallistumisen toteutus määritellään laissa väljästi, eikä lainsäädäntö takaa laadukasta osallistumista tai varsinkaan sen vaikuttavuutta. Toinen havaittu haaste on YVAn ja osallistumisen suhde päätöksentekoon. YVAn ulkopuoliset päätöksentekojärjestelmät ja edustuksellisen vallankäytön rakenteet eivät ole muuttuneet, ja siksi YVAn vaikuttavuus voi jäädä vähäiseksi. Vaikka YVA edustaisikin osallistuvaa demokratiaa ja toteuttaisi vuorovaikutteista ja moniäänistä suunnittelua, voi osallistumisen merkitys vesittyä ja kansalaisten osallistumisaktiivisuus hiipua. Ilmiöön liittyy myös tarpeetonta kriittisyyttä. Osallistumisen vaikuttavuus ei ole kertaluonteista, vaan se on usein välillistä ja ajoittuu prosessin eri vaiheisiin. Osallistumisen merkitystä ja vaikutuksia ei aina tunnisteta. YVAsta ei ole muodostunut Suomessa laajojen joukkojen osallistumisvälinettä. Ennemminkin YVAan osallistuvat tyypillisesti harvat kansalaisaktiivit, jotka hyödyntävät YVAn lisäksi lukuisia muitakin osallistumisen ja vaikuttamisen keinoja. Osallistujien määrän sijaan huomio tulee kuitenkin kiinnittää sisältöön ja suunnittelun moniäänisyyteen. Olennainen kysymys on se, millaisen roolin kansalaiset ja maallikkoasiantuntijuus voivat saada perinteisesti asiantuntijavetoisessa suunnittelukulttuurissa. ; Public participation in environmental impact assessment Environmental impact assessment (EIA) is a policy instrument based in law and used to prevent harmful environmental impacts, increase public information access, and improve public participation opportunities. EIA is an open process for discussion and participation of different actors: it increases the transparency and broadens the information base of environmental policy planning and decision making. One aim of EIA is to incorporate citizens views and opinions, concerns and desires into planning at an early stage. EIA is a process of identifying and evaluating potential impacts from proposed activities. It is also an interactive and communicative policy instrument and should facilitate direct participation. EIA is an example in the development process of direct participation in Finland during 1990 s. In this study EIA is approached as a participation instrument. Public participation is the perspective from which the EIA-process is analysed. The aim of the research is to examine participation in EIA both a theoretical and empirical way, and to interpret and explain the operation logic and efficacy of participation. There are three main research tasks in the study. The first task is to create a theoretical framework for analysis of public participation in EIA. For this purpose, the theoretical and methodological triangulation is made in the study. There are four main parts in the triangulation. Firstly, the elements of participative and deliberative democracy and communicative planning theories are combined. This theoretical discussion shows what kind of democracy and planning EIA can represents. Secondly, network analysis and evaluation are integrated in the methodological triangulation. The concepts of policy networks and intervention theory are used in theoretical and methodological manner. The outcomes of theoretical and methodological triangulation are criteria of deliberative EIA and four policy network models of EIA as an instrument of public participation: 1) EIA as a negotiation process; 2) EIA as a technical process of information collection, 3) EIA as an information instrument; and 4) EIA as tool for controlling of participation. While the theoretical part of the thesis has its own analytical objectives, these policy network models are utilized with evaluation criteria in the empirical part of the study. The second research task is to analyse the historical development of participation in Finnish EIA legislation. The focus of this part is on the long lasting political process and arguments behind the enacting of Finnish EIA Act in 1980 s and 1990 s. The most important amendments of EIA legislation and the international and national reasons behind them are also considered. According to results of this part of thesis, the role of participation has been central to the Finnish EIA system. Even if the EIA Act was implemented in Finland relatively late in 1994, the legislative foundation for public participation has always been strong. Though the implementation of participation is defined in a flexible way, Finnish EIA legislation supports public participation and in principle creates possibilities for deliberative democracy. The third research task is to evaluate public participation in two case studies. This part includes following questions: 1) what kind of objectives do different actors seek from participation; 2) how does participation impact EIA and what are the obstacles of effective participation; and 3) how transparent and acceptable is the EIA process? The two cases used, the EIA of a road project and the final disposal of nuclear waste, show how much the aims, the implementation and the effectiveness of public participation can not only vary between different projects, but also during the planning process in one certain project. Notably, in the nuclear waste case, the nature of top-down instrument of EIA was clearly observed, while the developer of the project assumed a dominant role. The three elements of policy network (actors, arenas and agenda) were defined by the developer. Even if participation was carried out with great visibility, professional implementation and sufficient resources, the impact of public participation and lay people expertise was not so essential, while the economic and political interests of the project and the role of experts were in central role. In this case study EIA represents the policy network model of controlling of participation: the role of governance was more important than deliberative participation. In the road case the planning situation was more open. There did not seem to be the same need to define and control participation and the agenda of the EIA. The contribution of citizens was used in planning in a more effective manner. The EIA assumed a more traditional role ­ as an information distribution tool, and as a place for open discussion and effective participation. The case studies suggest that the legislative base can not alone guarantee the effectiveness of public participation. Most important factor is the attitude of main actors. Each EIA process is unique and general theories of participation in EIA are difficult to create. In practice, the EIA is more or less an institutional process of power division between different actors, and the developer has the central role. EIA is an open arena that allows political disagreements to form and emerge into the open. However, EIA can also be used to promote political interests. EIA and participation can be harnessed by the proponent, but EIA can also feed the so called NIMBY (Not In My Back Yard) phenomenon. It is also possible, that policy instruments like EIA create a new elite ­ active lay experts. Theoretical ideas of deliberative democracy or communicative planning are challenging to implement in practice. At the same time it is important to estimate the criteria and expectations concerning participation. One can see, that EIA has lot of deliberative potential, but the main challenges are in the relationship between EIA and decision making, and in the structures of political power and decision making outside of EIA.