Suchergebnisse

Engl. Zsfassung u.d.T.: Business and society : Heikki Huhtamäki's network and stageholder relationships

Yritysten innovaatiotoiminnan merkitys talouden kehitykselle on kiistaton. Sen sijaan käsitykset tämän innovaatiotoiminnan luonteesta ja reunaehdoista ovat merkittäviä tutkimuskohteita. Erilaiset aluekehitysteoriat ovat tarkastelleet näitä kysymyksiä spatiaalisista lähtökohdista muutamia vuosikymmeniä. Tosin näiden teorioiden ja lähestymistapojen juuret ovat huomattavasti vanhemmissa havainnoissa, jotka käsittelevät esimerkiksi taloudellisen toiminnan maantieteellistä keskittymistä ja sen merkitystä tai organisaatioiden välisen vuorovaikutuksen luonnetta ja spatiaalisia vaikutuksia. Tässä tutkimuksessa kohteena ja analyysikehikkona on yksi nykyisin vaikuttavista innovaatiotoiminnan ja alueellisen kehityksen suhteita tarkastelevista lähestymistavoista, niin sanottu alueellisen innovaatiojärjestelmän malli. Malli lasketaan usein myös yhdeksi laajemman innovaatiojärjestelmätutkimuksen näkökulmista kansallisen, teknologisen tai toimialoittaisen näkökulman rinnalla. Näiden mallien merkitys myös käytännön politiikkatoimien perustana on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana suuri eri maissa ympäri maailmaa. Alueellisen innovaatiojärjestelmän mallin ytimessä on oletus, että innovaatiotoiminnassa on kyse vuorovaikutteisesta oppimisesta, johon ympäröivä yhteiskunnallinen viitekehys vaikuttaa monin tavoin, eikä innovaatiotoimintaa voida siten ymmärtää tuntematta monia rakenteellisia ja institutionaalisia tekijöitä. Yleisesti innovaatiojärjestelmän voidaan määritellä muodostuvan toimijoista, näiden välisistä suhteista sekä taloudellisesti käyttökelpoisen tiedon tuottamiseen, leviämiseen ja hyödyntämiseen liittyvistä prosesseista. Alueellisesta näkökulmasta korostetaan yleensä yhdistävän tai läheisen maantieteellisen sijainnin tuottamia etuja näissä prosesseissa (esimerkiksi teknologiset ylivuodot, erikoistuneet resurssit ja instituutiot). Samoin korostetaan hiljaisen tiedon paikallistunutta luonnetta ja sen siirtämisen ongelmallisuutta vastakohtana esimerkiksi koodatun informaation usein suhteellisen helpolle ja edulliselle siirtämiselle maasta toiseen. Yhtenä tutkimuksen lähtökohdista on näkemys, että tyypillinen alueellisen innovaatiojärjestelmätutkimuksen metodologinen lähestymistapa on painottunut liiaksi ylhäältä alas -näkökulmaan. Eri maissa ja eri alueilla toteutettavien tutkimusten välisen vertailun ja tutkimustiedon kumuloitumisen edistämiseksi tarvitaan myös alhaalta ylös -tyyppistä metodologiaa soveltavia tutkimuksia. Tähän tässä esiteltävä tutkimus pyrkii: se kehittää em. lähestymistavan perustalta viitekehystä, joka yritystasolla ottaa huomioon keskeisiä innovaatiotoimintaan ja sen spatiaalisiin sidoksiin liittyviä tekijöitä. Erityisen merkittävänä nähdään innovaatiotoimintaan liittyvä yritysten ulkoinen vuorovaikutus verkostomuotoisina yhteyksinä toisiin yrityksiin ja muihin organisaatioihin sekä tällaisen vuorovaikutuksen mahdollinen kasautuminen aluetasolla. Empiirisesti tutkimus rakentuu kahden toisiinsa liitoksissa olevan yritystasoisen tutkimusaineiston pohjalle. Toinen näistä aineistoista rakentuu 360 yrityksen ja toimipaikan palauttamasta kyselystä ja toinen 37 yritysjohtajan haastatteluista. Kohteena olevat yritykset edustavat teollisuutta ja yrityspalvelualoja ja sijaitsevat Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen aineiston ja analyysin yhdistäminen tekee mahdolliseksi metodisen triangulaation, jolla pyritään varmistamaan tulosten monipuolisuus ja luotettavuus. Rakennetun viitekehyksen lisäksi tutkimus tuottaa empiiristä tietoa suomalaisten yritysten innovaatiotoiminnasta ja sen alueellisista, kansallisista ja kansainvälisistä kytkennöistä. Tutkimus päätyy muun muassa toteamaan, että varsinaisia aluetasolla rakentuvia laajoja innovaatiotoimintaan liittyviä yritysten välisiä systeemisiä kokonaisuuksia ei voida havaita. Tältä pohjalta esitetään johtopäätöksenä, että kyse on enemmänkin useilla tasoilla rakentuvista spatiaalisista innovaatiojärjestelmistä tai -ympäristöistä. Toisaalta tutkimus tuo esiin innovaatiotoiminnan monenlaiset merkittävät kytkennät aluetasolla, jotka perustuvat muun muassa alueellisiin työmarkkinoihin sekä yliopistoihin ja muuhun tiede- ja teknologiainfrastruktuuriin alueilla. Tutkimuksen pohjalta esitetään teoreettis-käsitteellisiä ja metodologisia tarpeita ja mahdollisuuksia alueellisen innovaatiojärjestelmämallin kehittämiseksi. Lopuksi tutkimuksessa esitetään normatiivisesti kolme erityyppistä alueellista innovaatioympäristöä, joiden piirteitä tutkimuksessa empiiriseen aineistoon perustuen havaittiin. ; The significance of innovation for economic development is very little debated today. Instead, debated are the characteristics and preconditions of innovation. In regional studies and regional science, several approaches and theories have evolved in the last decades to explore the spatial dimension of industrial innovation activities. These approaches, however, have their origins in much older observations dealing with, for example, geographical agglomeration of production and its effects or inter-organizational interaction and its dynamics in space. Serving as the subject and frame of analysis in the study, the regional innovation system (RIS) approach represents the present theorization on relationships between industrial innovation and regional development. This approach is often counted as one of the variants in the innovation system family, together with national, sector and technological variants. It is noteworthy that these models have had a remarkable impact on policy-making all over the world in the last ten years, underscoring also their social attractiveness. A core assumption in the regional innovation system approach is that innovation activities are based on interactive learning and are thus socially embedded processes which cannot be understood without taking into account their institutional and cultural contexts. A broad definition of an innovation system formulates that an innovation system is formed by actors, relationships and processes related to producing, distributing and using economically useful knowledge. From the regional perspective, it is usual to emphasize those advantages for innovation processes that are caused by co-localization or close geographical proximity among actors (e.g. technological spillovers, specialized resources and institutions). Those characteristics of tacit knowledge are also emphasized that make it highly localized and sticky contrary to codified information that may be relatively easy and cheap to transmit to another part of the globe by exploiting communication technologies, for example. One of the points of departure in this study was an assumption that a study conducted in the RIS fashion typically follows a top­down methodology, although also studies from the bottom-up perspective are needed in order to facilitate comparisons between different empirical studies and to ensure an effective cumulation of research knowledge. This is where the study aims to make its mark: based on the RIS approach, it pursues to develop a framework that takes into account firm-level core determinants of innovation activities and its spatial ties. Here firms external interaction related to innovation as network-type linkages to other firms and organizations as well as its potential concentration on the regional level are considered to be of particular interest. Empirically the study is based on two connected firm-level data-sets, one of which consists of a survey with 360 respondent firms and business units and the other of 35 firms based on 38 executive interviews. These firms represent manufacturing and business services industries and they are located in Tampere and Jyväskylä Regions in Finland. The regions, on the one hand, are comprised of institutionally fairly rich innovation environments but, on the other hand, include also some less-favoured sub-regions. Concerning the analysis of the study, a combination of the two data-sets enables methodical triangulation which aims at securing both the diversity and the reliability of the outcomes. In addition to the constructed framework, the study results in empirical information on the Finnish firms innovation activities and their regional, national and international linkages. The outcomes show, among other things, that there are no particular innovation-related systemic inter-firm entities formed at the regional level. Based on this, the conclusion is that innovation systems, or environments, are spatially multi-level. On the other hand, the study brings forward many of those regional-level ties and linkages that are important for innovation activities, such as regional labour markets, universities and other science and technology infrastructure in the regions. Based on the study, many prospects are pointed out and discussed to contribute to the theoretical and methodological advance of the regional innovation system approach. Finally, originating from the empirical observations, three normative models of distinctive regional innovation environments are presented.

Artikkeli käsittelee diskurssianalyysin avulla sitä, miten niin kutsutut diginatiivit mediat merkityksellistävät itseään ja journalismiaan toimintaansa kuvailevilla "about"-sivuillaan. Artikkelissa käsitellään neljää aineistosta tunnistettua diskurssia: identiteettidiskurssi, niche-diskurssi, verkosto-diskurssi ja muutosdiskurssi. Diskursseja analysoidaan sosiaalisen median mediaekologian ja keskustelevan journalismiperinteen kontekstissa. Artikkelin keskeinen tulos on, että analysoitujen diginatiivien medioiden käsitys journalismista vastaa keskustelevan journalismin kriteerejä, ja että tämän tyyppisen journalismin voi väittää sopivan "perinteistä" journalismia paremmin internetiin ja sosiaalisen median alustoille. Keskustelevuus viittaa subjektiiviseen tyyliin sekä tulkintojen ja analyysien painottumiseen objektiivisen faktaraportoinnin sijaan tai sen ohella. Nämä puolestaan voivat edesauttaa "intiimin" suhteen muodostumista niin yleisön, toimittajien ja mediaorganisaatioiden kuin yleisön ja maailman tapahtumien välille. Voi ennakoida, että tämän tyyppinen journalismi vahvistuu tulevaisuudessa, ja että diginatiivien medioiden journalismikäsitys edustaa journalismin mahdollista tulevaisuutta.

Verkostoitumisesta tuli 1990-luvulla Suomessa trendi. Sen myötä verkosto on yleistynyt yhteistyön muotona. Verkostoilta odotetaan paljon, mutta toiminnan laatu ja tulokset eivät vastaa aina odotuksia. Toisaalta toimintatapojen kehittämiseen ei ole riittävästi panostettu. Artikkelissa tarkastellaan verkostojohtamista viestinnän ja vuorovaikutuksen näkökulmasta. Näkökulma on luonteva, koska koko verkoston olemassaolo perustuu toimijoiden henkilökohtaisiin suhteisiin ja vuorovaikutukseen. Lisäksi johtaminen on viestintää ja viestintäosaamisen merkitys kaikessa johtamisessa on kasvanut. Aluksi artikkeli avaa näkökulmia, jotka luovat kuvaa siitä, mitä tekijöitä verkostojohtamisessa on hyvä ottaa huomioon. Näitä näkökulmia peilataan kahteen ryhmäviestinnän teoriaan: strukturaatioteoriaan ja funktionaaliseen teoriaan. Artikkeli nostaa yhdeksi verkostojohtamisen haasteeksi toimijoiden tasavertaisuuden ihanteen, koska johtaminen koetaan toisinaan uhkana verkoston toimijoiden tasavertaisuudelle. Strukturaatioteorian mukaan erilaiset ryhmäilmiöt rakentuvat vuorovaikutusprosesseissa. Sen mukaan verkoston rakenne ja toimintatavat ovat suoraan suhteessa verkoston vuorovaikutukseen. Esimerkiksi tasavertaisuuden näkökulmasta johtajan ja muiden toimijoiden roolit syntyvät vuorovaikutuksessa ja siten ne kuvaavat verkoston todellisuutta. Funktionaalinen teoria tarkastelee johtamista toimintoina, jotka edistävät tai vaikeuttavat tavoitteiden saavuttamista. Funktionaalinen teoria korostaa johtajan kahtatoista haastetta: toisaalta vahvistaa koheesiota, toisaalta varmistaa toimiva päätöksentekoprosessi. Kun strukturaatioteoria tarkastelee vuorovaikutuksen suhdetta verkoston rakenteeseen ja toimintaan, funktionaalinen teoria tarkastelee vuorovaikutuksen suhdetta verkoston tuloksellisuuteen. Artikkelissa todetaan, että kumpaakin teoriaa voidaan soveltaa verkostojohtamisen tutkimuksessa, mutta niiden lähtökohdat ovat erilaiset.

VTT Technology 255 ; The deployment of Information and Communication Technologies (ICT) throughout the transportation system is expected to significantly shape the current structures and operating models. Infrastructure, vehicles and end-user handsets are becoming increasingly intelligent and instrumented with sensors and broadband connectivity, which in turn enables a wide range of smart mobility services. This evolution trend is also challenging the public sector to renew itself and create new policies, new ways to organize services and regulate the market. In relation to this evolution trend, the Ministry of Transport and Communications has launched the Traffic Lab development program the goal of which is to enable the creation of an ecosystem of smart mobility services, and which also provides a context for this study. In this study we use different modelling frameworks to analyse how the evolution towards an open ecosystem model for smart mobility services could occur in Finland. Two evolution paths in particular are described, the first being a more centralized path where centrally controlled public services are gradually liberalized, following possibly a similar evolutionary path what took place in the evolution of 1st and 2nd generation mobile communications. The second is a more decentralized path, where fragmented and isolated solutions are loosely coupled in a similar manner to that which occurred in the evolution of the Internet. In order for smart mobility services to reach their full potential, many changes are needed in current organizational structures and legislation. New collaboration models are needed between the public and private sectors and between existing sub-sectors of the transport system. While it remains uncertain how quickly these changes will eventually occur in full scale, it is evident that the upscaling of smart mobility solutions requires multiple points of intervention and is not likely to emerge by market forces alone. ; Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäminen lisääntyy kiihtyvää vauhtia koko liikennejärjestelmässä, ja sen odotetaan tulevaisuudessa muokkaavan merkittävästi nykyisiä rakenteita ja toimintamalleja. Liikenneinfrastruktuurin ja ajoneuvojen digitalisoituminen mahdollistaa uudenlaisia älykkään liikkumisen palveluja ja luo pohjan uudelle liiketoiminnalle. Kehitys haastaa myös julkista sektoria uudistumaan ja luomaan uusia tapoja järjestää palveluja ja edistää markkinoiden syntymistä. Tähän muutokseen liittyen liikenne- ja viestintäministeriö on käynnistänyt Liikennelabra-ohjelman, jossa tavoitteena on mahdollistaa älykkäiden liikkumispalveluiden ekosysteemin syntyminen. Tässä raportissa hyödynnetään erilaisia mallinnusmenetelmiä ja pyritään kuvaamaan sitä, miten kehitys kohti avointa älykkäiden liikkumispalveluiden ekosysteemiä voisi tapahtua Suomessa. Raportissa kuvataan erityisesti kaksi kehityspolkua, joista ensimmäinen on keskitetympi ja jälkimmäinen hajautetumpi. Keskitetymmässä kehityspolussa julkisia liikennepalveluja vapautetaan asteittain samaan tapaan kuin 1. ja 2. sukupolven matkapuhelinverkoissa. Hajautetummassa kehityspolussa eristyksissä olevista, sirpaloituneista palveluista muodostuu löyhästi kytkeytynyt avoin verkosto, jossa mallina käytetään avoimen internetin kehittymistä. Jotta älykkään liikkumisen palvelut saavuttaisivat täyden potentiaalinsa, tarvitaan useita muutoksia nykyisiin organisaatiorakenteisiin sekä lainsäädäntöön, mm. yhteistyömalleja julkisen ja yksityisen sektorin välille.

Abstract The resolution of humanitarian crises in, for example, ethnic conflict regions, is dependent on the interaction of different actors. They need to collectively engage to change the conflicting parties' perception of one another and their ways of interacting. The efforts of these institution-changing networks can be seen as an integral element of a change process to transform harmful societal practices which have become institutionalized over decades into socially and economically conducive practices. Located at the cross-roads of sociological institutionalism and critical entrepreneurship discourse this study borrows from both the Industrial Marketing and Purchasing rooted business network mobilization approach and organizational legitimacy discussion. It provides processual and contextual understanding of how individual actors act in the process of forming collectives for institutional change as an early stage of a peace-building process. The data of this study consists of a set of conversations with governmental, non-governmental and private sector actors and observations and secondary data about the peace-building and democratization process in Myanmar/Burma. These were used to produce insight into individual actors' acting for forming institution-changing networks. Pluralism, non-linearity and non-teleology were identified as characteristics of institutional entrepreneurial acting in turbulent and unpredictable contexts generally. Exploring the pluralist characteristic further, the study identifies in Myanmar/Burma's peace-building context reticence, adaptability, incentivization, and perseverance as ways of acting to instigate the forming of networks and the creation of legitimacy therein. Due to the underlying non-linearity and non-teleology of these ways of acting the formation of networks is referred to as process of becoming. Theoretically this study responds to the need for processual conceptualizations of networks changing over time through a rich and locally contextualized understanding of network forming processes. Methodologically, it advocates for a network- or meso-level approach to help transcending the distinction between individual and structure levels of analysis which allows viewing institutional entrepreneurship processes where they are enacted. Practically, this study gives guidance to business actors about balancing the conduct of business and building society at the same time. ; Tiivistelmä Humanitaaristen kriisien ratkaisu esimerkiksi alueilla, joissa on etnisiä konflikteja, riippuu eri toimijoiden vuorovaikutuksesta. Heidän täytyy pyrkiä verkostoissa vaikuttamaan konfliktin osapuolten vuorovaikutustapoihin ja näkemyksiin toisistaan. Näiden instituutioita muuttavien verkostojen pyrkimykset voidaan nähdä keskeisenä osana prosessia, joka muuttaa ajan saatossa institutionalisoituneita haitallisia yhteiskunnallisia käytäntöjä sosiaalisesti ja taloudellisesti hyödyllisiksi käytännöiksi. Tämä tutkimus sijoittuu sosiologisen institutionalismin ja kriittisen yrittäjyyden diskurssin yhtymäkohtiin. Se pohjaa keskusteluun organisatorisesta legitimiteetistä sekä liiketoimintaverkostojen mobilisoinnin lähestymistapaan, joka juontaa juurensa teollisten markkinoiden tutkimuksesta. Tämä tutkimus tarjoaa prosessuaalisen ja kontekstuaalisen näkökulman yksittäisten toimijoiden toimintaan kollektiivien muodostumisen prosessissa, joka tähtää institutionaalisen muutoksen aikaansaamiseen rauhanrakentamisprosessin varhaisessa vaiheessa. Tutkimuksessa hyödynnettiin kansalaisjärjestöjen, yksityissektorin ja valtiollisten toimijoiden haastattelujen lisäksi havaintoja ja sekundaariaineistoa rauhanrakentamisen ja demokratisointisoinnin prosesseista Myanmarissa/Burmassa. Aineiston pohjalta syvennettiin ymmärrystä yksittäisten toimijoiden toimimisesta instituutioita muuttavien verkostojen muodostumisessa. Pluralismi, epälineaarisuus ja epäteleologisuus tunnistettiin institutionaalisen yrittäjämäisen toimimisen ominaispiirteiksi turbulenteissa ja arvaamattomissa konteksteissa. Pluralistisia ominaisuuksia tarkasteltiin syvemmin ja Myanmarin/Burman rauhanrakennusprosessin kontekstissa pidättyväisyys, sopeutumiskyky, kannustimien asettaminen ja pitkäjänteisyys tunnistettiin tavoiksi käynnistää verkostojen muodostuminen ja niiden legitimiteetin luominen. Näiden toimintatapojen epälineaarisuuden ja epäteleologisuuden takia verkostojen luomiseen viitataan muodostumisen prosessina. Teoreettisesti tämä tutkimus vastaa tarpeeseen käsitteellistää muuttuvia verkostoja prosessuaalisesti luomalla moninaisen ja paikallisesti kontekstualisoidun ymmärryksen verkostojen muodostumisen prosessista. Metodologisesti tutkimus edistää verkosto- ja mesotason lähestymistapaa, joka auttaa ylittämään yksilön ja rakenteen tasojen erotuksen ja mahdollistaa institutionaalisen yrittäjämäisen prosessin tarkastelun sen toteuttamistasolla. Käytännössä tämä tutkimus antaa neuvoja liike-elämän toimijoille samanaikaisesti tapahtuvaan liiketoiminnan harjoittamiseen ja yhteiskunnan rakentamiseen.

Ageing takes place in Finland some 15 years earlier than in other European countries. The central actors in implementing active ageing policies are ministries that have been co-operating with each other. Active ageing policy in Finland has some of the advantages of networking in a small country, and also in the anticipation of the decrease in the share of the active population. First, all three central ministries, the Ministry of Social Affairs and Health, the Ministry of Labour and the Ministry of Education co-operate with each other. The success of various ageing programmes is largely based on this. In other countries, ministries usually have independent policies. Second, social partners include representatives of employers' and employees' organisations, as the tradition of tripartite thinking is strong in Finland. Third, research organisations support the research. For example, in the Finnish Institute of Occupational Health ageing studies began as early as 1981. Fourth, active ageing policies also focus on firm-level issues in addition to measures implemented at the individual and society levels. Firms have a clear incentive to prevent pensioners on disability emerging, since firms themselves have to pay a large part of the eventual pension expenses. There are, however, also major setbacks. Active ageing programmes such as the Ageing Programme and the Well-Being at Work Programme have been implemented in Finland for a fixed time period. There is a threat that much of the networking is lost after the programmes terminate. The cooperation between ministries may also diminish in the future programmes. The major problem in Finland that is not solved by any well being programmes is that the routes to exit from work are too generous. A new work life reform to renew the values of work is also called for. Finally, the integration of worklife and family life is considered an important issue, but issues related to active non-work time are seldom considered. An example of active time use that is ignored is household work. Household work is on average one third of the labour income for men and two-thirds of the labour income for women at age 50-64. Finally, the state of senior citizen policy is not very good in Finland. Private organisations of pensioners are relatively inactive. – Retirement ; Ageing Policy ; Demographic Trends ; Väestön ikääntyminen alkaa Suomessa noin 15 vuotta aikaisemmin kuin muissa Euroopan maissa. Keskeiset toimijat ikääntymisohjelmissa ovat ministeriöt, jotka ovat toimineet yhteistyössä. Yhteistyötä on edesauttanut verkostojen luominen, mikä voi olla helpompaa pienessä maassa. Yksi esimerkki tästä on sosiaali- ja terveysministeriön, työministeriön ja opetusministeriön yhteistyö, johon eri aktiiviseen ikääntymiseen liittyvien ohjelmien onnistuminen on perustunut. Eri työmarkkinaosapuolet ovat myös osallistuneet aktiivisesti toimintaan, joka on siten perustunut pitkälle kolmikanta-ajatteluun. Tutkimuslaitokset ovat myös tukeneet tutkimusta. Esimerkkinä tästä on Työterveyslaitoksen ikääntymistutkimus, joka on saanut alkunsa jo vuonna 1981. Viimeinen tärkeä tekijä aktiiviseen ikääntymiseen tähtäävien ohjelmien onnistumiselle on yritystason toiminta. Muista maista poiketen yrityksillä on selvä kannustin välttää työkyvyttömyyttä, koska yritykset kantavat suuren osan työttömyyseläkkeiden kustannuksista. Aktiivisen ikääntymisen toimenpiteissä on kuitenkin myös omat puutteensa. Ensinnäkin ikääntymisohjelma ja työssä jaksamisen ohjelma on asetettu määräajaksi. Uhkana on, että verkosto ei jatka toimintaansa ohjelmakauden loputtua. On myös mahdollista, että ministeriöiden välinen yhteistyö ei ole riittävää tai vähenee tulevaisuudessa. Aktiivisen ikääntymisen tavoitteiden toteuttaminen edellyttää myös työmaailmaan liittyvän arvomaailman uudistamista, missä ei olla edistytty riittävästi. Yksi ongelma on myös se, että työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen koetaan kyllä tärkeäksi, mutta kuitenkin toiminta rajoittuu yleensä työssä jaksamiseen eikä aktiivisuuteen myös työajan ulkopuolella. Yksi esimerkki ajankäytöstä, johon ei panna paljoakaan painoa, on kotitaloustyö. Kuitenkin esimerkiksi 50-64 -vuotiailla kotitaloustyön arvon on noin kolmasosa palkkatyön arvosta miehillä ja kaksi kolmasosaa palkkatyön arvosta naisilla. Voidaan myös todeta, että eläkeläisjärjestöjen aktiivisuus on varsin vähäistä.