Artikkeli tarkastelee Remedyn pelijulkaisujen käsittelyä sanoma- ja pelilehdissä vuosina 1997–2019. Analyysin kohteena ovat yhtiön Death Rally, Max Payne, Alan Wake, Quantum Break ja Control -pelit. Käymme läpi, miten lehtikirjoittelussa käytetyillä mediakehyksillä on rakennettu Remedyn menestystarinaa osana suomalaisen peliteollisuuden kehitystä. Kiinnitämme huomiota näiden rakenteiden kulttuuriseen jatkumoon eli siihen, miten kyseiset mediakehykset ovat muuttuneet kolmen vuosikymmenen aikana. Tarkastelemme myös, miten pelijournalismi määrittelee menestyksen, miten Remedyn yrityskuva on kehittynyt vuosien saatossa ja miten peliteollisuutta verrataan muihin kulttuuriteollisuuden aloihin.
In: GPR: Zeitschrift für das Privatrecht der Europäischen Union ; European Union private law review ; revuè de droit privé de l'Union européenne, Band 6, Heft 5
Tutkimuksessa tarkastellaan kuvaristikoiden piirroksia visuaalisen viestinnän näkökulmasta. Huomio kiinnitetään piirrosten ilmaisukeinoihin. Empiirinen aineisto koostuu piirroksista, jotka sisältyvät 18 kuvaristikkoon. Ne on julkaistu sanoma- ja aikakauslehdissä, jotka olivat myynnissä 13.4.2019. Teoreettisen viitekehyksen muodostavat Gunther Kressin ja Theo van Leeuwenin (1996) esittämä kuvan kielioppi ja siihen pohjautuva multimodaalisuuden teoria. Merkityksiä puretaan sosiosemioottisen lähestymistavan kautta. Tutkimuskysymykset ovat: Miten ilmaisukeinoja on käytetty ristikkopiirroksissa ja millaisia merkityksiä ne luovat? Millaista kulttuurista ymmärrystä vihjekuvien tulkinta edellyttää ristikon ratkojalta? Tutkimus osoittaa, että viivan käyttö, kuvakulman valinta ja kohteen rajaaminen ovat keinoja, jotka saavat piirroksen muistuttamaan kohdettaan. Ne ovat muovanneet piirroksen muodon ja ohjaavat sen merkitystä. Samankaltaisuus perustuu suurelta osin esittämisen konventioon. Kuvien tulkitseminen on mahdollista myös laatijan ja ratkojan yhteisen kategoria-ajattelun sekä kokemusmaailman perusteella. Lisäksi ilmaisuja tunnistetaan muiden kulttuuritekstien, varsinkin sarjakuvien ilmaisun perusteella. Tutkimus korostaa materiaalisuutta multimodaalisen artefaktin ominaisuutena ja havainnollistaa, miten käytetyt ilmaisukeinot ovat muotoutuneet viestinnän tilannekohtaisten tavoitteiden mukaisesti.
Nukkeanimaatio Uralin perhonen nostatti kevättalvella 2008 Suomessa kiihkeän mediamyrskyn. Katariina Lillqvistin ohjaama animaatio kertoo "suurimmaksi suomalaiseksi" valitusta Carl Gustaf Emil Mannerheimista selvästi kansallisista suurmieskertomuksista poikkeavan tarinan. Se esittelee aktiivisesti vuoden 1918 sisällissodan punaisten teloituksiin osallistuvan marsalkka Mannerheimin. Elokuvassa annetaan myös ymmärtää, että Mannerheimilla olisi ollut homoseksuaalinen suhde "Uralin perhoseksi" nimetyn kirgisialaisen palvelijansa kanssa. Lisäksi Uralin perhosessa sivutaan transvestisuutta Mannerheimin pukeutuessa siinä purppuranpunaiseen korsettiin.
Artikkelissa tarkastellaan, miten Uralin perhosen mediavastaanotossa kirjoitettiin ja puhuttiin seksuaalisuudesta ja miten seksuaalisuuden merkityksistä neuvoteltiin Suomen mediassa Uralin perhosen vastaanoton sekä siihen sidoksissa olevan Mannerheimin henkilökuvan kautta. Artikkelin aineisto koostuu yhteensä neljästäkymmenestä suomalaisten sanoma- ja iltapäivälehtien internetissä julkaisemasta uutisesta, artikkelista ja arvostelusta, muista internetissä julkaistuista teksteistä sekä Yleisradion TV 1:ssä esitetystä A-talk-keskusteluohjelmasta. Uralin perhosen vastaanoton tutkimuksen lisäksi artikkelissa esitellään sitä edeltäneitä ja sille rinnasteisia taiteen mediakohuja ja kulttuurisotia. Uralin perhosta ja sen vastaanottoa tarkastellaan osana laajempaa kulttuurisotien jatkumoa, jossa on käyty jatkuvaa neuvottelua taiteen sananvapaudesta sekä taiteen ja kulttuurin sensuroimisesta.
Uralin perhosta paheksuttiin mediassa voimakkain ja tuomitsevin äänenpainoin. Etenkin siinä kuvatusta normienvastaisesta seksuaalisuudesta kirjoitettiin provokatiivisesti ja provosoituneesti. Marskin päivät mediamyrskyn silmässä osoittavat, että suomalainen sotasankaruus, kansallishistoria ja kansallisuus näyttäytyvät monissa yhteyksissä edelleen muuttumattomina, järkkymättömästi pyhinä ja jalustalle asetettuina ihannekuvina. Taiteen tai sen esittelemien normienvastaisten seksuaalisuuksien ei sovi niitä horjuttaa. Toisaalta kulttuurisotien kontekstissa Marskia koskevaa mediamyrskyä voidaan lukea myös seksuaalisuuden kulttuurisia merkityksiä ja rajoja koettelevana ilmiönä.
